Ihmettelyketju

  • 6 327 435
  • 38 716

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Olemme tässä kohta kymmenisen vuotta kokoontuneet kerran kesässä vanhan kaveriporukan kanssa, yleensä joko vuorovuosina jonkun mökillä tai sitten matkailtu jonnekin.

Tänä vuonna ns. Original Six-kuusikostamme oli yksi jäsen poissa jämähdettyään sairauslomalle Saksaan. Korvaaja piti löytää ja ostimme ystäväni kanssa ihan pienyrittäjää tukeaksemme Kouvolan ainoasta erotiikkaliikkeestä liitteessä näkyvän puhallettavan ukon. Valinta kohdistui varsin riuskannäköiseen palomieheen, joka ei ehkä kyllä aivan näyttänyt 1:1 paketin könsikkäältä.

Ihmettelyn aihe on lähinnä se, että ostaako kukaan noita muutoin kuin hupimielessä? Mitään rööriä tuossa muotoillussa uimapatjassa ei ollut, jos ei, yllättävän korrektisti sijoiteltua, venttiiliä lasketa. Lisäksi vaikka staga komea kieltämättä oli, niin ei sitäkään kyllä mihinkään koloon voi taittumatta työntää. Mitään varsinaista seksuaalista mielihyvää tuolla ei voine tuottaa eli uudestaan, voiko noilla olla muuta kuin huumoriarvoa? Hintaakin oli 50 euroa eli brankkari oli lopulta sekä irvokas, että aika arvokas.

Edit: kapteeninhattu ei kuulunut pakettiin.
 
Liitteet

  • BE1B0AFF-90B7-4000-9DAF-418E9CA9A5EE.jpeg
    BE1B0AFF-90B7-4000-9DAF-418E9CA9A5EE.jpeg
    341,9 KB · kertaa luettu: 386
  • 5EBED4D5-160A-4378-BA82-D9DA47A9C272.jpeg
    5EBED4D5-160A-4378-BA82-D9DA47A9C272.jpeg
    181,4 KB · kertaa luettu: 352

SMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olemme tässä kohta kymmenisen vuotta kokoontuneet kerran kesässä vanhan kaveriporukan kanssa, yleensä joko vuorovuosina jonkun mökillä tai sitten matkailtu jonnekin.

Tänä vuonna ns. Original Six-kuusikostamme oli yksi jäsen poissa jämähdettyään sairauslomalle Saksaan. Korvaaja piti löytää ja ostimme ystäväni kanssa ihan pienyrittäjää tukeaksemme Kouvolan ainoasta erotiikkaliikkeestä liitteessä näkyvän puhallettavan ukon. Valinta kohdistui varsin riuskannäköiseen palomieheen, joka ei ehkä kyllä aivan näyttänyt 1:1 paketin könsikkäältä.

Ihmettelyn aihe on lähinnä se, että ostaako kukaan noita muutoin kuin hupimielessä? Mitään rööriä tuossa muotoillussa uimapatjassa ei ollut, jos ei, yllättävän korrektisti sijoiteltua, venttiiliä lasketa. Lisäksi vaikka staga komea kieltämättä oli, niin ei sitäkään kyllä mihinkään koloon voi taittumatta työntää. Mitään varsinaista seksuaalista mielihyvää tuolla ei voine tuottaa eli uudestaan, voiko noilla olla muuta kuin huumoriarvoa? Hintaakin oli 50 euroa eli brankkari oli lopulta sekä irvokas, että aika arvokas.

Edit: kapteeninhattu ei kuulunut pakettiin.
Hänhän vaikuttaa oikein eloisalta ja mukavalta kaverilta. Kerro terveiset!
 
Suosikkijoukkue
Nykäskylän ylpeys, Bunch of jerks
Kaverilla melkein sama tilanne. Erona vain, että tämä romani asuu hänen yläpuolellaan.

Musiikki tosiaan soi aika usein ja nimenomaan iltaisin siihen aikaan, kun normaalit työssäkäyvät ihmiset alkavat menemään nukkumaan. Puhelimeen tosiaan kailotetaan ja senhän pitää aina olla kaiuttimella, koska ilmeisesti heillä on aina kuulossa vikaa tai jotain sellaista.
Sukua myös lappaa ovista ja ikkunoista kylään. Välillä on pihalla neljäkin eri autoa, joista aina vähintää 3/4 on Ruotsin kilvissä olevia "romuja".
Nämäkin sukulaiset tuntuvat tulevan kyläilemää aina siihen aikaan, kun koko muu talo olisi menossa nukkumaan. Kenkiä ei ilmeisesti tarvitse pois ottaa, kun kopina on yläpuolella sen mukaista.

No onhan tällä asukkaalla omakin auto ihan autopaikan kerakin. Toki autopaikalle ilmestyi joku romu yllättäen Ruotsin kilvissä, jota ei ajettu puoleen vuoteen mihinkään siitä ja toimi jonkinlaisena varastona ainakin sen perusteella mitä itsekin pari kertaa ohi kävellessä autoon sisään näin. Toinenkin auto tältä asukkaalta löytyi, Ruotsin kilvissä oleva vanha Opel, josta oli muunmuassa takalasi vedetty ilmastointiteipillä umpeen ilmeisesti sen takia, kun takalasia ei yksinkertaisesti ollut ja koko autossa muutenkin enemmän lommoja kuin suoraa peltiä...
No autopaikan auto lähti viimein kadun varteen pitkän ajan jälkeen, kun taloyhtiöllä alkoi palamaan käpy sen suhteen. Siitä sen kaupunki sitten aika nopeasti siivosi omaan talteen oletettavasti roskaamasta. Toki tästäkin autosta oli muutama kuukausi aiemmin kilvet hävinneet, luultavasti uudelleenkäytettäväksi jossain toisessa biilissä.

Jätteiden lajittelu on myös ilmeisen hankalaa tälle. Yleensä ne on heitetty roskakatoksen ovelle tai parhaimmassa tapauksessa jaksettu pistää sisäpuolellekin.
Astiaan asti ei kuitenkaan usein ole päätyneet. Muutaman kerran kuulemma roskapussi on laitettu jopa jäteastian päälle, ei kuitenkaan sisälle.

Yleisestikin kaikenlaista roskaa alkaa pihalta löytymään. Milloin pikaruokien jätepapereita sun muuta. Toki voihan se olla, että joku niistä talossa asuvista mummoista on haksahtanut pysyvästi, mutta mystisesti roskaaminen ja kaikki nämä "ongelmat" alkoi siinä kohtaa kun tämä romani taloon muutti eikä talossa ole muita asukkaita vaihtunut.

Ilmeisesti sisäsiisteydestä pidetään kuitenkin huolta, koska siivouksen ääniä kuuluu useasti. Imurissa ei ilmeisesti ole pyöriä, koska aina kun imuroinnin aika on niin kuuluu armoton vinkuminen, eli ilmeisesti imuri on laitettu jonkun tuolin päälle tai muuta sellaista ja sitä sitten vedetään mukana lattioita pitkin.

Noh, kuulemma yhden varoituksen on jo saanut joten tuskin enää kauaa joutuu kärsimään. Asunnon omistaja ilmeisesti ottaa Kelalta helpot rahat pois eikä asunnon kunto taida kiinnostaa, kerta tuollaiselle vuokrailee.
Eihän tuolla asukkaalla mitään luottotietoja ole. Ai mistäkö se tieto? Kuulemma kerran löytyi oven edestä tämän asukkaan joku lasku, joka oli perinnässä.

Ehkä tämä toivoi vain, että joku sen maksaisi pois tms.
Lainaan tänne toisesta ketjusta, kun herätti minussa kovasti kummastusta tämä viesti.

Miten ihmeessä kukaan voi olla näin hyvin kartalla naapurien tekemisistä? Meneekö paljonkin aikaa kyybelöidessä muita talon asukkeja? Siellä on seurattu roskien vientiä, siivousta, autoja ja onpa naapurin luottotiedotkin hanskassa. Uskomatonta mielestäni, mutta uskon silti. Tietääköhän munkin naapurit musta kaiken mahdollisen, vähän pelottavaa jopa tämmönen.
 
Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Miksi jenkkikanavien (Fox ja NatGeo nyt ainakin) ohjelmat alkavat sekunnilleen oikeaan aikaan, mutta esim. nyt neloselta tuleva bondi 21:08 eikä 21:00?
 
HogiBoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tähän en osaa vastata, mutta miksi liigan pelit alkavat tasan 18:30, mutta NHL pelit aina ainakin 10 min myöhässä?
Siinä näytetään mainoksia. Se on ihan suunnittelemalla suunniteltu juttu. Sama siirtyi näiden yhdysvaltalaisomistajien mukana formuloihin. Peli on ilmoitettu alkavaksi vaikka 18.00, joten kaikki ovat tv:n ääressä silloin, eli mainokset katsoo suuri määrä ihmisiä => suuremmat mainostulot.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: SMT

Kuulostaa loogiselta.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Siinä näytetään mainoksia. Se on ihan suunnittelemalla suunniteltu juttu. Sama siirtyi näiden yhdysvaltalaisomistajien mukana formuloihin. Peli on ilmoitettu alkavaksi vaikka 18.00, joten kaikki ovat tv:n ääressä silloin, eli mainokset katsoo suuri määrä ihmisiä => suuremmat mainostulot.
Tokihan F1-kisat ilmoitetaan nykyään alkavaksi aina kymmenen yli, eikä suinkaan tasalta kuten ennen oli. Tai näin ainakin Suomessa, en toki tiedä että onko USA:ssa niin että kisan alku ilmoitetaan olevan tasalta.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Porukka puhuu toisessa ketjussa jostain tietokoneiden hiiristä. Vieläkö joku herran vuonna 2019 käyttää tietokonetta muuhun, kun työn tekoon?
 
lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tähän en osaa vastata, mutta miksi liigan pelit alkavat tasan 18:30, mutta NHL pelit aina ainakin 10 min myöhässä?

Siinä näytetään mainoksia. Se on ihan suunnittelemalla suunniteltu juttu. Sama siirtyi näiden yhdysvaltalaisomistajien mukana formuloihin. Peli on ilmoitettu alkavaksi vaikka 18.00, joten kaikki ovat tv:n ääressä silloin, eli mainokset katsoo suuri määrä ihmisiä => suuremmat mainostulot.
Haluan viilata pilkkua sen verran, että eikös tuo esimerkki klo 18 ole ottelutapahtuman alkamisajankohta. Usein on sitten ilmoitettu myös aika, koska kiekko putoaa jäähän. Noilla kun on tapana pitää jotain seremoniaa ennen jokaista ottelua. Ja tietysti kunnon amerikkalainen patriootti tykkää tietysti nousta kotisohvaltaan Star-Spangled Bannerin ajaksi mukaan lauluun, aivan kuten kotoiset karjalalippiksemme karjuvat pohjoista kotinurkissaan.

En siis koe, että ikään kuin huijattaisiin ihmisiä ottelun alkamisajankohdasta.
 
Voi olla noinkin. Itse en koskaan ole ollut paikanpäällä, enkä edes katso kovin usein.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Kyllä käytetään, mutta sen verran olen pysynyt ajassa mukana, että hiiren pitää olla ehdottomasti langaton
Langallinen hiiri on loistava keksintö. Ei unohdu mihinkään, ei tarvitse latailla tai vaihtaa pattereita. En ole langattomiin kajonnut enää sen jälkeen kun nämä langalliset tuli markkinoille. Kehitys kehittyy.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Langallinen hiiri on loistava keksintö. Ei unohdu mihinkään, ei tarvitse latailla tai vaihtaa pattereita. En ole langattomiin kajonnut enää sen jälkeen kun nämä langalliset tuli markkinoille. Kehitys kehittyy.
Meillä oli silloin 80-luvun puolivälissä VHS videossa langallinen kaukosäädin. Sulla on sama varmaan edelleen?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös