MM-karsinnat alkavat tavallaan aika yllättäen eli kun edellinen on vielä pahasti kesken, EM-kisaprojekti. MM-kisat eivät kiinnosta minua ensimmäistä kertaa elämässäni, mutta karsinnat toki kiinnostavat. Nyt pelataan siitä, kenellä on kunnia pelata kuvainnollisesti sanottuna työläisten hautojen päällä.
Karsinnat testaavat myös mielenkiintoisesti sen, millä tasolla Suomi on. Arvelen, ettei taso ole pahemmin laskenut viime vuosista. Toisaalta, tuskin noussutkaan. Voimme odottaa voittoa Bosniasta ja tappiota Ukrainalle. Ystävyysottelussa varmaan hävitään Sveitsille tai tehdään ranskat? Karsintojen todellinen anti on näin maaliskuussa valmistautuminen EM-kisoihin. Siellä Venäjä on ainoa maa, jonka Suomi voisi periaatteessa voittaa, nyt näemme haastaako Suomi todella hieman Venäjää kovempaa joukkuetta, Ukrainaa.
Pelaajavalinnat ovat toinen asia, mitkä tässä vaiheessa kiinnostavat. Pelaajista Joronen on ensimmäistä kertaa kovassa paikassa ykkösvahtina. Puolustajista Uronen puuttuu, joten Luken ohella muita avauskokoonpanon pelaajia ei puutu. Kiintoisaa on silti nähdä, miten hyvässä pelivireessä nämä kisoihin varmat pelaajat ovat. Väisästen poissaolo on harmillista, puolustukseen ei ole hirveästi tunkua ja jokaisen pelaajan pitäisi kyetä pelaamaan hyvällä tasolla myös avauksessa. Runkotopparin loukkaantuminen ei saisi johtaa katastrofiin itse kisoissa. Toisaalta, Ojala lienee syksyn perusteella kolmas topparirankissa.
Keskikentälle ja kärkeen on varaa enemmän jopa valintavirheisiinkin. Varapelaajien merkitys ei kasva kovin suureksi, olettaen että runko pysyy terveenä. Olipa kentällä muutaman minuutin sitten Tuominen, Lappalainen tai Forss, tuskin mitään kovin dramaattista kuitenkaan tapahtuu. Toisaalta, Jensenin poissaolo on harmillista, mutta kaiketi hänelle voidaan sovittaa jo supersubin roolia.
Runkopelaajista Pukin kova vire on tietysti ollut hieno asia, samoin kuin Kamarankin. Tilanne on siis ennallaan, Suomi ei edelleenkään briljeeraa nimekkäillä kovien liigojen pelaajilla, mutta menestymiseen tarvittavaa huippuosaamistakin on. Jollei Kanerva ole kadottanut valmennustaitoaan, EM-kisoihin voidaan lähteä luottavaisin mielin. MM-karsinnoissa kolmas sija olisi mitä suotavinta, silloin ei ainakaan tarvitsi katsella Palloliiton johdon kiemurtelua Lahden (2001) MM-kisojen tapaan tv-kameroiden edessä, kun esitetään tiettyjä moraaliin liittyviä kysymyksiä. Jatkokarsintakin jättäisi turhan paljon auki.
Karsinnat testaavat myös mielenkiintoisesti sen, millä tasolla Suomi on. Arvelen, ettei taso ole pahemmin laskenut viime vuosista. Toisaalta, tuskin noussutkaan. Voimme odottaa voittoa Bosniasta ja tappiota Ukrainalle. Ystävyysottelussa varmaan hävitään Sveitsille tai tehdään ranskat? Karsintojen todellinen anti on näin maaliskuussa valmistautuminen EM-kisoihin. Siellä Venäjä on ainoa maa, jonka Suomi voisi periaatteessa voittaa, nyt näemme haastaako Suomi todella hieman Venäjää kovempaa joukkuetta, Ukrainaa.
Pelaajavalinnat ovat toinen asia, mitkä tässä vaiheessa kiinnostavat. Pelaajista Joronen on ensimmäistä kertaa kovassa paikassa ykkösvahtina. Puolustajista Uronen puuttuu, joten Luken ohella muita avauskokoonpanon pelaajia ei puutu. Kiintoisaa on silti nähdä, miten hyvässä pelivireessä nämä kisoihin varmat pelaajat ovat. Väisästen poissaolo on harmillista, puolustukseen ei ole hirveästi tunkua ja jokaisen pelaajan pitäisi kyetä pelaamaan hyvällä tasolla myös avauksessa. Runkotopparin loukkaantuminen ei saisi johtaa katastrofiin itse kisoissa. Toisaalta, Ojala lienee syksyn perusteella kolmas topparirankissa.
Keskikentälle ja kärkeen on varaa enemmän jopa valintavirheisiinkin. Varapelaajien merkitys ei kasva kovin suureksi, olettaen että runko pysyy terveenä. Olipa kentällä muutaman minuutin sitten Tuominen, Lappalainen tai Forss, tuskin mitään kovin dramaattista kuitenkaan tapahtuu. Toisaalta, Jensenin poissaolo on harmillista, mutta kaiketi hänelle voidaan sovittaa jo supersubin roolia.
Runkopelaajista Pukin kova vire on tietysti ollut hieno asia, samoin kuin Kamarankin. Tilanne on siis ennallaan, Suomi ei edelleenkään briljeeraa nimekkäillä kovien liigojen pelaajilla, mutta menestymiseen tarvittavaa huippuosaamistakin on. Jollei Kanerva ole kadottanut valmennustaitoaan, EM-kisoihin voidaan lähteä luottavaisin mielin. MM-karsinnoissa kolmas sija olisi mitä suotavinta, silloin ei ainakaan tarvitsi katsella Palloliiton johdon kiemurtelua Lahden (2001) MM-kisojen tapaan tv-kameroiden edessä, kun esitetään tiettyjä moraaliin liittyviä kysymyksiä. Jatkokarsintakin jättäisi turhan paljon auki.
Viimeksi muokattu:
