Minä olin II/1990 rannikkotykistössä. Alkuun Kuuskajaskarissa, sitten viesti-AUK Upinniemessä, kakkonen Örössä, takaisin Kuuskajaskariin ja siviiliin Öröstä.
Pidin silloin koko touhua ajan haaskaamisena ja omalta osaltani pidän yhä. Eipä ole kenttäradion käyttämisestä tai sanlan uusista ominaisuuksista tarvinnut lähteä kertaamaan. Kai se hyvä oli kuitenkin, että oppi perusasiat sotimisesta ja varusmiesten kouluttamisesta, mutta kaikennäköistä muodollista paskaa ja simputusta en oikein sietänyt silloin, enkä ymmärtänyt sen tarkoitusta.
Upinniemi oli inhottavin paikka. Siellä juostiin neliriviin aamuisin, kokelas otti kellolla aikaa ja niin usein uudestaan, että oltiin 1,5 minuutissa muodossa. Saappaat jalassa juostiin aamulenkkiä kentällä. Sitten tahtimarssia ruokalaan, välillä ryömien metsässä, maahan-ylös, maahan-ylös, sitten Matti Nykäset seuraavaksi ym. Ja marssilaulut olivat totta kai rasistisia. Toisaalta myös Sillanpään marssilaulun osaan myös edelleen ulkoa. Päivän aikana lähes poikkeuksetta kaikki punkat oli aina heitetty lattialle. Porukka heräsi tuntia etuajassa särmäämään, mutta ei auttanut.
Kapiaisista vittumaisin oli vääpeli Into. Siinä oli sitten kiva ihminen. Jotkut kävivät valittamassa kohtelusta sotilaspastorille, mutta seuraus oli vaan se, että koko varuskunta oli nelirivissä pihalla, kapiaisia ja vemppoja myöden. Ja linnakkeen päällikkö juoksutti kaikkia ympäri pihaa. Muistan sanamuodonkin vielä "keppimies vapaa, muut, TAAKSE POISTU!". Yksi varusmies siis liikkui kyynärkepeillä.
Kun tuolta Upinniemestä pääsi Öröhön (Öröön?, miten tuo taipuu?) ja takaisin Kuuskajaskariin, se tuntui levolta. Oli edes jotain järkevää tekemistä, jokaiselle jokin tehtävä. Minä koulutin ensin alokkaita ja sitten viestikurssilaisia. Loppusotakin oli vielä Isosaaressa. Samaan aikaan sotkussa oli siellä seitsemän kenraalia.