Ihmettelyketju

  • 6 327 508
  • 38 716

Grafix

Jäsen
Onhan noista ollut raportteja miten kaikenmaailman kulttuuriväki tekee etähommia kahvilassa ilmaisen wifin kera eikä osta mitään.

Pienenä Nesteen kahvilassa tuli joskus sanomista voisitteko poistua täältä, jos ette enää mitään osta. Nykyään yrittäjä ei taida uskaltaa heittää vihervassaria ulos, kun asiasta kirjoitettaisiiin blogiin samantien. Sillä ei välttämättä ole paljoa lukijoita, mutta äkkiä nämä jutut lähtee viraaliksi.

Minkähän takia osa kahviloista tarkoituksella brändää itsensä läppärikahvilaksi ja houkuttelee sitä nomadia paikalle? Varmaan ihan vaan tarkoituksella ruoskivat itseään kun eihän se missään koskaan ikinä voi olla business.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Ihan kuin Kirjoittelija olisi palannut trollaamaan, joten ei varmaan edes pitäisi osallistua keskusteluun. Mutta siltä varalta, että joku on oikeasti näin pihalla, niin liitteenä jokusen vuoden vanha kuva kahvikupillisen hintarakenteesta.

Ihan hyvää materiaalia ja on varmasti hyvä esimerkki näyttää kaupan ja myynninalan koulutuksissa. Kiitos liitteestä.

Ainoa asia mikä häiritsee niin tuokin on kaikessa totuudessaan vain yksi esimerkki. Vuokrat ja kulut eivät ole missään kahvilassa tietenkään samat. Varsinkin vuokrissa saattaa olla tuhansien eurojen eroja ja tietenkin kuluihin vaikuttaa suuresti, että kuinka paljon yrittäjä itse on töissä (sunnuntailisät, iltalisät, pyhät ym). Kahvipaikkoja on myös erilaisia ja esimerkiksi joidenkin kahvin kate koostuu suurimmaksi osaksi volyymista. Yksi citymarket myy kahvia 50sentillä koska kauppias tietää, että sitä menee tuolla hinnalla jo pelkästään lähialueiden raksaporukoille satoja kuppeja päivässä. Käytännössä myymällä 50sentin kahvia kykenee maksamaan muutaman työntekijän päiväpalkan ja ostamaan tukusta 2euron kahvipakettaja huomista varten. Ikean ravintolat on muuten hyvä esimerkki kun puhutaan siitä, että miten myyntikatteille näytetään häränpyllyä. Joku voisi tehdä samanlaisen kuvan hot dogin kulurakenteesta ja näyttää ikean pääliköille.

Kirjoitettuani tämän niin täytyy todeta, että kahvi on tosiaan ihmettelyn aihe. Ehkä edessä olevani nainen ei kiukustunut turhan takia.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Jaahas, palstan tyhjä tynnyri osaa kertoa, että kupin oikea hinta on 0,20e kupilta. Ja kyllä widdu rahaa tulee ovista ja ikkunoista!

Siitäkin jää yrittäjälle vielä reilu siivu maksaa kaikki kulut ja lähteä talveksi Bahamalle. Näin ne asiat koetaan jne

Taas se vain jaksaa aukoa päätään (en tiedä sinua mistään ketjusta paitsi vittuilusta), mutta eiköhän se jo nyt tullut selväksi kahvista usein otettavan ylihintaa koska voi. Varmaan yrittäjääkin naurattaa ekseliä pyöritellessä kokeillaanpa tämän hintaista kahvia, kyllä se varmaan myy.

Eihän kyse olekaan siitä absoluuttisesta euromäärästä vaan siitä paljon kehdataan ottaa katetta. En juo muutenkaan kahvia, miksi ihmeessä niin tekisin.

Minkähän takia osa kahviloista tarkoituksella brändää itsensä läppärikahvilaksi ja houkuttelee sitä nomadia paikalle? Varmaan ihan vaan tarkoituksella ruoskivat itseään kun eihän se missään koskaan ikinä voi olla business.

Voisiko syy olla joku sellainen, että sieltä sitten kuitenkin lopulta ostetaan jotain lounaan tynkää tms.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Yksi citymarket myy kahvia 50sentillä koska kauppias tietää, että sitä menee tuolla hinnalla jo pelkästään lähialueiden raksaporukoille satoja kuppeja päivässä. Käytännössä myymällä 50sentin kahvia kykenee maksamaan muutaman työntekijän päiväpalkan ja ostamaan tukusta 2euron kahvipakettaja huomista varten. Ikean ravintolat on muuten hyvä esimerkki kun puhutaan siitä, että miten myyntikatteille näytetään häränpyllyä. Joku voisi tehdä samanlaisen kuvan hot dogin kulurakenteesta ja näyttää ikean pääliköille.
Menee hiukan harhapoluille tämä keskustelu, jos siis kahvikupillisen hinnasta puhutaan. Jollekin cittarille halpa pahvimukista myytävä sumppi on sisäänheittotuote. Hiukan siis kuin se tarjousjuhlamokka. Joitain tuotteita voidaan myydä nollakatteella, koska sen oletetaan kasvattavan niiden parempikatteisten tuotteiden myyntiä. Aika harva bensa-asema myy bensaa sisäänostohintaan sen toivossa, että asiakkaat poikkeisivat kahvilan puolelle nauttimaan huippukatteista kahvia ja pullaa.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Menee hiukan harhapoluille tämä keskustelu, jos siis kahvikupillisen hinnasta puhutaan. Jollekin cittarille halpa pahvimukista myytävä sumppi on sisäänheittotuote. Hiukan siis kuin se tarjousjuhlamokka. Joitain tuotteita voidaan myydä nollakatteella, koska sen oletetaan kasvattavan niiden parempikatteisten tuotteiden myyntiä. Aika harva bensa-asema myy bensaa sisäänostohintaan sen toivossa, että asiakkaat poikkeisivat kahvilan puolelle nauttimaan huippukatteista kahvia ja pullaa.

Olet oikeassa, että vähän harhapoluille mennään... mutta tuota juuri tarkoitin, että tuo kuva on vain yksi esimerkki, koska niinkuin itsekkin totesit joillekkin kahvi voi olla vaikka sisäänheittotuote. Silloin tuo kuva ei kerro kahvin kulurakenteesta mitään. Muuten on kyllä erittäin hyvä esimerkki mikä pitäisi näyttää jokaiselle kuluttajalle kuka kuvittelee tietävänsä hinnoittelusta paremmin kuin myyjä.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Ihan hyvää materiaalia ja on varmasti hyvä esimerkki näyttää kaupan ja myynninalan koulutuksissa. Kiitos liitteestä.

Ainoa asia mikä häiritsee niin tuokin on kaikessa totuudessaan vain yksi esimerkki. Vuokrat ja kulut eivät ole missään kahvilassa tietenkään samat. Varsinkin vuokrissa saattaa olla tuhansien eurojen eroja ja tietenkin kuluihin vaikuttaa suuresti, että kuinka paljon yrittäjä itse on töissä (sunnuntailisät, iltalisät, pyhät ym). Kahvipaikkoja on myös erilaisia ja esimerkiksi joidenkin kahvin kate koostuu suurimmaksi osaksi volyymista. Yksi citymarket myy kahvia 50sentillä koska kauppias tietää, että sitä menee tuolla hinnalla jo pelkästään lähialueiden raksaporukoille satoja kuppeja päivässä. Käytännössä myymällä 50sentin kahvia kykenee maksamaan muutaman työntekijän päiväpalkan ja ostamaan tukusta 2euron kahvipakettaja huomista varten. Ikean ravintolat on muuten hyvä esimerkki kun puhutaan siitä, että miten myyntikatteille näytetään häränpyllyä. Joku voisi tehdä samanlaisen kuvan hot dogin kulurakenteesta ja näyttää ikean pääliköille.

Kirjoitettuani tämän niin täytyy todeta, että kahvi on tosiaan ihmettelyn aihe. Ehkä edessä olevani nainen ei kiukustunut turhan takia.
No jos tuota kuvaa katsoo ja siinä lukee että vuokraa 1,75€ niin voimme suoraan laskea paikan vuokran. Me voimme nyt vaikka sopia että se on 1750€/kk, eli tuohan siis katetaan myymällä 1000 kupillista kahvia kuukaudessa. Se tekeekin sitten 33 kupillista päivässä jos kuussa on keskimäärin 30 päivää. Josta pääsemme suoraan siihen että kyseessä on aivan saatanallinen riistohinnoittelu, koska tuo määrä myydään keskimäärin tunnissa ja ne vuokrat aika harvassa paikassa on kymppitonneja kuussa.

Näin ne hienot kuvaajat voidaan kääntää niitä itseään vastaan.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Näin ne hienot kuvaajat voidaan kääntää niitä itseään vastaan.

Nää on aina huikeita lähtökohtia, kun "sovitaan" tai "keksitään" itselle sopivat lukemat ja todistetaan sitten jotain.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Nää on aina huikeita lähtökohtia, kun "sovitaan" tai "keksitään" itselle sopivat lukemat ja todistetaan sitten jotain.
No mikäs laskelmassa oli pielessä? Tuollainen kauppapaikka, ainakin nopealla googletuksella, siis kahvilalle sopivat on tuolla noin 1000€/kk tasolla. Se oli ainoa missä itse käytin vapautta valita numeroita. Loput luvut oli minulle valmiiksi annettuina MaRan toimesta ja ihan matematiikasta ja meidän ihmisten sopimista mittausjaksoista. Toki minä esitin lopussa olettaman että 33 kuppia menee varmaankin tunnissa, voihan se toki viedä koko kahvilan aukioloajankin.

Jos nyt et huomannut niin tuossa oli se hieno kahvikuppikuva missä nämä luvut oli valmiiksi laskettuina.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
No mikäs laskelmassa oli pielessä? Tuollainen kauppapaikka, ainakin nopealla googletuksella, siis kahvilalle sopivat on tuolla noin 1000€/kk tasolla. Se oli ainoa missä itse käytin vapautta valita numeroita. Loput luvut oli minulle valmiiksi annettuina MaRan toimesta ja ihan matematiikasta ja meidän ihmisten sopimista mittausjaksoista. Toki minä esitin lopussa olettaman että 33 kuppia menee varmaankin tunnissa, voihan se toki viedä koko kahvilan aukiolon ajankin.

Kuvittelen vastustajan olevan samaa mieltä kanssasi, mutta saatan toki oli väärässäkin. Laskelmassa ei juurikaan ole mikään pielessä.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kuvittelen vastustajan olevan samaa mieltä kanssasi, mutta saatan toki oli väärässäkin. Laskelmassa ei juurikaan ole mikään pielessä.
Jaa minä kyllä ymmärsin tuosta että nimen omaan minä yritin tuossa todistaa jotain. Ääh, menee liian monimutkaiseksi en jaksa ajatella tuollaisia, herra on hyvä ja itse selittää. Minusta MaRan kahvikuppilaskelma on oikeasti aika naurettava.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Toki minä esitin lopussa olettaman että 33 kuppia menee varmaankin tunnissa, voihan se toki viedä koko kahvilan aukioloajankin.

Niin voi... Todennäköisesti pienehkö kahvila (vuokrasta päätellen) jää aika kauas 33 kupillisesta per tunti. Jos asiakaspaikkoja on vaikka 10-20, niin saisi olla jatkuvasti ja tasaisesti eri kellonaikoina varsin täynnä.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Niin voi... Todennäköisesti pienehkö kahvila (vuokrasta päätellen) jää aika kauas 33 kupillisesta per tunti. Jos asiakaspaikkoja on vaikka 10-20, niin saisi olla jatkuvasti ja tasaisesti eri kellonaikoina varsin täynnä.
Kyllä, mutta toisaalta tuo 33/päivä riittää kattamaan tuon laskelman. Minä vain mietin että mihin se 34 kupillinen tuon MaRan antaman kaavion mukaan menee.

Paska mun matikkahan oli väärässä, mä nappasin epähuomiossa palkkakulut, en vuokraa, vuokraan menikin vaan 0,42€. Eli pitääkin myydä 138 kuppia kahvia päivässä. Mun moka.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
tuo kuva on vain yksi esimerkki, koska niinkuin itsekkin totesit joillekkin kahvi voi olla vaikka sisäänheittotuote. Silloin tuo kuva ei kerro kahvin kulurakenteesta mitään. Muuten on kyllä erittäin hyvä esimerkki mikä pitäisi näyttää jokaiselle kuluttajalle kuka kuvittelee tietävänsä hinnoittelusta paremmin kuin myyjä.

Eiköhän tuo ole juurikin jonkun kahvilayrittäjän näkökulmasta ja laskelmilla tehty. Sen sijaan esim. citymarketissa voidaan myydä kahvia halvalla, koska:
a) kauppias ei välttämättä tavoittele voittoa kahvin hinnalla, vaan saattaa esimerkiksi yrittää saada asiakkaat viihtymään kaupassa pidempään ja ostamaan sen myötä enemmän
b) citymarketissa jää monet kulut pois ja periaatteessa lähes ainoa merkittävä kuluerä on tuo kahvin hinta. Kahvipisteen toimintaa voi hoitaa esim. paistopisteen työntekijä, joten työvoimakustannukset eivät kasva. Kahvi otetaan itsepalveluperiaatteella kertakäyttömukiin, joten ei tarvita tiskaria tai muuta henkilökuntaa. Vuokraa ei tarvitse maksaa, koska kaupan muu toiminta kattaa sen. Samoin siivous, wc-tilat, vakuutukset ym. kulut.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Eiköhän tuo ole juurikin jonkun kahvilayrittäjän näkökulmasta ja laskelmilla tehty.
Jos on tehty niin minua kiinnostaisi hirveästi tietää että miten se kiertää veroja, kun tuossa on ALV laskettu väärin.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona

Tuamas

Jäsen
Joo, mutta kun se loppusumma täsmää ja verojahan maksetaan sentilleen.

Sinänsä en näe nillitystä siitä onko se vero 0,40€ vai 0,429...€ kovin olennaisena, itseasiassa tuo virhe näemmä tulee siitä inan pieleen lasketusta prosentista (nyt 11,5, tulisi olla 12,0 pyöristettynä, joka sekin toki johtaa 0,09... € väärään tulokseen).
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Sinänsä en näe nillitystä siitä onko se vero 0,40€ vai 0,429...€ kovin olennaisena, itseasiassa tuo virhe näemmä tulee siitä inan pieleen lasketusta prosentista (nyt 11,5, tulisi olla 12,0 pyöristettynä, joka sekin toki johtaa 0,09... € väärään tulokseen).
Paljos sinusta on kahvin ALV prosentti ja mikä sen tulisi olla 3,50€ hinnasta että olisi oikein? Annan vinkin 10%, 14% tai 24%

Lopullisesta hinnasta taas se tekee aina 12,3% siitäkin voit vähän saada osviittaa.
 

Tuamas

Jäsen
Paljos sinusta on kahvin ALV prosentti ja mikä sen tulisi olla 3,50€ hinnasta että olisi oikein? Annan vinkin 10%, 14% tai 24%

Kahvin, kuten muidenkin elintarvikkeiden ALV-prosentti on 14.

Kun yhdessä, kädestä pitäen, laskemme ko. kahvikupin verottoman hinnan sekä arvonlisäveron määrän pääsemme seuraaviin lopputuloksiin:

Kahvikupin verollinen hinta 3,50€
Kahvikupin veroton hinta 3,50 € / 1,14 = 3,070175438596491 eli 3,07 €
Kahvikupin sisältämä vero 3,50 - 3,07 = 0,4298245614035088 eli 0,43 €

Veron määrä 0,43 €, joka on 0,4298245614035088 € / 3,50 € = 0,1228070175438571 eli 12,28 % verollisesta myyntihinnasta.

Jos et luota meidän yhdessä laskemiin lukemiin, voit myös oikaista ja käyttää tätä laskuria:
ALV-laskuri – Laskurit.fi
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kahvin, kuten muidenkin elintarvikkeiden ALV-prosentti on 14.

Kun yhdessä, kädestä pitäen, laskemme ko. kahvikupin verottoman hinnan sekä arvonlisäveron määrän pääsemme seuraaviin lopputuloksiin:

Kahvikupin verollinen hinta 3,50€
Kahvikupin veroton hinta 3,50 € / 1,14 = 3,070175438596491 eli 3,07 €
Kahvikupin sisältämä vero 3,50 - 3,07 = 0,4298245614035088 eli 0,43 €

Veron määrä 0,43 €, joka on 0,4298245614035088 € / 3,50 € = 0,1228070175438571 eli 12,28 % verollisesta myyntihinnasta.
Sehän jopa sujui. Nyt kun palaamme takaisin ihmettelyyni, niin mitenköhän tuossa kierretään veroja kun maksetaan vähemmän alvia kuin pitäisi? Lisäksi kaikkien osien yhteissumma on kuitenkin 3,50€, joten tuosta puuttuu 3c ja jossain muualla on liikaa, otetaanko siis tuosta katteesta pois 3c?
 

Tuamas

Jäsen
Sehän jopa sujui. Nyt kun palaamme takaisin ihmettelyyni, niin mitenköhän tuossa kierretään veroja kun maksetaan vähemmän alvia kuin normaalisti? Lisäksi kaikkien osien yhteissumma on 3,50€, joten tuosta puuttuu 3c ja jossain muualla on liikaa, otetaanko siis tuosta katteesta pois 3c?

Siinä on tehty pyöristyksiä noissa prosenteissa (jos huomaat, kaikki ovat x,0% tai x,5%), joiden vuoksi lopputulos ei mene sentilleen oikein mm. veron osalta.

Edelleen, 2,9 sentin virhe on kokonaisuuden kannalta olematon ja ihan en ymmärrä edellistä nillitystäsi alv-laskennasta, kun peilaat sitä siihen mitä kirjoitin.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Siinä on tehty pyöristyksiä noissa prosenteissa (jos huomaat, kaikki ovat x,0% tai x,5%), joiden vuoksi lopputulos ei mene sentilleen oikein mm. veron osalta.

Edelleen, 2,9 sentin virhe on kokonaisuuden kannalta olematon ja ihan en ymmärrä edellistä nillitystäsi alv-laskennasta, kun peilaat sitä siihen mitä kirjoitin.
Kuten sanoin, muissa tuotteissa on kuitenkin kohdat laitettu sentilleen ja niiden yhteissummaksi tulee tasan tuo 3,50€. Tämä ei ole vakava ketju, relaa vähän. Ei tarvitse raahata noita vapaan nillityksiä tänne kierrätykseen, täällä voi vähän relata. Tuossa laskelmassa vaan loppusumma on 3c väärässä tuon alvin takia. Tietääkseni saan asiaa ihmettelyketjussa ihmetellä.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Kuten sanoin, muissa tuotteissa on kuitenkin kohdat laitettu sentilleen ja niiden yhteissummaksi tulee tasan tuo 3,50€. Tämä ei ole vakava ketju, relaa vähän. Ei tarvitse raahata noita vapaan nillityksiä tänne kierrätykseen, täällä voi vähän relata. Tuossa laskelmassa vaan loppusumma on 3c väärässä tuon alvin takia. Tietääkseni saan asiaa ihmettelyketjussa ihmetellä.
Oma boldaus. Yllättävän vakavaa pohdintaa viestitolkulla ei-niin-vakavassa ketjussa.

Oletteko jo laskenut monta kippoa sumppia on myytävä kunnes ne muut kuin raaka-ainekustannukset on kuitattu? Tällä hetkellä mennään ilmeisesti vasta vuokra+työvoimakustannukset -tasolla?

Sattui muuten työkaveri tänään kertomaan aihetta sivuten kun olivat erään entisen myyjän kanssa Helsingissä ja tämä toinen heppu kävi bistrosta kahvia. Hinnaksi kun valkeni 4,50€ ja heppu ihmetteli että onpas sillä hintaa, niin myyjähenkilö oli ystävällisesti huomauttanut että kyseessä ei ole R-kioski. Ihan paikallaan toki muistuttaa jos vaikka olisi asiakas ollut hukassa.

Milloin päästään paheksumaan paakelsien hintoja? Ei perkele maksa pulla kaupassa likikään kahta euroa kappaleelta, saati sitten täytetyt reissarit tai riisipiirakat!
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Milloin päästään paheksumaan paakelsien hintoja? Ei perkele maksa pulla kaupassa likikään kahta euroa kappaleelta, saati sitten täytetyt reissarit tai riisipiirakat!

Tässä kohtaa voisi aloittaa ne tuotteet millä se tulos sitten tehdään ja nauretaan matkalla pankkiin.

Hieman ainakin tuntuu, että paakelsien hinnat nousee kovempaa tahtia kuin palkat. Laittakaa toki käppyrää, jos noin ei olekaan. En tiedä paljon joku täytetty reissari maksaa, kai sentään vähintään 7,90e.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Olen tässä muutaman kerran hommien välissä hetkeksi istunut telkkarin ääreen rentoutumaan, juomaan, ihan vaan taukoa pitämään ja selaillut kanavia. Tuntuu että jostain tulee aina Simpsoneja ja jos ei juuri tule niin vasta loppui tai kohta tulee. Niin sitä vaan ihmettelen miten paljon tuntuu Simpsoneja mahtuvan meidän telkkaan. Nytkin katson Foxilta yhtä jaksoa...
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös