Kyse on siis käytännössä kulttimaisesta toiminnasta, ja jostain syystä keski-ikäiset naiset vain ovat alttiita tällaiselle toiminnalle, jossa omilla aivoilla ajattelu lakkaa kun joku tarjoaa helppoja vastauksia asioihin, joihin oma kapasiteetti ei riitä..
Näin naisena tykkään tarttua tähän. Luettelin tuolla aiemmin näitä luonnollisen hoidon ryhmiä ja nuohan täyttyy valtaosin tästä porukasta. Koen helpoksi koittaa soluttautua noihin, mutta hermothan tuossa menee. Hymyilen usein tälle "kaverin puolesta kysyn" -meiningille. Ovatko miehensä samaa osastoa vai kyselevätkö salaa miehiltään näitä? Kohta tuleekin emännältä mielenkiintoinen hoitoratkaisu vaikkapa ummetukseen. Viikonloppuna meinasi lähteä täysin lapasesta erään kissanpureman hoito. Noin 80% vastaajista ihme kyllä kehotti lähtemään päivystykseen, mutta aloittaja ei noita neuvoja ottanut vastaan. En jäänyt seuraamaan, miten mahtoi käydä. Voin vain kuvitella, että jos lääkäriin päätyy, on lääkärin sävy hieman "soosoo, ei näin".
Tavallaan siis ristiriitaista, kuinka suuren vaivan kanssa nämä haluavat nettijuttuja ja someneuvoja ottaa vastaan, mutta sitten se lääketieteellinen neuvo meneekin aivan ohi tajunnan.
Omista kavereista osaan erotella kolme hyvin erilaista taustaa. Yksi tyypillinen on uskontoon hurahtanut vanhempi rouva, hänen kavereistaan löytyy monia PS-edustajia ja Kristalliväkeä. Sitten on pari 30-40 -vuotiasta, joilla vaan elämässä tällaisia "ahaa-vaiheita". Toinen saattanut yhden tai kahden käynnin perusteella turhautua lääkäreihin ja löysi "kaverin kautta" vaihtoehtoiset hoidot. Someseinänsä täyttyy lääkäreiden moittimisesta ja koronan vähättelystä. Toinen oli jo peruskoulussa sellainen, joka ei liian isoihin porukoihin hakeutunut, tykkäsi omista piireistään. Mukava ja hauska tyyppi oli tuolloin, mutta nyt tuskin kahvipöydässä olisi keskusteltavaa. Hänen kavereissaan Maria Nordin, Olli Posti, Ossi Tiihonen ja kaikki nämä skenen "viisaat".
Tami, ole muuten skarppina. Näiltä löytyy someseuraajia kohta enemmän kuin sinulta.