Jännäähän on Korholan oleminen osin oikeassa siinä kuin Thunbergin tapaisten koululaistenkin. En silti lähtisi opettamaan nuorisoa ilmastoasioissa. Jokainen sukupolvi toimii tavallaan ja siihen kuuluu niin onnistumisia kuin epäonnistumisia.
Isossa kuvassa sitten vetoaminen promilleen on yksinkertaisesti heikkoa argumentointia.
Olen myös sitä mieltä, että koko ilmiötä voi lähestyä monelta kantilta. Maltillisesti asiaan suhtautuva voi olla yhtä oikeassa kuin radikaalien muutosten vaatija.
Itse olen lähtenyt siitä, että Suomen tulee olla muiden Pohjoismaiden ja EU:n kanssa siinä rintamassa, joka ryhtyy implementoimaan Pariisin sopimuksen velvoitteita.
Suomen ei tule yksin ratkaista globaaleja ongelmia. Suomen ei myöskään tule asettaa kaupan esteitä, kurjistaa teollisuutta tai alentaa merkittävästi elintasoaan, mikäli muut eivät niin tee. Muut länsimaat ovat kuitenkin siirtymässä kohti 1,5 asteen tavoitetta, vaikka se edellyttääkin muutoksia liikenteessä ja elinkeinorakenteessa.
Kyse ei ole enää mistään hippien idealismista, vaan konkreettisesta tapahtumasarjasta, joka tulee pyyhkäisemään kehittyvän maailman yli. Liikenne tulee sähköistymään, kasvisruoan osuus kasvamaan ja saastuttavan teollisuuden määrä vähenemään.
Uhkien sijaan muutoksessa piilee myös mahdollisuuksia: Suomen johtavat yritykset ovat isoilla markkinaosuuksilla valtaamassa sitä alaa, joka avautuu teknologian kehittyessä. Haluaako Suomen poliittinen johto olla tämän muutoksen eturintamassa vai käpykaartissa? Eilisen tentin perusteella pelkään pahoin, että tendenssi on viimeksi mainittuun päin.
Painotan, että kyse ei ole ainoastaan kielloista ja rajoituksista. Kyse on myös siitä, että tehdään säännöt selviksi. Kun yritykset tietävät, mitä heiltä odotetaan, alkaa sopeutuminen. Miksi emme antaisi selvää signaalia siitä, että Suomi profiloituu ilmastonmuutoksen osalta progressiiviseksi maaksi? Jo nyt voidaan tehdä paljon: sähköautojen latausinfraa voidaan kehittää; verotusta voidaan siirtää tuloveroista haittaveroihin; biodieselin tuotantoa voidaan tukea; yritys- ja maataloustukia voidaan ehdollistaa ja suunnata uudelleen. Paljon on tehtävissä pienilläkin muutoksilla.
Ihmisiä voidaan myös kannustaa vapaaehtoisiin ilmastotekoihin. Kouluissa voidaan painottaa, minkä verran lihansyönnistä koituu ilmastopäästöjä. Julkisissa laitoksissa voidaan suosia sellaista ruokaa, joka vähentää ilmastopäästöjä. Etätyötä ja -opiskelua voidaan helpottaa, jolloin joka paikkaan ei tarvitse lähteä autolla. Julkisen liikenteen hyötyjä, pyöräilyä ja muuta hyötyliikuntaa voidaan tuoda paremmin esille. Työpaikoilla, virastoissa ja oppilaitoksissa voidaan liputtaa avoimesti sen puolesta, että ilmastopäästöt pyritään ottamaan huomioon päätöksenteossa ja hankinnoissa.
Ensin pitäisi kuitenkin päästä siitä ajattelusta, että nykyinen toimintamme on puhtoista ja tavoiteltavaa. Kehitys lakkaa silloin kun otetaan oma erinomaisuus annettuna. Näen omassa kaveripiirissä paljon sellaista aktiivisuutta, joka uupuu täysin vanhoilta ikäluokilta. Nuoret kyllä ymmärtävät, että muutos ei aina ole pahasta. Paljon onkin sen varassa, saammeko välitettyä päätöksentekoon uudistavaa ajattelua riitelyn ja taantumuksen sijaan.