Ensimmäisen lauseen kanssa olen samaa mieltä. Sen sijaan se, että hakeutuu johtajaksi sen takia, että saa käskyttää muita, ei kuulosta omaan korvaan hyvältä. Tulee mieleen henkilö, joka on oikeassa elämässä niin lapanen, että hänellä täytyy olla arvomerkkejä ennen kuin kukaan häntä kuuntelee.
Siis anteeksi minkä takia tämä muka kuulostaa oudolta...? Onhan siviilissä monia, jotka tykkäävät jo esim. koulussa/lukiossa/joukkueessa ottaa porukan "haltuun" ja ikäänkuin ohjaila heitä. Oli se sitten jotakin vuoronjakoa, ala-asteella ehkäpä kartan pitämistä ja lukua, vaikkapa suunnistuskisassa jne. tälläisiä pikkuasioita, mutta niissä aina yksi henkilö nousee ylitse muiden. Häntä sitten kuunellaan ja toimitaan ohjeiden mukaisesti. Joukkueurheilussa näillä kavereilla on C tai A rinnassa, joka vihjaa juurikin siitä, että häneen voi luottaa ja hän osaa ratkaista joukkueen sisäiset ongelmat, jos jotakin sattuu, sekä pitää "kuria" yllä.
Mistä helvetistä siis tulee tuollainen lapanen-juttu...? Ei se kyllä todellakaan mikään auktoriteetin puute ole, jos tykkään intissäkin käskyttää porukkaa. Jos joku tosiaan lähtee johtajaksi ihan vain siksi, että luulee kahden nappulan olevan jotenkin erityisen kova juttu, niin kylläpäs osaa erehtyä pahemman kerran. Alikersantti ei kuitenkaan ole mikään kenraali eikä jumala, jota pitää palvoa. Jos ei löydy auktoriteettia, niin paha on kyllä pelkillä nappuloilla ketään ohjaila. Voin toki olla täysin väärässä, ja joissain varuskunnissa kaikki kunnioitus syntyy pelkistä arvomerkeistä, mutta kaikki tuntemani aliupseerit ja upseerit ovat myös luonteeltaan sellaisia, joita minäkin intissä kuuntelisin ihan oikeasti, oli se sitten paskaa tai ei. Johtajahan on ennen kaikkea se henkilö, kenelle luotetaan vaikka oma elämä. Paskalle johtajalle minä kyllä mitään luottaisin ja nopeasti luulisi henkilön muuttavan tapojaan, jos aina näyttää siltä että käskyt menee kaikilta ohi korvien...