Inttiin lähdössä?

[WildCore]

Mahdankohan olla kovinkin yksin mielipiteeni kanssa, mutta itse kyllä tykkäsin siitä, että armeijassa joutui kokemaan niitä epämukaviakin asioita. Vituttiko marssia talvella märillä jaloilla, kun olit hypännyt ojan pohjalle suojatuaksesi kranaattitulelta? Juu. Entäs täysin hyvän punkan räjäytys? Juu, kyllä. Paljon muitakin epämukavia hetkiä mahtui palvelukseen, mutta tiedostin, että tämä on nyt tälläistä ja se kestää nyt jonkin aikaa ja sitten se on ohi. Ei minusta varmasti yhtään sen parempaa miestä siellä tehty, mutta ei palvelus huonoakaan tehnyt.

Tässä iän karttuessa olen huomannut olevani aika kovakalloinen ja sitkeä, asia jota en parikymppisenä tiedostanut, varmaan kovakalloisuudesta johtuen armeijakaan ei niin pahalta tuntunut.

 

[Jymäkkä]

Mahdankohan olla kovinkin yksin mielipiteeni kanssa, mutta itse kyllä tykkäsin siitä, että armeijassa joutui kokemaan niitä epämukaviakin asioita. Vituttiko marssia talvella märillä jaloilla, kun olit hypännyt ojan pohjalle suojatuaksesi kranaattitulelta? Juu. Entäs täysin hyvän punkan räjäytys? Juu, kyllä. Paljon muitakin epämukavia hetkiä mahtui palvelukseen, mutta tiedostin, että tämä on nyt tälläistä ja se kestää nyt jonkin aikaa ja sitten se on ohi. Ei minusta varmasti yhtään sen parempaa miestä siellä tehty, mutta ei palvelus huonoakaan tehnyt.

Tehtiinpäs. Se "mieheksi" kasvaminen armeijassa on juuri tuota,että opitaan kestämään vähän kurjuutta ja epämukavuutta ja se, ettei itse ole se maailman napa, vaan homma pyörii vähän isomman porukan ympärillä. Toki samalla opitaan ne tarpeelliset sotajututkin.

 

[Eskelarit]

7.7.2014 oli palveluksen ensimmäinen päivä ja siitä 165 päivää mentiin Säkylässä 3.JK:ssä, joka nykyään on ilmeisesti siirrettynä ollut jo pitkän aikaa Niinisaloon. Juuri muistelin viikonloppuna muutamalta tupakaverilta, jotka olivat koko 165pv samassa tuvassa, että ketäs muita tuvasta löytyikään. Melkein kaikki saatiin porukalla kasaan.

Oli näköjään tullut kirjoiteltua tähänkin ketjuun ennen lähtöä ja muistaakseni Kierrätyskeskukseenkin välillä teltalta lyhtylaatikon päältä. Uskomattoman surkea porukka oli kyllä kasattu meidän saapumiserästä - 1 kpl rynkyn valovahvistimia katosi, yksi rynkky meni mutkalle pasin ajettua sen yli, sekä loppusodassa yhden P-kauden tupakaverin rynnäkkökivääri jäi Niinisalon metsään. Viimeisinä viikkoina ei paljoa päitä silitelty, kun yksi alikersantti onnistui vielä viimeisillä iltavapailla pistämään painiksi kännispäissään sotilaspoliisien kanssa rappusilla - ainakin yhden hampaan menetti alikersantti siinä väännössä.

Kertauskutsua ei ole kuulunut kymmenessä vuodessa, joten olikohan tarpeeksi puolessa vuodessa palvelusta meidän komppanialle..? :D

Yli puolet palvelusajasta oli jonkinlainen vapautus tarjolla ja jonkinlaisen vemppakuninkaan mainettakin tuli niitettyä. Parhaimmillaan kuittasin yhdellä kertaa 49pv VMTL, joka kattoikin oikeastaan koko E-kauden.

 

[Roger Moore]

II/09 PKarPr, Kontiolahti.

Hehe, sama saapumiserä ja panssarintorjuntakomppania. Puolen vuoden mies itse.

 

[kyykäärme]

Minä olin II/1990 rannikkotykistössä. Alkuun Kuuskajaskarissa, sitten viesti-AUK Upinniemessä, kakkonen Örössä, takaisin Kuuskajaskariin ja siviiliin Öröstä.

Pidin silloin koko touhua ajan haaskaamisena ja omalta osaltani pidän yhä. Eipä ole kenttäradion käyttämisestä tai sanlan uusista ominaisuuksista tarvinnut lähteä kertaamaan. Kai se hyvä oli kuitenkin, että oppi perusasiat sotimisesta ja varusmiesten kouluttamisesta, mutta kaikennäköistä muodollista paskaa ja simputusta en oikein sietänyt silloin, enkä ymmärtänyt sen tarkoitusta.

Upinniemi oli inhottavin paikka. Siellä juostiin neliriviin aamuisin, kokelas otti kellolla aikaa ja niin usein uudestaan, että oltiin 1,5 minuutissa muodossa. Saappaat jalassa juostiin aamulenkkiä kentällä. Sitten tahtimarssia ruokalaan, välillä ryömien metsässä, maahan-ylös, maahan-ylös, sitten Matti Nykäset seuraavaksi ym. Ja marssilaulut olivat totta kai rasistisia. Toisaalta myös Sillanpään marssilaulun osaan myös edelleen ulkoa. Päivän aikana lähes poikkeuksetta kaikki punkat oli aina heitetty lattialle. Porukka heräsi tuntia etuajassa särmäämään, mutta ei auttanut.

Kapiaisista vittumaisin oli vääpeli Into. Siinä oli sitten kiva ihminen. Jotkut kävivät valittamassa kohtelusta sotilaspastorille, mutta seuraus oli vaan se, että koko varuskunta oli nelirivissä pihalla, kapiaisia ja vemppoja myöden. Ja linnakkeen päällikkö juoksutti kaikkia ympäri pihaa. Muistan sanamuodonkin vielä "keppimies vapaa, muut, TAAKSE POISTU!". Yksi varusmies siis liikkui kyynärkepeillä.

Kun tuolta Upinniemestä pääsi Öröhön (Öröön?, miten tuo taipuu?) ja takaisin Kuuskajaskariin, se tuntui levolta. Oli edes jotain järkevää tekemistä, jokaiselle jokin tehtävä. Minä koulutin ensin alokkaita ja sitten viestikurssilaisia. Loppusotakin oli vielä Isosaaressa. Samaan aikaan sotkussa oli siellä seitsemän kenraalia.

 

[K.A.H]

Intti tuli käytyä 1/2004. Ei mitään hyvää muisteltavaa niissä ajoissa. Alusta asti pelkkää tuskaa, eikä kiinnostanut se touhu lainkaan. Yleensä olen sopeutunut hyvin paikkaan kuin paikkaan, mutta armeija vain ei ollut minua varten. Olisi kai tuo pitänyt arvata kun pienestä pitäen aseet ja kaikki armeija-aiheinen on ahdistanut. Sivari olisi sopinut meikäläiselle paremmin. Myöhemmin erosin reservistä ja nykyään siis aseistakieltäytyjä. Se oli hyvä ja omantunnon mukainen päätös.

 

[TosiFani]

2/86 Niinisalo. Olen ollut pitkään sijoittamaton yliluutnantti, odotin jo nostoväkeen siirtoa. Ilmeisesti tilanne on muuttunut, koska minua tarvitaan taas. Pitäisikö olla huolissaan?

 

[Kaskelotti]

Tehtiinpäs. Se "mieheksi" kasvaminen armeijassa on juuri tuota,että opitaan kestämään vähän kurjuutta ja epämukavuutta ja se, ettei itse ole se maailman napa, vaan homma pyörii vähän isomman porukan ympärillä. Toki samalla opitaan ne tarpeelliset sotajututkin.

No jaa, on siinä hienoinen ero kestää hieman kurjuutta ja epämukavuutta kuin sietää kasapäin ihan turhaa paskaa.
Mä kävin itse Porin Prikaatissa joskus vuosituhannen alussa. Motivaatio kesti P-kauden yli ja AUK:n alun. Sitten kun ei tullut lähtöä RUK:hon, niin motivaatio aika pitkälti romahti. Kaikista testeistä osapuilleen täydet pisteet, mutta ilmeisesti pällitesteistä jäi vajaaksi. Kotiutuminen olisi ollut heinäkuussa, kaikki muut taistelutoverit pääsivät juhannusvapaille, minut ”arvottiin” jäämään yhden toisen ohella ginekseen. Otin jalat alle muiden lomalaisten mukana, siitä palatessa spollipäällikön kuulusteluun ja ”rangaistuksena” sopivasti esapekkaa, että sai vielä yhden viikonlopun viettää lähes tyhjällä kasarmilla. Sotilaspassiin suunnilleen matalimmat mahdolliset arvosanat.
Kertaamaan olen kuitenkin päässyt kolmen viikon edestä, jostain syystä ylennystä ei ole kuulunut eikä näkynyt. :D

Nykyään hoitaisin homman aika eri tavalla, mutta eipä silloin nuorena ja notkeana paljon huimannut. Keskeyttäminen ei käynyt koskaan edes mielessä ja muiden muroihin en kussut, ainoastaan omiini.

 

[Jymäkkä]

No jaa, on siinä hienoinen ero kestää hieman kurjuutta ja epämukavuutta kuin sietää kasapäin ihan turhaa paskaa.
Mä kävin itse Porin Prikaatissa joskus vuosituhannen alussa. Motivaatio kesti P-kauden yli ja AUK:n alun. Sitten kun ei tullut lähtöä RUK:hon, niin motivaatio aika pitkälti romahti. Kaikista testeistä osapuilleen täydet pisteet, mutta ilmeisesti pällitesteistä jäi vajaaksi. Kotiutuminen olisi ollut heinäkuussa, kaikki muut taistelutoverit pääsivät juhannusvapaille, minut ”arvottiin” jäämään yhden toisen ohella ginekseen. Otin jalat alle muiden lomalaisten mukana, siitä palatessa spollipäällikön kuulusteluun ja ”rangaistuksena” sopivasti esapekkaa, että sai vielä yhden viikonlopun viettää lähes tyhjällä kasarmilla. Sotilaspassiin suunnilleen matalimmat mahdolliset arvosanat.
Kertaamaan olen kuitenkin päässyt kolmen viikon edestä, jostain syystä ylennystä ei ole kuulunut eikä näkynyt. :D

Nykyään hoitaisin homman aika eri tavalla, mutta eipä silloin nuorena ja notkeana paljon huimannut. Keskeyttäminen ei käynyt koskaan edes mielessä ja muiden muroihin en kussut, ainoastaan omiini.

Kyllä, turhanpäiväinen kiusaaminen ja väärä vallan käyttö ei pitäisi asiaan kuulua. Se ei palvele PV:n eikä asevelvollisen etua. Ihan turhaa pikkumulkkujen hommaa, ja valitettavasti noita vanhan liiton kikkareita on henkilökunnassa edelleen runsaasti.

 

[K.A.H]

tehtiin pojista miehiä

Tehtiinpäs. Se "mieheksi" kasvaminen armeijassa on juuri tuota,että opitaan kestämään vähän kurjuutta ja epämukavuutta ja se, ettei itse ole se maailman napa, vaan homma pyörii vähän isomman porukan ympärillä. Toki samalla opitaan ne tarpeelliset sotajututkin.

Kyllä normaali poika kasvaa mieheksi ihan ilman armeijaakin. Vanhojen ukkojen öyhötystä tuo "intissä tehdään pojista miehiä". Ei ne miehet useimmissa muissakaan maissa armeijaa käy, ja silti niistä ihan miehiä kasvaa. Kotikasvatuksella tehdään pojasta mies, jos jollain.

 

[Jymäkkä]

Kyllä normaali poika kasvaa mieheksi ihan ilman armeijaakin. Vanhojen ukkojen öyhötystä tuo "intissä tehdään pojista miehiä". Ei ne miehet useimmissa muissakaan maissa armeijaa käy, ja silti niistä ihan miehiä kasvaa. Kotikasvatuksella tehdään pojasta mies, jos jollain.

No juu, totta kai kotikasvatus ja ystäväpiiri vaikuttaa enemmän kuin joku määräaikainen "leiri" parikymppisenä. Silti tuo on yllättävän monelle se ensimmäinen kerta elämässä, kun joutuu säännöllisesti epämukavuusalueelle ja noudattamaan säntillisesti sääntöjä ja ohjeita. Ja tekee näille hyvää.

 

[Tadu]

Hyvän kotikasvatuksen saanut ei kyllä intissä kasva, vaan taantuu. Huonon kotikasvatuksen saaneet taasen saattavat intissä kasvaakin miehiksi, mutta todennäköisesti jättävät armeijan kesken kun ahdistaa muiden totteleminen.

 

[Mojo]

Kai sen armeijan suurimmat tavoitteet ovat jotain muuta kuin kotikasvatuksen korvaaminen. Saattaa liittyä esim. maanpuolustukseen tai jotain. Ainahan löytyy niitä, jotka eivät pärjää palveluksessa syystä tai toisesta ja heille on sitten muita vaihtoehtoja. Onneksi kuitenkin suuri osa pystyy tuosta suoriutumaan ja siten tavoitteet Suomen turvallisuuden kannalta saadaan täytettyä.

 

[Jymäkkä]

Kai sen armeijan suurimmat tavoitteet ovat jotain muuta kuin kotikasvatuksen korvaaminen. Saattaa liittyä esim. maanpuolustukseen.

Mitä merkitystä tuolla on? Siis totta kai noin, mutta sivutuotteena tulee muitakin etuja, ja käytännössä koko elossa olevalle varusväelle näillä on ollut enemmän merkitystä kuin sotataidoilla, toivottavasti asia on näin jatkossakin.

 

[JKyykka]

Jokainen saa muistella omaa armeija-aikaansa miten haluaa, mutta täytyy kyllä silti myöntää, että hieman ihmetyttää miten joku jaksaa vielä vuosikymmenten jälkeen kertoilla jotain inttijuttuja. Sen verran lyhyt aika on ihmisen elämä, että kyllä sen puoli vuottakin olisi itse mieluummin tehnyt jotain oikeasti hyödyllistä tai vaikkapa jotain oikeasti haastavaa. Mutta juu, ihan hyvähän se on, että me ihmiset ollaan erilaisia.

 

[Jymäkkä]

Jokainen saa muistella omaa armeija-aikaansa miten haluaa, mutta täytyy kyllä silti myöntää, että hieman ihmetyttää miten joku jaksaa vielä vuosikymmenten jälkeen kertoilla jotain inttijuttuja. Sen verran lyhyt aika on ihmisen elämä, että kyllä sen puoli vuottakin olisi itse mieluummin tehnyt jotain oikeasti hyödyllistä tai vaikkapa jotain oikeasti haastavaa. Mutta juu, ihan hyvähän se on, että me ihmiset ollaan erilaisia.

Mitä tämä oikeasti hyödyllinen olisi ollut noin niin kuin maanpuolustuksen näkövinkkelistä? Armeijan tehtävähän on kouluttaa sinut osaksi joukko-osastoasi mahdollisten kriisitilanteiden/sodan varalle. Tämän sitten tosiaan erilaiset ihmiset arvottavat eri tavalla hyödylliseksi.

 

[Patarouva]

Jokainen saa muistella omaa armeija-aikaansa miten haluaa, mutta täytyy kyllä silti myöntää, että hieman ihmetyttää miten joku jaksaa vielä vuosikymmenten jälkeen kertoilla jotain inttijuttuja. Sen verran lyhyt aika on ihmisen elämä, että kyllä sen puoli vuottakin olisi itse mieluummin tehnyt jotain oikeasti hyödyllistä tai vaikkapa jotain oikeasti haastavaa. Mutta juu, ihan hyvähän se on, että me ihmiset ollaan erilaisia.

Niinpä. Onneksi me ollaan kaikki erilaisia. Joku kertoo jonkun kolmenkymmenen vuoden takaisen muiston armeijasta ja jopa sama tai sitten joku toinen henkilö kertoo muistojaan kolmenkymmenen vuoden takaisen muistonsa suosikkijoukkueensa ottelusta.

Enemmän ihmettelisin sitä, jos noinkin elämässä poikkeuksellisen ajan olisi elänyt eikä ihmisellä olisi mitään muistoja jäänyt muisteltavaksi ja joskus joillekin muille myös kerrottavaksi.

 

[Frankie]

Hienoja muistoja ja pohdintaa palstatovereilta yllä. Minulle aina itselle tulee mieleen oma inttiaikani, kun mediassa pohditaan huutomerkein uusien varusmiesten fyysisen kunnon riittävyyttä ja huononemista. Aloitin varusmiespalvelukseni I/08 Upinniemessä ja tarkoitukseni oli jatkaa suvunperinteitä laivastonsinisissä. Tarkemmin ottaen tarkoituksena oli päästä vähintään laivastoaliupseerikouluun, joka ainakin siihen aikaan vaati jonkinlaista hyvää suoriutumista P-kaudella. Tätä varten treenasin vähän ekstraa ennen inttiin lähtöä ja P-kauden Cooper-tulos olikin liki 3000 metriä sekä muutenkin sain hyvät arviot kouluttajilta P-kaudesta, joten ovet avautuivat laivastoaliupseerikouluun helposti. Lyhyen aliupseerikoulun kasarmielämän jälkeen tuli paikka merenkulkualiupseeri-oppilaana eräältä alukselta. Siihen oikeastaan loppui omalta osaltani "sykkiminen" ja urheilu painottui aluksen joka perjantaiseen sählyvuoroon sekä satunnaisiin muihin urheilupalveluksiin. Aluksen omat erinomaiset kokit pitivät myös hyvin ravittuna. Sitten tulikin kotoutus-Cooperin aika ja tulos oli piirun päälle 2000 metriä. Muistan vieläkin Viirikkömme varapäällikön primitiivisen raivarin, kun hän näki kotoutuvien aliupseereiden (en ollut yksin tässä veneessä) kotoutuskuntotestien tulokset. Ihan vakavissaan uhkasi laittaa meidät kaikki kuntokouluun, mutta se jäi toteutumatta. Helvetin epäkypsäähän tuollainen toiminta itseltä oli ja tekisin monta asiaa toisin nykypäivänä, mutta toisaalta mitä voi odottaa parikymppiseltä epäkypsältä klopilta? P-kauden jälkeen tai ainakin minun aikanani oli kyllä helvetisti omaa aikaa. Varsinkin, kun meidän alus oli hyvin usein kiinni sotasatamassa kontra muuta alukset, jotka olivat enemmän liikkeellä. Jälkikäteen ajateltuna tuon luppoajan olisi voinut käyttää paljon fiksummin esimerkiksi kuntoiluun tai opiskeluun, mutta turha jossitella enää. Hyviä muistoja pelkästään itsellä.

Frankie, reservin merenkulku-alikersantti

 

[Timbit]

Hyvän kotikasvatuksen saanut ei kyllä intissä kasva, vaan taantuu. Huonon kotikasvatuksen saaneet taasen saattavat intissä kasvaakin miehiksi, mutta todennäköisesti jättävät armeijan kesken kun ahdistaa muiden totteleminen.

Pääpiirteissään noin, mutta kyllä se kasvatuksellinen aspekti tulee monelle ikään kuin sivutuotteena, kun ensimmäistä kertaa elämässä alkaa vaihe, jolloin ei saakaan itse päättää mitä tekee, ja joutuu myös tekemään asioita joita ei haluaisi. Sanoisin, että se tulee näille yksilöille kreivin aikaan, koska muuten se oppi sitten tulisi paljon ikävämmillä tavoilla pitkin elämää. Sitten on tapaukset, kuten maanantaina palveluksen aloittanut oma poikani, jotka ovat ainoina lapsina sen tilanteen edessä, että nyt et olekaan yksin vaan ihan koko ajan osa ryhmää. Ja ryhmän tekeminen vaikuttaa sinuun, ja sinun tekemisesi vaikuttaa ryhmään. Fiksut kyllä sopeutuvat, kuten oma poikani tulee tekemään, koska hän on fiksu, koska hän on juuri minun poikani.

 

[1313]

Tehtiinpäs. Se "mieheksi" kasvaminen armeijassa on juuri tuota,että opitaan kestämään vähän kurjuutta ja epämukavuutta ja se, ettei itse ole se maailman napa, vaan homma pyörii vähän isomman porukan ympärillä. Toki samalla opitaan ne tarpeelliset sotajututkin.

Ainakin minä hajoilin parikymppisenä oikein huolella noihin paskajuttuihin. Myöhemmin tajusin, kuinka lapsi olin silloin vielä. Melkein kapaloista kuoriutunut.

Tuossa parisen vuotta sitten tuli käytyä MPK:n ryhmänjohtajakurssi, jossa vedeltiin keskellä yötä asemiin menoa kesken teltan pystytyksen ja sitten teltta olikin väärässä paikassa ja taas välillä asemiin.

Kyllä siinä tuli seuraavana aamuna puolen tunnin yöunien jälkeen mietittyä, että olen mä mielenvikainen tyyppi, kun tänne olen itseni vapaaehtoisesti lykännyt. Mutta hyvällä porukkahengellä siitäkin mentiin läpi.

 

[Jass0]

Heikkilä 1/02. Kovat on kovii.

Vanha kunnon Heikkilä. Olitko viimeisessä saapumiserässä Heikkilään, vai koska sinne viimeinen saapumiserä tuli?
Itse kävin Heikkilässä kerran varusmiesaikanani, kun jotain herroja sinne kuljetin. Sen jälkeen käynyt muutaman kerran munkkikahvilla, josta tulikin mieleen, että pitäisi varmaan "taas" mennä käymään mikäli sinne vielä siviilit pääsee.

 

[WildCore]

Vanha kunnon Heikkilä. Olitko viimeisessä saapumiserässä Heikkilään, vai koska sinne viimeinen saapumiserä tuli?
Itse kävin Heikkilässä kerran varusmiesaikanani, kun jotain herroja sinne kuljetin. Sen jälkeen käynyt muutaman kerran munkkikahvilla, josta tulikin mieleen, että pitäisi varmaan "taas" mennä käymään mikäli sinne vielä siviilit pääsee.

Meidän erä jäi toiseksi viimeiseksi, kasarmi suljettiin varusmiespalvelukselta 2002 lopussa. Muistaakseni pahoja sisäilmaongelmia ainakin oli.

 

[hihhu]

Jokainen saa muistella omaa armeija-aikaansa miten haluaa, mutta täytyy kyllä silti myöntää, että hieman ihmetyttää miten joku jaksaa vielä vuosikymmenten jälkeen kertoilla jotain inttijuttuja. Sen verran lyhyt aika on ihmisen elämä, että kyllä sen puoli vuottakin olisi itse mieluummin tehnyt jotain oikeasti hyödyllistä tai vaikkapa jotain oikeasti haastavaa. Mutta juu, ihan hyvähän se on, että me ihmiset ollaan erilaisia.

Itseä taas jälkikäteen erityisesti huvittaa nämä "nyt meni puoli vuotta hukkaan, olisin voinut paahtaa uraa 45,5 vuotta, enkä sitä nykyistä 45 vuotta"-näkemykset. Vai oliko sulla oikeasti mielessä jotain hyödyllistä tai haastavaa, eikä opiskelemaan ja siitä töihin-polku? Mikä se nyt oli, mikä jäi väliin?

 

[Rupture]

Se on kiva lukea näitä tarinoita, vaikka itsellä on palvelus vasta edessä.

12-vuotiaana aloin pelkäämään inttiä. Jokin siinä kokonaisuudessa ei istunut oikein Pikku-Rupturelle. Silloin ajattelin että siihenhän on vielä paljon aikaa, että otetaas vaan rennosti.

Kun täytin 16 vuotta, älysin että se intti alkaa kolkuttamaan oviani pikkuhiljaa, ja aloin taas pelkäämään inttiä. Isoveli oli suorittanut jo palveluksensa ja palanut kotiin muutama kuukausi ennen syntymäpäivääni. Aloin juttelemaan asiasta isälleni, joka on tehnyt 30 vuotta töitä Puolustusvoimille sekä isoveljelleni, kenellä oli tuore kokemus asepalveluksesta, ja se auttoi suhtautumiseeni niin paljon ettei rajaa. Sai minut melkeinpä jopa odottamaan inttiä.

Nyt ollaan nykyhetkessä, ja kutsunnat minulla on marraskuussa. Päätoiveena ajankohdalle on 1/26, ja suorituspaikkana Vekaranjärvi. Suhtaudun inttiin tällä hetkellä neutraalisti, mutta hiukan positiivisesti samalla. Hyvä saada elämään kokemuksia jotka eroavat arjesta, vaikka eivät ole välttämättä kaikista mukavimpia elämyksiä.

 

[Breeze Harbour]

No juu, totta kai kotikasvatus ja ystäväpiiri vaikuttaa enemmän kuin joku määräaikainen "leiri" parikymppisenä. Silti tuo on yllättävän monelle se ensimmäinen kerta elämässä, kun joutuu säännöllisesti epämukavuusalueelle ja noudattamaan säntillisesti sääntöjä ja ohjeita. Ja tekee näille hyvää.

C-paperit saaneena koen että muutaman kuukauden visiitti Lidlin työntekijänä oli mun "intti". Siellä on työntekijöille tiukkaakin tiukemmat säännöt. Jos esim. ruokatauko venähti edes minuutilla, oli se lähes tulkoon maailmanloppu esimiehelle. Lisäksi vain yksi henkilö sai olla kerrallaan tauolla.

Oli siellä muitakin erikoisia ja ehdottomia sääntöjä joiden noudattaminen vaati veronsa. Lidlillä on myös semmoinen paha tapa ylikuormittaa työntekijöitään. Kuuden päivän työviikot on siellä ihan arkea. Näin ainakin siinä myymälässä mihin minä päädyin.

Mutta itse inttiin, ei harmita että sain C-paperit. Inhoan muutenkin kaikkia aseita joten olisin joka tapauksessa valinnut sivarin, jos siihen tilanteeseen olisi tultu.