Nyt on selvästi käyty tekemään myös nuorennusleikkausta maajoukkueessa ja on myös positiivista nähdä, että se ei ole vaikuttanut negatiivisesti tuloksiin eikä etenkään peliesityksiin. Väisästä on käyty ajamaan Toivion tilalle, Alhoa Raitalan tilalle ja keskikentällekin on tuotu uusia nimiä. Keskikentällä on kohta ihan positiivinen ongelma, kun Valakari löi erittäin hyvät näytöt pöytään Kazakhstania vastaan ja Nissilä Ranskaa. Eilen myös HSV:n Anssi Suhonen oli pelannut erittäin vakuuttavan ottelun U21-maajoukkueessa ja on vain ajan kysymys, että milloin hän nousee taistelemaan peliajasta A-maajoukkueen riveihin.
Maajoukkueen uusiminen on tavallaan paljon helpompaa kuin kultaisen sukupolven jälkeen. Silloin jokainen uusi pelaaja oli lastattu huikein odotuksin, joita ei sitten kukaan ehkä Romaa lukuunottamatta kyennyt alkuunkaan täyttämään. Nyt taas junioritalentteja ei oikeastaan ole, nuorimmat A-maajoukkueessa ovat jo tulleet vanhoiksi U21-ryhmään. Toisaalta, eipä ole vanhojakaan tähtiä, joiden poistuminen olisi liian tuskallista monille faneille. Nyt vain korvataan vähitellen pelaaja toisella ja siinä se.
Enää ei juuri kukaan huutele nuorennusleikkauksen perään, mutta huvittavaa kyllä, futisväellä on joka syksy ainakin yksi nuori pelaaja, joka pitää saada maajoukkueeseen. Seuraavana keväänä kaveri on jo unohtunut. Kanervan perspektiivi näiden nuorten pelaajien esiinmarssittamiseen on hivenen pidempi kuin kvartaali, jolloin tuloskin tulee yleensä paremmaksi. Silti vähän vanhempia tähdenlentoja, kuten Niskanen viime vuonna ja Nissilä nyt, nousee esiin kadotakseen sitten Veikkausliigan tai muun keskitason liigan syövereihin. Yleensä loukki taustalla. Kuka muistaa esim. Mikael Soisaloa, joka kuuluu näihin huippulupauksiin, jotka eivät kuitenkaan ehtineet pelata Huuhkajissa ennen kuin katosivat pallokartalta.
Koska maajoukkue on tähdetön, sen uusiminenkin on verrattain kivutonta. Taka-Backen viimeisessä matsissa 11/2016 pelasivat mm. Moisander (85), Hetemaj (87) ja Hämäläinen (86), samana vuonna Halsti (84), Arkivuo (83) ja R. Eremenko (87) olivat jättäneet jäähyväisensä maajoukkueelle. Ring (91) myös lopetti maajoukkueessa armon vuonna 2016, jolloin mestarivalmentaja Backe johti vielä joukkoja. Tuolloin tuntui siltä, että maajoukkueemme ei voisi kestää näin monen pelaajan lopettamista, mutta tämä ei pitänyt paikkansa. Backe oli ainoa, jota maajoukkueemme ei olisi kestänyt pitempään.
Nyt maajoukkueen tulevat jättämään Sparv (87), Raitala (88), Toivio (88) ja Arajuuri (88), Ojala (88) ei koskaan vakiinnuttanut asemaansa maajoukkueessa. Hradecky (89), pelannee vielä muutaman vuoden, koska viihtyy maajoukkueessa. Onko sparviton maajoukkue katastrofin tiellä? Ei ole, hän on korvattavissa, vaikkakin tämäkin asia tapahtuu vähitellen. Opitaan pelaamaan ilman keskikentän luotettavaa ankkuria. Topparien korvaaminen ei loppujen lopuksi ole kauhean vaikeaa: meillä on jo nyt marinoituneina DOS ja L.Väisänen, mahdollisesti Ivanov nousee jossakin vaiheessa avaukseen. Tietenkin S.Väisäsen kehittymisen hitaus on tuonut haasteita tähän sektoriin, mutta eiköhän muitakin korvaajia ArTo-kaksikolle pian ilmaannu.
Erityisen ilahduttavaa on ollut muutamien nuorten kehittymisen nopeus: Valakari, Forss ja Kairinen ovat todella nopeasti nousseet ihan avarin porteille asti, poissaolojen myötä jopa avariin. Lisäksi Jensen on vielä sangen nuori, joten keskikentällä tai edes hyökkäyksessä ei sittenkään näy kovin uhkaavia tummia pilviä. Pukinkaan (90) poistuminen vahvuudesta ei ole niin suuri katastrofi kuin varmaan ajateltiin pari vuotta sitten. Loppujen lopuksi, jopa Pukki ilman maaleja on vain hyvä, mutta täysin korvattavissa oleva pelaaja. Ainoa asia, mitä todella pelkään, on Kanervan lopettaminen maajoukkueen peräsimessä. Silloin saattaa taas vanha sirkusmeininki palata, mutta ei murehdita sitä vielä.
/img-s3.ilcdn.fi/91bb542d7af0484345b9c10e917bd07ee1728c31bf24e2b51e5c9ab61141d78d.jpg)
