Äiti totesi taas että elämäni olisi mennyt ihan toisin jos vaan olisin mennyt naimisiin (ensimmäisen) avomieheni kanssa ja hankkinut pari lasta. Ajatus on että lähinnä paremmin eikä minusta olisi tullut alkoholistia eikä psyykkisesti sairasta. Äiti ei vieläkään halua uskoa että minulla oli järkevä syy potkia pois avomieheni elämästäni. Kun mies oli niin mukava ja fiksu (äitini mielestä)... Mies oli myös mustasukkainen ja väkivaltainen mutta jostain syystä äiti haluaa aina unohtaa sen. Tätä minä jaksan ihmetellä että miten äiti uudestaan ja uudestaan haluaa ohittaa minun totuuteni ja pitää minua tyhmänä kun lemppasin miehen... jonka kanssa olin kihloissa. En jaksa enää riidellä tuosta äidin kanssa. Jos hän ei halua uskoa sanaani etten voinut enää elää sen kusipään kanssa niin antaa olla. Itse tiedän että tein oikein.
Vanhemmilla on tunnetusti vahvoja mielipiteitä lastensa valinnoista. Vaikka niitä ei sanottaisi edes ääneen, niin kyllä ne tulevat vähintään rivien välistä selväksi. Itsekin olen keskustellut näistä asioista paljon vanhempieni kanssa, eivätkä he kaikkia valintojani ymmärrä, mutta onneksi eivät ole kuitenkaan hirveästi mistään syyllistäneet. Ei ole ehkä tarvinnutkaan, kun olen itsekin myöntänyt valinneeni joissain asioissa väärin. Onneksi suhtautuminen on ollut yleensä tukevaa ja kannustavaa tyyliin
nyt vain nokka eteenpäin, ei katsella taakse.
Mutta tuo on kyllä käsittämätöntä, jos äitisi jaksaa edelleen nillittää siitä, kuinka potkit tuon ex-miehen pois elämästäsi. Hän ei sen miehen kanssa elänyt, joten hän ei voi asiaa millään paremmin tuntea. Varsinkin jos äijä oli vielä mustasukkainen ja väkivaltainen, niin asiassa ei pitäisi olla mitään epäselvää. Perustellumpaa olisi miettiä, millaista vahinkoa tuossa suhteessa
oleminen on saanut aikaan kuin suhteesta lähteminen. Joten kyllä, minäkin ihmettelen äitisi suhtautumista. Onneksi itse tiedät tehneesi oikein. Ehkä silloin tuon äitisi mielipiteen kanssa on helpompi elää, vaikka tokihan se varmaan nytkin vaivaa.