En muista tai tiedä, mutta sen tunteen muistan pikkupoikana, kun nyt on Izvestija. Kunpa joskus saisi vielä urheilun seuraamiseen saman tunteen, vaikka eihän se ole mahdollista.
Olympiakiekko 2018? Saatan jonkun pelin katsoa, jos muistan tai en ole nukkumassa.
Samoja tuntemuksia 70- ja etenkin 80-luvuilta. Syksyllä ei kiekkoa juurikaan televisiosta näytetty, urheiluruudussakaan liigakiekkoa ei pahemmin esitetty tuloksia lukuunottamassa (tai näin muistelen), joten syksyn kääntyminen joulukuuhun tiesi sitä, että Izvestia-turnaus alkoi ja että kiekkoa näytettiin edes muutaman ottelun verran - joskaan ei niitä otteluita suorana näytetty kolmatta erää lukuunottamatta. Mutta se oli juhlaa, se - tuolloin kiekon harvinaisuus televisiossa teki käytännössä jokaisesta ottelusta merkityksellisen!
Muistan kuinka eräässä vaiheessa taloyhtiössämme näkyi ns. Moskovan tv. Toisinaan sieltäkin tuli kiekkoa, selostuksesta (jos se edes kuului) ei saanut mitään selvää, toisinaan kuva katkeli, mutta silti niitä mustavalkoisia lähetyksiä oli katsottava. Izvestia-turnaustakin saatettiin näyttää ja kun Yle näytti Suomen otteluita, niin sieltä näki sitten punakoneen pelejä ja toisinaan jonkun muunkin ottelun.
Jotain aivan uskomatonta oli 80-luvun puolivälin jälkeen kun Moskovan tv näyttii NL:n liigajoukkueiden ja NHL-joukkueiden välisiä otteluita.
Ei enää kiekko tunnu samalta kuin 80-luvulla teini-iässä, tai edes 90-luvulla, jolloin NHL-kiekko jaksoi innoittaa minua. Viimeksi olen käynyt katsomassa kiekko hallilla tammikuussa 2013 - KHL-kiekkoa Donetskissa.
* * *
Erityisen ärsyttävää 80-luvulla oli Ylellä se, jos kiekkolähetys oli vielä runsaasti kesken ja sille varattu ohjelma-aika uhkasi tulla täyteen, sai aina pelätä, että laittaako Yle lähetyksen poikki vaiko ei.