Ihmettelen YTHS:n hoitojonoja tai mitä ikinä ovatkin.
Soittelin viime maaliskuussa YTHS:lle varatakseni ajan hammaslääkärille, kun oli muutama viisaudenhammas tullut piristämään purentarivistöäni. Kysyivät oliko akuuttia hätää, johon vastasin rehellisesti, että ei ole (olisi varmaan pitänyt valehdella). Kiirettä kertoivat olevan ja lupasivat ottaa yhteyttä kesälomien jälkeen. Tällä viikolla tuli tekstiviesti, että vuoroni tutkimusjonossa on tullut, joten soitin heille ja varasin ensimmäisen mahdollisen ajan eli tammikuun puolessa välissä pääsen sitten todelliseen pelkääjän penkkiin.
Onko suomalaisten hampaat niin huonossa kunnossa, että jonoa riittää vuoden verran ettei 5minuutin tarkastusta saa sinne sopimaan. Olisiko toiminnassa tehostamisen varaa? Eikö ennakoiva huolto olisi terveellisempää ja pitkällä tähtäimellä halvempaakin? (esim. rintasyöpätutkimukset, autojen huollot jne.)
No, itselle jäänee kaksi vaihtoehtoa: joko hoidan hampaitani itse paremmin tai sitten tienaan sen verran enemmän että voi huoletta käyttää yksityisiä palveluita ja lyhentää julkisia jonoja yhdellä henkilöllä.