Tomppa#74 kirjoitti:
Oma ymmärrykseni ja oikeustajuni ei riitä tajuamaan, että mikä pakko on nykyaikana edes mennä naimisiin. Siis oli lapsia tai ei. Avioliitto on vain pala paperia, ei muuta. Sitoutuminen toiseen ihmiseen lasten kanssa tai ilman on ainakin minulle täysin erillinen asia. Avioliitto on vain virallinen paperi, joka todistaa asian kirjallisesti ja takaa tiettyjä oikeudellisia etuja puolisolle eri tilanteissa.
Aivan. Työssäni olen vaan valitettavasti joutunut ihmettelemään ja rutkasti ihmisten tietämättömyyttä näistä "oikeudellisista eduista".
Tämän päivän Suomessa suhteen virallistaminen näyttää pitkälle olevan pariskunnille tunne/arvokysymys. Valitaan se vaihtoehto joka tuntuu oikealle ja hyvä niin.
Yhteiskunta ja arvot muuttuvat aikojen saatossa ja yhteisön tuomiot "susipareista" ja "äpärälapsista" jäivät tuonne 60- ja 70 – lukujen muistojen joukkoon, joten ihmisillä on nykyään matala kynnys valita se mieleinen vaihtoehto. Ainoastaan se 87 v. mummu Ilomantsista saattaa esittää haisevan vastalauseen jumalattoman menon pitämisestä, kun urbaani espoolainen tyttärenpoika tulee maalle esittelemään avonuorikkoaan. Ja tästäkin selvitään yleensä pikkuisella valkoisella valheella, ettei mummelin mieli pahoitu; – Jooo tota me ollaan sillai kihloissa tota sillee…
Mutta. Jos ihmiset ja asenneilmasto ovat muuttuneet niin yksi ei. Suomen valtio (eduskunta) on edelleen varsin tukevasti linnoittautunut avioaatteen taakse. Lainsäädäntö lähtee edelleen siitä periaatteesta että puolisoilla on oikeuksia toistensa suhteen, mikäli suhde on virallinen liitto. Joko avioliitto tai rekisteröity parisuhde. Mikäli näin ei ole, niin se siitä.
Nämä tietyt avioliittoon kuuluvat oikeudelliset edut kattavat itse asiassa kaiken mahdollisen. – Ja jättävät avopuolison täysin vaille oikeuksia. Muutama esimerkki:
Esimerkki 1. Avoliitossa perheen mies käy töissä ja avovaimo hoitaa kotona lapsia. Perheellä on omistusasunto, kesämökki ja jonkun verran varallisuutta arvopapereissa. Yleensä tällaisessa tilanteessa asunto ja mökki ovat miehen nimissä. 25 vuoden liiton jälkeen mies rakastuu työpaikan rypyttömään herkkupeppuun ja haluaa keittiössä nk. nuorennusleikkauksen. Em. tilanteessa kodin hoitanut, kauluspaidat silittänyt ja lapset kasvattanut emeritusvaimo saa lähtöpassien ohessa matkaansa omat vaatteet ja henkilökohtaisella pankkitilillä olleet rahavarat.
Erotilanteessa enemmän omistavalla puolisolla kun ei ole velvollisuutta maksaa avopuolisolle yhtään mitään. On monesti ollut perheen yt-neuvotteluissa siipeensä saaneella, kylmään ulkoilmaan potkitulla äksällä kaupanpäällisenä melkoinen shokki päällä, kun apuun huudettu kallis juristi on ilmoittanut lakonisella äänellä, että näin on, mitään et saa. Avoerotilanteessa kumpikin saa sen, minkä omistaa. Mitään "jakoa" ei laki avopuolisoiden suhteen tunne.
Esimerkki 2. Onnellisella avoperheellä on miehen ja naisen yhteisesti hankkima omistusasunto. Perheessä ei vielä ole yhteisiä lapsia, mutta miehellä on edellisestä suhteesta yksi lapsi jonka holhoajana on lapsen äiti. Mies kuolee liikenneonnettomuudessa. Hautajaisten jälkeen miehen lapsen äiti sekä muut sukulaiset ilmoittavat että asunto on myytävä välittömästi.
Ja myytävä on. Avopuolison kuollessa eloonjääneellä avopuolisolla ei ole minkäänlaista perintöoikeutta ja kuolleen puolison perillisillä on oikeus vaatia kuolleen nimissä ollut omaisuus itselleen. Perintökaaressa olevat lesken suojasäännökset eivät koske avopuolisoa, joten avopuoliso ei saa pitää hallinnassaan edes puolisoiden yhteisenä kotina ollutta asuntoa.
Esimerkki 3. Onnellinen avopari, jolla on 3 lasta, haluaa turvata toisillensa perinnön. "Jää sitten tämä meidän asunto Sinulle kultaseni, jos minusta aika jättää…" Marssitaan asianajotoimistoon ja laaditaan testamentti.
Ensimmäinen ikävä yllätys tulee siinä, kun kuullaan valtion käsitys tämän kaltaisesta "perimisestä" – Avopuoliso kun kuuluu perintöverotuksessa kolmanteen veroluokkaan (muut sukulaiset ja vieraat) jossa verotetaan kolminkertainen perintövero aviopuolisoon verrattuna. Siinä on valistuneemmalla avokkiparilla tullut vähintään maistraatti, ellei peräti Tuomiokirkko mieleen, kun saatu lopputulemaksi se, että jos toinen kuolee niin valtio kiittää ja kumartaa. Asunto myyntiin ja rahat veroina valtiolle.
Toinen ylläri voi tulla siitä pikku knopista, että avopuolison kuollessa saattaa surevalle leskelle ilmaantua nk. likviditeettiongelma. Kuolleen varat ovat kuolinpesän hallussa ja avopuolisolla ei ole edes mahdollisuutta saada avustusta tai työhyvitystä kuolinpesästä, vaikka olisikin sen tarpeessa. Tilit on kiinni ja pysyy. Niin kutsuttu aito Reality bites – tilanne kun ensin menee puoliso ja sitten menee rahat. Ja mitään et voi.
Joten jos se (kirkollinen) avioliitto ei niin instituutiona maistu, niin kannattaa ainakin yllä olevien seikkojen vuoksi miettiä sitä rekisteröintiä. Kun tuo valtio sattuu ainakin vielä olemaan tässä asiassa se kuuluisa "taantumus". Avoliittohan on tässä maassa lainsäätäjän mielestä niin kauan nasta juttu, kun ei eroa eikä kuole. Ja kumpaakaan ei koskaan kenellekään tapahdu?
Itselleni on muuten herttaisen yhdentekevää, minkälaisen kontrahdin alla sitä ihmiset panohommansa hoitavat. Pääasia on että tuntuu hyvältä. Love and Peace!!!!
