Kun ihmiskunnan merkitystä tässä maailmankaikkeudessa mittaa pitemmällä mitalla, hoksaa nopeasti, että olemme olleet olemassa vain pienen hetken. Huovisen Konsta totesi, että ihmisellä on tässä avaruudessa kusiaisen valtuudet.
Mutta vaikka ihmiskunnan historia on lyhyt, niin siitäkin ajasta voimakkaan talouskasvun ja kulutuskulttuurin aika on pelkkä räpsähdys. Siinä ajassa olemme raiskanneet pallomme sietämättömään kuntoon. Täysin kiistämätöntä onkin, että tulemme paskaamaan totaalisesti ympäristömme. Ihminen ei kykene itsesäätelyyn vaan mieluummin tuhoaa oman viihtyvyytensä kuin käyttää järkeään ja luopuu kulutuskulttuurista. Monet esitetyt uhkakuvat tulevat toteutumaan, eikä siihen mene edes kauaa, tuskin edes puolta vuosituhatta.
Talouskasvun suurin vauhdittaja maan musta kultakin loppuu. Se on rajallinen resurssi, joka uudistuu tuskallisen hitaasti. Öljyä ruvettiin maltillisesti hyödyntämään 1800-luvun puolivälissä. 250-300 vuotta myöhemmin sitä tuskin on enää on maankuoresta ammennettavaksi. Meistä aikalaisista öljy tuntuu luonnolliselta asialta. Se on aine ja ilmiö, joka on ollut meille olemassa aina ja jonka helposti intuitiivisesti ymmärrämme aina olevaksi. Öljyn määrä on kuitenkin rajallinen ja se loppuu samalla tavalla kuin vesi saunapadasta, kun siitä riittävän useita ämpärillisiä nostetaan.
Sama rajallisuus tulee vastaan kaikessa muussakin. Maapallo imee aikansa ihmisen ulostamaa törkyä. Sen jälkeen törky rupeaa näkymään. Se näkyy ilmassa, se näkyy vesistöissä, se näkyy metsissä, se näkyy luonnonvarojen loppumisena. Se näkyy ihan kaikkialla. Öljyn
tuotannon kasvu kuvaakin yleisemmin tuhoavan kulutuskulttuurin kasvua.
Ilmastonmuutosvouhotus on nykyihmisen tapa käsitellä pallomme rajallisuutta. Emme uskalla myöntää, että yhteiskunta- ja talousjärjestelmämme on ihmiskunnan ja ympäristön hyvinvoinnin tappava peto, joten keksimme näennäisiä tavoitteita, joilla pönkitämme omaa narsismiamme ja kuvittelemme pelastavamme jotakin, koska emme nautinnonhalussamme ja itsekkyydessämme tahdo puuttua todelliseen ongelmaan eli demokratian mahdollistamaan talouskasvuun ja materiaalisen yltäkylläisyyden lisääntymiseen.
Kun ilmasto aikanaan luonnollisen vaihtelun vuoksi alkaa kylmetä, niin rupeaako ihmiskunta silloin lämmittämään sitä? Ilmaston kylmeneminen lienee maapallon väestölle paljon suurempi uhka kuin lämpeneminen. Se mm. johtanee laajoihin nälänhätiin.
Ilmaston parissa puuhailu ei ole kestävä ratkaisu mihinkään. Todellisia ratkaisukeskeisiä askeleita olisivat kulutuskulttuurin tuhoaminen ja ihmisten määrän voimakas säätely maapallolla. Ilmastohurahtaneet ovat kuin maailmantuskaa potevia teinejä, jotka eivät ymmärrä asioiden mittasuhteita.
