Hauska lukea tätä ketjua aina, kun alkaa taas aamut koittamaan. Täytyy sanoa, että aika kultaa muistot, koska kyllähän tuota aikaa Vekaranjärvellä täytyy muistella pelkästään ilolla ja huumorilla. Vaikken mikään stadindaiju ikinä ole ollut, niin onhan tuo asepalvelus nyt niin absurdi kokemus, että ei pahemmastakaan väliä. Siihen tunteeseen, jota voi sanoilla kuvata virkkeellä "ei voi olla vittu totta" kannattaa tottua, koska kyllähän intissä tapahtuu sellaisia asioita tai saa sellaisia käskyjä, että ei voi kuin ihmetellä.
Kavereita siellä tulee samaan kyllä varmasti, vaikka kuinka sisäänpäin kääntynyt olisi, koska ollaan kuitenkin jatkuvasti porukalla tekemässä jotain ja yksin ei varmastikkaan aina pärjää. Aika monen 12 tuntia päivässä koneella istuneen jätkän kanssa tuli ystävystyttyä, vaikka puoliakaan ei välillä ymmärtänyt mitä he puhuivat. Sitten kun mentiin jo loppupuolelle armeija-aikaa, niin meidän huoltojoukkue olikin muodostettu lähes kokonaan minun omista kavereista intin ulkopuolelta (harjoitus-vapaalaiset), joten aika leppoisaa menoahan se oli.
Ja onhan siellä kyllä sellaisia kummeli-kavereita, että hyviä nauruja saa joka päivä. "Tuotko pihalta klapin?", "mikä se on?", "no tota tuo halko sieltä", "mikä vitun halko?" "no helvetti puuta tänne kaminaan?" "aijaa..."