Vaikka ei ehkä pitäisi, niin silti ihmettelen hieman Maisa Torpan elämään liittyviä tapahtumia.
Jos hieman päässään kelailee taaksepäin, niin eikös Maisan ja Jari-Matin pitänyt avioitua vuodenvaihteessa? Vähän ennen kuitenkin tuli ero, ja Maisa kertoi ettei asiassa ole kolmansia. Tästä pieni hetki, niin kuvioihin tuli IT-Mikko, joka kertoi ettei hänen ja Maisan suhteestaan saa tekemälläkään muuta, kuin ystävyyttä. Näistä lausunnoista pari kuukautta, ja pari on naimisissa. No eipä sillä, kyllähän sitä voi ”salamarakastumisella” löytää elämänkumppaninkin.
Vähän silti nauratti, kun Maisa oli ”salahäistä” antanut kommentteja, että ”mielestäni hääbudjetin voi hääpaikastamme päätellä siten, ettemme ole ihan menneet sieltä, missä on halvinta. Ei Kämpissä alle parinkymmenen tonnin häitä järjestetä” ja lisäksi ”Mikko sanoi ihanasti, että ”sinä et ole yhtään alle kolmen karaatin arvoinen”, Maisa naurahtaa ja hymyilee.”
Jotenkin tämä rahalla pröystäily ihmetyttää, jos ja kun kyse on nyt vain siitä, että on kerrankin löydetty elämässä rakkaus eikä muulla ole väliä.
Kaiken jollakin tapaa kruunasi se, kun Maisa on kuvattu takaapäin hääpukuaan sovitellen, pelkissä stringeissä. Ehkä olen vanhanaikainen, mutta jotenkin hieman ehkä mautonta.