Miten joillakin ihmisillä voi olla niin, etteivät ne kestä kritiikkiä? Jos joku sanoo sua jossain asiassa vaikka tyhmäksi tai huonoksi, niin luulisi että väkisinkin siinä ensin miettisi että onko tehnyt jotain tyhmästi tai huonosti. Aina ei välttämättä tietenkään ole, ja silloin siitä kannattaa kertoa, mutta monesti varmaan on jos joku niin kerta sanoo. Luulisi kuitenkin että siinä asemassa ehkä vähän jopa nöyränäkin pohtisi sitä asiaa, oonko mä tehnyt niin ja olisinko voinut tehdä paremmin. Silleenhän sitä ihminen kehittyy. Joillakin on tapana alkaa heti sillä samalla sekunnilla jotenkin puolustelemaan tai kiukkuisena perustelemaan, joskus ehkä vähän jopa hölmöilläkin jutuilla, tai joillakin jopa syyttelemään takaisin, mitä mä en ymmärrä tippaakaan. Jos joku moittii sua jotenkin, niin ei kait sulla tee mieli yrittää keksiä siitä mitään pahaa takaisin, tai no joillakin tekee. Jotenkin luulisi että aivot olisivat kehittyneet tuon vaiheen ohi jo joskus ihan lapsena, niin pienenä ettei sitä enää aikuisena voi muistaa.