Ihmettelyketju

[TQoFE]

Oman AUK:in aikana meidän kouluttaja kuoli autokolarissa. Aamulla oli lyhyt minuutin tiedotus asiasta. Tarviiko nykyään noista järjestää kriisiapua? Vie kyllä uskon meidän puolustukselta jos tollasta vässykkämeinikiä on.

Mikäli elämä ei olisi jo ajat sitten opettanut kriisinhallintaa henkilökohtaisella tasolla, osallistuisin todella mielelläni vaikkapa kuunteluoppilaana jonkin kriisiapuryhmän tapaamiseen. Vaikkei akuuttia tarvetta tämän tapauksen johdosta yksilötasolla välttämättä olisikaan, jokaiselle 19-vuotiaalle jannulle tekee takuulla hyvää saada hieman eväitä elämään tuollakin saralla. Kun tietää miten kriisitilanteita ryhdytään purkamaan, osaa paremmin auttaa tarvittaessa myös muita. Jos ei tässä tapauksessa niin vaikkapa myöhemmin, kun on vaimo ja jos tulee keskenmeno tai jommalta kummalta löytyy syöpäkasvain.

 

[Radiopää]

Vertaako täällä joku tosiaan varusmiespalvelusta, jota käydään normaalin elämän ohella sotaan. Jos sodassa kuolema olisi harvinainen tilanne, johon ei totu, niin aivan varmasti sitäkin hoidettaisiin kriisiavulla. Mutta eihän nyt MIESTENkoulussa kriisiapua pidä antaa, koska muuten ollaan vässyköitä.

 

[hammer lynx]

Mikäli elämä ei olisi jo ajat sitten opettanut kriisinhallintaa henkilökohtaisella tasolla, osallistuisin todella mielelläni vaikkapa kuunteluoppilaana jonkin kriisiapuryhmän tapaamiseen. Vaikkei akuuttia tarvetta tämän tapauksen johdosta yksilötasolla välttämättä olisikaan, jokaiselle 19-vuotiaalle jannulle tekee takuulla hyvää saada hieman eväitä elämään tuollakin saralla. Kun tietää miten kriisitilanteita ryhdytään purkamaan, osaa paremmin auttaa tarvittaessa myös muita. Jos ei tässä tapauksessa niin vaikkapa myöhemmin, kun on vaimo ja jos tulee keskenmeno tai jommalta kummalta löytyy syöpäkasvain.

Ehkä tässä asiassa omaan kyynisyyteen vaikuttaa että kuolema on ollut omassa suvussa ja lähipiirissä mukana lapsuudesta lähtien niin väkivallan, luonnollisen poistuman ja lääketieteellisten syiden vuoksi. Vanhemmat on selittäneet näistä asioista jo lapsena enkä välttämättä ymmärrä että joillekin nämä voivat olla todella herkkiä asioita. Silloin kun oma kouluttaja oli kaahannut talvikeleillä itsensä puuta päin kuoliaaksi, omat fiilikset oli lähinnä että olipa idiootti vaikka mukavat tyyppi muuten.

 

[hammer lynx]

Niin joo! Silloin kun vielä itse olin nuori oli myös ihan ok jos isi antoi remmistä. Ja kun isä oli nuori, oli vielä ok saada koulussa karttakepistä, ja kun ukki oli nuori niin oli vielä ihan ok saada ruoskasta duunipaikalla jos alkoi löysäilemään.

Voisin tulla huomenna kokeilemaan sulle näitä metodeja, jos ei kelpaa niin ihme vässykkä olet.

Miten kidutus ja kuolema liittyy toisiinsa? Voit tulla kokeilemaan niin katsotaan miten käy.

 

[Jaws]

Nyt kun tuli tuo kriisiapu puheeksi, niin kerron omakohtaista kokemusta. Moni on varmaan lukenut jo tämän inttijutun, mutta kerron silti, koska täällä saattaa olla joku, joka ei ole lukenut.

Olin asepalveluksessa heinäkuusta joulukuuhun viime vuonna. Intissähän on jokaisella yksiköllä vuorollaan virka-apuvuoro. Kun minun yksikölläni oli virka-apu, tuli Alajärveltä soitto, että pitäisi lähteä auttamaan viranomaisia ja vapaaehtoisia kadonneen ihmisen etsinnässä. Kadonnut ihminen löytyi lopulta kuolleena meidän virka-apuryhmämme toimesta. Kyseessä oli vanhus, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että joillekuille tämä otti koville. Etenkin parille alikersantille, jotka törmäsivät tähän kuolleeseen vanhukseen aivan yllättäen.

Alikersantit, joita olin pitänyt melko veemäisinä ja tunteettomina jätkinä, olivat oikeasti aika isossa shokissa. Ryhmällemme pidettiin pakollinen keskustelutuokio, jossa kerrattiin tapahtunutta ja jaettiin tuntemuksia. En kokenut kyseistä keskusteluhetkeä kannaltani mitenkään tärkeäksi, mutta parille muulle se oli tosi tärkeä juttu. Onnekseen nämä pääsivät sulattelemaan pientä järkytystään samana viikonloppuna kotiin omaistensa luokse.

En vähättelisi yhtään tuota kriisiavun merkitystä. Jo kuolleen vanhuksen löytäminen metsästä (joka oli vieläpä asia, johon osasi jotenkuten henkisesti valmistautua) otti monella yllättävän koville. Asepalveluksessa on kuitenkin minun kaltaisiani nuoria miehiä. Ei parikymppisellä klopilla ole vielä niin paljon elämänkokemusta, että osaisi käsitellä kuolemaa tunteitta. Kokemus voi olla traumaattinen. Tässä ketjussa nyt puhutussa tapauksessa kuollut ihminen on tappanut itsensä aseella. Intissä ihmisistä tulee oikeasti läheisiä, heistä tulee sellainen sijaisperhe. Kavereita, joihin pitäisi aina voida luottaa, koska intissä jaetaan se sama sonta ja sama vitutus. En voi edes kuvitella, millainen järkytys se olisi ollut, jos joku olisi itseltään hengen vienyt minun nähteni. Oma isäni joutui senkin näkemään omalla palvelusajallaan.

Erinomaista, että Puolustusvoimissa tarjotaan halukkaille henkistä tukea. Ihmisiä tässä ollaan ja ihmisillä on tunteet.

 

[Virveliä kainaloon]

Jo on erikoinen keskustelu. Mä ainakin menisin ihan kalpeaksi ja varmaan puikkoaisin, jos joku siitä vierestä ampuu aivonsa pellolle. Tosin mietin tässä, että kuka vittu ampuu itsensä? Aina kannattaa pysyä hengissä, muuten jää paljon pieniä, mutta hienoja asioita näkemättä.

Tietty koska koti kasvatus ja syyt, niin aika hinttimäistä järkyttyä mistään.

 

[TQoFE]

Ehkä tässä asiassa omaan kyynisyyteen vaikuttaa että kuolema on ollut omassa suvussa ja lähipiirissä mukana lapsuudesta lähtien niin väkivallan, luonnollisen poistuman ja lääketieteellisten syiden vuoksi. Vanhemmat on selittäneet näistä asioista jo lapsena enkä välttämättä ymmärrä että joillekin nämä voivat olla todella herkkiä asioita. Silloin kun oma kouluttaja oli kaahannut talvikeleillä itsensä puuta päin kuoliaaksi, omat fiilikset oli lähinnä että olipa idiootti vaikka mukavat tyyppi muuten.

Lähipiirissäni oli tehty kaksi itsemurhaa siihen mennessä, kun hädin tuskin aloittelin yläastetta. Toinen heistä oli niinkin läheinen kuin oma isäni. Itse ja yksin piti myös opetella käsittelemään nämä, mutta olen lähinnä hyvin pahoillani niiden ihmisten puolesta, joilla elämät suuremmat vastoinkäymiset antavat odottaa itseään pitkälle aikuisuuteen. Ymmärrän, että kaikilla ei välttämättä ole työkalupakkia valmiina ja silloin kaikki mahdollinen apu voi olla tarpeen.

 

[A Siente]

Noh kait se kriisiapu sit on tarpeellista. Kunhan vain pohdin omien tuntemuksien kautta. Eipähän tuosta liene mitään haittaakaan, jos ja kun joku sitä kuitenkin tarvitsee.

 

[Virveliä kainaloon]

olen lähinnä hyvin pahoillani niiden ihmisten puolesta, joilla elämät suuremmat vastoinkäymiset antavat odottaa itseään pitkälle aikuisuuteen.

Ei tarvi olla. Kyllä mä mieluummin elän noiden läheisten kanssa mahdollisimman pitkään.

 

[TQoFE]

Ei tarvi olla. Kyllä mä mieluummin elän noiden läheisten kanssa mahdollisimman pitkään.

Tarkoitan lähinnä sitä, että entä jos apua ei olekaan saatavilla tai sitä ei osata hakea, kun ensimmäinen oikea vastoinkäyminen kohtaa vaikka 35-vuotiaana. Siinä voi mennä työpaikka, puoliso, perhe ja asuntolaina, jos minkäänlaisia valmiuksia ruohonjuuritason kriisinhallintaan ei ole.

Toki osa kestää oikein hyvin tuollaisessakin tilanteessa, mutta vastikään olen jälleen päässyt todistamaan sitä, kuinka läheisen menehtyminen sairauteen on aiheuttanut ongelmia parisuhteessa, laukaissut masennuksen ja saanut aikaan pitkän sairaslomakierteen.

 

[Lert]

Joo, en ymmärrä lainkaan miksi kriisiapua ei saisi antaa. Vai olisiko se jotenkin Suomen yhteiskunnan etu, että meillä olisi joukko nuoria, jotka ovat kokeneet traumaattisia kokemuksia valtion palveluksessa ilman, että ovat saaneet mahdollisuuden keskustella niistä ammattiauttajien kanssa?

Itselle ei onneksi tullut koettua vastaavaa intissä eikä @Jaws :in kokemaa tilannetta. Kehun kuitenkin "kokemuksesta" intin sosiaalikuraattori- ja pappijärjestelyä. Ensinnäkin minun oli tarve vaihtaa pääsykoepaikkaa siitä, mitä olin yhteishaussa laittanut paikaksi. Soitin kyseiseen AMK:hon ja selitin olevani intissä ja siten en voinut matkustaa kyseiseen pääsykoepaikkaan 700 kilometriä. Olin nimittäin alunperin luullut, että meillä oli Rovajärven harjoitus juuri tuohon aikaan, joten olin laittanut valintakoepaikaksi Rovaniemen. Todellisuudessa olinkin kotona lomilla tuohon aikaan.

No, soittooni vastattiin melko tylysti ja sanottiin, että ei sitä mistään syystä voi vaihtaa. Sitten kipitin suoraan sosiaalikuraattorin toimistoon ja kerroin tilanteen. Kuraaattori soitti koululle ja yhdessä kerroimme tilannteeni ja kas kummaa paikan vaihto onnistuikin heti. Alkamassa oli pitkä harjoitus Rovajärvellä jossa en olisi voinut tehdä asialle mitään kun puhelin siellä ei juuri toiminut. Pääsin lopulta kyseiseen kouluun ja olen siitä erittäin kiitollinen. Asia oli vaivannut ja stressanut minua kovasti mutta kun se nyt ratkesi, niin lähdin erittäin kevyin mielin harjoitukseen, sen sijaan että olisin stressannut ja miettinyt koko ajan jotain muuta asiaa.

Toinen positiivinen kokemus sotilaspastorista. Samaisella pitkällä Rovajärven ampumaleirillä oli yksi iltapäivä varattu kenttäehtoolliselle. Tuttu kotivaruskunnasta sotilaspastori toimitti sen. Tuntui hyvältä monien päivien uurastuksien jälkeen pysähtyä ja levätä. Tuntui hyvältä kuunnella pastorin tsemppaavaa puhetta. Tilaisuuden jälkeen sotilaspastori jäi vielä juttelemaan meidän varusmiesten kanssa. Tuntuo hyvältä, että meistä näin huolehdittiin. Tilaisuus ei ollut pakollinen mutta 95 prosenttia varusmiehistä ja suurin osa kapiaisista osallistui tilaisuuteen.

Pieniä aamuhartauksia järjestettiin myös varuskunnassa ennen päiväohjelman alkua ulkona. Nekin toivat arkiseen ohjelmaan sopivaa piristystä.

 

[Virveliä kainaloon]

Tarkoitan lähinnä sitä, että entä jos apua ei olekaan saatavilla tai sitä ei osata hakea, kun ensimmäinen oikea vastoinkäyminen kohtaa vaikka 35-vuotiaana. Siinä voi mennä työpaikka, puoliso, perhe ja asuntolaina, jos minkäänlaisia valmiuksia ruohonjuuritason kriisinhallintaan ei ole.

Toki osa kestää oikein hyvin tuollaisessakin tilanteessa, mutta vastikään olen jälleen päässyt todistamaan sitä, kuinka läheisen menehtyminen sairauteen on aiheuttanut ongelmia parisuhteessa, laukaissut masennuksen ja saanut aikaan pitkän sairaslomakierteen.

Ite lähden ainakin siitä, että mitä vain voi koska hyvänsä tapahtua, mutta mihinkään en ole valmis. Kyllä asioista usein yli pääsee, kunhan lähellä on ihmisiä. Näin ainakin uskoisin. Toki ihmiset on erilaisia ja minulla ainakin menee vähän joka asia välillä tunteisiin.

No, ei tämmöisistä jaksa puhua. Mieluummin hattaraa ja päivänkakkaroita jookos. Raitulipaitulit päälle ja kumbaijaat soimaan.

 

[Mazaa]

Tarkoitan lähinnä sitä, että entä jos apua ei olekaan saatavilla tai sitä ei osata hakea, kun ensimmäinen oikea vastoinkäyminen kohtaa vaikka 35-vuotiaana. Siinä voi mennä työpaikka, puoliso, perhe ja asuntolaina, jos minkäänlaisia valmiuksia ruohonjuuritason kriisinhallintaan ei ole.

Toki osa kestää oikein hyvin tuollaisessakin tilanteessa, mutta vastikään olen jälleen päässyt todistamaan sitä, kuinka läheisen menehtyminen sairauteen on aiheuttanut ongelmia parisuhteessa, laukaissut masennuksen ja saanut aikaan pitkän sairaslomakierteen.

Niin.

Jos ihmiselle tapahtuu jotain sellaista täysin yllättävää mihin itse ei voi vaikuttaa, mitä itse ei voi millään tasolla kontrolloida ja mikä tulee vaikuttamaan pitkälle tulevaisuuteen, niin suurimmalla osalla ihmisiä menee pää sekaisin. Joillain vain toviksi ja joillain huomattavasti pidemmäksi aikaa.

Vaikka tuollaisen tilanteen kohtaisi kriisinhallinnan ammattilainen, niin silti ihminen ei välttämättä ole valmis kohtaamaan niitä kaikkein odottamattomia ja epätoivotuimpia asioita mitä "kohtalo" voi eteen tuoda. Ehkäpä suurin ongelma on se, että jos tulee eteen liikaa asioita joita ei voi millään tavalla ratkaista tai joihin ei voi itse vaikuttaa. Etenkin ihmisille, jotka ovat tottuneet ratkaisemaan kaikki eteen tulleet ongelmat ja asiat sekä kotona, töissä, että harrastuksissa ja vapaa-ajalla.

Silloin edessä oleva pudotus saattaa olla todella jyrkkä.

 

[TQoFE]

Vaikka tuollaisen tilanteen kohtaisi kriisinhallinnan ammattilainen, niin silti ihminen ei välttämättä ole valmis kohtaamaan niitä kaikkein odottamattomia ja epätoivotuimpia asioita mitä "kohtalo" voi eteen tuoda. Ehkäpä suurin ongelma on se, että jos tulee eteen liikaa asioita joita ei voi millään tavalla ratkaista tai joihin ei voi itse vaikuttaa. Etenkin ihmisille, jotka ovat tottuneet ratkaisemaan kaikki eteen tulleet ongelmat ja asiat sekä kotona, töissä, että harrastuksissa ja vapaa-ajalla.

Silloin edessä oleva pudotus saattaa olla todella jyrkkä.

Arvelisin kaikkien kriisiapuryhmiä työkseen vetävien ymmärtävän, että jokaista eteen tulevaa "ongelmaa" ei voi ratkaista. Osaan tilanteista ei voi millään tapaa vaikuttaa ja on vain sopeuduttava, opittava elämään asian kanssa. Oltava armollinen itselleen ja ymmärrettävä, että syyttelyyn, vihaan, itserankaisuun, jossitteluun tai katkeruuteen ei saa jäädä kiinni, vaikka ne ovat usein osa prosessia.

Ilman muuta kokeneella ammattilaisellakin voi mennä elämä sekaisin kriisin kohdatessa henkilökohtaisessa elämässä, mutta valmiudet sen käsittelyyn ovat taatusti paremmat kuin sillä 19-vuotiaalla, armeijaa käyvällä nuorella, josta ja jonka kriisiavun tarpeesta keskustelu lähti liikkeelle.

 

[Timbit]

. Kun minun yksikölläni oli virka-apu, tuli Alajärveltä soitto, että pitäisi lähteä auttamaan viranomaisia ja vapaaehtoisia kadonneen ihmisen etsinnässä. Kadonnut ihminen löytyi lopulta kuolleena meidän virka-apuryhmämme toimesta. Kyseessä oli vanhus, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että joillekuille tämä otti koville. Etenkin parille alikersantille, jotka törmäsivät tähän kuolleeseen vanhukseen aivan yllättäen.

Aloitin jokin aika sitten toimimisen Vapaaehtoisen pelastuspalvelun hälytysryhmässä, jonka tarkoitus siis on lähteä etsimään kadonneita, ohjata liikennettä isojen onnettomuuspaikkojen ohi, jakaa ruokaa ja vettä pahan paikan tullen, ja niin edellen. Ehkä avaan tästä toiminnasta oman keskustelun jossain vaiheessa, jos joku muu ei ehdi ensin. Kuitenkin, toimintaan pääsee mukaan erinäisiä kursseja käymällä, ja noilla kursseilla tuotiin useaan otteeseen esiin se, että etsintöjen kohde saattaa löytyä kuolleena, ja juuri sinä saatat olla se, joka kuolleen löytää. Jos siinä tilanteessa ei ole koskaan ollut, niin ei voi tietää, millä tavoin siihen reagoi. Tätä varten mukana on aina henkilöitä, jotka osaavat antaa kriisiapua. Jos itse löydän vainajan, niin saatan suhtautua siihen rauhallisesti, tai saatan istua alas ja purskahtaa itkuun - ei voi tietää etukäteen. En ole koskaan nähnyt kuollutta ihmistä, ja isovanhempani ovat ne läheisimmät ihmiset, jotka olen kuolemalle menettänyt. Kriisiavun pitäminen vitsinä tai jopa sen halveksiminen vaan on noussut tietyissä piireissä muoti-ilmiöksi, kun muutenkin kaikenlainen kukkahattuilu ja ihmisistä välittäminen on nössöä ja turhaa.

 

[Ostoskassi]

Tuli kirje kotiin, jossa kerrotaan S-tilin saldon ylittyneen. Se miksi kirjoitan asiasta tähän ketjuun on se, että olen hävittänyt omat verkkopankkitunnukset (S-pankin siis) enkä tiedä pin-koodiakaan, jotta olisin voinut maksaa kassallakaan mitään ostoksia. Ihmettelen, että mistä ylitys johtuu, kun en ole edes voinut korttia käyttää? Enkä ole sitä koskaan kyllä käyttänytkään maksamiseen, enkä olisi käyttänyt vaikka tietäisinkin nuo tunnukset/koodit...

Pitänee varmaan mennä Prismaan selvittelemään tätä, kun en voi asiaa S-pankin nettipankistakaan tarkastaa.

Edit. Voiko debit-kortilla ylittää tilin saldoa?

 

[Virveliä kainaloon]

Edit. Voiko debit-kortilla ylittää tilin saldoa?

S-pankista en tiedä, mutta ainakaan itse en toisella kortillani pystynyt, kun kerran vahingossa kokeilin. Pitäisi ilmoittaa "kortilla ei katetta" tms.

 

[MustatKortit]

Tuli kirje kotiin, jossa kerrotaan S-tilin saldon ylittyneen. Se miksi kirjoitan asiasta tähän ketjuun on se, että olen hävittänyt omat verkkopankkitunnukset (S-pankin siis) enkä tiedä pin-koodiakaan, jotta olisin voinut maksaa kassallakaan mitään ostoksia. Ihmettelen, että mistä ylitys johtuu, kun en ole edes voinut korttia käyttää? Enkä ole sitä koskaan kyllä käyttänytkään maksamiseen, enkä olisi käyttänyt vaikka tietäisinkin nuo tunnukset/koodit...

Pitänee varmaan mennä Prismaan selvittelemään tätä, kun en voi asiaa S-pankin nettipankistakaan tarkastaa.

Edit. Voiko debit-kortilla ylittää tilin saldoa?

S-pankista en tiedä, mutta ainakaan itse en toisella kortillani pystynyt, kun kerran vahingossa kokeilin. Pitäisi ilmoittaa "kortilla ei katetta" tms.

Ottaako S-pankki jotain kuukausittaista palvelumaksua? Eli et ole käyttänyt korttia ja saldo on ollut nolla tai lähellä nollaa, mutta tuo palvelumaksu on mennyt joka tapauksessa ja nyt tili on "miinuksella".

 

[Ostoskassi]

Ottaako S-pankki jotain kuukausittaista palvelumaksua? Eli et ole käyttänyt korttia ja saldo on ollut nolla tai lähellä nollaa, mutta tuo palvelumaksu on mennyt joka tapauksessa ja nyt tili on "miinuksella".

S-pankin sivuilla sanotaan näin:

Onko S-Pankissa enää maksuttomia palveluita?
Osuuskaupan asiakasomistajana saat jatkossakin S-Pankinperuspankkipalvelut eli käyttötilin,
S-Etukortti Visan ja verkkopankin maksutta käyttöösi.

Eli maksutonta pitäisi olla. Itselläni on nuoruudesta samoja kokemuksia, kuin nimimerkillä @Virveliä kainaloon eli ei voi debitillä maksaa, ellei siellä ole rahaa. Ja nyt kun tosiaan en noita tunnuksiakaan tiedä, niin ei tuo maksaminen ole muutoinkaan ollut mahdollista.

 

[MacRef]

Edit. Voiko debit-kortilla ylittää tilin saldoa?

Tavallinen debit-kortti on ikään kuin vanhanmallinen pankkikortti ja sillä voi kyllä ylittää tilin saldon. Joka paikassa debitillä maksettaessa pienempia summia ei tehdä tilivarmennusta ja siten tili voi mennä yli. Visa Electronilla tuo ylitys ei pitäisi olla mahdollista.

Toki, jos en1103 ei koskaan ole ko. kortilla maksanut, on tilinylitys vähintään kummallinen, kun kuukausimaksuja tms. ei pitäisi mennä. Ehkä oletkin jossain kohtaa käyttänyt tuota korttia maksamiseen, mutta et nyt juuri muista sitä.

 

[Ostoskassi]

Toki, jos en1103 ei koskaan ole ko. kortilla maksanut, on tilinylitys vähintään kummallinen, kun kuukausimaksuja tms. ei pitäisi mennä. Ehkä oletkin jossain kohtaa käyttänyt tuota korttia maksamiseen, mutta et nyt juuri muista sitä.

Niin, ongelma tässä nyt on se, että en muista/tiedä tuota pin-koodia, jota maksupääte maksamiseen tarvitaan.

No, kohtahan tuo selviää, kun matkustan tuonne Prismaan kyselemään, että mitäs tämä on?

 

[MacRef]

Niin, ongelma tässä nyt on se, että en muista/tiedä tuota pin-koodia, jota maksupääte maksamiseen tarvitaan.

Senhän voi ohittaa näyttämällä henkkarit ja kuittaamalla paperille. Mutta ehkäpä tuonkin muistaisit, jos moista olisit tehnyt. Kerro täälläkin lopputuloksesta.

 

[cottonmouth]

Niin, tuolloin "lopettamishetkellä" tuota arveltiin markkinointikikaksi ja sitähän se taisi nyt olla. Ei tarvinnut tosiaan pahempia ennustajanlahjoja tämän arvatakseen.

Ja tuotanto on tietty samantapaasta paskaa mitä MG:llä. Lyriikat menee tietty vielä syvällisimmiksi - nyt ei maata ase kohti ohimoa vaan ruosteinen partahöylän terä kohti rannetta.

Ja nyt on kirjoitettu niin rankkaa kamaa, että niitä ei voi julkaista:

YleX: Nikke Ankara kirjoitti sairaalassa synkkiä biisejä, joita ei julkaista

Paitsi jouluun mennessä ja taas saadaan otsikoita sekä päästään ihmettelemään mikäs mies tämä mies nyt olikaan.

"Nikke Ankara julkaisi kuin julkaisikin rankat biisinsä. Kuuntele näyte!"

 

[Jaws]

Ja nyt on kirjoitettu niin rankkaa kamaa, että niitä ei voi julkaista:

YleX: Nikke Ankara kirjoitti sairaalassa synkkiä biisejä, joita ei julkaista

Kyseisen artikkelin perässä vielä kahden uuden singlen näytteet, joista voi kuunnella nämä uudet biisit. Minua voi kutsua kyyniseksi, mutta tämä(kin) artikkeli oli taas yksi markkinointikikka, jossa tuodaan esille noita singlejä. Kieltämättä mediaa käytetään taitavasti hyväksi, sillä parista hittisinglestä huolimatta Nikke Ankara oli varmasti ennen katoamistaan ja uutisotsikoita kansalle tuntematon nimi. En olisi törmännyt noihinkaan kahteen kappaleeseen, mikäli en olisi nyt lukenut tuota juttua sinun linkittämänäsi.

En silti tuomitse.

 

[Ikävänkantaja]

Miksi "armas aika ja suvi suloinen" joutui eikä päässyt? Joulukin joutuen tulevi, vähän kuin pakon edessä.

Joutuin toteankin, että pois moiset pakkokeinot, sillä kivaahan tämä on!