Mainos

Inttiin lähdössä?

  • 1 240 394
  • 3 632
Meilläkin oli pari sellaista tapausta, että omalla toheloinnilla sählättiin mahikset johtajakoulutukseen. Tuo edellinen tarina kuulostaa aika vaaralliselta, syttyä palamaan?

Paloharjoitusradalla missä juostaan tulen läpi metalikehikon sisällä. Rakenteita ja havuja on valeltu napalmilla ja siellä pitää sitten juosta rata läpi se viltti pään päällä. Kaveri oli sen verran kömpelö ja pitkä, että kolautti päänsä kehikkoon, tippui selälleen ja jäi juuri ainoan napalmilätäkön kohdalle jolloin hänen housunsa syttyivät tuleen. Suomalaisen paras ilo on vahingon ilo ja kyllä naurettiin kuset housuissa, kun tuo tapahtui. Ei kaverille mitään käynnyt, kun napalmikin palaa housujen pinnalla ja housuthan on palosuojattuja. Helvetin hauskaa se silti oli. Luonnollisesti taisteluammunta-päivänä kyseisen kaverin pari "loukkaantui" juuri ennen ammuntoja ja täten tämä sankari joutui suorittamaan ne alikin kanssa.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Paloharjoitusradalla missä juostaan tulen läpi metalikehikon sisällä. Rakenteita ja havuja on valeltu napalmilla ja siellä pitää sitten juosta rata läpi se viltti pään päällä. Kaveri oli sen verran kömpelö ja pitkä, että kolautti päänsä kehikkoon, tippui selälleen ja jäi juuri ainoan napalmilätäkön kohdalle jolloin hänen housunsa syttyivät tuleen. Suomalaisen paras ilo on vahingon ilo ja kyllä naurettiin kuset housuissa, kun tuo tapahtui. Ei kaverille mitään käynnyt, kun napalmikin palaa housujen pinnalla ja housuthan on palosuojattuja. Helvetin hauskaa se silti oli. Luonnollisesti taisteluammunta-päivänä kyseisen kaverin pari "loukkaantui" juuri ennen ammuntoja ja täten tämä sankari joutui suorittamaan ne alikin kanssa.

Heh, se mikä on hauskaa, niin jok'ikinen henkilö joka armeijan on käynyt tietää faktaksi seuraavan: kaikissa joukko-osastoissa on aina ne samat 1-3 kpl sotureita, joille kaikki kommellukset ja sähellykset tuntuvat kasaantuvan.

Toisin sanoen joka komppaniassa on se oma narrinsa.

Minun komppaniassani oli samanlainen sohla, aina sattui ja tapahtui. Kerran oli kiinnittänyt patinraiskaajan liian löyhästi ja ampui sen ensimmäisenä kohti vihollista.

Toisella kerralla meinasi heittää käsikranaatin omaan poteroonsa, josta syntyikin oikeasti todella vakava vaaratilanne.
 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ha, haa sielunveljeni. Itse menin "itkemään" kapteenille kuinka saan työpaikan intin jälkeen, jos pääsen puolella vuodella. AUK vaihtui puoleksi vuodeksi, ja jatko oli smooth sailingia. Vähän nuorta en1103:a jännitti mennä puhumaan kapteenin kanssa, joka oli juuri sellainen kuin kapteenin tulisi olla. Tiukka ja "ilkeä" silloin kun piti, mutta silloin kun oli paikka kannustaa, niin positiivista palautettakin sai kuulla. Viiden minuutin neuvotteluilla siinä kuitenkin selvittiin.

Siis tämä nyt kannattaa pitää mielessä kun sinne menee, sillä intissä pääsee lähes kaikesta pois kun vaan uskaltaa sitä käydä itse pyytämässä. Ja toki niin ylhäältä kun vaan kehtaa. Minä sain pienellä valehtelulla ja ihan satunnaisella höpöttelyllä puhuttua kaksi poistumiskieltoa pois, jotka olisivat polttaneet lomia ja tämän takia en ollut yhtäkään viikonloppua koko aikana kasarmilla. Toki tämän ensimmäisen viikonlopun ovat kaikki, mutta sen jälkeen vietin aikani ihan kotosalla.

Oma inttini nyt on varmasti helpoimpia ja mukavimpia mitä on mahdollista kokea, joten ihan niin hyvää tuuria ei varmasti monella käy, mutta voin silti antaa jotain neuvoja. Tätä en etukäteen tiennyt, mutta jos sieltä tahtoo 6kk pois, niin tuossa ensimmäisinä päivinä tehtävässä lääkärintarkastuksessa kannattaa kertoa KAIKKI mahdolliset sairaudet joita on joskus ollut. Siinä on niin vähän aikaa ja meillä upinniemessä oli sen 800 alokasta, että lääkäri ei paljoa asioita mieti vaan heittelee aika helposti erilaisia vapautuksia. Minulla on teininä ollut Osgood-Schlatterin tauti, joka on erittäin kivulias ollessaan aktiivinen, mutta täysin oireeton teini-iän jälkeen. Kerroin lääkärille tästä ja mitään sen enempää kyselemättä hän lätkäisi minulle pysyvän VMTL:n (vapautus marssi-, taistelu- ja liikuntakoulutuksesta), vaikka tauti ei ollut oireillut enää vuosiin. Tähän myös loppui omalta osaltani intin ikävät puolet, sillä minusta tuli heti toisella viikolla kirjuri kun muut vasta aloittelivat P-kauttaan.

Meitä oli aluksi kaksi kirjuria ja lopuksi neljä, mutta töitä oli ehkä n. yhdelle. Tämä tarkoitti sitä, että koska en saanut osallistua mihinkään koulutuksiin, niin heräsin joskus aamupalan jälkeen toimistoon. Sielä sitten parin muun kirjurin kanssa kuunneltiin musiikkia ja pelattiin wormsia. Klo 16.00 kun palvelusaika loppui otin kassini ja menin puntille tai pelaamaan sählyä. Tuosta pitikin käydä pienimuotoinen taistelu, sillä tarpeeksi vapaa-ajalla urheilusta saa kuntoisuuslomia, mutta niitä koitettiin tuon VMTL:n takia evätä minulta. Pienellä väännöllä onneksi sain heidät myöntämään sen, että tuo vapautus koskee vaan palvelusaikaa, eikä täten estä minua urheilemasta sen ulkopuolella.

Tästä voi sitten jokainen olla montaa mieltä, että onko järkevää maksaa tuhansia euroja valtion kassasta mahdollistaakseen tämmöinen puolen vuoden kuntoleiri yhdelle ihmiselle. Minä olin täysin kykeneväinen fyysisesti hoitamaan intin läpi normaalisti ja varsinkin voimatasoiltani olin selkeästi koko saapumisryhmän kärkipäätä, mutta koska tämmöistä mahdollisuutta minulle ei edes annettu, niin koko jutun järkevyys on aika mitätön. Toki minulla oli hauskaa ja onhan se kivaa ammuskella huvikseen konekiväärillä satoja ja taas satoja valojuovia pimeällä ampumaradalla, vaan että saadaan joku ammuslaatikko tyhjäksi ettei sitä tarvitse viedä takaisin. Koko jutun kruunu on kuitenkin se, että minulla ei ole edes sota-ajan sijoituspaikkaa, eli jopa puolustusvoimat myöntävät ettei koko jutussa ole mitään järkeä.
 

rosba70150

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Vuosi armeijassa on ihan täyttä kuraa, eikä jälkimmäisellä puolikkaalla ole tarjolla kuin pitkiä päiviä kikkelinvenytyksen parissa.

Harvinainen paikka sinänsä intti, kun alkuaikoina on vitullinen kiire ja hoppu ja loppuaikana ei tehdä yhtikäs mitään ja tylsyyteen kuolee täysin.

Aika mielenkiintoista että voit kertoa mitä jälkimmäisellä puolikkaalla on tarjolla kun luonteellesi uskollisesti juuri pröystäilit että olit jatkuvasti koko päivän kestävillä harjotusvapailla ja palvelit 6kk...
 

A Siente

Jäsen
Aika mielenkiintoista että voit kertoa mitä jälkimmäisellä puolikkaalla on tarjolla kun luonteellesi uskollisesti juuri pröystäilit että olit jatkuvasti koko päivän kestävillä harjotusvapailla ja palvelit 6kk...

Sen jälkimmäisen puolikkaan sisällönhän näkee kun katsoo alikkien ja kokelaiden toimintaa ;)

Intissä ei oikeastaan ollut muuta ahistavaa kuin vapauden menetys. Kun et saa enää poistua ulos ilman lupaa. Mulle se oli se kaikista pahin, kun ei voi mennä ja tulla kuten huvittaa. Toisaalta eihän siitä kylläkään mitään tulisi intissä, mutta oli se silti ahistavaa. Mulle intti oli lopulta melko ahistavaa johtuen siitä etten tykkää ollenkaan toimia ryhmässä tai muutenkaan sosiaalisista tilanteista. Onneksi sentään pääsin ns. hyviin hommiin, niin ei tarvinnut sen pahemmin sykkiä, kunhan vain roikkui mukana.
 
Viimeksi muokattu:

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Heh, se mikä on hauskaa, niin jok'ikinen henkilö joka armeijan on käynyt tietää faktaksi seuraavan: kaikissa joukko-osastoissa on aina ne samat 1-3 kpl sotureita, joille kaikki kommellukset ja sähellykset tuntuvat kasaantuvan.

Toisin sanoen joka komppaniassa on se oma narrinsa.

Minun komppaniassani oli samanlainen sohla, aina sattui ja tapahtui. Kerran oli kiinnittänyt patinraiskaajan liian löyhästi ja ampui sen ensimmäisenä kohti vihollista.

Toisella kerralla meinasi heittää käsikranaatin omaan poteroonsa, josta syntyikin oikeasti todella vakava vaaratilanne.

Boldaus oma.

Liian tutulta kuulostaa. Minunkin yksikössä oli yksi tohelo ylitse muiden. Mukava heppu, fiksu, mutta fysiikaltaan niin raakile kuin olla ja voi. Ei pelkästään huonokuntoinen ja heikko, vaan perus motoriikkakin tuntu olevan kateissa.

Olen kerran eläissäni aidosti pelännyt kuolemaa. Kerran. Tämä kohtalon päivä sattui P-kaudella ja taisteluammunnoissa, kun sain kyseisen herran taisteluparikseni. Yritin siinä sitten miettiä kaikkia mahdollisia keinoja välttää tetsaaminen kyseisen sankarin kanssa. Olin aivan varma, että meikäläinen ei siitä hengissä selviä ja kun vihdoin päästiin matkaan, niin tämä sotilaan irvikuva onnistui ensimmäisessä syöksyssä syöksymään naama edellä rynkkynsä päälle ja saamaan jäätävän vekin silmäkulmaansa. Verta tuli kuin esterin perseestä, mutta henkilökohtaisesti en voinut olla tuntematta suunnatonta helpotusta. Se oli tämän hetkisen elämäni niin sanottu läheltä-piti-tilanne.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Riippuu paljon palveluspaikasta, kuinka paljon halukkaita AUKkiin on. Olin rannikkojääkärinä Dragsvikissa, 150 alokkaan komppaniasta noin 70 henkilöä halusi aliupseerikouluun, taisi 35 kpl olla paikkoja.
Ilmeisesti trendi sitten "hieman" muuttunut omien aikojeni?

Olin intissä I-98 Dragsvikissa, PsVK (panssaritorjuntakomppania på finska). En muista yhtään komppanian kokoa. Joka tapauksessa meitä oli alokastuvassa 12 henkeä. Tuvasta 5-6 kaveria olivat sellaisia, jotka eivät puhuneet käytännössä sanaakaan suomea. Tästä huolimatta tuvastamme yli puolet saivat kutsun AUK:un. Yksi umpiruotsinkielinen kaveri lopetti, koska hänet määrättiin AUK:un Säkylään. Oma ensisijainen hakuni oli komppanian kirjuriksi. Kävin jossain testeissäkin, mutta enhän minä - (umpi-) suomalainen juntti kuutosen kouluruåtsilla (kirjoituksissa heikko C) - osannut kirjoittaa auki jotain sanelimen päiväkäskyjä, joten se haihattelu jäi siihen.

Oma käsitykseni on - jos olet käynyt lukion (Mr.Fox: 1995 - yleisarvosana M) sekä olet aavistuksenkin urheilullinen (Mr.Fox: alokaslääkärintarkastus 1998 tammikuu 183cm/81kg) - käytännössä et voi välttää joutumista AUK:un. Olihan meilläkin noita kaiken maailman idiootteja tai punkeroita, jotka hakivat, mutta eivät "päässeet". Kyllä mäkin yritin kaikkea venkuloida pällitesteissä ja selitellä kouluilla/työpaikoilla, mutta sinnehän mä jäin. Lyhyempää palvelusaikaa eivät myöskään puolla ne alokasajan ammunnoissa ammutut hyvät suoritukset.

Yleisesti ottaen: lukion käynyt vähääkään urheilullinen kaveri on pomminvarmaa AUK-kamaa. Siinä tarvitsee jo olla helvetin hyvät selitykset päästäkseen luistamaan SAint:in johtajakoulutuksesta.

Omana aikanani nuo palvelusajat tosin olivat 240-285-330 - joten mitään järkyttävän suurta eroa ei noiden kahdeksan kuukauden ja yhdentoista kuukauden välille tullut. AUK:sta tullessa kasarmilla oli ainoastaan wanhoja tupakavereita/taistelupareja. Tämä oli mulle ehdottomasti löysintä inttiaikaa koskaan! Uudet alokkaat (ja kokelaat) tulivat kuukauden päästä tästä, jolloin oli kuukauden ajan ehkä hieman enemmän säpinää. Viimeiset kolme-neljä kuukautta olivat sitten enemmän tai vähemmän todellista pippelinvenyttelyä.

Tärkeimmät "neuvoni" uusille alokkaille (erityisesti Jaws): ottakaa rennosti ja oppikaa nauttimaan pienistäkin (itsestäänselvistä?) asioista. Yksi parhaimmista inttimuistoistani alokasajaltani on se, kun tilattiin yhdessä koko tuvan kanssa pizzoja. Siinä on aivan omanlaisensa tunnelma, kun niitä raskaasta päivästä ansaittuja pizzoja nautitaan porukalla tuvassa. Ainoa teräase koko tuvassa sattui olemaan mun Sveitsin armeijan linkkuveitseni, jolla niitä koko tuvan pizzoja sitten leikeltiin runkkupuvut päällä. Siinä oli jotain sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta, jota en ole koskaan sen jälkeen kokenut. Nauttikaa näistä hetkistä!

Ehkä reilu viikko sitten olin saunomassa vanhempieni luona - ja juttu kääntyi Saariston rengastiehen. Siinä sitten isänikin alkoi kertoa jotain inttimuistojaan. Hän palveli Gyltön linnakesaarella vuosina 1968-69 - tuohon aikaan vielä kolmen lossin takana Turusta (nykyään kaksi). Mikä oli hänen mieliinpainuvin inttimuistonsa? En edes kysynyt asiaa, vaan hän todellakin halusi ottaa asian puheeksi. Keskiolut vapautui! Palvelusajan jälkeen iltavapailla 02.01.1969 hän kävi jossain Korppoon kyläkaupassa ostamassa itselleen neljä pulloa kolmosolutta.

Paras ohje/asenne inttiin meneville? Nauttikaa pienistäkin (itsestäänselvistä) asioista!

Kyllä siitä selviää - vaikka sitten huumorilla! Aika nopeasti tajuaa sen, että hiljaisuuden jälkeen se uni on kännykkää tärkeämpi (tosin... omana aikanani puhelin oli Nokia 2110i). Asiat tehdään prikulleen niin kuin ne ollaan ohjeistettu. Jos ohjeet ovat olleet päin persettä - silloin kaikki tehdään päin persettä. Missään ei olla ensimmäisenä eikä vastaavasti viimeisenä. Mihinkään ei olla tarjolla vapaaehtoisena. Joe Average pärjää intissä kaikkein parhaiten.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Paras ohje/asenne inttiin meneville? Nauttikaa pienistäkin (itsestäänselvistä) asioista!

Oikeaan saumaan saatu kahvikuppi maistui kyllä niin hyvältä, etten ole koskaan parempaa kahvia sittemmin juonut :) Tai yllättävä parin tunnin luvallinen uni. Sissileirin kaakaota ja marjasoppaa muistellessa herahtaa vieläkin vesi kielelle :)

Kävin armeijan Oulussa Hiukkavaarassa -92. Luulen, ettei armeija ole noista ajoista juuri muuttunut, koska jo silloin oltiin hankkiuduttu eroon simputtamisesta, ainakin pahimmasta. Sain aikoinaan lykkäystä opiskelupaikan takia, ja hain sitten lykkäyksen keskeyttämistä, jotta ei tarvitsisi mennä tammikuussa armeijaan. Tietokonemiehenä hain viestipuolelle, laitettiin pioneereihin. Kirjuriksi koetin samalla perusteella, mutta laittoivat AUK:iin.

Menin armeijaan aika lailla ihan ummikkona. Ihan ensimmäiset päivät olivat yliopisto-opiskelijalle melkoista shokkihoitoa, mietin, että eihän tällaista paikkaa voi sivistyneessä valtiossa olla olemassakaan. Mutta kun alkushokista selvisin, niin sutjakkaastihan se 330 päivää siellä meni.

Mr. Fox kirjoitti:
AUK:sta tullessa kasarmilla oli ainoastaan wanhoja tupakavereita/taistelupareja. Tämä oli mulle ehdottomasti löysintä inttiaikaa koskaan!

Itsekin olin "wanhojen pioneerien" eli P-kauden tupakavereiden ryhmänjohtajana, mutta löysää se ei ollut. Johtui ehkä kouluttajasta, mutta ihan heidän viimeisiin päiviin saakka tolskattiin kyllä urakalla. Se aika kyllä jaksoi silloin tällöin koetella hermoja muutamien kestolusmuilijoiden takia, joita sai aina olla suunnilleen kauluksista kiikuttamassa takaisin kaluston huoltoon tai vastaavaan... Sitten olikin parin kuukauden jakso ilman mitään tekemistä, ennen kuin uudet alokkaat saapuivat.

Jossain vaiheessa armeijaa voi tuntua siltä, että eihän tässä nyt ole mitään järkeä, kun melkein kaikki opetetaan uudestaan "mallia armeija" suunnilleen kengännauhojen sitomisesta lähtien. Itselleni homma alkoi valjeta siinä vaiheessa, kun siirryttiin räkäpäistä kovapanosammuntoihin ja vaihdettiin puupalikat ja muovailuvaha koviin räjähdysaineisiin:

MustatKortit kirjoitti:
Heh, se mikä on hauskaa, niin jok'ikinen henkilö joka armeijan on käynyt tietää faktaksi seuraavan: kaikissa joukko-osastoissa on aina ne samat 1-3 kpl sotureita, joille kaikki kommellukset ja sähellykset tuntuvat kasaantuvan.

palle kirjoitti:
Minunkin yksikössä oli yksi tohelo ylitse muiden.

...siellä kun pitäisi saada nämäkin kaverit toimimaan niin, etteivät telo itseään tai muita kovilla ampuessaan tai räjäyttäessään. Jälkeenpäin olen miettinyt, että yllättävän vähän armeijassa näyttää tapahtuvan noita tapaturmia, kun huomioi vaikka sen, että meidän pioneerikomppaniassa tuuskasi 400 hyvinkin erilaista ihmistä TNT:n ja vastaavien kanssa.

PataJaska kirjoitti:
Täällä onkin moni jo viisaati todennut sen, miten itsekin asian näen: jos miehen elämässä tulee koskaan vastaan tilanne, jolloin pelkästään omalla asennoitumisella voi jo vaikuttaa asioiden sujuvuuteen, niin asepalvelus on sellainen.

Olen aivan samaa mieltä. Ihan hyvä välivuosi armeija oli ainakin itselleni.
 
Viimeksi muokattu:

Isaa

Jäsen
Paras ohje/asenne inttiin meneville? Nauttikaa pienistäkin (itsestäänselvistä) asioista!
Eipä tuota tarvinne edes ohjeistaa, sillä kyllä nuo siviilielämän itsestäänselvyydet alkavat väkisinkin tuntua aikamoiselta luksukselta jo viimeistään muutaman päivän jälkeen, puhumattakaan sitten metsäreissuilla.

Mitä palveluksen pituuksiin tulee, niin itse hoidin homman vetoamalla haastavaan opiskelupaikkaan hakemiseen. Ei mitään "no jos mitenkään olisi mahdollista, niin oishan se kiva se kuus kuukautta", vaan "haluan kuuden kuukauden hommaan, koska x." Oma asenne vaikuttaa tietysti kaikkeen, mutta ei kannata silläkään mielellä lähteä, että sillä voi kaiken pelastaa. Hyvin korkeat todennäköisyydet on sille, että tulee vituttamaan helvetisti monen monta kertaa, vaikka hyvällä asenteella oltaisiinkin liikkeellä.

Heh, ketju se vaan täyttyy aina puolen vuoden välein tulleista samoista huolista ja ohjeistuksista, vaan onhan se aina mukavampi saada eteensä tuoretta tekstiä kuin lukea vanhaa juttua, vaikka sisältö sinänsä olisikin sama.
 
Viimeksi muokattu:
Aika mielenkiintoista että voit kertoa mitä jälkimmäisellä puolikkaalla on tarjolla kun luonteellesi uskollisesti juuri pröystäilit että olit jatkuvasti koko päivän kestävillä harjotusvapailla ja palvelit 6kk...

Onneksi minulla ei ole kavereita tai muita tuttuja viettänyt aikaa siellä. Muutenhan olisin voinnut jopa tietää mitä siellä tapahtuu. Olisikin muuten erikoista pröystäillä puolella vuodella, jos oikeasti on käynyt hakemassa ne täysin hyödyttömät natsat sieltä.
 
Suosikkijoukkue
#17 & #29
Ehkä on hyvä nostaa tätä ketjua pikkuhiljaa ylöspäin. Tarkalleen viikon kuluttua lähtöerä 2/14 viettää ensinmäistä iltaansa kasarmien suojassa. Minä kaikkien muiden alokkaiden joukossa. Onko jatkoajassa muita tämän "kovan" kohtalon kokevia ja jos on niin mihin päin Suomea teitä ollaan viemässä? Oma suuntani on kohti Vekaranjärveä.
Juu tervetuloa tänne vain! Itse voin melko tuoreesti kertoa tästä kasarmista, tammikuussa kun tänne saavuin. Ensimmäinen päivä on todella, huom. todella sekava. Teidät jätetään bussilla tuohon kuljetuskeskuksen eteen josta teidät ohjataankin eri repuntarkistus ym. pisteisiin. Siitä sitten ohjattiin mihin yksikköön kuulut, sekin tilanne oli niin sekava että oksat pois. Hirveä melu ja huuto, esim: "SALMINEN, 3KT" ja samaanaikaan huuto esim "SALLINEN 1KT" (nimet keksitty) siinä oltiinkin sitten aika pihalla. Jokatapauksessa kun oman yksikön sai tietoonsa, joku alikeista (en jälkeenpäin edes muista, oli tilanne niin sekavaa kokoajan) ohjasi meidät omaan yksikköömme, joka sattui olemaan yllätysyllätys, 3KT. Siellä sitten perus haastattelut ja kysymykset, jonka jälkeen pimeisenä tammikuu iltana käytiin sitten ne kamppeet hakemassa. Hyi että. Se säkki tuntui painavan ainakin 200kg. Se piti sitten ilman mitään ohjeita sinne kaappiin sulloa, joka oli sitten aamulla virhe... Illalla meidän tupaan rupesi tulemaan ties minkänäköistä sakkia, kukaan ei puhunut mitään. Tulin suhtajoissa tupaan joten sain valita paikan, otin aivan tuvan perältä toisen alapunkan, jossai ei tietenkään ollut vielä patjaa. Sitä patjaa ei koskaan tullut joten siinä sitten vietettiin ensimmäinen yö telttapatjan päällä. Miksikö oli virhe sulloa kaappi vain nopeasti täyteen? Aamulla herätessä oli muuten sellainen paniikki ja rumba päällä kun kuulutettiin "M05"sta ym. koodikielistä. Muistan aina kun piti koko kaappi tyyliin tyhjentää jotta löytyi jotkut palvelushanskat. Aamulla siinä sitten oltiin pihalla (armeijassa on aina -30) pakkasessa nimenhuudossa. Joku jopa pyörtyi siellä... mietin mihin olin oikein tullut. Loppupäivästä en muista mitään, oikeasti niin sekavaa se oli kun ei tiennyt mistään mitään ja kokoajan oltiin menossa johonkin.

Vapaa-aikaa ei liiemmin ollut ensimmäisellä viikolla. Oppitunteja ilta kahdeksaan asti ja sen jälkeen ruvettiin jo panikoimaan meneekö illan pinkka läpi... Niitäkin tuli väänneltyä se 30min joka ilta, kun "pelkäsi" niin paljon että toivottavasti en ole ainoa jolla ei mene läpi. Siinä yksi asia mikä armeijassa on hyvää. Ikinä et mokaa yksin, aina joukkueena. Jos yksi perseilee, koko joukkue kärsii.

P-kausi oli rankkaa aikaa. Iltaisin olin aina jo 21.30 punkassa nukkumassa, ei sitä puhelinta jaksanut räplätä ei sitten millään. Oli pakko saada ne 8h unet että jaksoi.

Itsekin lähdin "6kk tai kotiin" asenteella Vekaralle. Jossain välissä p-kautta alettiin jo kuiskailla mihin ketäkin joutuisi. Itse ammuin kiitettävästi ATT:ssa, mutta muuten pysyttelin aina johtajien silmien alla juuri siinä perusmassassa. Se on hyvä merkki jos kukaan alik/kokelas ei millään vaan muista nimeäsi vielä monen viikon jälkeen.

Sitten tuli se haastattelu. Se jota oli odottanut ensimmäisestä päivästä lähtien. Olin jo 90% varma että 6kk homma sieltä tulee, niin oli mulle kokoajan vihjailtu. Haastattelussa ylil. sitten aloitti:
-Jaa, mihis xxx haluaa?
-KRH tai viestimies.
-Eli puoli vuotta?
-Kyllä!
Ylil katseli jtn arvioita minusta ja:
-Teitä ei taida noi johtajahommat kiinnostaa?
-Juu ei todellakaan!
-Juu niin vähä arvelin. Lähdetään siitä että puoli vuotta täällä palvelet. (Samalla ylil. alleviivasi jtn lappua) ja kysyi aivan loppuun:
-Mitäs jos laitettais vielä yksi pitkä homma tähän, ihan muodon vuoksi kun kolme näitä pitää olla.
-Hmm... Noo... Laita vaikka.. Lääkintämies siihen kolmanneks.
-Juu. Mutta 6kk tuut olemaan täällä. Voit mennä

Ai että sitä vapauden tunnetta mitä tossa kohtia oli! Olin jo melko varma 6kk mies. Tuuletin ja vittuilin muille tupalaisille joiden kyselyt oli mennyt "Mikä AUK linja?" :D

Siinä sitten odoteltiin sitä päivää jolloin tuomiot kerrotaan. Siirryimme auditorioon, jossa oli hyvin hiljainen ja jännittynyt olo. Rupesi nimiä satelemaan ja sitä kiroilun määrää kun jotkut joutui AUKiin. Sitten tuli ne lyhyemmät hommat. Nimeäni ei mainittu KRH listalta, aloin jo ihmettelään. Seuraavaksi tuli viestimiehet, ei sieltäkään! Sitten tuli nyrkistä naamalle. Seuraavalla sivulla löysin nimeni kappas kappas, lääkintämiesten listalta. Voi elämä siinä tuli otettua juuri 90 aamua lisää.

Lämäreiden hommista voin sen sanoa ettei sen 1kk kurssin jälkeen paljoa hommia tehdä, leirejä ja loppusotaa lukuunottamatta. 12 yön loppusota Lapissa tulee kulkemaan aina muistoissani... Joten jos joudut vuoden olemaan, pääset sinäkin tuon kokemaan. Talvi Rovaa kun ei enään järjestetä.

Joten tervetuloa tänne! T.Gonahtanut lääkintämies joka makaa nytkin punkassa kun ei ole mitään tekemistä.

Niin ja me sitten tulotarkastetaan teidät. Voi hitto siitäkin tulee sellainen sirkua kun 1500 alokasta pyörii siellä miten sattuu. Noh, itsekin olin tammikuussa yksi heistä.

TJ76, ei tunnu missään!

Pahoittelen mahdollisista kirjoitusvirheistä. Nyt kessulle ja päikkärit lounaaseen asti.

Muut lämärit täällä kyllä tietää mitä J-kauden jälkeinen "elämä" täällä on....
 

Ameno

Jäsen
Itse olen saapumiserää II/07 ja palvelin PKarPR:ssa, Kontiorannassa - RIP. Omien kokemuksien perusteella tuo AUKkiin pääseminen tai joutuminen riippuu melko paljon vapaaehtoisten määrästä. Olen myös kuullut, että kesän saapumiserässä on paljon enemmän AUKkiin halukkaita, kuin talvella, johtuen varmaankin ihan siitä, että siinä on normaalisti vuosi aikaa ennenkun koulut yms alkaa seuraavan kerran, joten on paljon helpompi välttää ainakin sinne joutuminen.
Itsekin tuolloin ilmoitin halukkuuteni AUKkiin pääsemiseksi. Minulla oli lukio käytynä suht hyvillä arvosanoilla ja opiskelipaikka yliopistosta jo varmistettuna, niin mikäpä siinä olisi ollut vuotta viettää, kenties siitä johtajakoulutuksesta olisi ollut jotain hyötyäkin. Suht särmästi suoritin silloin peruskoulutuskautena kaikki, taisin pälli-1 testistäkin saaha keskiarvoa melko paljon paremmat pisteet, ensimmäisessä sissiradistitestissäkin kuuntelin niitä piipityksiä sen verran hyvin, että minut kutsuttiin toiseen sissiradistitestiin. No en varmaan niissä kuntotesteissä ollut lähellekään parhaimmistoa toisessa sissiradistitestissä, ja sitten sille upseerillekin sanoin, että en ehkä vältsisti haluais tällaiseksi, huhut jokavuotisista kertauksista hiihtoineen ei nimittäin ihan napanneet. Joo, fyysinen kuntoni ei kyllä mitenkään erityisen hyvä ollut, erityisesti noissa juoksulajeissa, vaikka melko hoikka poika olinkin armeijaan tullessa (lähtiessä paino oli noussut kymmenisen kiloa). Mielestäni ainakin olin kuitenkin melko hyvin pärjännyt verrattuna moneen muuhun.
Nooh, itselläni se AUKkiin pääsy jäi sitten toisesta pällitestistä, eli tästä psykologisesta testistä. Kyllähän tuossa kyselyssä tavallaan oli selvää mihin piti vastata millä tavalla, jotta olisit joku hypersupermies, kaikkien huomion keskipiste jne, mutta kyselyssä vastailin ihan omantuntoni mukaan, eikä pisteet sitten riittäneet. Minut pistettiin vielä tekemään uudestaan kyseinen testi, mutta vieläkin vastailin kyssäreihin ihan rehellisesti, enkä saanut vieläkään tarpeeksi pisteitä, enkä täten sitten päässyt AUKkiin, vaikka niin olin sinne luullut jo pääseväni. Yhteispisteitä eri suorituksista olin saanut enemmän kuin moni muu, särmäkin, tyyppi, jotka sitten sinne AUKkiin sitten lähtivät. Kai minulla sitten viiraa päässä, enkä ole johtaja-ainesta. Vähän hävettää tätä myöntää esim. joillekin kavereille etten pällitestistä läpi päässyt.
Kyllähän tuo oli aika kova paikka itselleni kuulla tuo, etten sinne päässyt, ja erityisesti se, mihin minua sen sijaan ollaan pistämässä. Koska olin ilmottanut halukkuuteni AUKkiin, eli siis vuoden palvelukseen, niin tämän jälkeen ei ollut mitään mahdollisuuksia selvitä enää puolella vuodella. Vaihtoehdoiksi minulle sitten annettiin 12kk kuskihomma tai sitten 9kk lääkintämiehen koulutus. Noh näistä sitten valitsin tuon lääkintämiehen koulutuksen, kun se nyt oli edes vähän lyhempi eikä kuskeilu kiinnostanut vähänkään alusta. Ei kyllä juuri se lämärihommakaan.
Hetken tämä vitutti, mutta eipä tuolle ollut enää mitään tehtävissä, joten päätinpä sitten vetää tuon lämärihomman kunnolla. Ihan mukavaa puuhastelua sekin oli, ja kai siitäkin sitten jotain hyötyä näin jälkeenpäin on ollut (ehkä jopa enemmän, mitä AUKista olisi ollut?). Olin tietysti tuon lääkintämieskurssin "priimus" eli sain parhaimmat pisteet sitten siitä. Pieni vitutuksen aihe oli sekin, ettei edes korpinnatsoja minulle annettu milloinkaan, vaikka jonkun aikaa jatkoin melko skarppina. Eipä tuolla kai sitten lämäreille niitä juuri anneta, muuta kuin niille sissilämäreille tietysti.
Loppuarmeija-aika lääkintämiehenä olikin sitten melko lepposaa, varsinkin sen 6kk:n jälkeen. Varuskuntasairaalan päivystystä, muuten ei oikeen mitään tekemistä, kyllähän tuohonkin tylsyyten meinasi kypsyä. Ainahan kaikille leireille lääkintämiehiä tarvitaan, joten joillakin leireillä tuli lorvittua, joilla muuten tuskin olisi tullut käytyä, mutta eipä noilla lereillä paljon mitään tarvinnut tehdä.
Noh, nyttenpä ollaan valmistuttu sieltä yliopistosta, eikä kertauskutsuja ole kuulunut. Oma varuskuntani lakkautettu, alan melkein olla jo ikäloppukin, niin toivottavasti ei kertauskutsuja enää kuulukaan.
Tarinan opetus? En tiedä. Noh, mitä tässä on jo aiemmin sanottu, että selkeästi ilmoittakaa halunne johonkin kuuden kuukauden hommaan, mikäli ette kauempaa halua siellä viihtyä, tietysti hyvät perustelut tuskin haittaavat toiveenne toteutumista. Toinen tapa estää tämä on vetää vaikka pällitestit vihkoon, niin ette ainakaan AUKkiin joudu, mikäli siis muuten riittää päteviä ehdokkaita sinne, mutta tämä nyt ei estä muita pidempään kestäviä paskanakkeja.

Aamuja vain kaikille alokkaille ja muillekin asevelvollisuuttaan suorittaville!
 

HankChief

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kuulin eräältä luotettavalta intin käyneeltä kaverilta seuraavanlaisia huhuja/vinkkejä:

-Jos ymmärsin oikein, II/2014 (?) ei kotiudu koskaan
-Kannattaa aina olla joko ensimmäinen tai viimeinen, niin pääsee helpoimmalla
-Tosisoturi ei käy koskaan suihkussa ja nukkkuu päiväpeiton päällä säätääkseen arvokasta levytysaikaa

Noilla nyt varmaan jo pääsee alkuun. Itse kävin sivarin.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Säälin aika paljon kavereita, joille sanottiin, että mitä nohevammin käyttäydyt, sitä varmemmin pääset siihen koulutukseen mihin haluat. Yksi mun tuvasta uskoi tämän pölpötyksen ja oli särmä kaveri koko p-kauden. Toki se oli luonteeltaakin jo todella mukava kaveri. Harrasti jääkiekkoa ja oli sellainen iloinen ja auttavainen kaikkia kohtaan. Ei siis todellakaan mikään ressukka vaan todella suosittu ja kova kaveri. Jätkä halusi kuitenkin ehdottomasti puolen vuoden palveluksen koska hänellä oli jotain tärkeää kotopuolessa, ilmeisesti opiskelua tai jotain muuta. No, Kaveri meni joukkueenjohtajan haastatteluun ensimmäisen kerran ja nuorehko, myös jääkiekkoa pelaava ylikersantti kyseli kaverin kuulumisia ja halukkuutta johtajakoulutukseen mihin kaveri sanoi ehdottomasti ei ja luetteli muutaman puolen vuoden nakin, johon olisi halukas.
No, viikon päästä tuli taas kutsu ylikersantin luo ja keskustelu eteni suurinpiirtein näin:
-No niin, Onko miehen mieli muuttunut?
-Ei ole muuttunut
-No, teidät on kuitenkin laitettu johtajakoulutukseen eli palvelusaikanne on vuosi.
-(syvää epäuskoisuutta) No, entäs ne mun muut vaihtoehdot.
-Ne on kaikki jätetty pois. ne on heitetty menemään.

Kaveri marssii suoraan kapteenin toimistolle, jossa saa vielä tylymmän vastaanoton.

Tiivistettynä siis: Kaverille valehdeltiin päin naamaa varusmiespalveluksen alussa, siis yksikön kapteenin toimesta ja kaveri kun toimi tarkalleen kyseisen ohjeen mukaisesti, sai kärsiä.

Älkää siis uskoko mokomaa roskaa. Sitten on vielä tyyppejä , jotka ehdottomasti haluavat puolen vuoden palveluksen mutta ovat luonteeltaan niin "kilttejä", että eivät mitenkään pysty olemaan töhöjä ja nämä kaverit marssitetaan suoraan johtajakoulutukseen.

Riippuu tietenkin aina AUK paikoista ja niihin olevien halukkaiden määrästä, kuinka kellekki käy.
Eräs toinen kaverini menetti kohtalaisen isolla vaivalla hankkimansa opiskelupaikan, kun yksikön päällikkö marssitti mistään opiskelupaikoista kiinnostamatta kaverin johtajakoulutukseen ja näin kaveri menetti opiskelupaikan itseltään. Tämä siis ihan muutama vuosi sitten. Mielestäni erittäin tylyä toiminta puolustusvoimilta, joiden pitäisi EHDOTTOMASTI huomioida tälläiset tapaukset paljon tarkemmin. Kysymyksessä on kuitenkin jokaisen yli 18-vuotiaan miehen velvollisuus osallistua maamme puolustukseen. Tämä velvollisuus murentuu nopeasti kun nämä "kaltoin" kohdellut nuoret astuvat vanhojen jäärien saappaisiin tulevaisuudessa ja muistelevat omia kokemuksiaan varusmiespalveluksen ajoilta.
 

sambersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mä laitoin valintakyselyyn vaihtoehdoiksi traktorikuski, polkupyörämekaanikko ja viestimies. Mihinkään näistä en päässyt. Vielä kun jyrkkä ei haastattelussa kaikkiin yli 180vrk, niin laittoivat johonkin ylijäämäjoukkueeseen joka hoiti ns. paskahommia. Komento- ja huoltojoukkue. Kaikki komppanian aseet tuli koulutettua, mutta mihinkään ei erikoistuttu.

Jos on tiedossa paljon leiriöitä, kannattaa vetää tukka pois. On meinaan huomattavasti helpompaa pestä pelkkää päänahkaa.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Ilmeisesti trendi sitten "hieman" muuttunut omien aikojeni?

Olin intissä I-98 Dragsvikissa, PsVK (panssaritorjuntakomppania på finska)...

No, tuskinpa on muuttunut siinä mielessä, että tuohan on/oli koko Dragan gonahtanein komppania :) Minun aikanani 2000-luvun puolessa välissä tuonne sijoitettiin kaikki Pasi-kuskit, rekkakuskit, jne. Plus tietty B-miehet, jos oikein muistan.

Tosin ei taida enää olla tuossa muodossaan, vaan jotain uudistuksia on viime vuosina tehty.

Dragsvikissa on kolme komppaniaa, jossa uskoisin olevan enemmän halukkaita AUKkiin, kuin on paikkoja.

Nämä komppaniat ovat Rannikkojääkärikomppania (luonnollisesti), sekä heidän toimintaansa tukevat Pioneerikomppania (lempinimellä "Pjonken") sekä Kranaatinheitinkomppania (eli GRK på svenska).

Itseäni Kustjägarkompanietissa kiehtoi monikin asia, etenkin mahdollisuus päästä näkemään ja kokemaan hyvin monipuolisesti maamme armeijan oloja ja eri vempeleitä. Mukaan mahtuikin niin hienoja leirejä merellä, aketusta Santahaminassa, hiihtokisoja Kainuussa, kuin helikopterikyytejä Utissa ja Parolassa.

Krh.miehenä ja eritoten tulenjohtajana yhteistyö rannikkojääkärikomppanian kanssa on varsin mielenkiintoista, koska tällaisella komppanialla on oma epäsuora tuli ja näin ollen nämä krh.miehet muodostavat varsin tiiviin porukan.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Eräs toinen kaverini menetti kohtalaisen isolla vaivalla hankkimansa opiskelupaikan, kun yksikön päällikkö marssitti mistään opiskelupaikoista kiinnostamatta kaverin johtajakoulutukseen ja näin kaveri menetti opiskelupaikan itseltään...

Ilmeisesti kyseessä on ulkomainen tai joku yksityinen koulutuksen järjestäjä, sillä käsitääkseni armeija on laillinen peruste opiskelupaikan vastaanottamisen lykkäykseen.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Ilmeisesti kyseessä on ulkomainen tai joku yksityinen koulutuksen järjestäjä, sillä käsitääkseni armeija on laillinen peruste opiskelupaikan vastaanottamisen lykkäykseen.

Tottakai on mutta kyseinen opiskelupaikka oli muistaakseni jollain lailla erityinen, ettei lykkäys onnistunut.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Tottakai on mutta kyseinen opiskelupaikka oli muistaakseni jollain lailla erityinen, ettei lykkäys onnistunut.

Ei niitä nyt taida ainakaan kotimaan rajojen sisällä oikein olla, ehkä joku kaupallinen lentokoulu kenties?

Pitää nyt toki muistaa että armeijan ja varusmiespalveluksen tehtävä ei ole viihdyttää, olla mukava pikkujuttu hoidettavana ennen elämää vaan kouluttaa sodan ajan armeijaan reserviä. Jos joku sattuu nyt olemaan pätevä ja kykenevä, isossa kuvassa kansakunnan etu on että henkilö sitten päätyy johtajakoulutukseen, tuotti se sitten inhimillistä tragediaa tai ei, sitä varten asevelvollisuus on velvollisuus, ei vapaaehtoisuus.

Jos näissä tapauksessa kategorisesti alettaisiin käyttää jonkinlaista inhimillistä harkintaa, ollaan sikäli vähän epätasa-arvoisessa tilanteessa niitten osalta joilla on joku opiskelupaikka ja niitten joilla ei ole, olisiko se sitten jotenkin enemmän reilua että ilman tosihyvää tekosyytä 12kk palvelus olisi aina automaatio kun kaikki opiskelupaikan omaavat tai pääsykokeisiin valmistautumaan tahtovat saisivat automaattisen lyhennyksen.
 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kaveri marssii suoraan kapteenin toimistolle, jossa saa vielä tylymmän vastaanoton.

Jokaisesta varuskunnasta löytyy ihmisiä, jotka pystyvät kumoamaan näiden kapteeneiden ja komppanianpäälliköiden päätökset, eikä heillä ole siihen mitään sanottavaa. Kenttärovastit ja kuraattorit esimerkiksi pystyvät auttamaan näissä asioissa ja he ovat sielä palvelemassa nimenomaan sitä siviiliminääsi, eikä niinkään armeijan. Eihän sitä välttämättä omalle maineelleen tuolla intissä tee hyvää, jos ravaa kinuamassa etuuksia ympäri varuskuntaa, mutta se on pieni hinta koulupaikasta, josta on iloa loppu elämäsi ajan. Niinkun tuossa aikaisemmin sanoin, niin armeijassa pätee täysin samat lainalaisuudet, kuin normaalissakin elämässä. Jos tahdot saada jonkun ongelman oikeasti hoitumaan menet siitä kertomaan niin ylös kun vaan pystyt, sillä yläpäässä on ihmisiä, jotka voivat oikeasti asioihin vaikuttaakkin.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, niin luin koko ketjun. Ketjussa on valtavan paljon asiaa armeijasta ja sen suorittamisesta. Kun kuitenkin harva tulee käsittääkseni lukemaan koko ketjua, niin tässä pikapikaa joitain poimintoja niille, jotka ovat armeijaan menossa (käsittääkseni joku saapumiserä on tulossa?). Omat kokemukseni tosiaan vuodelta -92, mutta silti:

- Voit miettiä etukäteen mikä kiinnostaisi, mutta totuus on valitettavasti se, että sijoituspaikkasi on määrätty jo etukäteen ja liikkumavara on "mallia armeija" - eli hyvin monitahoinen juttu. Vaihtoehdot valkenevat sitten ensimmäisten viikkojen ja kuukausien aikana, joten liian pitkällemeneviä suunnitelmia ei ehkä kannata tehdä.

- Ensimmäiset viikot voivat olla todella haastavaa aikaa lähinnä pään kestävyyden suhteen. Kuten ketjun syövereissä on todettu, "kuria on helpompi löysätä kuin kiristää", jonka jokainen varusmiesjohtaja (alikersantti ja kokelas) tietää. Alussa harrastetaan "shokkihoitoa" ja otetaan turhat luulot pois. Ei kannata pelästyä asiasta. Ideana on vain saada porukka tekemään se, mitä sanotaan.

- Muutenkin, armeija on niin erilainen maailma siviiliin verrattuna. Esimerkiksi minulle itselleni kesti tovi tottua siihen, että kaikki asiat hoidetaan huutamalla. Sillekin on loppujen lopuksi syy; sen informaation olisi tavoitettava koko komppania niin sisä- kuin ulkotiloissa, ja äänenkäyttöä kyllä AUK:ssa (ja tod. näk. myös RUK:ssa) harjoitellaan sen mukaan, että kauimmaisessakin tuvassa saadaan selvää siitä, millainen varustus pitäisi olla päällä. Siihen huutamiseen tottuu puolin ja toisin.

- P-kausi on kaikille sama, ja se on aika tylsä ja jankkaava. Loppuaika onkin sitten enemmän sitä omaa hommaa, ja se voi olla todella kiinnostavaa, jos valikoit paikan, joka kiinnostaa sinua. Itse en tiennyt räjähdysaineista mitään ennen armeijaa, mutta sen jälkeen tiesin niistä enemmän kuin siviililaki sallii ;)

- Rannekello: On olemassa hyvin vähän tavaroita, joita armeijaan tarvii, mutta ota mukaan rannekello taustavalolla. Helpottaa järkyttävän montaa asiaa lafkassa, jossa eletään kellon perusteella. Suunnilleen kaikki muu ehdotettu siviilikampe (omat bokserit, lenkkarit, otsalamput, ...) on sellaista, jonka voit roudata paikalle kyllä myöhemminkin tarpeen niin vaatiessa. Ota halpa kello, koska iso osa niistä kuitenkin jää koristamaan Suomen luontoa.

- Sinner (2011) sanoo: "Jep, eli älä koskaan ala "selventämään" käskyä oli se mielestäsi kuinka typerä tahansa tai hoidettavissa jotenkin helpommin. Vastuu on kuitenkin aina käskijällä. Käskyn takana on myös usein sellaisia seikkoja ja tarkoituksia joita et välttämättä osaa edes ajatella." - niin totta kuin vain voi olla. Jos sinua kiinnostavat nämä asiat, mene AUK/RUK:iin, jos et halua, niin älä sitten ala "pätemään".

- Niin hurjalta ja sairaalta kuin se aluksi tuntuukin, Suomen armeijan koulutusmetodit ovat pääpiirteissään hyvin moderneja, ja näitä metodeja on testattu sodissa (Bosnia, Irak, Afganistan, ...) ja ne on hyväksi havaittu. Suomen armeija ei ole missään tyhjiössä, vaan osa kansainvälistä - tai, no - länsimaista sotilas- ja turvallisuusyhteisöä.

- Joka tapauksessa, armeija (niin Suomen kuin muidenkin maiden) on fyysinen paikka. Ne on kaikki mitoitettu 180cm/80kg miehelle, ja sen kyllä sitten huomaa niiden tavaroiden pakkaustavoissa. Tästä huolimatta armeijassa ehdottomasti tärkein asia on puhdas sinnikkyys, ja aerobinen kunto on ehdottoman ratkaisevassa roolissa jaksamisen kanssa. Ja tätä asiaa koulutuksessa myös haetaan!

- Jos välttämättä haluat selvitä 6kk:lla, niin kuten tässä ketjussa on sanottu, mene kesän saapumiserään ja mene suht "kovaan" yksikköön, jossa vapaaehtoisia riittää myös pidemmille palvelusajoille. Tässä ketjussa ollaan todettu moneen kertaan, että kesän saapumiserissä on useammin jopa kilpailua AUK-paikoista. Sen vaan sanon, että pioneeripuoli (jossa itse olin) voi olla haasteellinen puoli välttää "jatkokoulutusta" johtuen siitä, että taistelupioneerien (6kk) osuus on aika pieni suhteessa erikoiskoulutuksen saaviin (AUK/RUK, kuljettajat, venemiehet, konekuskit, ponttoonimiehet, ...)

- Minä itse kuitenkin suosittelisin kaikille AUK/RUK-linjaa, jos vain mahdollista. Ensinnä, ihmisen elämässä yksi "ylimääräinen" 6 kk on häviävän pieni osa elämää. Se 6kk antaa aivan toisenlaisen kuvan koko hommaan, ja paljon mielekästä tekemistä. Armeijaa ei kannata ottaa pakollisena pahana, vaan ainutkertaisena (ja ilmaisena!) mahdollisuutena viettää elämänsä extreme-leiri.

- - -

Jos sitten kommentoi jotain noihin vanhoihin juttuihin, niin yksi voisi olla tämä Alik vs Kokelas -juttu. Ketjussa on ollut kommentteja siitä, että kuinka alikersanttien ja kokelaiden välillä on ollut joidenkin mielestä selvä ero siinä, että kokelaat ovat olleet selkeästi alikersantteja fiksumpaa väkeä.

Itsehän kyllä koetin päästä AUK:ssa RUK:iin, mutta lukupääni ei yksinkertaisesti pärjännyt tuoreille ylioppilaille. Minä siis silloin jatkoin AUK II:n, ja kuten tuolla aiemmin totesin, menin sitten entisille tupakavereille ryhmänjohtajaksi. Siihen aikaan homma meni niin, että me tolskattiin ilman koksuja näiden entisten tupakavereiden kanssa niiden palvelusajan loppuun saakka. Täytyy myöntää, että siinä vaiheessa kun koksut "kotiutui" takaisin perusyksikköön, niin oli vähän sellaista kitkaa välillä - vaikka siis hehän olivat olleet ensin meidän tupakavereita perusyksikössä ja sittemmin AUK:ssa.

En tiedä. Minä vietin helkkarin haasteellisen kolmikuukautisen vanhojen pioneerien eli entisten tupakavereiden kanssa. Voi olla, että kun viimeisenä kuukautena olin sitten yhden alokastuvan johtajana, niin saattoi olla kotiuttaminen jo liikaa mielessä. Voi olla, että RUK:iin lähti meiltä kovia jätkiä, mutta olen kyllä sitä mieltä, että ainakin me vanhojen RJ:t oltiin aika monessa liemessä koeteltuja kavereita... Siinä ei paljoa muutama kulmarauta kauluksessa auta, kun vastassa ovat sun entiset tupakaverit, jotka siis olivat siinä vaiheessa kuljettajia, konekuskeja, pienkonekuskeja ja muita erikoismiehiä, ja joku onneton jopa taistelupioneeri :D Varusmiesjohtaminen oli kyllä aivan jotain muuta kuin auktoriteettijohtaminen siinä mielessä, että nappulat kaulassa olisivat vaikuttaneet mihinkään.

BTW, josta tulee mieleen ohje koksuille: minua itseäni häiritsi se, että meidän uusi kokelas aina sulkeisharjoituksissa sanoi "Alikersantit pois muodosta". Siis kaiken sen koulutuksen jälkeen, mikäs siinä olisi ollut juostessa :D Eli siis, kokelaat, jutelkaa ryhmänjohtajienne kanssa tästä asiasta. Kyllä siinä sillä koulutuksella sopii näyttää, että kuinka tässä hommassa tulee toimia ;)

- - -

EDIT: Ja vielä yksi juttu. Missään tapauksessa armeija ei vie ihmisiltä yksilöllisyyttä. Vaikka se päällisin puolin pakottaa yhdenmukaiseen varustukseen - johon on olemassa syynsä - ja vaikka se nojaa hyvin vahvasti joukkohenkeen, niin siitä huolimatta jokainen kaveri sen laitoksen sisällä tajuaa ihmisten olevan yksilöitä, niin hyvässä kuin pahassa.
 
Viimeksi muokattu:

Hippi Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nanna Karalahti
Intti (kuten elämä ylipäänsä) on niin kuin sen ottaa. Jos pitää kaikkea hirveänä paskana, kaikki on hirveää paskaa. Jos ajattelee jotenkin toisin, asiat ehkä ovat jotenkin toisin.

Meidän AUK-ajan pääkouluttaja lähti meidän johtoremmin kanssa mökille juomaan kolme vuotta palveluksemme päättymisen jälkeen - ja lähtee varmasti jatkossakin, jos aikataulut natsaavat.

Ihmisiä kaikki siis sielläkin ovat. Jos et ole täysi kusipää tai muuten vain tampio, tulet pärjäämään hyvin. Se, mitä hommasta jää sinun käteesi, riippuu sitten pitkälti omasta suorittamisestasi. Vilttiketjun hyökkääjälle jää vilttiketjun hyökkääjän kokemukset, ykköskentän sentterille ykköskentän sentterin.
 

Hawk #22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Ilves, Tampa Bay Buccaneers
Helpoin keino selvitä palveluksesta ilman AUK:a on vetää alokaskaudella suoritettavat soveltuvuuskokeet (kirjalliset testit, joiden nimiä en nyt valitettavasti muista) vihkoon. AUK ja muutama muukin koulutus vaativat tietyn määrän pisteitä näistä kokeista, joten huono menestys kokeissa auttaa asiaa. Näistä helpompi on testi, jossa on erilaisia matemaattisia ja visuaalisia testejä, sillä toinen soveltuvuuskoe sisältää paljon enemmän tai vähemmän erilaisia kysymyksiä, joissa ei ole kauheasti järkeä.

Muuten toivotan onnea kaikille tuleville alokkaille! Kotiuduin itse viime maaliskuussa sotilaspoliisikoulutuksesta, joten 255vrk tuli siis palveltua. Ei ollut erityisen hieno kokemus mielestäni, mutta ainakin tupakavereista tuli todella hyviä ystäviä. Toki muutama olikin jo ennestään tuttuja koulun kautta, joten tutustuminen oli tavallista helpompaa.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Intti (kuten elämä ylipäänsä) on niin kuin sen ottaa. Jos pitää kaikkea hirveänä paskana, kaikki on hirveää paskaa. Jos ajattelee jotenkin toisin, asiat ehkä ovat jotenkin toisin.

Meidän AUK-ajan pääkouluttaja lähti meidän johtoremmin kanssa mökille juomaan kolme vuotta palveluksemme päättymisen jälkeen - ja lähtee varmasti jatkossakin, jos aikataulut natsaavat.

Ihmisiä kaikki siis sielläkin ovat. Jos et ole täysi kusipää tai muuten vain tampio, tulet pärjäämään hyvin. Se, mitä hommasta jää sinun käteesi, riippuu sitten pitkälti omasta suorittamisestasi. Vilttiketjun hyökkääjälle jää vilttiketjun hyökkääjän kokemukset, ykköskentän sentterille ykköskentän sentterin.

Inttiin lähtevät, lukeaa tämä tarkasti, tässä on sen SA-palvelun ydin.

Noin kymmenen vuotta sitten Jaarli-kurssin tykistönviesti kokoontui Haminassa ja useita meidän kouluttajia oli mukana. Tutustuminen vanhaan yksiköön, munkkikahvit vanhassa pikku sotkussa ja vierailu museossa, jonka jälkeen siirtyminen upseerikerholle syömään. Hyvän ruuan ja useamman snapsin jälkeen siirryimme saunomaan lähistölle ja sitä kautta Kotkan yöelämään.

Muistot olivat vahvoja ja yhdestätoista kuukaudesta oli jäänyt paljon reppuun. Toivottavasti jokaisella lähtijällä olisi samat fiilikset sitten joskus.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Muistot olivat vahvoja ja yhdestätoista kuukaudesta oli jäänyt paljon reppuun. Toivottavasti jokaisella lähtijällä olisi samat fiilikset sitten joskus.

Näinpä. Ja sen verran, että ainakin alikersanttina sitä oppi tuntemaan lusmut kaverit, _myös_ siviilissä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös