Inttiin lähdössä?

  • 1 237 392
  • 3 639

Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Oli sama tavoite kuin Jack Danielsilla intin suhteen, eli mahdollisimman nopeasti pois sieltä. Sopivasti juuri sinä vuonna muuttui nuo palvelusajat eli lyhimmäksi tuli 6kk. Kyllähän siellä oli tottakai monesti banaani ottassa, mutta jälkeenpäin sille kaikelle on hyvä naureskella ja tuo tekee hyvää lähes jokaiselle nuorelle sällille.
Tsemiä KuumaaKamaa, ajattele vaikka sitä päivää kun puhaltelet nollia. Ei saa luovuttaa pää pystyyn vaan kuten Iso H laulaa !
 
KuumaaKamaa:lle tulee kyllä vaikeat ajat aikuis-iässä, kun oikeat huolet alkavat. Tässä elämäntilanteessa ja vaiheessa sitä toivoisi olevansa Intissä, missä huolet ei paina, eikä rahaa tarvita. Kun olisikin niin vielä, että joka viikonloppu voisi pitää "lomaa."
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Palveluksen puolivälin portti häämöttää, mutta sekin vain vituttaa, kun tietää, että samanlaista paskaa tämä on aina loppuun saakka.

Saatan olla mammanpoika, mutta eniten tässä juuri vituttaa kun joutuu tyttöystävästä olemaan näin tolkuttoman pitkiä aikoja erossa ilman katsekontakteja. Hommat täällä ovat helppoja, kun tykistössä olen.
Varaudu samalla myös siihen, että koko loppuelämäsi tulee olemaan samanlaista paskaa loppuun saakka.

Ellet satu perimään tai lottoamaan jättipottia, tai päätä heittäytyä toimeentulotuella sinnittelijäksi, niin tulevaisuudessa teet mitä todennäköisimmin töitä joko palkansaajana, yrittäjänä, freelancerina tai jonkinlaisena näiden kombinaationa. Jokainen näistä vaihtoehdoista takaa sen, että sinun pitää joskus (=usein) herätä kesken makeimpien unien valmistautumaan töihin. Vaikka pitäisitkin työstäsi, niin aivan varmasti kohtaat vielä useampiakin vitutusaamuja, jolloin mikään ei kerta kaikkiaan nappaa. Mutta ei auta. Liksan perään on pakko lähteä hiihtämään, jotta saat hankittua lapsille puurot pöytään ja lyhennettyä varttimiljoonan asuntolainaasi, jonka lyhennyksiä (=hernekeiton syömistä ja kolikkojen laskemista) sinulla on nykytahdilla jäljellä vielä 26 vuotta. Tai eikun 27, kun menit ottamaan lyhennysvapaata, jotta saat vietyä sen entisen tyttöystäväsi ja nykyisen vaimosi ynnä räkänokkaiset jälkeläisesi Thaimaahan pariksi viikoksi. Tosin tyttöystävästä vaimoksi muuttuminen merkitsi sinunkin perheessäsi monille tuttua metamorfoosia, joka lopulta jalostaa hempeimmästäkin söpöilijästä karskin riivinraudan. Muista toki edelleen katsekontakti. Esimiehesi muuten panee vaimoasi, on pannut jo pari vuotta. Olet oppinut olemaan panematta tästä pahaksesi, koska a) haluat pitää työpaikkasi, koska sinun ceeveelläsi ei parempaa saa tilalle hevon vitustakaan, ja b) olet hyvilläsi sen haahkan puolesta, että se kelpaa edes jollekin.

Toivotan reippaita ja miellyttäviä aamuja sinne varuskuntaan!
 
Viimeksi muokattu:

Rixa88

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Intti ei ole mikään erillinen saareke elämässä, jossa tehdään jotain sellaista mitä ei oikeassa elämässä kohtaa. Aika harva ihminen saa elää elämän ilman vitutusta tai tylsää arkea. Jos viisi päivää tylsää työtä laittaa harkitsemaan erilaisia vippaskonsteja, niin nimitys pullamössöksi tai mammapojaksi ei ole täysin perusteeton.
Intti = Työpaikka-vertailuissa kannattaa kuitenkin muistaa, että intissä ollaan käytännössä se viisi päivää putkeen, vaikka mahdollisuus iltalomiin onkin olemassa. Jos minulla olisi inttiaikana ollut mahdollisuus lähteä joka päivä neljän maissa kotiin ja tulla aamupalvelukseen seitsemäksi ja koti olisi ollut järkevän välimatkan päässä inttipaikastani, olisi intti tuntunut huomattavasti mukavammalta. Olihan minullakin 362 vrk:n palvelusaikana vain 6-7 gines-viikonloppua, eli lomille pääsi yli 40 kertaa vuoden aikana, mutta kyllä 40 tuntia duunia viikossa kuulostaa paremmalta kuin n. 115 tuntia inttiä viikossa. Jos joku valitsisi mieluummin 115 tuntia inttiä viikossa 40 duunitunnin sijaan, ilmoittakoon siitä tähän ketjuun.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... Jos joku valitsisi mieluummin 115 tuntia inttiä viikossa 40 duunitunnin sijaan, ilmoittakoon siitä tähän ketjuun.

KuumaaKamaa tekee käytännössä töitä intissä eli aamulla aloitetaan palvelus, syödään välillä, iltapäivä palvelusta ja ilta vapaata. Eri alojen reppurit nyt tekee vastaavaa hommaa koko elämänsä ajan. Sunnuntai iltana tai maanantai aamuna lähdetään reissuun ja torstai/ perjantai palataan kotiin.
 
Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
KuumaaKamaa tekee käytännössä töitä intissä eli aamulla aloitetaan palvelus, syödään välillä, iltapäivä palvelusta ja ilta vapaata.

Voihan sen noinkin ajatella, mutta onhan tuollainen vertailu vähän pettävää. Duunista saa kuitenkin rahallisen korvauksen menettämästään vapaa-ajasta, kun taas intistä not so much. Mulla on vuosien kokemus työpaikasta, josta ei päässyt viikon vuoron aikana kotiin ollenkaan ja mun tuntemus on, että vapaa-aika ei tuntunut vapaa-ajalta, kun sitä vietti jossain päivähuoneissa, messissä tai vastaavissa. Laivalla työskentelyn hyvä puoli oli, että siitä tienasi hyvin rahaa ja vastikevapaatkin olivat täydellä palkalla. Se motivoi niihin yhdentoista-kolmentoista tunnin työvuoroihin kummasti.

Ymmärrän kyllä hyvin sellaisen "voi poika poika kun et mitään mistään tiedä" -arvostelun jota täällä on esiintynyt ja onhan siinä totuuden siemen siinäkin, mutta samalla mietityttää, että onko porukka unohtanut oman inttiaikansa kokonaan? Joka väittää, ettei siellä miettinyt edes joskus tuolla lailla kuin KuumaaKamaa tuossa kuvasi, valehtelee sujuvasti.
 
kake619

Jäsen
Suosikkijoukkue
Caps, scholl

Varmaan sitten valehtelen sujuvasti, mutta intin aikana ei mielessäni käynyt ensimmäistäkään kertaa palveluksen keskeyttäminen, sen enempää ei päässyt koti-ikävä yllättämään. Ennen inttiä tällaisia ajatuksia toki liikkui päässä, mutta kun tuonne mentiin hyvin nopeasti kävi ilmi, ettei tuolla olo nyt hirveitä vaatinut. Toki sinne hetkiä mahtui kun olisi paljon mielummin ollut kotosalla, mutta väitän näin olevan siviilielämässäkin, harvoin se silti saa ihmisiä lopettamaan työntekoa kun kotona olisi kivempaa.

Toki tilanne voi olla eri jos aikaisemmin on voinut tulla ja mennä miten tahtoo vailla sen suurempia huolia huomisesta. Itselleni tuo kuitenkin jopa helpotti sen hetkistä elämää, ei tarvinnut vuoteen stressata mistään siviilipuolen pärjäämisistä kun kela hoiti vuokrat ja tiedossa oli, että työpaikkakin odottaa kun siviiliin pääsee.

Sitä en sano etteikö minua olisi intissä vituttanut, mutta niin minua vituttaa siviilissäkin lähes päivittäin joku asia, enemmän tai vähemmän. Kyse on lähinnä siitä miten tuon vitutuksen käsittelee.
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tosin tyttöystävästä vaimoksi muuttuminen merkitsi sinunkin perheessäsi monille tuttua metamorfoosia, joka lopulta jalostaa hempeimmästäkin söpöilijästä karskin riivinraudan. Muista toki edelleen katsekontakti!

Muutaman vuoden päästä KuumaaKamaa toivoo että pääsisi viideksi päiväksi jonnekkin tekemättä kuutta eri loma-anomusta ja jälkiselvitysilmoitusta kotona. Katsekontaktia on luvassa tämmöisten reissujen jälkeen yleensä noin kuukauden päästä.
 
Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
0 on ihan kiva luku :))

KuumaaKamaa: Aamuja!

255 - ohi on. Vittu vihdoin. Nyt se elämä alkaa.

Puoli vuotta siihen menee kun tajuaa miten helppoa aikaa intti olikaan. Ruokaa sai silloin kun tarvitsi, riittävä unenmäärä valvotusti ja yleiskunto sekä elämäntavat säilyivät hyvänä. Tätä itse asiassa ollaan mietitty paljon 1/08 porukkamme kanssa. Vaikka palvelus oli todella rankka ja erittäin rajuja kokemuksia piisasi, voittaa se siviili/reservielämän selvästi. Etenkin tällaisessa taloustilanteessa joka Suomessa vallitsee. Todella täytyy ihmetellä jos joku näin jälkeenpäin kutsuu armeijaa elämänsä rankimmaksi ajaksi, ainakin jos on jälkeenpäin joutunut itse hoitamaan asiansa.
 
JeiJeieL

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arizona Coyotes
Huomenna täytyy mennä veksiin puhumaan vaihtoehdoista. 2 viikkoa putkeen on ollut kuumetta lähes päivittäin + poskiontelotulehdus, johon ei antibioottikuuri eikä duactit ym. veksistä saadut lääkkeet ole tepsineet. Jokin kasarmilla allergisoi sen verran pahasti, ettei terveenä pysy millään. Tämä jatkuva sairastelu on alkanut ahdistamaan jo sen verran paljon, että univaikeuksiakin on tullut.

Lisäksi vanhat polvivaivat ovat palanneet. Yliliikkuvien nivelten takia polvilumpiot meinaavat lähteä pois paikoiltaan jatkuvasti. Näin on jo kerran käynytkin, mutta siitä ei veksissä ole mitään dokumentteja, koska napsahti itsestään takaisin enkä halunnut jättää koulutusta kesken. Polvivaivoista on lääkärintodistus kuitenkin veksissä.
Näiden lisäksi minulla on lättäjalat ja suutarinkuoppa rinnassa, jotka ovat myös aiheuttaneet välillä ongelmia.

Minkälaisia papereita näillä vaivoilla on odotettavissa vai onko minkäänlaisia?
 
Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Intti on ihan mukava paikka, kun pelaa korttinsa oikein. Eihän tässä ole enää kuin 88 aamua jäljellä sluibailtavana. Inttiin tottuu, mutta tähän palstan uuteen ulkoasuun lienee vähän kauemmin totuttelemista.

Terveisiä Niinisalosta. Jouluksi kotiin ja siitä likipitäen heti viikoksi Espanjaan reservin aurinkoon. Hyviä hommia!
 
tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
Olen seurannut nimimerkin KuumaaKamaa inttitarinaa heinäkuulta ja suurin ongelma näyttää olevan se, että joutuu tekemään jotain sellaista mistä ei pidä. Hän toteaa joka toisessa lauseessa, että palvelus ei ole mitenkään raskasta tai epämielyttävää, mutta kun vaan vituttaa. Tätä samaa nuori ihminen joutuu kokemaan esim. opiskelun ja työn yhdistämisessä, väsyttää kun koulutehtävät joutuu tekemään illalla töiden jälkeen.

Intti ei ole mikään erillinen saareke elämässä, jossa tehdään jotain sellaista mitä ei oikeassa elämässä kohtaa. Aika harva ihminen saa elää elämän ilman vitutusta tai tylsää arkea. Jos viisi päivää tylsää työtä laittaa harkitsemaan erilaisia vippaskonsteja, niin nimitys pullamössöksi tai mammapojaksi ei ole täysin perusteeton.
Täältä eriävä näkemys. Minulla intti on vielä suhteellisen tuoreessa muistissa, ja minua siinä eniten tuskastutti vapauden menetys. Kuulostaa ehkä tragikoomiselta, mutta monesti kasarmilla kateellisena katselin kun linnut pääsivät lentämään aitojen yli eikä kukaan kysellyt niiltä, onko lomat hyväksytty. Palvelu ei ollut raskasta, eikä epämiellyttävää. Tai no, tottakai se metsässä rämpiminen monesti ketutti, mutta ei se nyt niin kauhistus ollut. Päinvastoin, pidin ihan hyvänä sitä että tuli liikuttua enemmän kuin siviilissä. Ja tietyt aktiviteetit olivat jopa mukavia, kaverit erittäin mukavia. Jos olisi pitänyt käydä tuolla vain päiväseltään esim. klo 7-17, niin olisi ollut ihan eri asia.

Tämän jälkeen olen joutunut yhdistämään mm. opiskelun, työt ja lapset (kaikki kerrallaan). Ja kyllä, toki ei ehdi nukkumaan niin paljon kuin intissä, enemmän vastuuta, stressiä ja työtä. Mutta yhtenäkään päivänä en inttiin ole takaisin kaivanut. Koska siellä koin olevani ikään kuin vankina, jatkuvan "valvonnan" alla.Intin 2-3h iltavapaat ei todellakaan miltään vapaa-ajalta tuntunut.
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Vituttaa nämä todelliset isäm maam pulustajat jotka tulevat tänne pätemään kuinka ei saa valittaa ja pullamössöt ja mammamnpojat ja vaan puoli vuotta ja jaada jaada jaada. Kaikille tuo isojen poikien sotaleikki ei vaan sovi, ja thäts it. Varsinkin jos on vielä jotain sairasteluja tms. taustalla. Ei tee ihmisestä yhtään heikompaa, eikä korreloi mitenkään siviilielämässä pärjäämisen kanssa.

Sikäli kyllä on todettava että aivan varmasti intissä "pärjääminen" korreloi siviilielämässä pärjäämisen kanssa, se mikä ei nyt ole niin selvää onko onko välillä kausaliteettia. Lienee kohtalaisen triviaalia osoittaa että vaikkapa RUK:n käyneet ovat sosioekonomisesti paremmin sijoittuneita kuin RUK:n käymättömät, tämä ei toki tarkoita että RUK tekee ihmisistä menestyjiä tai käymättömyys sabotoi loppuelämän mahdollisuudet (hence kausaliteetin puute), tarkoittaako tämä sitten pärjäämistä, paha sanoa?

Mutta, uskoisin myös että runsas vemppailu korreloi myöhemmän työuran sairaslomien määrän kanssa (töissä kuulee samanlaista retoriikkaa runsaasti saikuilla olevilta kuin tässä ketjussa intin kauhuja kohtaavilta), kyllä se nyt vain menee niin että vemppailu/vapautuksissa oleminen ylipäänsä on yleensä (oman kokemuksen valossa) runsaampaa huonokuntoisilla ja epäterveellisesti elävillä. Ja vastaavasti, sosioekonominen asema korreloi fyysisen kunnon kanssa, mutta ei tietenkään ole kausaalista.

Tiivistäen, hoitamalla intin täysillä ja tosissaan ei petaa itselleen johtajanvirkaa eläkeiässä mutta ei liene vaikea arvata että kun intissä 18v pojankloppi kohtaa ensimmäistä kertaa oikeita "esteitä" niin näitten esteitten käsittely kertoo jotain siitä miten ihminen tulee myöhemminkin elämässään käsittelemään ongelmia.
 
BurnabyJoe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche
Ens viikolla luvassa Auk-1 tst-harjoitus. Luvassa tulee olemaan vähän unta, vitusti siirtymistä ja irtautumista. Kesto onneksi vain reilut kolme vuorokautta, koska Sodankylä. Ivalossa vastaava leiri luultavasti viikon mittainen, joten eiköhän tuolta hengissä tulla takaisin. Sitten taas viikonlopuksi lomille ja uudestaan maastoon ampumaleirin muodossa. SiRad oppilas kuittaa ja toivottaa kaikille palveluksessa oleville voimia ja jaksamista.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Kyllä itelle rankinta oli muutamat kolmen viikon kiinnioloviikot kun lähdettiin Rovajärvelle ampumaan. Varsinkin ensimmäinen kerta oli raskas. Kotoa sunnuntaina lähteminen tuntui samalta kuin olisi lähtenyt hautajaisiiin. Teki oikein pahaa hyvästellä kaverit ja perhe kun tiesi, että seuraavat viikot on 30 asteen pakkasessa sykkimistä vähillä unilla, huonolla ruualla ja olemattomilla yhteyksillä ulkomaailmaan. Laskin jatkuvasti päiviä ja tunteja koska pääsisi pois ja lomille.
Tuli viimein odotetti kotiutus vuoden palveluksen jälkeen ja se tuntui sanomattoman hyvältä. Nyt jälkeenpäin kuitenkin kaipaan monia asoita intistä. Kavereita, ilmasta ruokaa, asumista jne. Joitakin tosi hyviä kokemuksiakin oli. Ainoastaan noi pitkät kiinniolot hirvittää edelleen.
 
Eskelarit

Jäsen
Ens viikolla luvassa Auk-1 tst-harjoitus. Luvassa tulee olemaan vähän unta, vitusti siirtymistä ja irtautumista. Kesto onneksi vain reilut kolme vuorokautta, koska Sodankylä. Ivalossa vastaava leiri luultavasti viikon mittainen, joten eiköhän tuolta hengissä tulla takaisin. Sitten taas viikonlopuksi lomille ja uudestaan maastoon ampumaleirin muodossa. SiRad oppilas kuittaa ja toivottaa kaikille palveluksessa oleville voimia ja jaksamista.

Täällä olisi maanantaina vuorossa Pataljoonan E-kauden ammunnat. Eli siis niin onnellisesti kävi, että saan jatkaa peukalo paketissa, eikä palvelusta keskeytetty. 4 viikkoa ois vielä kipsi, E-kauden 9. viikon maanantaina hylkään näillä näkymin kipsin ja siirryn taas leikkimään sotilasta! ~30 VMTL-päivää jäljellä, ihan lepposta on :D

J-kauden toinen viikonloppu on kiinnioloa vuorossa, kolmas ja viimeinen kerta kun tulee oltua viikonloppu kiinni. Helvetin helpolla on siinä suhteessa tullut päästyä..

Yli puolet käytynä jo ja jouluksi reserviin, kyllä tää kohta loppuu!

edit. Onkos kellään muulla kokemuksia siitä, että miehistö ja johtajat on samoissa tuvissa? Meillä on jääkärijoukkueittain tuvat, yhdessä tuvassa on komentomiehistö + kuski, JJ ja vara-JJ + TJA + TJ-AU. Lopuissa tuvissa miehistö, pari kuskia ja ryhmänjohtaja.

Onhan johtajien osalta varmaan aivan perseestä, mutta on tullut huomattua, että samanlaisia ihmisiä ne on kuin miehistökin. Syö helvetisti johtajien uskottavuutta kun näkee niiden perseilevän tuvassa yms.. :D
 
DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Inttiin lähtijöille tsemppiä. Silti onhan tämä "nykyintti" aika vitsi siihen verrattuna mitä itse kävin. 6 kuukautta on jo vitsi sinällään, heh. Mutta joo, ei se silti ole helppoa.

Itselleni intti oli todella kova paikka varsinkin siksi, koska aloin seurustelemaan ensimmäistä kertaa ihan tosissaan just ennen inttiä. Se oli todella vaikeaa, ja sen verran vitutti asia, että pistin esim. bankusta lasit paskaksi kyynerpäillä. Onneksi kaverit tiesivät asian laidan ja tukivat meikää, "miinat heilahtivat ja rikkoivat lasit".

Sen verran pitää sanoa siitä naisesta, jonka vuoksi hajotin esim. bankun ikkunat, että olin kyseisen naisen kanssa sen jälkeen yhdessä 9 vuotta. Eli en turhaan ollut vittuuntunut ;) Pitempäänkin oltaisiin oltu, ellen olisi ollut niin pelkuri lapsista. Nainen halusi lapsia ja meikä oli itse lapsi.....
 
JeiJeieL

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arizona Coyotes
3 viikkoa kuumeilua ja 2 viikkoa sitten diagnosoitiin poskiontelotulehdus, joka on nyt muuttunut pahaksi lääkärin mukaan täällä. Toinen antibioottikuuri menossa eikä ole yhtään helpottanut täällä. Muita oireita nuha, yskä ja silmien kutina, jotka katoavat mystisesti lomilla mutta tulevat aina täällä takaisin. Siltikään lääkäri ei usko johtuvan allergiasta. Antoi perjantaina jopa vmtl:llää, olin kuulemma kykeneväinen lähtemään metsäleirille. Onneksi enää tässä vaiheessa ei tarvinut, olisin kuollut siellä.

Polvivaivoista tuli myös kerrottua lääkärille, mutta suositteli päällikön kanssa keskustelua kevennetystä palveluksesta. En todellakaan koe enää olevani A-palveluskykyinen, eikä "kevennetty palvelus" Ivalossa hirveästi houkuttele. Päällikölle menen huomenna puhumaan, jos hänkään ei suostu b-miehiksi minua laittamaan, on minulla vain yksi vaihtoehto - sivari. En todellakaan ala terveyttäni täällä riskeeraamaan, kun ei sitä täällä näytetä ottavan tosissaan ennen kuin jotain vakavaa oikeasti tapahtuu.
 
palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK

Jos sinulla on polvivaivoja yms. yms. niin ei muuta kuin E-paperit kouraan, ja siviilissä haet lääkärinlausunnon jolla saat C-paperit. Kaverillani ainakin homma meni seuraavasti: sai intistä E:n paperit, puoli vuotta - vuosi myöhemmin tuli ilmoitus uudelleenkutsunnoista (en ole varma termin oikeellisuudesta), jolloin kaveri näytti siellä olevalle lääkärille polveaan (ilmeisesti myös jonkinlainen lääkärintodistus oli mukana) ja lääkäri kirjoitti C:n paperit ja homma oli sillä selvä.
 
Koikkaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & Boston Bruins
Mun olisi tarkoitus astua palvelukseen tammikuussa, mutta en ole omasta mielestä siinä kunnossa. Olen masentunut ja ahdistunut. Välillä saan paniikkikohtauksiakin. Tiedän, että mun pää ei tule kestämään inttiä ja jos sinne menen, niin tulen luultavasti maitojunalla nopeasti takaisin. Sain varattua ajan terveyskeskuslääkärille ensi kuun alkuun, jossa käyn kahdesta syystä: tämä ahdistuneisuus ja toinen tähän kuulumaton asia. En tiedä ehdinkö saamaan vajaassa kahdessa kuukaudessa lykkäystä tai vapautuksen, joten hakeminen sivariin on käynyt mielessä.

Eniten tässä mua pelottaa vanhempien reaktio jos en mene inttiin. Äidille oon sanonut, että en ole luultavasti menossa ja äiti räväytti: JOTAIN SUN PITÄÄ TEHDÄ, EIKÄ JÄÄDÄ TÄNNE MAKOILEEN! Iskälle en ole edes uskaltanut sanoa vielä mitään, kun se oli hieman pettynyt mun B-papereihinkin. Isoveli on ainoa perheen jäsen joka ymmärtää mua, koska hän sai samasta syystä ensin lykkäystä ja sitten vapautuksen. Juteltiin viimeksi eilen inttiin menosta ja kehotti, että mun pitäisi tehdä nopeasti jotain tämän asian suhteen. Äiti oli sanonut mun veljelle, että "olen menossa HYVILLÄ mielin armeijaan", pisti hieman vihaksi kun kuulin ton veljeltä. Lopulta se, että menenkö inttiin on mun oma asia ja OMA päätös.

Kuinka nopeassa ajassa voi saada vapautuksen vedoten masennukseen ja paniikkihäiriöön? Vai kannattaako hakea vain sivariin?
 
Janippa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Kuinka nopeassa ajassa voi saada vapautuksen vedoten masennukseen ja paniikkihäiriöön? Vai kannattaako hakea vain sivariin?

En nyt minään faktana tätä pysty sanomaan, kun ei omakohtaista kokemusta asiasta ole, mut jos esimerkiksi masennuksen takia vetoat itsetuhoisiin ajatuksiin, niin lykkäystä ainakin luulisi saavan. Enkä nyt toki sanonut, että siulla ois itsetuhoisia ajatuksia, mutta en näe että ois kovinkaan järkevää päästää sellaisista asioista puhuvia ihmisiä aseiden luokse. Ihan samalla tavalla masennuksen takia voit saada sivaristakin vapautuksen tai lykkäystä, kehottaisin silti kokeilemaan jompaakumpaa, jos ei nyt ihan mahdottomalta ajatukselta tunnu.

Toinen mitä kannattanee ottaa huomioon, on ihan soittaa sinne maanpuolustusjaokseen tai mikä nyt onkaan, että onko mahdollisuutta saada suoraan lykkäystä. Vetoat johonkin itsellesi tärkeään asiaan, kouluun tai vastaavaan, niin sitäkin kautta lykkäyksen saamisen luulisi olevan mahdollista. Omaa mutuilua toki tämäkin.
 
meciar81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, UP-V, HC Rebel Havl Brod
3 viikkoa kuumeilua ja 2 viikkoa sitten diagnosoitiin poskiontelotulehdus, joka on nyt muuttunut pahaksi lääkärin mukaan täällä. Toinen antibioottikuuri menossa eikä ole yhtään helpottanut täällä. Muita oireita nuha, yskä ja silmien kutina, jotka katoavat mystisesti lomilla mutta tulevat aina täällä takaisin. Siltikään lääkäri ei usko johtuvan allergiasta. Antoi perjantaina jopa vmtl:llää, olin kuulemma kykeneväinen lähtemään metsäleirille. Onneksi enää tässä vaiheessa ei tarvinut, olisin kuollut siellä.
Olenko ainoa, jolle tuli mieleen noista kuvailluista oireista ehkä jonkunlainen altistuminen homeelle kasarmilla? No vaikka näin olisikin, niinepätodennäköistä on, että yksittäisen varusmiehen oireiden vuoksi kosteustutkimuksia alettaisiin kasarmilla tekemään...

Asiasta toiseen: omana varusmiesaikanani (07/2000-06/2001) minulla ei ollut kännykkää, ja niiden kännyköiden, joita silloin oli käytössä muilla, akun kesto oli aivan eri luokkaa kuin nykyisten kännyköiden. Miten nykyvarusmiehet selviävät useamman vuorokauden metsäleirillä, kun väistämättä akku menee finaaliin, vai onko PV luonut jopa metsään jonkunlaisen latausmahdollisuuden, vai onko kännykät kielletty leireillä? Kun kuitenkin siviilityössäni näen, kuinka "tärkeä" kapistus nuorille älypuhelin nykypäivänä on, niin vaikea kuvitella, etteikö sitä otettaisi mukaan ja lähes joka mahdollisessa välissä kaivettaisi myös esille.
 
Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa

Veikkaisin, että varavirtalähde on aika yleinen kapistus intissä nykyään? Tuollaisella lataa kännykän mallista riippuen n. 5 kertaa.

Varsin kätevä muuallekin kuin inttiin, ei hirveästi tilaa vie laukussa mutta takaa puhelimen toiminnan reissun päällä.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Asiasta toiseen: omana varusmiesaikanani (07/2000-06/2001) minulla ei ollut kännykkää, ja niiden kännyköiden, joita silloin oli käytössä muilla, akun kesto oli aivan eri luokkaa kuin nykyisten kännyköiden. Miten nykyvarusmiehet selviävät useamman vuorokauden metsäleirillä, kun väistämättä akku menee finaaliin, vai onko PV luonut jopa metsään jonkunlaisen latausmahdollisuuden, vai onko kännykät kielletty leireillä? Kun kuitenkin siviilityössäni näen, kuinka "tärkeä" kapistus nuorille älypuhelin nykypäivänä on, niin vaikea kuvitella, etteikö sitä otettaisi mukaan ja lähes joka mahdollisessa välissä kaivettaisi myös esille.

Intin kävin 08, eikä ainakaan tuolloin ollut mitään mahdollisuuksia ladata puhelinta leireillä. Puhelin sai toki olla mukana, mutta akun kesto oli varusmiehen ongelma, ei PV:n. Mulla oli puhelin päivät kiinni jotta akku kestäisi illalla/yöllä.

Perkele, nyt vasta havahtui että omastakin palveluksesta on jo noin kauan. Mihin nämä vuodet hävisi, vastahan sitä käveli kasarmin porteista ulos.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös