Nyt mennään sitten jo melko syvälle valmentamiseen ja omassa kuplassani nimenomaan lapsivalmentamiseen. Ensinnäkin lapsia valmentaessa on syytä muistaa positiivinen palaute. Oikeasta suorituksesta kehutaan ja väärästäkään ei moitita.Lainasin tuota kohtaa tekstistä koska kysynkin, että miten te kehittäisitte peliälyä?
Kuten kaikki muutkin asiat (jääkiekossa luistelu, syöttäminen, mailankäsittely) niin myös peliäly on purettava osiin. Vain pieni osa lapsista näkee pelejä katsoessaan asioita, joita voi itse opetella tekemään. Asiat pitää purkaa pelaajille pieniksi osiksi ja sitä kautta ymmärrys kasvaa. Peliälyn puran esimerkiksi seuraavasti:
- Havainnointi (tyhjän tilan löytäminen, skannaaminen, omat pelaajat, vastustajat)
- Ennakointi (jatkuva pelivalmius/-asento, liikkeet vastaan, skannaaminen, klassinen isä-Gretzkyn kommentti "pitää mennä sinne mihin kiekko tulee")
- Reagointi (liikkuminen tyhjään tilaan, kiekottomana, kiekollisena)
Sehän ei nyt tietysti riitä, että sanoittaa lapsille tai nuorille tai aikuisillekaan tällaisia asioita vaan pelaajia pitää altistaa erilaisiin tilanteisiin. Emme kehitä pelaajia toteuttamaan vain tietynlaisia kaavoja tyypillisiin tilanteisiin vaan pelaajia pitää opettaa reagoimaan erilaisiin tilanteisiin itse valitsemillaan tavoilla. Meidän tulee kehittää yksilöitä, jotka ovat mahdollisimman hyviä joukkuepelaajia.
Eli kyse on ensisijaisesti yksilötaidoista. Kun joukkue on täynnä yksilöitä, jotka ovat hyviä joukkuepelaajia, he pystyvät toteuttamaan paremmin erilaisia pelitapoja. Minun näkemykseni mukaan pelikirjavalmentamisessa ei ole kauheasti järkeä. Suoraan sanottuna siinä ei ole mitään järkeä ennenkuin vasta aikuisiällä. Silloinkin valmentajan tehtävä pitäisi olla pelikehyksen määrittäminen sen sijaan, että määriteltäisiin tarkkoja luisteluratoja ja staattisia kuvioita.
Kavahdin Pennasen Antin kohdalla ensimmäisen kerran hänen ensimmäisessä haastattelussaan Ilveksen valmentajana. Antti kaipasi peliin toisteisuutta, kun nimenomaan pitäisi valmentaa pelaajia toimimaan erilaisissa tilanteissa. Vai miten monta kertaa jääkiekossa toistuu täsmälleen sama tilanne? Ei pitäisi toistua.
Takaisin kysymykseen. Pitää altistaa pelaajia erilaisiin tilanteisiin harjoituksissa ja auttaa heitä löytämään erilaisia ratkaisumalleja ulos tilanteista. Kyse on toistoista ja niiden määrästä. Kun perustaidot on kunnossa, voidaan alkaa kehittämään älyä. Mitä teet, kun saat kiekon, mitä teet ennen ja mitä teet jälkeen. Miten sijoitut auttamaan kiekollista pelaajaa, miten luot kiekolliselle tarjontaa? Miten ennakoit tapahtumia esim. kentän toisella laidalla?
Nämä ovat kaikki valmennettavia asioita. Jo heti sen jälkeen, kun on opittu luistelemaan, syöttämään ja vastaanottamaan syöttöjä. Tai jo niiden opettelun aikana, koska kaikki harjoittelu kehittää kaikkia taitoja. Tärkeintä on kuitenkin saada toistoja toistojen perään.
Mainittakoon nyt, että olen juniorijalkapallovalmentaja, mutta myös lähellä jääkiekkoa.