Et ole yksin ihmettelemässä nykymenoa.
Tosin likikään kaikki kodit ja koulut eivät noudata ns. vapaata kasvatusta, mutta huolestuttavan moni kylläkin. En laita mitään tutkimusraporttia asiasta, vaan perustan näkemykseni vajaan viidentoista vuoden kokemukseen asioista. Valitettavan monella lapsella on curling-vanhemmat, joiden tehtävänä on harjata ongelmat, ristiriidat, riitatilanteet, epämukavat asiat jne. pois lapsen elämästä. Toisin sanoin kasvatetaan maksuja pumpulissa, tilanteessa jossa kriisejä ei käytännössä ole. Muksut kasvavat harhaan, ettei ongelmia ole tai tule. Näinhän ei tietenkään ole, vaan esim. yläkouluissa kyllä tulee jonkinlainen kriisi eteen jokaiselle, josta sitten selviydytään tai ei. Nämä curlingvanhempien muksut eivät omaa taitoja selvitä epämukavasta tilanteesta, vaan pienistäkin asioista nousee helposti tajuton ongelma ja siinä menee helposti opetusaikaa kaikilta oppilailta. Osan itsetunto on niin olematon, että pelkkä oppilastoverin vilkaisu saa aikaan ahdistuksen tunteen, joka isoon ääneen tuodaan julki. Nämä alkaa olla jo päivittäisiä pienissäkin kouluissa.
Osa opettajista on sen verran kyllästyneitä herkkähipiäisiin nuoriin, että voivat tahtomattaankin pahentaa tilannetta sopimattomilla sanoilla. Kaikista oppilaista ei Erkkikään ota selvää onko taustalla oikeaa ongelmaa vai tehdäänkö ”ahdistuksesta” pelkkä ajansyöjä, jolla epämukavalta tuntuvassa oppiaineessa kulutetaan kivasti aikaa epäolennaiseen.
Mitään konkreettista ratkaisua tai viisastenkiveä mulla ei ole, mutta kysynpä vaan kuka lapsia kotona kasvattaa? Puhelin, some, pleikkari, netti? Vaiko vanhemmat? Onko rajoja millekään, vai annetaanko älylaite kouraan, jotta konfliktilta kasvatuksessa vältytään? Usein tuntuu, että koululaisen käytöksen takana on vanhempi, joka ei osaa, halua tai kykene kasvattamaan lastaan. Homma kipataan aika usein koululle, joka tekee sen mihin vähäiset resurssin riittävät.
Aikuisten osalta tuumailen, että sosiaaliturva kokonaisuutena on liian hyvä ja kattava mahdollistaen oleskelun ja laiskottelun muiden rahoilla. Itse funtsin, että ison osan tuista voisi laittaa poistoon kokonaan ja loputkin leikkuriin tai ainakin osin vastikkeelliseksi. Kokopäiväinen juopottelu vuosikausia muiden piikkiin on mahdollista, pykälät kun kieltävät kadulle heittämisen. Lopuksi totean, ettei ole yksilön vika, kun järjestelmä mahdollistaa vapaamatkustamisen. Vaikka vapaamatkustajina on vain pieni osa etuuksien saajista, tulisi siipeilijöitä patistella toimeliaisuuteen ja vastuuseen elämästään ja toimeentulostaan tavalla tai toisella. Järjestelmää ja rahanjakoa tulisi muuttaa, mutta nykyhallitukselta korjaavia toimenpiteitä lienee turha odottaa. Päinvastainen skenaario on todennäköisempi; työssäkävijää kupataan veroilla ja vastikkeettomia etuuksia korotetaan. Kyllä, välinpitämättömyys ja vastakkainasettelu lisääntyy.