Ilveksen pelitapa ja ketjuviritykset kaudella 2012–2013

  • 206 195
  • 554
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
Tässä ketjussa taidetaan tällä hetkellä olla enemmän perillä Ilveksen pelitavasta (ja sen heikkouksista) kuin valmennuskopissa. Asiallisia viestejä edellä ja omasta mielestäni niissä todetut seikat näkyivät eilen enemmän kuin hyvin Ilveksen pelissä.

Pelin avaaminen omasta päästä näyttää siltä, ettei mitään ole sovittu. Tai korkeintaan niin, että kukin vuorollaan koittaa luistella punaisen yli ja sitten tilanteen mukaan mennään päätyyn asti tai roiskaistaan kiekko kulmaan. Toisessa erässä silmään (sanan mukaisesti) sattui sellainen tilanne, jossa Koistinen poikkeuksellisesti jäi kiekon kanssa omalla alueella rauhoittamaan tuota lähtemistä. Lopulta jahkailun jälkeen Villeltä nähtiin totaalisen jäätymisen jälkeen roiskaisu keskialueelle Ässät-pelaajan lapaan. Tuosta tilanteesta paistoi läpi se, ettei kukaan kentällä olleesta viisikosta tiennyt, mitä olisi pitänyt tehdä.

Ylivoimapeli oli muutamaa hyvää poikittaissyötöstä suoraan lähtenyttä kutia lukuunottamatta täyttä kuraa. En tiedä, mitä elämää suurempaa siellä yritetään, mutta ei se voi olla noin vaikeata.

Mitä tulee ketjuvirityksiin, niin ilmeisesti valmennukselta loppui eilen usko kesken Driesin kanssa. Nyt lienee kaksi vaihtoehtoa. Joko miestä peluutetaan viitisen peliä ykkösessä ja katsotaan natsaako tai sitten lyödään menolippu kouraan. Nyt kun Kantola ja Rajamäki ovat kehissä, niin pelkkä fyysinen preesens ei riitä pelipaikan ottamiseen. Ei saa riittää.

Yleisesti tuosta peluutuksesta on jo pidempään pitänyt mainita nelosketjun roolista. Lähtökohtaisesti kaiketi liikkeen ja sen ylläpitämisen pitäisi olla Ilveksen harvoja vahvuuksia. Jos neloskejtu kantaa n. viiden minuutin kuormaa pelissä, niin kärkimiehet eivät millään jaksa pitää yllä vaadittavaa intensiteettiä. Kyllä Välimaa-Kokkala-Kuronen -kolmikkoa voi ja pitää peluttaa lähemmäksi kymmenen minuuttia/peli.
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Eli esim. SaiPa hallitsee hyvin tuon ensimmäisen syötön, jolla saadaan useampi hyökkääjä heti mukaan kuvaan?
En ole missään tapauksessa mikään pelitapa -expertti mutta SaiPan pelistä kannattaa katsoa oman pään lähtöjä erittäin tarkkaan. Kun hyökkäykseen lähdetään omasta päädystä kiekkoa pyritään pelaamaan lähes poikkeuksetta pienellä syötöllä keskustan kautta laiturille vauhtiin. Tätä tehdään mun nähdäkseni myös paineen alla, mikäli pakki ei pääse vauhdilla karvaajaa karkuun ja nostamaan jalalla keskialueelle.

Kovin usein SaiPalla myös pakit tuntuvat tuovan kiekon hyökkäysalueelle asti, jos vaan vähääkään tilaa löytyy.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
En ole missään tapauksessa mikään pelitapa -expertti mutta SaiPan pelistä kannattaa katsoa oman pään lähtöjä erittäin tarkkaan.

En ole minäkään. Siksi kysyin. Itse olen kuitenkin kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka vähän SaiPa joutuu noita päätykiekkoja laukomaan.
 

Fordél

Jäsen
Harppuunasta tietoakaan. Valtaosa Ilveksen hyökkäyksistä lähtee todella hitaalla odottelulla maalin takaa, jopa niin että hyökkääjät käyvät pariin otteeseen tekemässä volttilähdön maalin edustalla. Vastustaja odottaa 100% valmiina omilla paikoillaan. Ilveksen nosto tulee hitaalla jalalla ja vastustaja pelaa kiekollisen sumppuun tai pakkosyöttötilanteeseen, kiekko etenee pysähtyneen hyökkääjän jalkoihin (karvaaja jo iholla) TAI jopa takaisin päin tulevalle siis väärään suuntaan etenevälle hyökkääjälle. Kentän liike pysähtyy täysin ja se joka onnettomuudekseen saa kiekon, roiskaisee sen äkkiä hyökkäysalueelle. Pysähtyneestä liikeestä johtuen yksikään Ilves ei voi ehtiä kiekkoon vaan lähtee energiaa kuluttaen karvaamaan.

Harppuunalla tarkoitin tässä lähinnä sitä, että siellä hyökkäyksen kärjessä viilettää joku yksinäinen ilvesläinen, pakka on hajallaan eikä vierestä löydy pelaajaa, jolle syöttää. Eli silloin parempi tyrkätä kiekko päätyyn kun lähteä puskemaan täysin alivoimaisena vastustajaa vastaan.

Mutta toi kuvauksesi kuulostaa kyllä hyvin tutulta Ilvekseltä ja sitähän se peli on ollut jo aika pitkään. Töksähtelevää peliä, jossa halutaan liikettä, mutta pelin organisointi ei tue liikkeen hyödyntämistä kun koko ajan ollaan peli psähtelee. Koko ojan ollaan taistelemassa kiekosta, oli se sitten omassa päässä, keskialueella tai vastustajan päässä eikä peli kunnolla virtaa.
 

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Toisessa erässä silmään (sanan mukaisesti) sattui sellainen tilanne, jossa Koistinen poikkeuksellisesti jäi kiekon kanssa omalla alueella rauhoittamaan tuota lähtemistä. Lopulta jahkailun jälkeen Villeltä nähtiin totaalisen jäätymisen jälkeen roiskaisu keskialueelle Ässät-pelaajan lapaan. Tuosta tilanteesta paistoi läpi se, ettei kukaan kentällä olleesta viisikosta tiennyt, mitä olisi pitänyt tehdä.

Aivan varma en tästä ole, mutta ilmeisesti tarkoitit tilannetta, jossa Ville jäi rauhassa B-pisteiden väliin kiekon kanssa. Samalla hetkellä Ipan sentteri ja laituri kaartoivat oikeasta laidasta keskelle oman sinisen päälle lapa jäässä tarjoten helppoa syöttöpaikkaa ja ns. perushyökkäyksen käynnistämistä. No Ville aikaili pari sekuntia ja ilmeisesti totesi, ettei tuosta kaveria läpi syötetä. Sen jälkeen paha pomppiva syöttö laitaan merkatulle pakkiparille ja vain Ässähyökkääjien tumpeloima paitsio esti pahan vastaiskun.

Mun mielestä viime vuosien Ässät on parhaiten onnistunut tukehduttamaan Ilveksen keskialueen ylityksen. Jollain tapaa vaan Rautakallion/Kiven joukkue ja vieraspelisysteemi ei sovi Raipen ja sitäennen Juupen kuvioihin. Vaikka Hege41 onnistuneita keskialueen ylityksiä tilastoikin niin aniharva niistä johti vaaralliseen maalintekopaikkaan. 1. ja 2. erässä Raanta katkoi järjestään kaikki maalintakaa vieritetyt päätykiekot. Yhtä peliä Ässiä vastaan Ilves on täysin hallinnut syksyllä 2010, mutta sekin johtui pelikunnon suomasta luisteluedusta.

Tuosta perjantain pelistä jäi semmoinen kuva, että Ilves sai onnistuneen hyökkäyksen vain silloin, kun joukkue sai kiekonriiston edullisessa paikassa. Eli voitiin heti syöttää hyökkääjälle keskelle oman sinisen tuntumaan, josta poljettiin vain kahta Ässien pelaajaa vastaan. Jos taas jouduttiin rimpuloimaan viivelähtö, niin Ässien takakarvaajat Armia etunenässä veivät ajan ja tilan pois hyvältä hyökkäyksen käynnistämiseltä. Niinpä Ilveksen peli oman alueen ja punaisen välillä näytti lähinnä amatöörien puuhastelulta. Pääosin peliajasta Ilves harrasti syöttöä pakeilta oikean puolen laiturille oman sinisen tuntumaan, jossa sitten oli vastassa Ässien sentteri ja laituri. Tuosta ei taito riittänyt pääsemään ohitse ja hyökkäykset tyrehtyivät pääosin keskialueelle. Toki täytyy antaa tunnustusta vierasjoukkueen puolustusmoodista, jossa tehdään kaikki tarpeellinen ja käydään sitten iskemässä voittoon tarvittavat maalit siinä ohessa. Rautakorpikiekkoa parhaimmillaan.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
Aivan varma en tästä ole, mutta ilmeisesti tarkoitit tilannetta, jossa Ville jäi rauhassa B-pisteiden väliin kiekon kanssa. Samalla hetkellä Ipan sentteri ja laituri kaartoivat oikeasta laidasta keskelle oman sinisen päälle lapa jäässä tarjoten helppoa syöttöpaikkaa ja ns. perushyökkäyksen käynnistämistä. No Ville aikaili pari sekuntia ja ilmeisesti totesi, ettei tuosta kaveria läpi syötetä. Sen jälkeen paha pomppiva syöttö laitaan merkatulle pakkiparille ja vain Ässähyökkääjien tumpeloima paitsio esti pahan vastaiskun.

Voipi olla juurikin tuo tilanne. Itse katselin ottelua Urholta ja tuo tilanne kuvattiin tutun laadukkaasti; Koistisen hidastettua peliä kamera zoomasi kuvan häneen ja muu kenttäalue jäi täysin pimentoon. Seuraava kokonaiskuvan antanut väläys oli se, kun ässähyökkääjä iski kiinni huonoon syöttöön.

Mikäli hyökkäjäät pyrkivät toistuvasti tarjoamaan tuota helppoa ykkössyötön mahdollisuutta ja se jää antamatta vain pakin kurittomuuden takia, niin ainoa vaihtoehto on penkitys (siis pakin). Ihan sama mitä siellä selässä lukee. Surkean materiaalin takia Ilveksen tulisi pysyä omassa pelisuunnitelmassa tarkemmin kuin yksikään toinen joukkue tässä sarjassa. Ei ole varaa sooloiluun, kun taidot eivät riitä soveltamaan.

Toki edellisen kappaleen ehtoina ovat, että a) Ilveksellä on jokin pelisuunnitelma (siis muukin kuin yritetään kovaa) ja b) pelitapa tukee tuota keskustan kautta pelaamista eikä roiskimista ja kuskaamista miten sattuu.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mikäli hyökkäjäät pyrkivät toistuvasti tarjoamaan tuota helppoa ykkössyötön mahdollisuutta ja se jää antamatta vain pakin kurittomuuden takia, niin ainoa vaihtoehto on penkitys (siis pakin). Ihan sama mitä siellä selässä lukee.

Ville Koistinen, teholukema -16 ja edellä kuvatun kaltaisia aivopierusyöttöjä kauden aikana jo tukku. Koistisen taso on laskenut järkyttävällä tavalla. Mene ja tiedä onko sitten kyse vain henkilökohtaisesta heikentymisestä vaiko Raipe-kiekon seurauksista.
 

ipamies#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Prague Rangers
Lauantain Aamulehdessä oli mielestäni hyvä yhteenveto Ilveksen tilanteesta. Ässät-peliin Talbotilla ja Kantolalla vahvistunut kokoonpano oli paperilla kilpailukykyinen liigaan ensimmäistä kertaa tällä kaudella, mutta tosiasiassa kokoonpanossa oli niin paljon keskenkuntoisia pelaajia, että käytännössä annoimme yksilötasolla edelleen paljon eteen vastustajalle. Asia korostuu, kun rikkonaisen lähihistorian omaavat pelaajia ovat järjestään joukkueen kokeneempaa ja laadukkaampaa kaartia. On kohtuutonta vaatia, että valmennusjohto pystyisi edistyksellisen pelitavan tai joukkueen fyysisen ja mentaalisen valmistamisen avulla kompensoimaan tuon materiaaligapin. Jääkiekko on muiden ulottuvuuksiensa ohella kuitenkin isoilta osin materiaalipeli.

Jokainen näkee, että Ilveksen pelitavassa on suuria ongelmia pelin avaamisessa ja sitä kautta viisikkona hyökkäämisessä ja toisaalta oman alueen puolustuspelaamisessa. Nämäkin ongelmat limittyvät yhtä lailla materiaalikysymyksiin. Kyseiset pelin osa-alueet ovat juuri niitä, joissa laadukas sentteripelaaminen nousee keskiöön. Sentterikalustomme Kantolan loukkaantumisen jälkeen oli pitkään Kangasniemi-Keränen-Kokkala-Kuronen-Dries. Turha painottaa, että se ei kestä vertailua yhteenkään liigajoukkueeseen.

Jokainen vastustaja puolustaa kaukalon keskustaa kurinalaisesti. Vähintään yhtä paljon kuin fiksua pelisuunnitelmaa puolustusasetelman murtaminen vaatii pelaajilta terävää liikkkumista, rohkeaa syöttöpaikan tarjontaa, kykyä lukea peliä ja lajitekniikkaa, jolla luova kiekollinen pelaaminen onnistuu.

Moni Raipen arvostelija nostaa perustellusti esille Saipan ja HPK:n vahvan alkukauden. Siellä on tehty oikeita asioita ja valmennusjohto on onnistunut. Merkittävin ero Ilvekseen löytyy kuitenkin joukkueenrakentamisesta ja yksilötasolta. Saipalla on kokoonpanossaan ratkaisevasti enemmän laajuutta, jopa viisi ketjua liigatasoisia hyökkääjiä. Se kesti loukkaantumisten myötä tulleet haasteet syksyllä. HPK on puolestaan välttynyt vastaavilta ongelmilta, joita Ilveksen liki kaikki kärkipelaajat ovat harjoitus- ja alkukauden aikana kokeneet. Viitaluomat ja kumppanit ovat harjoitelleet kesän laadukkaasti ja pelaavat nyt oman tasonsa mukaisesti toisin kuin Ilveksen johtavat pelaajat.

Minulla ei ole erityistä tarvetta puolustella valmennusjohtomme tekemisiä, varmasti silläkin sektorilla on parantamisen varaa, mutta kovin vähälle huomiolle on jäänyt, että tällä kaudella ne nuoret pelaajat, jotka ovat saaneet ehjänä treenata yhtäjaksoisesti ovat myös kehittyneet. Viime vuosina tämä ei ole ollut mitenkään itsestäänselvää Ilveksessä. Erityisesti Jokipakka, Hovinen, Keränen, Kuronen, Kokkala, Sointu ja Huhtala ovat menneet eteenpäin ja mahdollistaneet sen, että Ilves on kerännyt tämänkin verran pisteitä kuin nyt on plakkarissa.
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
On kohtuutonta vaatia, että valmennusjohto pystyisi edistyksellisen pelitavan tai joukkueen fyysisen ja mentaalisen valmistamisen avulla kompensoimaan tuon materiaaligapin. Jääkiekko on muiden ulottuvuuksiensa ohella kuitenkin isoilta osin materiaalipeli.

Eriävä mielipide, ei se mielestäni ole lainkaan kohtuutonta. Itse asiassa se olisi tällä hetkellä jopa edellytys Ilveksen edes jonkinasteiselle menestymiselle. Materiaali lienee liigan heikoin, mutta ei kuitenkaan niin suurella erolla kuin annat ymmärtää. Valmentajakaksikollamme ei siis missään nimessä ole kadehdittavat työvälineet, mutta näinkin tasaisessa liigassa en lähtisi olalle taputtelemaan liigajumbon valmentajia.
 

Bronco

Jäsen
Materiaali lienee liigan heikoin, mutta ei kuitenkaan niin suurella erolla kuin annat ymmärtää.

ipamies#41 tarkoitti nähdäkseni juurikin tätä hetkeä ja pitkiä poissaoloja, jotka hankaloittavat materiaalieron kuromista entisestään.

Ässät-pelissä:
- Maxime Talbotin kauden ja elämän ensimmäisiä liigamatseja
- Kai Kantola palasi kehiin kuuden viikon tauon jälkeen
- Danny Dries mukana kahden viikon tauon jälkeen
- Arto Tukion ensimmäinen ottelu neljään viikkoon
- Martti Järventien toinen matsi kahdeksan viikon huilin jälkeen

Huomiotakoon myös, että Anders Lindbäckin, Jesse Niinimäen sekä Niko Peltolan varsinaiset liigakaudet alkoivat vasta lokakuussa. Lindbäck oli jo erinomaisessa vireessä, mutta puolustus hänen edessään on siis kokenut muutoksia ottelusta toiseen. Parhaasta mahdollisesta avauksesta Erkki Rajamäellä lisäksi pelikielto ja Masi Marjamäen ura vaarassa.

Vastaavasti Ässien ainoa isompi kuntoutuja oli Tommi Taimi, joka pääsi aloittamaan kautensa niin ikään lokakuussa ja saikulla taasen Veli-Matti Savinainen. Muu jengi on saanut pelata koko ajan yhdessä.

Loukkaantumisia nyt on aina eikä niillä voi jokaista hävittyä matsia selitellä, mutta viime viikolla tilanne oli kyllä poikkeuksellinen.
 
Viimeksi muokattu:

Ragulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eriävä mielipide, ei se mielestäni ole lainkaan kohtuutonta. Itse asiassa se olisi tällä hetkellä jopa edellytys Ilveksen edes jonkinasteiselle menestymiselle. Materiaali lienee liigan heikoin, mutta ei kuitenkaan niin suurella erolla kuin annat ymmärtää. Valmentajakaksikollamme ei siis missään nimessä ole kadehdittavat työvälineet, mutta näinkin tasaisessa liigassa en lähtisi olalle taputtelemaan liigajumbon valmentajia.

Näin on. Loukkaantumisia on muillakin. Ovet ovat käyneet Pelicansissa joka suuntaan.

Minusta pelaajamateriaali ei ole liigan heikoin. Ilveksen tilanteessa olisi auttanut, jos olisi ollut joukkueen materiaalille sopiva pelitapa. Silloin olisi kyennyt helpommin ylittämään loukkaantumiset. Nyt tulee tempoilua, kun pelitavan kannalta ensiarvoisen tärkeä fyysinen osasto (Marjamäki, Kantola) joutui sairastuvalle samanaikaisesti, eikä korvaajien luistin liikkunut yhtä rivakasti.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
TPS:n ja Pelicansin voittojen myötä olisi ensiarvoisen tärkeää, että Ilves ottaa pisteitä Bluesilta, mieluiten kaikki 3. Viime pelissä kävi selväksi, että Dries ei ole oikea mies ykköseen Talbotin ja Jessen rinnalle. Eikä taida kaverille olla muutenkaan käyttöä kokoonpanossa.

Mutta kuka pitäisi laittaa ykköseen? Palaako Rajamäki pelikiellosta suoraan kärkiketjuun? Itse lähtisin seuraavalla kokoonpanolla:

Sointu-Talbot-Niinimäki
Korhonen-Kangasmäki-Kivimäki
Rajamäki-Kantola-Keränen
Välimaa-Kokkala-Kuronen

Eli mahdollisimman pienillä muutoksilla, ettei koko aikaa olla vaihtamassa ketjuja. Driesille en näe paikkaa oikein missään. Korkeintaan nelosessa, mahdollisesti Välimaan tilalle.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Miika Wiikman laittoi hetki sitten Twitteriin seuraavanlaista tekstiä:

"Been healthy for two weeks but they won't let me practice with the team. Got a pretty weird/bad explanation that I'm gonna share later today"

"No, the explanation was fucking awful and the worst thing I've heard during my career."
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Ilves on tehnyt tähän mennessä 2,35 maalia / ottelu. Vastaavasti päästettyjen maalien ka. on 3,96 ottelua kohden. Tämän lisäksi ykkössektorin maalipaikat hävitään jokaisessa ottelussa. Omassa päässä ollaan siis hukassa, ja hyökkäyspäässä ei päästä tonteille.

Kovasti on hommia edes siis.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tarkoittanee sitä että Masin kausi on paketissa.
Ihan ok fiilikset tästä tryoutista ja jos sen myötä saadaan Kivireki pois pelaavasta kokoonpanosta niin hyvinkin positiivinen veto.
 

-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tarkoittanee sitä että Masin kausi on paketissa.
Ihan ok fiilikset tästä tryoutista ja jos sen myötä saadaan Kivireki pois pelaavasta kokoonpanosta niin hyvinkin positiivinen veto.

Kyllä mä pitäisin Kivimäen edelleen kokoonpanossa. Uskaltaa haastaa, mikä on harvinaista tässä tiimissä. Eilenkin paras yksilösuoritus päättyi maalikehikkoon. Huhtala ja Kokkala ainakin pudotuslistalla ennen Kivimäkeä.

Keränen on muuten näyttänyt ylivoima-aikaa saatuaan, että on Niinimäen lisäksi ainoa, joka pystyy rauhoittamaan pelin pienessä tilassa. Ehdottomasti kakkosyv:n pyörittäjäksi kun Jesse palaa.

Driesistä en oikein osaa sanoa juuta enkä jaata. Periaatteessa pörrää kivasti ja tekee oikeita ratkaisuja, muttei tee tulosta. Thoughts?
 

Jackie Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreet ja punaset.
Aivan mahtavaa!

Tätä hetkeä on odotettu jo 10 ja puoli vuotta. Intissä ollessamme myin hänelle Ilvestä kiitettävällä tahdilla ja niin se siemen kylvettiin. Nyt sitten poimitaan omenoita... Kertoi kyllä arvostaneensa aina Ilvestä ja piti ihan mahdollisena että joku päivä Tupsukorvissa pelaisikin. 5v soppari Lakulle ja heti!

Kiitos Ilves.
 

Crueman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Man Utd, Los Angeles Lakers
Aivan mahtavaa!

Tätä hetkeä on odotettu jo 10 ja puoli vuotta. Intissä ollessamme myin hänelle Ilvestä kiitettävällä tahdilla ja niin se siemen kylvettiin. Nyt sitten poimitaan omenoita... Kertoi kyllä arvostaneensa aina Ilvestä ja piti ihan mahdollisena että joku päivä Tupsukorvissa pelaisikin. 5v soppari Lakulle ja heti!

Kiitos Ilves.
UTJ:n paperit vetämään?

Vituttaa, ettet sattunut olemaan esim. Jani Honkasen tai Pekka Saravon kanssa harjoittelemassa maamme puolustusta.
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jessen vammahan taitaa olla "päivä kerrallaan" -tyyppiä? Marjamäen paluu taitaa mennä ainakin kevääseen.

Keränen - Talbot - Niinimäki
Korhonen - Kangasniemi - Laakkonen
Kuronen - Kantola - Sointu
Rajamäki - Kokkala - Kivimäki

Kyllä tällaisella hyökkäyksellä ollaan selkeästi liigan keskitasoa ja voittoja on ruvettava tulemaan tiuhempaan tahtiin.

Valmennuksen arparulla pyöräyttää tosin varmaankin Rajamäen Keräsen paikalle ykköseen, Kurosen Rajamäen paikalle neloseen ja Keräsen Kurosen paikalle kolmoseen.
 

mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
UTJ:n paperit vetämään?

Vituttaa, ettet sattunut olemaan esim. Jani Honkasen tai Pekka Saravon kanssa harjoittelemassa maamme puolustusta.
Hei! Minun äitini työkaveri on Saravon Leena, joka on Pekan äiti. Pitäähän ruveta juttelemaan, joskos saataisiin Pekka meille! :)
 

Jackie Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreet ja punaset.
UTJ:n paperit vetämään?

Vituttaa, ettet sattunut olemaan esim. Jani Honkasen tai Pekka Saravon kanssa harjoittelemassa maamme puolustusta.

Emmä tiä. Eihän ne kai maksa edes palkkoja ajallaan.

Olis siä Kankaanperä ollu, mutta ei puhuttu samaa kieltä.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
Laakkonen on mielenkiintoinen haku, mikäli on ehjänä ja jonkinlaisessa fyysiessä kunnossa. Kiekollista taitoa löytyy ja voisi kuvitella olevan niitä harvoja tuossa rosterissa, jotka voivat yltää samalle tasolle Niinimäen aivoitusten kanssa.

Jessen tilane taas on aika huolestuttava. Kausi alkoi toipilaana ja sen jälkeen pariin otteeseen lyhyempiä poissaoloja. Hän jos kuka tarvitsisi pidemmän ehjän reeni- ja pelijakson päästäkseen liikkeelle. Nyt tällaista ei ole tullut ja se näkyy Taikurin otteissa. Tahmeata on.

Kivimäki on satunnaisista väläytyksistä huolimatta ollut todella suuri pettymys ja olisi aika hakea Korhosen ja Kangasniemen rinnalle uusi kaveri. Jos Driesiä on pakko roikuttaa mukana (itse lähettäisin kaverin saman tien kotiin), niin ottakoon hän tuon toisen laiturin paikan kangasniemen rinnalta. Käsittääkseni Kivimäellä on on jopa liigamittarilla kohtuu hyvä veto, mutta eihän hän edes yritä päästä käyttämään sitä.
 

Fordél

Jäsen
Laakkonen on mielenkiintoinen haku, mikäli on ehjänä ja jonkinlaisessa fyysiessä kunnossa. Kiekollista taitoa löytyy ja voisi kuvitella olevan niitä harvoja tuossa rosterissa, jotka voivat yltää samalle tasolle Niinimäen aivoitusten kanssa.

Riskihankinta, mutta toisaalta ei ole koko kauden soppariakaan.

Pidän riskinä Laakkosen kuntoa ja loukkaantumisherkkyyttä. Ei tarvittaisi toista Niinimäkeä kärkiosaamiseen. Vielä suurempana ongelmana näen sen miten Laakkonen sopeutuu Ilveksen pelitapaan ja Raipen vaatimuksiin? Asenne ei ole Laakkosen vahvuus. Miten pystyy pelaamaan omalla vahvuuksillaan Ilveksen hyökkäyspelissä, jossa ei päästä hallitsemaan kiekkoa vaan ollaan pääosin altavastaajana ilman kiekkoa. Miten jaksaa polkea alaspäin puolustamaan jne. Paljon avoimia kysymyksiä.

Positiivista on tottakai se, että saadaan ihka aito liigatason laituri. Omassa roolissaan pystyy olemaan hyvä pelaaja liigaan. Talbotin ja Kantolan paluun jälkeen on tekijöitä sentteriosastollekin, joten laiturin hankinta oli tällä kertaa jopa ihan loogista tekemistä Ilveksen johdolta. Jäädään odottamaan mitä Laakkonen saa aikaan.
 

Ihmeilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Venäjä, Atlant, Ak Bars
Täytyy sanoa, että en ymmärrä Kivimäkeen kohdistunutta kritiikkiä. Ollut Ilveksen parhaita pelaajia ainakin kotiotteluissa. Tehoja ei ole kovin hyvin tullut, mutta esitykset kentällä ovat olleet erittäin hyviä. Käynyt vähän mielessä sellainenkin, että aukeaisiko kaverilla pistehanat, jos pelaisi jossain toisessa ketjussa ja pelaisi vaikkapa Niinimäen kanssa.
Driesin pitäisin joukkueessa loppukauden, koska pelaajia ei nyt kovin paljoa kuitenkaan ole ja, jos tästä nyt yksikin kaveri loukkaantuu Marjamäen lisäksi, niin Driesille on heti todella kova kysyntä. Dries on paljon parempi pelaaja alempiin ketjuihin, kuin Ilveksen nuoret. Huhtalalta on nähty kuitenkin ihan hyviä esityksiäkin ja hän on riittävän hyvä paikkaamaan loukkaantuneita. Huhtalan lisäksi Kuronen on hyvä paikkaaja.
Laakkosen hankintaa en oikein ymmärrä, koska hänen tyyliselle pelaajalle ei ole mitään tarvetta.
Ville Leinon ja mahdollisesti Toni Rajalan saapumista toivon, mikäli NHL:ssa ei nyt päästä sopuun.

Tässä pitäis olla ainakin leveyttä hyökkäyksessä, mutta tasaisen heikkohan se on, Talbot-Keränen selvimpänä kärkikaksikkona:

Erkki Rajamäki – Maxime Talbot – Michael Keränen
Ville Koistinen – Jyrki Jokipakka

Janne Laakkonen – Antti Kangasniemi – Ville Korhonen
Martti Järventie – Arto Tukio

Danny Dries – Kai Kantola – Matias Sointu
Niko Peltola – Konsta Mäkinen

Tommi Välimaa – Lassi Kokkala – Samuli Kivimäki


Loukkaantuneet:
Jesse Niinimäki, Masi Marjamäki, Teemu Kesä, Miro Hovinen

Penkki:
Teemu Huhtala, Mikael Kuronen
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös