Mietin pitkään, kirjoittaisinko aiheesta, ja sitten mietin, että mihin ketjuun. Kävin läpi Löylyhuoneen ketjut, enkä oikein keksinyt hyvää paikkaa. Kun tässä nyt on ollut puhetta näkökulmista ja sellaisista, niin ehkä tämä sopii tänne, ja voihan tämän siirtää jonnekin muuallekin, jos aiheesta tulee keskustelua. Ja voihan tämä olla pelkkää humpuukiakin, tai sitten se voi selittää humpuukia. Eli:
Evolutiivis-tietoteoreettinen näkökulma aatteellisuuteen
Aatteen palo. Miksi ihmisillä on niin vahva taipumus aattellisuuteen ja aatteen paloon? Miksi ihminen haluaa ympärillään olevien ajattelevan samalla tavalla kuin hän, ja miksi hän on valmis muuttamaan ajattelunsa yhdenmukaiseksi yhteisönsä kanssa? Miksi ihminen on valmis jopa tappamaan eri mieltä olevat ihmiset?
Lähdetään perusteista - peleistä. Peleissä yksilöllä on jokin tavoite, ja hänellä on vastapelureita, joilla on omat, usein ainakin jonkun verran ristiriidassa olevat tavoitteet. Kun tietokoneita ohjelmoidaan pelaamaan pelejä, niin käytössä on Minimax-hakualgoritmi jossain muodossa. Minimaxiin kuuluu kaksi osaa, staattinen evaluaattori ja hakupuun syventäminen. Staattinen evaluaattori on "tilannekuva", se arvioi kulloisenkin - myös spekulatiivisen - pelitilanteen hyvyyttä yksilön kannalta. Minimaxissa idea on se, että samaa staattista evaluaattoria, joka antaa pelitilanteen edullisuuden pelaajan kannalta, käytetään myös arvioimaan pelitilannetta vastustajan kannalta.
Ensimmäinen väitteeni on se, että tämä Minimax-algoritmi (jossa siis asetutaan itse vastapelurin "saappaisiin", tietoisesti tai tiedostamatta) on universaali kaikille sellaisille itsenäisille toimijoille, jotka kilpailevat keskenään jostain, ml. eläimet ja ihmiset. Toisin sanoen, vaikkapa saalistaja asettaa itsensä saaliin asemaan pyrkiessään ennakoimaan saaliin liikkeitä, ja päin vastoin. Väitän, että tämä näkyy ihmisessä mm. inhimillistämisenä. Ihminen inhimillistää niin eläimiä kuin luonnonilmiöitä koettaessaan arvioida, miten hänen tulisi toimia saavuttaakseen itselleen edullisia tuloksia tai välttääkseen vahingollisia.
Ihmisen perinteinen vahvuus peleissä on tehokas pelitilanteen hahmottaminen, eli tehokas staattinen evaluaattori. Ihmiselle perinteisesti hakupuun syventäminen on haastavaa. Tietokoneella perinteisesti tilanne on juuri päin vastoin. Siksi tietokoneet alkujaan pärjäsivät ihmiselle peleissä, joissa pelitilanteen hahmottaminen on helppoa ja hävisivät peleissä, joissa se on haastavaa (esim. go). Sittemmin tietokoneet ovat kehittyneet valtavasti tällä saralla lähinnä laskentakyvyn noustessa, mutta toisaalta myös evaluaattorien parantuessa.
Hyvä pelitilanteen hahmotus helpottaa hakupuun läpikäyntiä, koska tällöin voidaan keskittyä edullisimmilta näyttäviin siirtoihin, vrt. Alpha-beta pruning ja NegaScout. Hyvien shakinpelaajien sanotaan pystyvän laskemaan useita siirtoja eteenpäin, mutta se johtuu ensisijaisesti siitä, että hyvä shakinpelaaja pystyy hylkäämään huonot siirrot kättelyssä, ja keskittymään hyviin ja kiinnostaviin polkuihin (toissijaisesti se johtuu mm. muistin harjaantumisesta).
Kun ihminen harjoittelee pelaamista, tärkeintä on suuri määrä toistoja ja erilaisia pelitilanteita. Ihminen turvautuu voimakkaasti tilannekohtaisiin (hahmontunnistus) peukalosääntöihin niin pelejä pelatessa kuin arkielämässä, ja ihmisen aivot pystyvät tunnistamaan hyvin monipuolisesti tilanteita ja hakemaan niihin kiinnitettyjä harjoittelemalla hyviksi havaittuja toimintasääntöjä. Ihmisen ajatuskoneisto on rakennettu nopeisiin tilanneanalyyseihin, ei "syvään luotaukseen" eli hakupuun eli vaihtoehtojen luotaamiseen.
Väitän, että ihmisen aattellisuuden perusta on nimenomaan tällaisen "pikakäsittelyn" rakentaminen. Aatteita ja arvoja ei käytetä pitkän tähtäimen suunnitelmallisuuteen, vaan ihan juuri nyt käsillä olevista vaihtoehdoista valitsemiseen, tai vaihtoehtojen hylkäämiseen. Siksi aatemaailman ristiriidat eivät ihmistä juuri haittaa. Mitä jyrkemmin arvot ja aatteet jakavat toimintavaihtoehdot hyviin ja huonoihin, sen helpompaa ja nopeampaa päätöksenteko on ihmiselle.
Pelialgoritmeja kehittäessä ja peluuttaessa toisia vastaan näkyy usein sellainen ilmiö, että häviävä algoritmi ajattelee pitkään olevansa voitolla. Algoritmi ei ymmärrä, miksi vastustaja ei valitsekaan "parasta" siirtoa ja myhäilee tyytyväisenä. Staattisen evaluaattorin antamaa tulosta seuratessa se vain yhtäkkiä romahtaa - algoritmi, joka ajatteli pelin menevän paremmin kuin se uskoikaan, onkin yhtäkkiä väistämättömän ja nopean häviön edessä.
Tämä on selviytymisen kannalta itse asiassa fataalimpaa kuin mitä ensin ajattelisi: jos vastustaja tosiaan arvioi tilanteet paremmin, niin tilanteen romahdus tulee odottamatta, ilman ennakkovaroitusta, se tulee äkkiä ja se on väistämätön - pelaaja on pelannut itsensä umpikujaan, josta ei ole ulospääsyä. Väitän, että siksi me koemme olomme todella epämukavaksi, kun joku tekee odottamattomia "siirtoja", jotka me itse ajattelisimme hölmöiksi tai ei ainakaan parhaimmaksi vaihtoehdoksi. Meillä yksilöillä sen paremmin kuin algoritmeillakaan ei ole mitään sisäistä keinoa tietää kuinka hyvin tilannearviomme pärjää suhteessa muihin. Siksi selviytymisen kannalta onkin parempi siirtyä hälytystilaan, jos vastustaja - vieras heimo, toinen ihminen, eläin, luonnonilmiö - ei käyttäydy ennakko-odotusten mukaisesti.
Meidän on aina helpompi toimia silloin, kun asiat etenevät ennusteen mukaan, silloin tiedämme, kuinka peli etenee ja voimme rentoutua. Jotta ihminen voi ennakoida sitä, mitä toinen tekee, toisen olisi arvotettava mahdollisuudet samalla tavalla kuin mitä ihminen itse tekee. Muussa tapauksessa toisen käyttäytyminen on ennakoimatonta, ja jos pelataan korkeammilla panoksilla, on olemassa riski, että pelaa itsensä umpikujaan.
Ihminen, joka arvottaa asiat eri tavalla kuin me itse, on meille lähtökohtaisesti epäluotettava, arvaamaton ja ennustamaton, ja sitä kautta vaarallinen. Me emme osaa ennakoida reaktioita, ja meidän päämme sisällä jyskyttää pelottava epätietoisuus siitä, että itse asiassa se toinen saattaakin "voittaa pelin".
Siksi meidän iso etumme on se, jos ympärillä olevat ihmiset ajattelevat asioista samalla tavalla kuin me itse. Siksi me haluamme pakottaa muut ajattelemaan samalla tavalla, ja siitä syystä me olemme valmiit omaksumaan oman yhteisömme ajatustavat, olivat ne meidän mielestämme oikeita tai vääriä. Sillä ei ole väliä. Sillä on väliä, että samalla tavalla ajattelemalla "pelaamme samaa peliä", ja se on tärkeämpää kuin oikeassa tai väärässä oleminen. Se on jopa tärkeämpää kuin seuraukset, koska samalla tavalla ajatteleva yhteisö kokee ne joka tapauksessa yhdessä. Toisin kuin pelialgoritmit, me voimme vaikuttaa kanssaihmistemme ajatteluun ja vaihtoehtojen arvottamiseen, ja voimme jopa turvautua "pulushakkiin", muuttaa pelin luonnetta kesken kaiken.
Tuntematon ihminen on aina lähtökohtaisesti arvaamaton ja epäluotettava, sillä emme voi tietää hänen arvomaailmaansa. Paitsi jos - ihmisen kertyessä isommiksi yhteisöiksi ja kesyttäessä itseään tarpeeksi sen mahdollistamiseksi, meille tuli mukaan myös merkit kertomaan arvoista. Kieli, kielenkäyttö, vaatteet, tavat, tapakulttuuri, korut, symbolit - niitä on valjastettu kautta historian siihen tarkoitukseen, että samalla tavalla ajattelevat tunnistavat toisensa vaikkeivät vielä tuntisi toisiaan.
Väitän, että aatteisiin liittyvät voimakkaat tunteet kertovat, että aatteellisuus on primitiivistä alkuperää. Aivot arvioivat asiat tunteina. Vahvoja tunteita aiheuttavien asioiden alkuperän on melko väistämättä oltava kaukana menneisyydessä, ja niillä on pakko olla jonkinlainen rooli selviytymisessä.
Lukemista:
en.wikipedia.org
en.wikipedia.org
en.wikipedia.org
Esitetty näkökulma on yhteensopiva muutamien psykologisten löydösten kanssa, esim:
en.wikipedia.org
