Espoo on totta tosiaan erittäin hyvä paikka elää, joten mikäs siinä. Yhtään toisten kotikuntia tai -kaupunkeja dissaamatta on todettava, että tuskin täältä paljoa parempaan paikkaan voisi Suomen rajojen sisällä muuttaa.
Espooseen ei Blues tule koskaan kaatumaan. Bluesilla on mitä mainion ympäristö rakentaa sitä jotakin.
Se asia, mistä olen espoolaiseen kendokulttuuriin liittyen hyvin huolissani, on Bluesin fanikulttuurin tulevaisuus.
Numerot ja tilastot kertovat kuinka BFC:n jäsenmäärä kasvaa jatkuvasti, mutta kertooko se todellisen totuuden?
Tilanne on nähkääs näin, että edelleen sen Bluesin fanikulttuurin ytimen muodostavat ne, jotka jo Matinkylän huikeina aikoina olivat mukana. 2000-luvun modernisaatiokulttuurissa on Blues-fanikulttuurin ytimeen vakiintunut vain kourallinen niitä todellisia joukkueeseen sitoutunueita ja aktiivisia, niiden mukana eläviä, faneja.
Jatkoajassakin ollaan puhuttu siitä miten nuorta kaartia tullaan värväämään mukaan hyvällä markkinoinnilla ja oikeaan kohderyhmään kohdistamisella. Mm. nimimerkki E on ollut tämän asian vahva puolestapuhuja.
Mutta kun mennään ulkokuorta sisemmälle, se ei toimikaan niin.
Lets face it, esikoulusta lukioon koko porrasasteikko: Bluesin kannattaminen on sellainen asia mitä ei kuulu tehdä jos haluaa sopeutua massaan. Ja >95% haluaa sopeutua massaan, jotta ei löydä irti revittyä päätään vessanpöntöstä. Bluesin kannattaminen on sellainen "mitä vittua?" -harrastus, samassa sarjassa telinevoimistelun ja runokirjoituksen kanssa. Niitä ei yksinkertaisesti saa harrastaa, ja itseasiassa telinevoimistelu taitaakin olla aika gay.
Tämä tukahduttaa sen luovuuden ja innon, minkä vaikkapa nuorella Vilhelmillä olisi kun hän näkee Bluesin TV:ssä ja hänen sydämensä syttyy liekkeihin. Mutta ympäristön paine, joka on kaikkialla maailmassa sama - ei siis vain Espoon ongelma, pakottaa hänet luopumaan siitä. On kuitenkin näemmä tärkeämpää tulla hyväksytyksi ja taata itselleen "hyväksytty - one of us" -leima rintaan kuin toteuttaa intohimoaan, joka sitten ajan myötä katoaa ja tuhoaa yhden huippufanin syntymisen mahdollisuuden.
Intohimoisia Blues-nuoria on erittäin vähän. Itsekään en voi sanoa kuuluvani tähän pieneen suureen perheeseen - en ainakaan enää. Mutta se johtuu muista tekijöistä ja on epäolennaista.
Vaikka siirtohistoria lähimenneisyydessä osoittaa, että Bluesin juniorijoukkueilla on enemmän imua kuin päinvastoin, niin edes monta vuotta Bluesin logo rinnassaan pelaaville ei ole tullut sitä espoolaista todellista identiteettiä ja ylpeyttä Bluesissa pelaamisesta. Muiden joukkueiden junioreilla se ylpeys on, Espoossa ei. Blues ei merkitse mitään. Sitä vain yritetään tehdä parhaansa, jotta aukeaisi pelipaikka Jokereista tai HIFK:sta, which is actually really sad. Toki monet päätyvät Bluesiin, mutta A-juniori-iässä varmaan 95% Bluesin pelaajista valitsisi mielummin HIFK:n/Jokerit kuin Bluesin liigajoukkueen.
On kenties helvetin typerää yrittää katsoa jääkiekossa 20 vuoden - tai edes 10 vuoden - päähän, mutta en ole kovin optimistinen Bluesin fanikulttuurin tulevaisuudesta. Miten käy kun Matinkylän kasvatit ajan myötä jäävät sivummalle fanikulttuurin ja katsomotoiminnan ytimestä?
Minne menee espoolainen fanikulttuuri?