Ihmettelyketju

  • 6 362 201
  • 38 772

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Tavara on tavaraa, sen takia ei kannata riskeerata omaa terveyttä, vaikka kuinka oikeudentunto ei venyisi.
Siksipä kirjoitinkin, etten terveyttäni vaarantaisi. Meinasin lähinnä sitä, että en kuitenkaan jättäisi tekemättä mitään, vaan puuttuisin tilanteeseen. Tapauksesta riippuen joko itse tai sitten odottelisin vartijaa/poliisia.
 

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Menneisyydessäni olen toiminut vartijana eräässä helsinkiläisessä ostoskeskuksessa. Siellä sijainneesta vaatemyymälästä soitettiin myymälävarkaasta, jolla oli kasseissaan muutama arvokkaampi nahkatakki. Saimme myymälävarkaan pysäytettyä ovelta, tilanteen nähnyt myyjä pysyi visusti kassakoneen takana, osoitti vain sormella, kenet piti pysäyttää.

Jälkeenpäin kuulimme, että myyjä oli saanut palkkioksi 10% tuotteiden arvosta. No, meidän työnkuvaamme kuului tietysti varkaiden kiinniottaminen, mutta tuossa tuli sellainen olo, että ehkä tuon palkkion olisi voinut jakaa vähän toisin. Kateutta kaiketi...
Sinä olit siellä juuri noilla töin. Kaitsemassa narkkeja ym. varkaita ja häiriköitä. Myyjä taas myymässä tavaraa. Myyjä joutui puuttumaan hänelle varsinaisesti kuulumattomiin töihin, sinä et.

Siksipä kirjoitinkin, etten terveyttäni vaarantaisi. Meinasin lähinnä sitä, että en kuitenkaan jättäisi tekemättä mitään, vaan puuttuisin tilanteeseen. Tapauksesta riippuen joko itse tai sitten odottelisin vartijaa/poliisia.
Kerrotko konkreettisesti miten puuttuisit tilanteeseen vaarantamatta omaa ja samalla myös muiden asiakkaiden terveyttä. Jos narkki on päättänyt kaljansa hommata, se hommaa ne välittämättä seurauksista. Ei ne osaa ajatella kuin juuri sitä hetkeä, kun tavaraa tarvitaan. Jälkiseuraamuksille on aivan sama.
 

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Kenenkään kassatyöntekijän ei tarvitse puuttua näpistelyyn tilanteen ollessa päällä, koska siinä voi käydä itselleen huonosti tai sitten istut itse käräjillä pahoinpitelystä. Sen sijaan näistä kupruista pitää aina ilmoittaa joko vartijapalveluun tai poliisille. Käsittääkseni kaikissa huoltoasemissa ja pikkukaupoissa on joku hälytysnappi tai ainakin puhelin, jolla paikalle saa kutsuttua voimankäytön valtuudet omaavan tahon paikalle.

Ilmoitusvelvollisuus on jokaisella todistajalla asemaan tai palkkakuittiin katsomatta. Fyysinen väliintulo ei sitten missään nimessä kuulu ainakaan kaupan henkilökunnalle. Ihan yksinkertaista.

Jos joku jättää ilmoituksenkin tekemättä vain sen takia, ettei koe sen kuuluvan työnkuvaan, niin voi puolestani haistaa pitkän paskan. Välinpitämättömyys on sellainen syöpä nyky-yhteiskunnassa, ettei ihmetytä lainkaan, kuinka kadulla ryöstetään lompakot keskellä päivää ja pikkutyttöjä raiskataan busseissa.

Mr.Foxille sellainen kysymys, että jos näet kodin ikkunastasi naapurin polkupyörää keikattavan, ilmoitatko siitä poliisille vai annatko rosvon puuhata rauhassa kun ei palkkiotakaan mitä luultavimmin ole luvassa?
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Mikä on "Finnish Factory"? Törmäsin ensimmäistä kertaa siihen eilen, kun tutkin draft-ketjuja.

Venäläispelaajia varattaessa NHL:ään on aina olemassa riski, että haluavat pelata kotimaassaan Venäjällä hyvän tilipussin ja peliajan toivossa. Valinta on heille ikään kuin tuttu ja turvallinen, eikä NHL:ään ole välttämättä tarvetta lähteä. Tämän takia NHL-seurat ottavat mieluummin pohjoisamerikkalaisen pelaajan, koska ei ole suurta riskiä ajatellen KHL-nimistä peikkoa.

Finnish factorysta puhuttaessa Pohjois-Amerikassa ajatellaan, että suomalaispelaajien on helppo siirtyä vieressä sijaitsevaan rahasarjaan pelaamaan ja tienaamaan rahaa kun taas hyppäys NHL:ään on Suomesta kovin suuri. Tällöin jotkut NHL-seurat saattavat myös olla varovaisella kannalla suomalaispelaajien suhteen ja varaavat mieluummin pohjoisamerikkalaisia.

Money (KHL) talks.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Mr.Foxille sellainen kysymys, että jos näet kodin ikkunastasi naapurin polkupyörää keikattavan, ilmoitatko siitä poliisille vai annatko rosvon puuhata rauhassa kun ei palkkiotakaan mitä luultavimmin ole luvassa?
Mielenkiintoinen kohdistettu kysymys! Kysymyksestäsi puuttuu vain määritelmä kuinka "naapurin polkupyörä keikataan".

Jos näen naapurin pihalla jonkun nostavan polkupyörän pakettiautoon, en ilmoita siitä poliisille. Voihan naapuri itsekin olla lähdössä jonnekin kauemmas tai vastaavasti myymässä pyöräänsä ja siksi nostaa oman pyöränsä pakettiautoon. Jos nostajan naama ei ole tuttu, niin kyseessähän voi olla jonkun naapurin veli tai kaveri.

Jos näen naapurin pihalla katkaistavan voimapihdeillä yksittäisen polkupyörän lukkoa, en ilmoita asiasta poliisille. Voihan naapuri itse olla kadottanut lukkonsa avaimet ja haluaa pyöränsä käyttöön. Jos katkaisijan naama ei ole tuttu, niin kyseessähän voi olla jonkun naapurin veli tai kaveri.

Jos näen naapurin pihalla nostettavan kokonaista pyörätelinettä lukittuine pyörineen pakettiautoon, takuuvarmasti otan pakettiauton rekisterinumeron ylös ja ilmoitan poliisille. Tässäkin tapauksessa mitä ilmeisemmin joko auto on varastettu tai vähintään väärennetyt kilvet, joten... enpä nyt tiedä onko tuostakaan havainnostani/ilmoituksestani sen enempää apua kenellekään. Mutta ilmoittaisin siis joka tapauksessa.

Delter: Kyse ei ole siis mistään palkkiosta, vaan enemmänkin siitä toivoisinko jonkun puuttuvan omiin toimiini, kun väkerrän jotain oman polkupyöräni kanssa (nostan autoon, katkaisen lukkoa jne.)! En!

Jatketaan aihetta: jos joku näkee mun yksittäistä polkupyörääni keikattavan, toivoisinko jonkun ilmoittavan siitä poliisille? En!

Juuri keikkauksia vastaan olen hankkinut järeän U-lukon, jonka kanssa kiinnitän pyöräni joka kerta johonkin kiinteään esineeseen (aita, liikennemerkki jne.)! Toisinaan on tullut pyörittyä perillä 5-10 ylimääräistä minuuttia vain ja ainoastaan etsien sopivaa kiinnityspaikkaa. Kiinnitän lukon vielä tyyliin runko-takarengas-kiinteä esine - kyllähän sen siitäkin näppärä kaveri tietysti irti saa jopa muutamassa sekunnissa oikeilla työvälineillä, mutta silloin on kyllä ollut niin kova himo pyörääni kohtaan, että taitavat tarvita sitä enemmän kuin minä. Tällaista tapausta vastaan mulla on vastaavasti vakuutukset...

Toisin sanoen: mihin näissä tapauksissa tarvitaan niitä vitun kyttääjäkyyliä, jotka ovat aina valmiita tunkemaan nokkansa liian syvälle toisten asioihin?
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Kerrotko konkreettisesti miten puuttuisit tilanteeseen vaarantamatta omaa ja samalla myös muiden asiakkaiden terveyttä. Jos narkki on päättänyt kaljansa hommata, se hommaa ne välittämättä seurauksista. Ei ne osaa ajatella kuin juuri sitä hetkeä, kun tavaraa tarvitaan. Jälkiseuraamuksille on aivan sama.
Jaa, en minä tiedä sen tarkemmin kuinka toimisin, koska aika irrallisia kai nuo jokainen tapaus ovat edellisistä. Mitä nyt pariin tilanteeseen olen puuttunut sivullisena, niin toisessa riitti kevyt fyysinen kontakti, toisessa taas puhuminen. Toki jos kyse on pelkästä kaljasta ja tyyppi on selkeästi aggressiivinen, niin painaisin lähinnä kasvot mieleen ja jättäisin sikseen. Ei mulla olisi mielenkiintoa aiheuttaa pelkoa esim. paikalla oleville lapsille tai haittaa muille asiakkaille. Sitten taas jos puhutaan jostain arvokkaasta erikoistavarasta, niin saattaisin puuttuakin voimakkaammin, taas hiukan riippuen siitä, millainen tilanne muuten olisi. Ja toki poliisi/vartija on se etusijalla oleva voimankäyttäjä. Mutta puuttuisin joka tapauksessa, olipa sitten hälytys tai oma toiminta. Kuten mainitsin, joku pikkupoika saattaa jättää seuraavalla kerralla kokeilematta, kun myyjä asiaan on tarttunut asiallisen tiukasti.

Toisin sanoen: mihin näissä tapauksissa tarvitaan niitä vitun kyttääjäkyyliä, jotka ovat aina valmiita tunkemaan nokkansa liian syvälle toisten asioihin?
Ei varmaan sun u-lukkosi kanssa mihinkään, vaan sitähän ei sivullinen heti ehkä tajua. Turha siinä on näsäviisastella, kun kyse oli siitä, että puututko tilanteeseen, jota epäilet rikokseksi. Voit vaihtaa tilalle jonkin muun naapurisi tai ystäväsi omistaman hyödykkeen, jos tuo polkupyörä juuri sinun tapauksessasi on vaikea asettaa oikeaan suhteeseen.

Tiesithän muuten, että onnettomuustilanteissa sinulla on velvollisuus toimia toisen eduksi, vaikkei siitä erikseen maksetakaan.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Ei varmaan sun u-lukkosi kanssa mihinkään, vaan sitähän ei sivullinen heti ehkä tajua.
Oma kysymykseni onkin: tarvitseeko kenenkään sivullisen tajutakaan sitä, että mulla on pyörässäni kunnon lukko? Jokaisella yksilöllä on mahdollisuus hankkia vastaavanlainen lukko ja kiinnittää pyöränsä johonkin kiinteään. Pelkästään omistajien järjen käytöllä pyöravarkauksien määrä tippuisi huimasti! Ei siihen mitään kansalaispoliiseja tarvita!
Turha siinä on näsäviisastella, kun kyse oli siitä, että puututko tilanteeseen, jota epäilet rikokseksi. Voit vaihtaa tilalle jonkin muun naapurisi tai ystäväsi omistaman hyödykkeen, jos tuo polkupyörä juuri sinun tapauksessasi on vaikea asettaa oikeaan suhteeseen.
Mikä hyödyke tuohon pitäisi vaihtaa? Vastaukseni on joka tapauksessa sama! Puutun tuollaisiin asioihin ainoastaan silloin, kun kyseessä on jotain itselleni tai läheisilleni henkilökohtaisesti arvokasta omaisuutta (ei siis välttämättä rahallisesti) - tai vastaavasti silloin, kun kyseessä on joku todella selkeä isompi juttu (esim. tuo koko pyöräteline-case).

Millä tavalla puutut vaikkapa seuraaviin tilanteisiin:
- ajaessasi suurinta sallittua nopeutta, joku ohittaa sinut?
- odottaessasi valojen vaihtumista, joku kävelee punaisia päin?
- kahvilassa huomaat jonkun hakevan jo toisen santsikupin, vaikka hintaan kuului vain yksi?

Joko alat ymmärtää? Rikoksia - isompia ja pienempiä - tapahtuu kaiken aikaa ympärilläsi! Niitä suurempia alat nähdä sitten kun matkustat useammin kuin kerran vuodessa sitä omaa postilaatikkoasi pidemmälle. Aika nopeasti tuossa Suomen rajojen ulkopuolella alkaa huomata kuinka jokainen pitää huolta itsestään ja omista tavaroistaan. Jälleen kerran lempilauseeni:

Yksilön vastuu omista teoistaan! - Yksilön vastuu henkilökohtaisesta omaisuudestaan!

Jokainen voi vaikuttaa omilla teoillaan ja valinnoillaan siihen, kuinka hyvin oma henkilökohtainen omaisuus on turvattu! Sama pätee myös liikkeisiin.

Otetaan esimerkiksi vaikkapa Alko! Vielä 90-luvun alkupuolella, kun Alkot olivat vielä palvelu-Alkoja, myymälän omistamien viinapullojen seassa pyöri ainoastaan henkilökunta. Asiakkaat saivat pullonsa vasta pyydettyään ja maksettuaan. Mitään lukuja mulla ei ole esittää, mutta olettaisin hävikin olleen melkoisen pientä! Muutos tapahtui ja asiakkaat päästettiin pyörimään pullojen keskelle. Tämä oli kauppiaalta (tai siis Alkon johtoportaalta) tietoinen riski. He tiesivät jo etukäteen, että hävikki tulee olemaan huomattavasti entistä suurempaa. Pulloja rikkoutuu vahingossa, niitä varastetaan jne. Tämä tuleva hävikin nousu on/oli takuuvarmasti kirjattu budjettiin. Odotetun myynnin kasvun tuottamien voittojen oletettiin peittävän odotetun hävikin kasvun aiheuttamat tappiot.

Miksi sitten pienen myyjän pitäisi olla vastuussa siitä häviääkö pulloja vai ei? Jos se hävikki on niin suurta/kamalaa, niin miksei niitä pulloja nosteta takaisin tiskin taakse kuten ennenkin?
(ja ei - en ole koskaan ollut töissä Alkon myyjänä!)
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Diibadaada...

Rikoksia - isompia ja pienempiä - tapahtuu kaiken aikaa ympärilläsi!

Länkynlänkyn...
Niin tapahtuu, mutta lähdit taas tavoillesi uskollisesti nypläämään pilkkua. Kyse on siitä, että jos toiminnallani pystyn estämään toiselle tapahtuvan haitan, toki toimin niin. Voit alkaa pyöritellä tätä santsikuppien kautta ja linkittää 15 juttua iltapäivälehdistä tueksesi jos siltä tuntuu, mutta se on turhaa. Ymmärrät varmasti pohjimmiltasi eron omaisuuden varastamisen ja punaisia päin kävelyn välillä.
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jotkut mummot kutsuvat keskiyöksi kello kahtatoista. Mä miellän keskiyöksi enemmänkin esimerkiksi jonkun kello neljän keskellä yötä. Mitään auringonnousuja mä en jaksa kyttäillä kun en maalla asu. Siellähän ihmiset tarkkailevat jotain hemmetin tuulensuuntiakin. Kaveri kertoi.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Kyseessä siis edesmennyt Dan Osman.

Mitä olen katsellut näitä klippejä, niin tuli mieleen että virtaako näiden hullujen suonissa intiaaniverta? Jostain muistan lukeneeni että intiaaneilla ei ole minkäänlaista korkeanpaikankammoa aiheuttavaa geeniä (?). Samoin muistan lukeneeni että New Yorkin ensimmäisiä pilvenpiirtäjiä kun rakennettiin, niin native-americanssit sielä taivaissa nikkaroivat. Voi olla höpöhöpöä, mutta näin olen jostain ihan totena lukenut. Muutenkin outo homma tuo korkeanpaikankammo... Kakarana ei huimannut mikään, nyt kolmikymppisenä en uskalla nojata edes näkötornin kaiteeseen...
 

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Toisin sanoen: mihin näissä tapauksissa tarvitaan niitä vitun kyttääjäkyyliä, jotka ovat aina valmiita tunkemaan nokkansa liian syvälle toisten asioihin?
Tuosta sinun vastausrykelmästä voisi poimia monta kohtaa, mutta tässä se meidän näkemyseromme taitaa tiivistyä parhaiten. Sinä näet pyörä- tai myymälävarkauksista ilmoittamisen toisten asioiden puuttumisena. Mielestäsi se on turhaa; rikos on pieni ja vakuutukset korvaa, yksilön vastuu jne.

Minä näen - ja onneksi näemmä moni muukin - tuollaisen välinpitämättömän olkienkohottelun yhteiskunnan sääntöjen ylenkatsomista. Otit puheeksi jossain vaiheessa ylinopeudet ja luvattomat santsikupit, mutta jos et oikeasti ymmärrä eroa näiden ja päämäärätietoisen rosvoamisen välillä, olet todella hukassa.

Olet kyllä oikeassa, että pienet omaisuusrikokset eivät ketään tietenkään oikeasti vahingoita ja varmasti esimerkiksi pahoinpitelyn nähdessäsi ilmoittaisit siitä poliisille. Ongelma on mielestäni siinä, että tuollaisella lakien ja säädösten soveltamisella edustat sellaista ilmapiiriä, joka laajemmalti levitessään ruokkii yleistä anarkiaa ja oman käden oikeutta. Näpistely on siis ok, koska ketään ei kiinnosta? Aika monella taparikollisella rötöstelijän ura on lähtenyt kioskivarkaudesta ja edennyt siitä sitten raskaampiin tekoihin.

Tietäen vimmasi hiustenhalkomiselle, varoitan jo etukäteen, että viimeinen kappaleen sävy on tarkoituksella hieman kärjistetty. Yritä poimia sieltä se sanoma ilman typerää näsäviisastelua, niin tämä keskustelu pysyisi jotenkuten luettavalla ja seurattavalla tasolla.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Sinä näet pyörä- tai myymälävarkauksista ilmoittamisen toisten asioiden puuttumisena. Mielestäsi se on turhaa; rikos on pieni ja vakuutukset korvaa, yksilön vastuu jne.
- - -
Minä näen - ja onneksi näemmä moni muukin - tuollaisen välinpitämättömän olkienkohottelun yhteiskunnan sääntöjen ylenkatsomista.
Olenko siis mielipiteineni yksin?

Ajattelepa hieman onko poliisilla aikaa ja resursseja lähteä selvittämään jotain yksittäistä pyörävarkautta? On tainnut jopa poliisilta itseltäänkin tulla tieto, että pyörän kadotessa se löytyy useimmiten jonkun muun rikoksen selvittelyn yhteydessä. Toisin sanoen mikä järki on ruveta ilmoittelemaan poliisille jotain mahdollisen pyörävarkaan tuntomerkkejä? Kyllähän poliisi ilmoituksesi kirjaa ylös. Kiinnostaako heitäkään ilmoituksesi juurikaan muuta kuin työnsä puolesta? Poliisit tietävät yhtä hyvin kuin minäkin, että mahdollisuus varkaan kiinnisaamiseen ja anastetun omaisuuden takaisinsaamiseen on häviävän pieni.

Juuri sama ilmoitus/kiinnostus asia kävi ilmi siinä alkuperäisessä kysymyksessä. Lainkuuliainen kansalainen Shakermaker näkee rikoksen (näpistyksen?) ja tekee ilmoituksen henkilökunnalle. Henkilökunta ottaa ilmoituksen vastaan ja tekee "voitavansa". Kenties kyseisellä ABC-asemalla ei ollut vartijaa paikalla, kenties ilmoituksen vastaanottanut ABC:n kassan täti ei ollut kiinnostunut riskeeraamaan omaa terveyttään työnantajansa omaisuuden puolesta (jonka työnantaja voi laittaa huoletta hävikkeihin).

Kenties tuollainen 10-20% extrapalkkio (anastetun/takaisinsaadun omaisuuden arvosta) olisi omiaan tuomaan niille 10-20% myyjistä, joilla on fyysiset edellytykset ja uskallusta tehdä ko. kiinniotto, toisi tosiaan sen tarvittavan lisäkiinnostuksen tehdä asialle jotain. Antamalla keppiä (Teidän on oltava tarkkaavaisempia!) ilman porkkanaa (10-20% extrapalkkio) ei tuloksena ole muuta kuin tulehtunut työilmapiiri. Koska työpaikoilla on oikeasti pakottamalla saatu aikaiseksi jotain järkevää?
Otit puheeksi jossain vaiheessa ylinopeudet ja luvattomat santsikupit, mutta jos et oikeasti ymmärrä eroa näiden ja päämäärätietoisen rosvoamisen välillä, olet todella hukassa.
Laitoin nuo vain piikiksi sampiolle!

Tämä oman elämänsä Rambo on valmis tekemään rikosilmoituksen (ei siis "virallista" poliisille vaan kaupan henkilökunnalle) pikkunaskalista, joka näpistää 70c karkkiaskin lähikaupasta, mutta sulkee silmänsä muilta yhtä "pahoilta" rikoksilta. Tietysti jos tuota 70c karkkiaskia pidetään päämäärätietoisena rosvoamisena, niin taitaa täällä joku muukin olla todella hukassa kuin vain minä.
Olet kyllä oikeassa, että pienet omaisuusrikokset eivät ketään tietenkään oikeasti vahingoita ja varmasti esimerkiksi pahoinpitelyn nähdessäsi ilmoittaisit siitä poliisille. Ongelma on mielestäni siinä, että tuollaisella lakien ja säädösten soveltamisella edustat sellaista ilmapiiriä, joka laajemmalti levitessään ruokkii yleistä anarkiaa ja oman käden oikeutta.
Ei yleistä anarkiaa ja oman käden oikeutta, vaan lähinnä yksilöiden lisääntynyttä järjenkäyttöä omaa turvallisuuttaan ja omaisuuttaan kohtaan. Sehän nyt on aivan päivänselvää, että suojaamaton/lukitsematon/vartioimaton omaisuus on kautta maailman vaihtanut omistajaansa. Älä nyt vain väitä, että kyseessä on joku tämän päivän juttu.
Näpistely on siis ok, koska ketään ei kiinnosta? Aika monella taparikollisella rötöstelijän ura on lähtenyt kioskivarkaudesta ja edennyt siitä sitten raskaampiin tekoihin.
Porttiteoria toimii siis tässäkin tapauksessa!

Toisin sanoen mun pitäisi ilmeisesti olla joku taparikollinen ja anarkisti nykypäivänä, kun pikkunöösinä (6-8v?) päämäärätietoisesti rosvosin lähikaupasta karkkiaskeja ja suklaapatukoita. Toinen paha vaihe mulla oli vähän vanhempana (14-16v?), kun päämäärätietoisesti rosvosin kaupoista erilaisia tavaroita - esim. puolen litran Finlandia-pullolle mulla oli ihan omakehittämäni tekniikka. Muistaakseni syinä olivat tuolloin ennemminkin jännityksen haku ja näyttämisen halu - ei niinkään yleinen anarkia ja taparikollisuus.

Ohimennen mainittakoon vielä, että vaikka nuorempana on tullut puuhasteltua kaikennäköistä, niin mitään merkintöjä noista ei kertynyt. Itse asiassa nykyisessä ammatissani rikosrekisterini pitää olla puhtaampi kuin esim. opettajalla tai vartijalla.
Tietäen vimmasi hiustenhalkomiselle, varoitan jo etukäteen, että viimeinen kappaleen sävy on tarkoituksella hieman kärjistetty. Yritä poimia sieltä se sanoma ilman typerää näsäviisastelua, niin tämä keskustelu pysyisi jotenkuten luettavalla ja seurattavalla tasolla.
Kiitos! :)
 

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Olenko siis mielipiteineni yksin?
Et todennäköisesti, edes pelkästään tämän palstan otannalla, mutta ainakin selvässä vähemmistössä. Onneksi. Se ei toki tee mielipiteestäsi huonoa, mutta ainakin minun maailmankatsomuksessa olemme suhteellisen kaukana toisistamme ja mielestäni harrastamasi silmien sulkeminen on kokolailla väärin.

Ajattelepa hieman onko poliisilla aikaa ja resursseja lähteä selvittämään jotain yksittäistä pyörävarkautta?
Arvasin että tämä argumentti vedetään jossain vaiheessa tiskiin. Olet kyllä oikeassa, että poliisilla on varmasti tärkeämpiä tehtäviäkin kuin jahdata myymälävarkaita tai etsiä kadonneita pyöriä. Totta on myös se, että pöllittyä pyörää ei todennäköisesti koskaan saada takaisin, joten miksi vaivautua?

Tässä tullaan siihen solmukohtaan, että missä määrin kansalainen voi venyttää yhteisön asettamia sääntöjä (lue:lakeja), oli tarkoitusperä sitten hyvä (resurssien säästäminen) tai rikollinen. Näin ollen, onko kansalaisen tarvetta punnita ilmoittamisen tarvetta, kun laissa yksiselkoisesti sanotaan, että sellainen velvollisuus meillä jokaisella on? Olet käyttänyt vastauksissasi räikeästi kärjistetyjä esimerkkejä, mm. punaisia päin kävelyä ja karkkiaskin varastamista, mutta kai maalaisjärjellä jokainen ymmärtää, mikä ero näillä ja aikuisen henkilön suorittamalla "suunnitelmallisella" rötöstelyllä on. Järkevä henkilö osaa puuttua tai ehkä olla puuttumatta tilanteeseen. Mutta välinpitämätön ei saa olla.

Kenties tuollainen 10-20% extrapalkkio (anastetun/takaisinsaadun omaisuuden arvosta) olisi omiaan tuomaan niille 10-20% myyjistä, joilla on fyysiset edellytykset ja uskallusta tehdä ko. kiinniotto, toisi tosiaan sen tarvittavan lisäkiinnostuksen tehdä asialle jotain. Antamalla keppiä (Teidän on oltava tarkkaavaisempia!) ilman porkkanaa (10-20% extrapalkkio) ei tuloksena ole muuta kuin tulehtunut työilmapiiri. Koska työpaikoilla on oikeasti pakottamalla saatu aikaiseksi jotain järkevää?
Oletko tämän kanssa tosissasi? Tuollaiset palkkiosysteemit ovat mielestäni ihan utopiaa ja menevät juuri sille ei-toivotulle alueelle, jossa työntekijät ylittävät toimivaltansa ja asettavat itsensä vaaraan. Ihmeellistä äärimmäisyyksiä sinulta, kun mielestäsi on järkevää puuttua rosvoamiseen vasta kun siitä on luvassa palkkio. Sivuutat täysin sellaisen arkisen välimallin ratkaisun, jossa kenenkään tavallisen kaduntallaajan ei oleteta käärivän hihojaan, vaan pelkkä ilmoittaminen riittää. Ehkä varasta ei saada verekseltään kiinni, mutta ainakin keikka saadaan kirjattua ylös ja kenties myöhemmin rosvolle voidaan antaa lakien mukainen rangaistus.

Porttiteoria toimii siis tässäkin tapauksessa!

Toisin sanoen mun pitäisi ilmeisesti olla joku taparikollinen ja anarkisti nykypäivänä, kun pikkunöösinä (6-8v?) päämäärätietoisesti rosvosin lähikaupasta karkkiaskeja ja suklaapatukoita. Toinen paha vaihe mulla oli vähän vanhempana (14-16v?), kun päämäärätietoisesti rosvosin kaupoista erilaisia tavaroita -
Taas tuollainen lapsellinen kärjistys, vaikka varmasti ymmärsit mitä tarkoitin. En minä väittänytkään, että kaikista näpistelijöistä tulee automaattisesti huumekuriireja tai sarjamurhaajia, mutta kyllä pikkurikosten ja myöhemmän rötöstelykierteen korrelaatio on olemassa. Faktalukemia minulla ei luonnollisesti ole esittää, mutta uskoisin tällaisen jatkumon olevan ihan järkeenkäypä. Laitetaan nyt äärimmäisenä esimerkkinä vaikkapa ystävämme ja kolmoismurhaaja Nikita Fouganthine (os. Valjakkala), jonka "ura" lähti käyntiin automurroilla. Tuskinpa Valjakkalan tapainen raivohullu olisi yhtään sen paremmaksi ihmiseksi tullut, vaikka hänet olisi nuorena Toyotan radio kädessä narautettu, mutta onneksi hänen kaltaisia ihmisiä on myymälä- ja pyörävarkaiden seassa vähemmän. Silmien sulkeminen on kyllä hyvää kasvualustaa tällaisten eksyneiden lampaiden laiduntamiselle...

Mutta eiköhän se riitä tällä haavaa, koska en oleta sinun vaihtavan kantaasi etkä varmaan sinä minun. Kummankin mielipide tuli varmaankin selväksi, joten kättä päälle. Eiköhän tämä maailma nojaa entiseen tapaansa, vaikkei yksi "mrfox" varastettua karkkiaskia vasikoisi tai jos yksi "delter" hälyttäisi poikapolon perään koko poliisivoimat. :)
 

Ameno

Jäsen
Kun täällä asiasta puhutaan, niin kerronpa sitten itsekin tänne suuresti itselleni ihmettelyä aiheuttaneen tapahtuman!

Pari päivää sitten iltapäivällä töistä päästyäni menin tuonne lähikauppaan normaalisti ruokaostoksille. Siinä olikin sitten banaaneja erityisen tarkkaan mittailemassa joku hieman vanhempi, pullea, mustaihoinen mies, joka välillä banaanit mitattuaan kiikutti siihen vielä yhden banaanin lisää. Noh, sitten omat ostokseni kaupasta keräiltyäni saavuin kassalle, jossa kyseinen mies oli jonossa muutamaa asiakasta minua edellä. Siinäkin hän herätti huomioni oudolla käytöksellään! Hän onki sieltä kassalla olevan asiakkaan jaloista ison muovipussin, vaikka hyvin olisi voinut odottaa omaa vuoroaan kassalla, jolloin ei olisi edellä olevalle asiakkaalle aiheuttanut ylimääräistä häiriötä. Oman vuoron tullessa kohdalle hän asetti banaaninsa siihen hihnalle, mutta toisessa kädessä roikotti alhaalla muita elintarvikkeita pienessä pussissa, sekä myös tuota onkimaansa isoa pussia! Näin hän kuljetti nämä elintarvikkeet kassan ohi ja maksoi banaaninsa kukkarostaan löytämillä kolikoilla.

Ilmoitin tästä sitten kassalla olevalle nuorelle miehelle, että tuo edellinen asiakas ainakin otti tuosta ison muovipussin maksamatta siitä! Ja näytti kuljettavan muutenkin jotain elintarvikkeita siitä kassan ohi. Tämä kassatyyppi ei ensin ollut huomaavinaankaan mitä hänelle kerroin, kunnes viimein pienen hiljaisuuden jälkeen vastasi, jotta kyseinen asiakas kävi siinä jo aiemmin kuulemma maksamassa. Vai niin.

Tämä tapahtuma järkytti kovasti viatonta mieltäni! Mihin anarkiaan tässä ollaan suistumassa, kun tuollaisetkin rötökset ohitetaan sen enempää välittämättä! Okei, ehkä kyseessä ei ollutkaan rötös ja kassa puhuikin aivan totta. Kyseisen herran käytös vaan vaikutti minusta kovin kummalliselta, ja sainpahan itselläni ainakin pidettyä puhtaan omantunnon, kun hänestä ilmoitin. Taas karu totuus iski kasvoihini ja opinpahan ensi kerralla olemaan välittämättä mistään vielä enemmän.
 

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Pari päivää sitten iltapäivällä töistä päästyäni menin tuonne lähikauppaan normaalisti ruokaostoksille. Siinä olikin sitten banaaneja erityisen tarkkaan mittailemassa joku hieman vanhempi, pullea, mustaihoinen mies, joka välillä banaanit mitattuaan kiikutti siihen vielä yhden banaanin lisää.
Laitahan tarkat tuntomerkit muistiin jonnekin, sillä kuten tuossa äsken Valjakkala-esimerkillä kiistattomasti osoitin, tämä sama mies sortuu mitä todennäköisemmin lähitulevaisuudessa pankkiryöstöön tai kenties henkirikokseen. Tämä maailma on menetetty.
 

Ameno

Jäsen
Laitahan tarkat tuntomerkit muistiin jonnekin, sillä kuten tuossa äsken Valjakkala-esimerkillä kiistattomasti osoitin, tämä sama mies sortuu mitä todennäköisemmin lähitulevaisuudessa pankkiryöstöön tai kenties henkirikokseen. Tämä maailma on menetetty.

Kyllä, kirjoitin tarkat tuntomerkit ylös ja ilmoitin poliisillekin jo epäilyttävästä banaanimiehestä. He sanoivat ottavansa asian erittäin vakavasti ja pistävänsä miehen erityistarkkailuun.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Punaisia päin kävely

Nykäisin kerran punaisia päin kävelleen naisen takinkauluksesta takaisin jalkakäytävälle, Hetken katsoi minua raivoissaan, mutta kun 0,2 sekuntia myöhemmin bussi porhalsi sivuitse, sanoi sitten "tack".

OK, oli kärjistetty esimerkki.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Mutta eiköhän se riitä tällä haavaa, koska en oleta sinun vaihtavan kantaasi etkä varmaan sinä minun. Kummankin mielipide tuli varmaankin selväksi, joten kättä päälle. Eiköhän tämä maailma nojaa entiseen tapaansa, vaikkei yksi "mrfox" varastettua karkkiaskia vasikoisi tai jos yksi "delter" hälyttäisi poikapolon perään koko poliisivoimat. :)
Olet aivan oikeassa! Pariin pikkukohtaan haluan antaa kuitenkin vielä tarkennuksia. En oleta sinun enää vastaavan niihin - kenties hieman miettivän.
Oletko tämän kanssa tosissasi? Tuollaiset palkkiosysteemit ovat mielestäni ihan utopiaa ja menevät juuri sille ei-toivotulle alueelle, jossa työntekijät ylittävät toimivaltansa ja asettavat itsensä vaaraan. Ihmeellistä äärimmäisyyksiä sinulta, kun mielestäsi on järkevää puuttua rosvoamiseen vasta kun siitä on luvassa palkkio. Sivuutat täysin sellaisen arkisen välimallin ratkaisun, jossa kenenkään tavallisen kaduntallaajan ei oleteta käärivän hihojaan, vaan pelkkä ilmoittaminen riittää. Ehkä varasta ei saada verekseltään kiinni, mutta ainakin keikka saadaan kirjattua ylös ja kenties myöhemmin rosvolle voidaan antaa lakien mukainen rangaistus.
Perustan näkemykseni erääseen dokumenttiin, jonka näin muutama vuosi sitten. Dokumentti kertoi eräästä suuresta amerikkalaisesta elektroniikkaliikeketjusta (jonka nimeä en valitettavasti enää muista). Ketjussa otettiin käyttöön juuri mainitsemani kaltainen palkkiosysteemi myyjille, jotka edesauttoivat varkaiden kiinniottamista ja varastetun tavaran takaisinsaamista. Aika tiukkaa faktaa siinä ohjelmassa tiputeltiin, kuinka paljon hävikki pieneni, kun palkkiosysteemi otettiin käyttöön. Edelleen ihmettelen sitä, miksi mielestäsi tällainen systeemi ei voisi toimia Suomessakin. Jossain aiemmassa vastauksessani pohdin sitä itsekin, että voisiko tällainen malli toimia myös ABC-asemilla ja Siwoissa. En edelleenkään näe yhtään syytä miksi ei voisi toimia!

Tietänet varmasti myös palkkiosysteemin, joka on käytössä varastettujen/suljettujen pankkikorttien kohdalla? Myyjän saadessa koneelta ilmoituksen suljetusta, oletettavasti varastetusta pankkikortista, hänellä on selkeät ohjeet, kuinka kuuluu toimia: pidä kortti itselläsi, tarkasta asiakkaan henkilöllisyys (jos mahdollista), leikkaa kortti kahtia asiakkaan silmien edessä, toimita kahtialeikattu kortti Luottokunnalle. Tästä kaikesta "ylimääräisestä vaivannäöstä" Luottokunta napauttaa valppaan myyjän tilille 150eur! Tämä extrapalkkio kannustaa myyjiä olemaan valppaita pankkikorttien suhteen. Onko se sitten huono asia? Tällä 150eur extrapalkkiolla Luottokunta varmistaa sen, että suljetut kortit palaavat käyttökelvottomina (kahtialeikattuina) heidän haltuunsa.
Tuskinpa Valjakkalan tapainen raivohullu olisi yhtään sen paremmaksi ihmiseksi tullut, vaikka hänet olisi nuorena Toyotan radio kädessä narautettu, mutta onneksi hänen kaltaisia ihmisiä on myymälä- ja pyörävarkaiden seassa vähemmän. Silmien sulkeminen on kyllä hyvää kasvualustaa tällaisten eksyneiden lampaiden laiduntamiselle...
Comme ci, comme ça... ehkäpä minäkin sitten olen potentiaalinen raivohullu?

Edelleen ajattelen näin, että tuskinpa mikään kansalaispoliisi sampion tai rivimyyjä sampion tiukka, mutta asiallinen sormenheristely olisi mua saanut lopettamaan yhtään mitään pikkunöösinä - ennemminkin vain ollut kannustimena tehdä se sama juttu ensi kerralla nopeammin, paremmin, huomaamattomammin... ehkäpä myös enemmän, suurempia, arvokkaampia? Nyt kun tätä vasikoimista, narahtamista tai kenenkään sormen heristelyä ei sattunut, hommat loppuivat kuin itsestään, kun kavereille oli näytetty ja jännitystäkin oli saatu. En ylpeile teoillani, mutta en vastaavasti myöskään kadu yhtään mitään. Noista ajoista on aikaa jo yli 20 vuotta ja kuten myös aiemmin kerroin, niin rikosrekisterini on edelleen putipuhdas.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Tässä tullaan siihen solmukohtaan, että missä määrin kansalainen voi venyttää yhteisön asettamia sääntöjä (lue:lakeja), oli tarkoitusperä sitten hyvä (resurssien säästäminen) tai rikollinen. Näin ollen, onko kansalaisen tarvetta punnita ilmoittamisen tarvetta, kun laissa yksiselkoisesti sanotaan, että sellainen velvollisuus meillä jokaisella on?
- - -
Järkevä henkilö osaa puuttua tai ehkä olla puuttumatta tilanteeseen. Mutta välinpitämätön ei saa olla.
Sinä näet pyörä- tai myymälävarkauksista ilmoittamisen toisten asioiden puuttumisena. Mielestäsi se on turhaa; rikos on pieni ja vakuutukset korvaa, yksilön vastuu jne.

Minä näen - ja onneksi näemmä moni muukin - tuollaisen välinpitämättömän olkienkohottelun yhteiskunnan sääntöjen ylenkatsomista.
- - -
Ongelma on mielestäni siinä, että tuollaisella lakien ja säädösten soveltamisella edustat sellaista ilmapiiriä, joka laajemmalti levitessään ruokkii yleistä anarkiaa ja oman käden oikeutta. Näpistely on siis ok, koska ketään ei kiinnosta?
Kenenkään kassatyöntekijän ei tarvitse puuttua näpistelyyn tilanteen ollessa päällä, koska siinä voi käydä itselleen huonosti tai sitten istut itse käräjillä pahoinpitelystä. Sen sijaan näistä kupruista pitää aina ilmoittaa joko vartijapalveluun tai poliisille.
- - -
Ilmoitusvelvollisuus on jokaisella todistajalla asemaan tai palkkakuittiin katsomatta.
Sen verran mua edelleen kiinnostaa tämä juttu, että on aivan pakko vielä vaivata sinua hetken. En tiedä olenko vain niin tyhmä, että en löydä tuollaista "ilmoitusvelvollisuus näpistyksestä/varkaudesta" kohtaa mistään lakiteksteistä. Voitko linkittää sen mulle, kun mä en löydä?

Rikoslain 15. luvun 10§ kerrotaan kyllä seuraavaa:

Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen

Joka tietää joukkotuhonnan, joukkotuhonnan valmistelun, rikoksen ihmisyyttä vastaan, törkeän rikoksen ihmisyyttä vastaan, sotarikoksen, törkeän sotarikoksen, kidutuksen, kemiallisen aseen kiellon rikkomisen, biologisen aseen kiellon rikkomisen, Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisen, maanpetoksen, törkeän maanpetoksen, vakoilun, törkeän vakoilun, valtiopetoksen, törkeän valtiopetoksen, raiskauksen, törkeän raiskauksen, törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön, murhan, tapon, surman, törkeän pahoinpitelyn, ryöstön, törkeän ryöstön, ihmiskaupan, törkeän ihmiskaupan, panttivangin ottamisen, törkeän tuhotyön, törkeän terveyden vaarantamisen, ydinräjähderikoksen, kaappauksen, 34 a luvun 1 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen, törkeän ympäristön turmelemisen tai törkeän huumausainerikoksen olevan hankkeilla eikä ajoissa, kun rikos vielä olisi estettävissä, anna siitä tietoa viranomaiselle tai sille, jota vaara uhkaa, on tuomittava, jos rikos tai sen rangaistava yritys tapahtuu, törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä ei kuitenkaan tuomita rangaistukseen sitä, jonka olisi rikoksen estämiseksi täytynyt antaa ilmi puolisonsa, sisaruksensa, sukulaisensa suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa taikka henkilö, joka asuu hänen kanssaan yhteistaloudessa tai on muuten näihin rinnastettavan henkilökohtaisen suhteen takia läheinen.

Lisäksi poliisin sivuilla kerrotaan rikostutkinnasta seuraavaa:

Rikostutkinta

Jokaisella henkilöllä on oikeus tehdä poliisille ilmoitus tapahtuneesta rikoksesta.
Poliisilla on puolestaan velvollisuus ottaa se vastaan.


Toisin sanoen mä en kyllä löydä halaistua sanaakaan lakiin kirjatusta ilmoitusvelvollisuudesta jo tapahtuneesta lievästä rikoksesta. Oikeushan totta kai on jokaisella Suomen kansalaisella sellainen rikosilmoitus tehdä ja poliisilla on vastaavasti velvollisuus ottaa sellainen vastaan.

Tottahan toki mä nyt sen ymmärrän, että kertomani kaltainen välinpitämättömyys on helvetin itsekästä ja ylimielisen kusipäistä toimintaa. Sitä mä en vaan ole vielä tähän päivään mennessä ymmärtänyt, että kyseessä olisi jopa lainvastainen toiminta? Tai että tuollainen välinpitämätön asenne olisi peruste antaa jollekin esim. Siwan kassatyöntekijälle potkut? Aika vaikeaa nähdä, että sellainen peruste työsopimuksen purkamiselle menisi missään ammattiliitossa saati sitten missään oikeusasteessa läpi - niin kauan kuin "tyhmyys" ja/tai "sokeus" eivät ole lailla kiellettyjä toimintoja.

Lisäksi vielä eräs toinen pikku juttu:
Omina kauppa-aikoinani puutuin kyllä aina tilanteisiin ja olin tyytyväinen jos asiakkaat vinkkailivat, välillä tosin vinkeistä tuli hutejakin.
Eikös tämä sitten ennemmin ole rikos?

Jälleen Rikoslaki 15. luku 6§:

Väärä ilmianto

Joka antaa esitutkinta- tai muulle viranomaiselle taikka tuomioistuimelle väärän tiedon ja siten aiheuttaa vaaran, että ilmiannettu pidätetään, vangitaan tai joutuu muun pakkokeinon kohteeksi tai joutuu syytteeseen tai tuomitaan rangaistukseen tai muuhun rikosoikeudelliseen seuraamukseen virheellisin perustein, on tuomittava väärästä ilmiannosta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi.

Toisin sanoen mitä mun oikeustajuni sanoo asiasta:
- yksilöllä (oli sitten asiakas tai työntekijä) ei ole ilmoitusvelvollisuutta havaitsemastaan rikoksesta: näpistyksestä tai varkaudesta
- sen sijaan perättömästä ilmiannosta voi ilmiantaja saada syytteen
 

Haske

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mikä ihme on Bullet For My Valentine DJ-set? Tänään tuli radiossa mainos, että tällainen esiintyy lauantaina Helsingissä.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Ei helvetti tätä Jatkoajan inkvisition toimintaa muutaman kirjoittajan kohdalta. Ihmettelen todellakin teidän elämää...tai siis onko sitä.

Samalla ihmettelen sitä, että joku vakavissaan ignoroi täällä jonkin nimimerkin. Itsetunto tai huumori kateissa?

Teen nyt fetasalaattia ja yritän rauhoittua. Mut ei jumalauta kun ihmettelen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös