Ilves - SaiPa ti 7.3.2006

  • 28 008
  • 183

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Jussi77 kirjoitti:
Eli siis Kokon mailasta kiinnipitäminen oli todellakin mailasta kiinnipitämistä ja jäähyn arvoinen suoritus? Kun Kokko huitoi pitkän aikaa että ipamies on ihan itse takertunut mailastaan kiinni hänen hanskaansa? Varsin erikoinen tuomio viheltää tästä kakkonen täysin pelin ulkopuolelta, kun sokea Reettakin näki että kysymys oli mailasta kiinnipidettävän omasta töpeksimisestä. Tämähän lopulta johti sitten Ilveksen 5-3 YV:hen ja tasoitusmaaliin,

Tuoko siihen johti? Kokon jäähyn ja 5-3-yv:n välissähän Ilves ehti kaventamaankin pelin tasakentällisin.

Minusta taas se, että 2.erässä ajassa 36.15 SaiPan pelatessa ylivoimalla Partanen luuli Raskin sulkeneen kiekon, vaikka hän avasi välittömästi ja näin aloitus jäi b-pisteelle ja av:ta 45 sekuntia jäljelle johti siihen, että Ilves ei noussut jo toisen erän aikana tasoihin.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ihme että kukaan ei ole puuttunut siihen miten helposti Malmivaaran kypärä lähti hänen päästään. Olisi aivotärähdys ja tikit voinut jäädä saamatta, jos potta olisi ollut päässä vielä pään osuessa laitaan (haava taas taisi tulla kypärän lähtiessä päästä). Oliko remmi löysällä? tästähän on joku ennakkotapauskin.
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
juri kirjoitti:
Nämä tilanteet jossa hakemalla haetaan tilannetta jossa vastustajan avainpelaaja poistetaan vahvuudesta alkaa olla valitettavaa arkipäivää. Kytätään josko vastustaja sattuisi luistelemaan laidanvieressä pää hiukan alhaalla.
Tämä on kyllä todellakin valitettavaa. Minusta tällä kaudella loukkaantumismäärät ovat SM-liigassa nousseet todella huimasti. Ehkä tämä on siihen osasyy. Muita lienevät ainakin väärä/liian kova harjoittelu, edelleen lisääntynyt vauhti, nuorten pelaajien kokemattomuus ja sattumakin. Lähes jokainen joukkue on joutunut puntaroimaan suurien loukkantumisongelmien kanssa. Off-topicia, mutta miten Rautakorpi suojelee pelaajiaan?
 
Juulia

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa. Sympatioita ei muille heru...
Ketjussa on tämä viesti mukaan luettuna 140 kirjoitusta. En ole tarkkaan laskenut, mutta varmastikin ei ole kaukana totuudesta, että Juntusen taklausta käsittelee tavalla tai toisella n. 100 viestiä, ellei enempikin.

Eikö jo jätettäis toi aihe ja ootella mitä guru-Muukkonen sanoo?

Olisi kiva kuulla enemmän pelistä, miten vaikkapa Viitakoski pelasi? Harmittaa, kun en sittenkään peliä tv:stä nähnyt. Ja oliko Zepp hyvä? Oliko Ilveksellä eka erässä jo hyviä maalintekopaikkoja, mutta Zepperi otti ja torjui ne?

Tai sitten voidaan jo lopettaa pelistä puhuminen. Eiköhän taklaus ole jo ruodittu puhki. Eli Muukkosta odotellessa...

Iloisia peli-tapahtumia huomiselle päivälle kaikille paitaan katsomatta...
 
Juicey

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, G
Mane kirjoitti:
Tuoko siihen johti? Kokon jäähyn ja 5-3-yv:n välissähän Ilves ehti kaventamaankin pelin tasakentällisin.
No näinpä tosiaan oli, tosiaan Holma olikin tuo pelaaja joka oli Viitaluoman kaverina laatikossa. Muisti pätkii.
 
raipe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Miten vertailisitte keskenään Juntusen eilistä taklausta ja ruudun suorittamaa Jagrin telomista? Mitä eroja?
 
Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
raipe kirjoitti:
Miten vertailisitte keskenään Juntusen eilistä taklausta ja ruudun suorittamaa Jagrin telomista? Mitä eroja?

Juntusen taklauksessa taklaaja näki selvästi ennen taklauksen suorittamista, että taklattava on huonossa asennossa. Ruudun taklauksessa Jagrin pää painui matalalle sellaisessa vaiheessa, että taklaamattajättäminen oli käytännössä mahdotonta.

Se mikä Ruudun taklauksessa oli pahempaa ja kyseenalaista oli se, että hän tuli suorittamaan taklausta kamppailutilanteen ulkopuolisena pelaajana. Tätä ei Juntusen taklauksessa tapahtunut.

Molemmille yhteistä oli se, että taklattavan kypärä oli yksi osasyy loukkaantumisen pahuuteen. Jagrin kypärä ei täytä oikein mitään turvallisuusnormeja. Malmivaaralla kypärä lähti päästä.
 
Kopteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Bruins
Juulia kirjoitti:
Eikö jo jätettäis toi aihe ja ootella mitä guru-Muukkonen sanoo?

Eikö jätettäisi pelin kommentoiminenkin kokonaan ja luettas vaan matsiraportit....

Törkeähän Hönön ajelu oli.
Malmivaaralta muuten aukesi (ainakin) otsa, voisiko syynä olla juuri tuo huonosti kiinni ollut kypärä?

Mikähän Juntusta muuten nykyään niin pännii.
tapparapelissäkin Hönö ajeli ekassa vaihdossaa Vertalan? ihan pystyyn,
tuloksena 2+10.
 
Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Taidan alkaa käydä hallilla valkoiseen kaapuun pukeutuneena.

Lisäksi varustan itseäni valkoisella ristillä, jota innokkasti nostellen huudan Häpeä !,Häpeä,Häpeä! kaikille jotka sortuvat koukkimiseen,estämiseen tai töllimiseen.

Lupaan seistä risti ojossa tuomitsemassa kaikki ne epäsikiöt, jotka syyllistyvät toisen ihmisen epäkunnioitukseen ja jotka turvautuvat väkivaltaan.

Onneksi tässä epäpyhässä jääkiekon maailmassa ei ole moraalin ääni vaiennut !
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
HN kirjoitti:
Samaa mieltä. Mun mielestäni on jopa ihan sama, onko tällainen "poistotaklaus" teknisesti puhdas vai sääntöjen vastainen. En hyväksy lainkaan taklauksia, joiden tarkoituksena on ottaa vastustaja pois pelistä hyödyntämällä tämän haavoittuvaa asemaa (esim. huono asento, varomattomuus tmv).

Tässä kohdin minä liikun taasen päinvastaisella suunnalla, hyväksyn nimittäin täysin sellaiset puhtaat taklaukset joiden kohteena on vastustajan varomaton pelaaja - pelaaja joka ei ole valmistautunut vastaanottamaan taklausta, (tällaisesta hyväksyttävästä taklauksesta käynee oivallisena esimerkkinä Ruudun Jagriin suorittama taklaus). Kutsuisin tällaista pelitapaa siksi kiekon "harmaalla alueella" pelaamiseksi johon toisaalta vastustajan olisi omalla pelitavallaan ja asenteellaan pyrittävä vaikuttamaan ettei tällaisille taklauksille annettaisi mahdollisuutta tai niiden uhka olisi minimaalinen, (koskaanhan niitä ei voida kokonaan poistaa vaikka kuinka annettaisi vastustajalle negatiivista signaalia niiden suhteen).

Tietyissä tapauksissa minun "pelifilosofiassa" voiton tavoittelussa on käytettävä hyväksi likaisia tai rajamailla liikkuvia otteita, olivatpa ne juuri varomattomiin pelaajiin kohdistuvia taklauksia, vastustajan pelaajien (tai jopa maalivahdin) ajeluita jotta vastustajan peli sekoaisi tai noutoja joilla pyritään sekoittamaan vastustajan kokoonpanoa tai pelimoraalia. Vastaavasti jos vastustaja turvautuu näihin otteisiin niin tilanteeseen on joko vastattava fyysisellä tasolla siten, että osoitetaan ettei moinen toiminta ole hyväksyttävää, tai yksinkertaisesti joissain tapauksissa pitää pää kylmänä ja ns. nolata vastustaja, valmentajan on siis koko ajan oltava hereillä ja oltava vuorovaikutussuhteessa pelaajiinsa ja informoitava heitä pelitavan suhteen - milloin vastataan huutoon ja milloin taasen pidetään se pää kylmänä.

vlad.
 
Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vesa kirjoitti:
Taidan alkaa käydä hallilla valkoiseen kaapuun pukeutuneena.

Lisäksi varustan itseäni valkoisella ristillä, jota innokkasti nostellen huudan Häpeä !,Häpeä,Häpeä! kaikille jotka sortuvat koukkimiseen,estämiseen tai töllimiseen.

Lupaan seistä risti ojossa tuomitsemassa kaikki ne epäsikiöt, jotka syyllistyvät toisen ihmisen epäkunnioitukseen ja jotka turvautuvat väkivaltaan.

Onneksi tässä epäpyhässä jääkiekon maailmassa ei ole moraalin ääni vaiennut !

Ehdottaisin mustaa kaapua, koska silloin kontrasti ristin ja kaavun välillä olisi suurempi.

On selvää, että Juntusen toiminta oli tuomittavaa. Silti on mielestäni aika kummaa, että niin oman seuran kannattajat, kuin valmentajakin tuomitsevat tuon tilanteen näin voimakkaasti. Väittäisin, että ainakin parin SM-liigaseuran kannattajat ja valmentajat olisivat tällaisen tapauksen osuessa oman pelaajan kohdalle voimakkasti selittelemässä, että kovaan ja fyysiseen peliin kuuluvat ajoittain ylilyönnit, koska pelaajien tunnetila pitää olla kaukalossa kova.

En puolustele Juntusta, mutta olen aika vakuuttunut, ettei hänen tarkoituksensa ollut vammauttaa Malmivaaraa. Satuttaa tarkoitus oli kyllä, mutta kovien pusujen tarkoitushan on satuttaa ja saada toinen jatkossa hieman epävarmemmaksi.
 
mukava valkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuukka Mäntylä
Artsi kirjoitti:

Nousi Elorannan pisteet meikäläisen silmissä entisestään. Hieno homma ettei tuu siltä suunnalta tämmöstä naurettavaa "tunnetila"-bullshittiä, jota Toivola ja Shedden on koko kauden länkyttänyt. Aivan oikein kommentoi mm. Aamulehdessä että pitkää pelikieltoo pojalle älyttömästä hölmöilystä. Vaikka en Malmivaarasta juurikaan pidäkään (ehkä siksi kun ei pelaa meillä), niin kyllä tommoset juntuset pitää saada silti kuriin. Jos vähänkään oikein tulkitsin Elorannan kommentteja, niin ilmeisesti Juntunen ei runkosarjassa enää pelaa, oli Muukkosen tuomio mikä hyvänsä.
Joku taisi verrata Ruutu/Jagr-tapaukseen tätä, mutta eipä niissä ollut juurikaan yhteistä. Ruutu taklasi (sillä kertaa poikkeuksellisesti) oikein, Juntunen ei.
 
Ziggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Murmeli kirjoitti:
Ilves toki sai estää mielinmäärin, ennen Pesosen viimeisen minuutin jäähyä, jolla ei ollut enää vitunkaan merkitystä.
Tilanteessa ottelu oli 4-3 ja Pesonen jäähylle viimeisellä minuutilla. Mielestäni siinä olisi vielä ollut mahdollisuudet ottelun tasoitukseen kuudella neljää vastaan.

Kyllä ottelun henki oli mielestäni selvä toisessa ja kolmannessa erässä. Ilves luisteli ja Saipa rikkoi. Tuomarilla oli tiukka linja joka ei vain sovi saipan pelityyliin.
 
raipe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Miksi ruudun suorittama taklaus oli "oikein", koska hänellä oli pää alhaalla ja taklaus osui suoraan päähän. Eikö siinä ollut kyse päähän kohdistuneesta taklauksesta?

Tarkoitukseni ei ole puolustella Juntusta, mutta kohtuuttoman kovan arvostelun kohteeksi hän minusta kuitenkin on joutunut.

Minusta Ruudun temppu ja Juntusen temppu olivat tasan yhtä tuomittavia. Malmivaara tosin oli paremmin valmistautunut taklaukseen, mutta minusta se pikemminkin vähentää taklauksen tuomittavuutta kuin lisää sitä ( joku oli toista mieltä). Molemmat taklauikset kohdistuivat päähän.
 
F

Flonaldo

raipe kirjoitti:
Miksi ruudun suorittama taklaus oli "oikein", koska hänellä oli pää alhaalla ja taklaus osui suoraan päähän. Eikö siinä ollut kyse päähän kohdistuneesta taklauksesta?
Koska taklaus ei osunut päähän. Onko joku vielä onnistunut välttymään tältä? Ruutu ei millään ruumiinosallaan hipaissutkaan Jagrin nuppia, joten taklaus ei ollut päähän kohdistunut.
 
lihaani

Jäsen
Pirillä jos kellään on kompetenssia tuomita Juntusen telotus. Hieman vanhemmat jatkislaiset muistavat, että Eloranta itse oli fyysinen pakki. Taisi olla ensimmäisiä eurooppalaisia pelaajia NHL:ssä, joka kunnostautui siellä myös tappelijana. Jos tämmosen pelaajauran omaava valmentaja toteaa, että Juntusen teko oli törkeä, niin syytä on uskoa, että näin oli.
 
sivurauta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat ylipäätään tamperelaiselle jääkie
Joutui oikein pitkästä aikaa (jossei vallan ekan kerran eläissään) kaivaan jälkikäteen SM- liiga pelien videoita vallan kahdesta eri pelistäkin. Juntusen taklauksen ainoa puhdas puoli on siinä, että vauhtia ei kuitenkaan ollut kauheasti. Sen sijaan kädet nousee pystyyn ja homma tehostetaan vielä hypyllä. Lisäksi kädet osuu vielä puhtaasti päähän eli se siitä.

Erittäin törkeä teko, jonka Piri tosiaan tuomitsee päivän lehdessä selvästi. Mielestäni ainakin 5 ottelun pelikielto olisi paikallaan. Sen verran mennään offtopicina, että eilen kuitenkin nähtiin jopa törkeämpikin temppu. Se ei tosin ole mikään puolustus, mutta mainitsin kuitenkin.
 
Haipakka

Jäsen
Höntti-JUNTUNEN (idiootin näköinenkin...) saa varmaan muutaman ottelun pelikiellon. Ei paljoa Ilvestä liikauta, Juntunen on täysi jämämies. Tainnut olla kokoonpanon ulkopuolella aika paljon.

MALMIVAARA taas taitaa olla SaiPan johtava jollei johtavia pakkeja. Paljon tärkeämpi pelaaja joukkuelleen.

Ilves siis nimellisesti voitti tässä episodissa. Moraalisesti puhtaan pelin joukkueena tunnettu Ilves kuitenkin kärsi. Sikailut eivät normaalisti ole kuuluneet Ilveksen tyyliin.

- Jollei sitten takana ollut Ipan halua näyttää pleijarien alla että kyllä täältäkin tarvittaessa pesee niitä likaisia temppuja...
 
Ziggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Haipakka kirjoitti:
Moraalisesti puhtaan pelin joukkueena tunnettu Ilves kuitenkin kärsi. Sikailut eivät normaalisti ole kuuluneet Ilveksen tyyliin.
Juntusella on vielä ensi vuosi sopimusta Ilveksen kanssa, mutta luulen että häntä ei nähdä enää ikinä ilvespaidassa.
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
lihaani kirjoitti:
Pirillä jos kellään on kompetenssia tuomita Juntusen telotus. Hieman vanhemmat jatkislaiset muistavat, että Eloranta itse oli fyysinen pakki. Taisi olla ensimmäisiä eurooppalaisia pelaajia NHL:ssä, joka kunnostautui siellä myös tappelijana. Jos tämmosen pelaajauran omaava valmentaja toteaa, että Juntusen teko oli törkeä, niin syytä on uskoa, että näin oli.

Toimiiko tämä myös käänteisesti, jos kokenut valmentaja olisi sanonut ettei teko ole törkeä, niin olisiko silloin syytä uskoa, että niin asia todella on? (Veikkaan, että NHL:n puolelta löytyisi joko nykyisistä tai entisistä valmentajista tai muista kiekovaikuttajista henkilöitä jotka eivät pitäisi taklausta missään määrin törkeänä). Vai olisiko todellakin meidän itsekunkin omassa mielessään pääteltävä se onko taklaus törkeä, todellä törkeä tai jotain muuta? Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että Elorannalla olkoot oma mielipiteensä asiasta mutta se, että hän on jotain mieltä, ei tarkoita sitä, että asiasta tulisi "yleinen totuus" - se on edelleenkin vain Elorannan mielipide ei sen kummempaa.

Todetaan vielä Elorannan NHL-urasta, siihen mahtui kaikkiaan 10 tappelua (lähde: dropyourgloves.com), uran muut statsit olivat (lähde: hockeydb.com):

NHL Totals: 267 games. 13+103=116 pts. 155 pim.

vlad.
 
Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
HN kirjoitti:
Raipe, lue Jagr-taklaus-osuus Ruutu-ketjusta tuolta yleiseltä SM-liigapuolelta. Ei siinä taklauksessa ollut mitään sääntöjen vastaista - se on osoitettu ja todistettu täysin aukottomasti.

Tsekeillä ja "amerikkalaisilla" saattaa olla eriävä näkemys asiasta (ainakin paikallisten lehtien mukaan).
 
Padis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Artsi kirjoitti:
Ehdottaisin mustaa kaapua, koska silloin kontrasti ristin ja kaavun välillä olisi suurempi.

On selvää, että Juntusen toiminta oli tuomittavaa. Silti on mielestäni aika kummaa, että niin oman seuran kannattajat, kuin valmentajakin tuomitsevat tuon tilanteen näin voimakkaasti. Väittäisin, että ainakin parin SM-liigaseuran kannattajat ja valmentajat olisivat tällaisen tapauksen osuessa oman pelaajan kohdalle voimakkasti selittelemässä, että kovaan ja fyysiseen peliin kuuluvat ajoittain ylilyönnit, koska pelaajien tunnetila pitää olla kaukalossa kova.

En puolustele Juntusta, mutta olen aika vakuuttunut, ettei hänen tarkoituksensa ollut vammauttaa Malmivaaraa. Satuttaa tarkoitus oli kyllä, mutta kovien pusujen tarkoitushan on satuttaa ja saada toinen jatkossa hieman epävarmemmaksi.

Ihmettelin itse samaa. Vaikka on päivänselvää, että oman joukkeen pelaaja on tehnyt väärin, niin harvoin näin voimakkaasti oma valmentaja kommentoi. En millään tavalla halua arvostella Elorantaa hänen ammattitaidosta. Hän vain ei edusta jääkiekkoa samalla tavalla mitä itse kannatan. Eli pointti on se, että "there is no i in team". Joukkueen jäsenet ei ainakaan heti pitäisi arvostella negatiivisesti tekemisiään medialle. Mieluummin tuumailee jotain "roskasta silmässä tjsp." Joukkueen kesken voi sitten jakaa palautetta jos siltä tuntuu.

Edit: paljon typoja
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös