Tästä olisi mukava kuulla muutamia esimerkkejä keskustelun etenemiseksi.
Yritetään vääntää joitakin keskustelua elävöittämään:
Ihan viimeisimpänä esimerkkinä voi ottaa vaikkapa Tommi Kivistön, jolle povattiin vielä viime kesänä rankingeissa jopa ykköskierroksen varausta. Lopulta kaveri meni viimeisellä rundilla, kun kehitys jäi junnaamaan paikoilleen.
Robert Nyholm ja Jan-Mikael Juutilainen sopivat myös tähän kategoriaan. Kumpikin oli ikäluokkansa suuria lupauksia omassa roolissaan, mutta ovat nyt vajonneet massaan.
Ilveksestä Niko Snellman oli hyvää vauhtia kasvamassa liigakelpoiseksi rymistelijäksi ja oli liigajoukkueen porteilla lähtiessään junioriliigaan. Palattuaan hän putosi jonotuslistan häntäpäähän. Loukkaantuminen toki vaikutti tähän, mutta voi myös todeta saman ikäluokan muiden Ilves-nuorten menneen ohi taidollisen kehityksen ansiosta.
Sami Sandell oli B-nuorissa tutkaparina Perttu Lindgrenille ja hänelle povattiin valoisaa tulevaisuutta nimenomaan hyökkäävässä roolissa. NHL-varaustakin pidettiin lähes selviönä. Ameriikoissa hänet väännettiin kuitenkin väkisin puolustavaan moodiin ja voikin sanoa hänen menettäneen ainakin osan entisestä vahvuudestaan.
On toki päinvastaisiakin esimerkkejä. Juha Alénille ratkaisu lähteä CHL:ään oli varsin onnistunut ja hänen rajoittunut liike ei noussut haittatekijäksi pienessä kaukalossa. Hänen kaltaista löysähanskaista pelaajatyyppiä myös arvostetaan sikäläisissä sarjoissa enemmän kuin täällä. Sama pätee Mikko Kuukkaan ja Masi Marjamäkeen, jotka ovat taistelijaluonteina arvostettuja tekijöitä missä tahansa sarjassa.
Oskar Osala pääsi myös rapakon takana hyvään vauhtiin, kuten myös Juuso Puustinen ensimmäisellä kaudellaan. Kumpaakin näistä yhdistää kuitenkin se, että he katsoivat, ettei junioriliiga ole enää tietyn vaiheen jälkeen paras mahdollinen paikka kehittyä ja palasivat Suomeen tekemään varsin onnistuneet debyytit SM-liigassa. Puustisen osalta voi sanoa paluun tulleen yksi kausi liian myöhään, koska toinen kausi junioriliigassa ei enää ollut odotusten mukainen.
Voisikin todeta, että CHL voi olla hyvä paikka kehitykselle siinä vaiheessa, kun ei ole vielä mahdollisuutta pelata SM-liigassa. Jos luvassa on oikeasti vastuuta liigajoukkueessa, on parempi jäädä tänne kehittymään, koska vastus on kovempaa ja valmennus tuntee pelaajan yksilölliset kehitystarpeet paremmin. Muutenhan valmennuksen laadusta on hyvin vaikea tehdä rehellistä vertailua - missä tahansa voi joutua koirankoppiin tai päästä päävalmentajan luottomieheksi. P-Amerikassa kyyti voi kuitenkin olla kylmempää, kun ohessa pitää pystyä käsittelemään kulttuuri- ja kielikysymykset.
Lisäksi onnistujia yhdistää se, että he ovat kaikki olleet fyysisesti valmiita vastaamaan eurooppalaisiin kohdistuvaan erityishuomioon. Rajalan kaltainen taitopelaaja ja huomion keskipiste olisi takuuvarma maalitaulu junioriliigassa, jota pyrittäisiin taklaamaan sääntöjen rajamailla pelistä toiseen scouttien miellyttämiseksi.
