Mainos

HPK:n otteet runkosarjassa 2018–2019

  • 575 056
  • 3 572

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Meni jo. Harmi, ettei rahat riittäny tuohon ruotsalaiseen.

Näinpä, pitäs kuitenkin myös miettiä, että minkähän verran joukkue nettoaa noista puolivälierien (vähintään) kahdesta kotipelistä?

Edelleen olisin puolustajaan sijoittanut, mutta jos nyt oikeesti yritetään pärjätä kahdella pakilla ja kovalla hyökkäyksellä, niin tossa olis ollu saatavilla sellanen vahvistus, mikä olis oikeasti muuttanut Kerhon hyökkäyksen todella pelottavaksi.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Kerho paransi tokaan erään! Nyt mentiin maalille ja KooKoo oli köysissä.

Täällä haukutaan kilpaa Kerhon pakistoa. Mun mielestä Almari ja Niemeläinen on pelanneet tänään hyvin.

On se silti sääli, että Kerho joutuu peluuttamaan Karjalaista. Aivan joka ainoa suupaisu maalille voi mennä. Pari on jo nytkin mennyt. Sen lisäksi pari sellaista ohoh tolppaa ja jo tutuksi tulleet koiran kusetus ryöminnät. Ei se ihme ole että pakit edessä vapisee kun ihan mitä vaan voi takana tapahtua. Nytkin KooKoon joku a-junnu maalissa ollut 100-0 parempi.
 

Äimänkäki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvät suoritukset ja Kerttu
Täällä haukutaan kilpaa Kerhon pakistoa. Mun mielestä Almari ja Niemeläinen on pelanneet tänään hyvin. - -

- - Ei se ihme ole että pakit edessä vapisee kun ihan mitä vaan voi takana tapahtua. Nytkin KooKoon joku a-junnu maalissa ollut 100-0 parempi.

Pätkitty lainausta. Vaikka allekirjoitan täysin tuon Karjalaisen epävarmuuden, enkä suostuisi häntä liigajoukkueen maalivahtina pitämään, niin onhan nuo pakit kuitenkin pelannut ihan pisin vittua silloinkin, kun Larmi on ollut maalissa. Edellisen loukin aikanahan pakit pelasivat oikeastaan jopa paremmin Karjalaisen edessä.

Eikä tarvis pelata edes hyvin, mutta kun eivät pelaa edes välttävällä tasolla vaan tekee ihan järkyttäviä hasardeja vaihdosta toiseen. Niemeläinen ja Almari ovat tosissaan kyllä olleet tänään vähiten näkyviä pahassa eli pelanneet omalla tasollaan riittävän hyvin. Ja se riittää juuri kolmospariin.

Ja samalla Puustinen vie johtoon, kun koko KooKoon oma pää halvaantuu kiekon kadotessa.
 
Viimeksi muokattu:

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Ihan sama, sääleissä sitten turpaan. Maalissa on ameeban nussima perseen reikä jolle tuntuu kiekon sulkeminenkin olevan joku uusi ja ihmeellinen asia. 5-3 ylivoima ja ei mitään saa apinat aikaa. Laukaukset sitä tasoa että jos samalla laadulla itse tekisin töitä, niin pihalle oltaisiin pistetty ajat sitten.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Tää on tää lusikalla vs. kauhalla. Ei vaan riitä taso, ninku se parempi valmentaja-Pasi joskus kyseli. Kerho on noin 8.-10. paras jengi ja sillä sipuli.

Siitä Lucenius laserettiin ja Almarikin jatkoksi. Mutta ihan sama kun ei voiteta KooKoota ei Ässiä eikä oikein ketään muutakaan, silloin kun nimenomaan pitäis. Ei voi mittää, ens kaudella koitetaan taas - ja samat laulut jatkuu. Kiitos hei.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Pitkästä aikaa vierailija oli Kerhoa parempi ekassa erässä Rinkulalla. KooKooo oli agressiivisempi ja aika tyly, Kerho oli pikkasen ihmeissään. Nyt pitäisi Kerhon ilmeen vähän koventua. Nyt oli aika pehmyt jengi.
Sääli vain, että siellä toinen pelasi enää huvikseen, kun käytännön mahdollisuus pleijareihin meni jo. Toinen sen sijaan pelasi suorasta paikasta. Arvaa kumpi on kumpi.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kaikki kunnia KooKoolle hienosta taistelusta tuossa tilanteessa.

Kerholle Syväsalmen Kaitsun kokoinen lampaanperse kolmen pisteen menettämisestä. Lisähuomiona sellainen juttu vaihteeksi, että onhan tuo A. Karjalainen huono. Siis todella huono.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Kerhon pelillinen taso on laskenut viimeisien viikkojen aikana. Ja samalla taitaa muutamalla pelaajalla tulla realiteetit vastaan. Ei nää Turuset, Innalat ja Frimanit ole vielä niin hyviä, että vetäisivät solidisti 60 peliä runkosarjassa.

Ja siis ihan karu taitoero yksilötasolla tuli tänään pari kertaa esille. Malte käytti hyväkseen vastustajan maalilla seisoneen tai ryömineen säkin, siinä missä Kerho teki KooKoon a-junnusta sankarin.

Ei Kerho vaan voi antaa noin paljon tasoitusta maalivahtipelissä ja viimeistelyssä. Joku Tappara olisi hakannut tästä pelistä tylyt 5-1 taululle. Ainahan täällä voi huutaa suu vaahdossa sisun, tsempin ja veren maun perään. Mutta joskus voisi myös olla tyly, taitava ja kliininen.

Mutta hei: vetoja vaan joka paikasta maalille, hyökkääjät maalille ja loput vaikka heittäytymään pää edellä maalille. Olisi ainakin verta, hikeä ja vetoja.
 

Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Lisähuomiona sellainen juttu vaihteeksi, että onhan tuo A. Karjalainen huono. Siis todella huono.
Aivan vitun luokaton, ei pitäisi olla mitään asiaa tolppien väliin tällä tasolla. Kuten ei myöskään puolilla tuosta pakistosta. Onneksi Toivola hankki äärimmäisen tärkeät Kannisen ja Tavin, KIITOS MIKA!
 

Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Aivan vitun luokaton, ei pitäisi olla mitään asiaa tolppien väliin tällä tasolla. Kuten ei myöskään puolilla tuosta pakistosta. Onneksi Toivola hankki äärimmäisen tärkeät Kannisen ja Tavin, KIITOS MIKA!

Tulee vielä kuule tarpeeseen jos Lucenius on pidempään pois! On kyllä huonojen otteiden lisäksi Kerholla ollut vielä uskomaton määrä huonoa tuuriakin joukossa tämän vuoden puolella.
 

valkosulka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Kerho voitti mielestäni hyvätasoisen ja viihdyttävän pelin. Ei ole mitään syytä aliarvioida tämänpäiväistä vastustajaa, jossa on paljon laadukkaita pelaajia ja joka pelasi raikkaalla ilmeellä.

Kuuden joukkoon on kerhollakin vielä saumat, mikä edellyttää kuitenkin onnistunutta ensi viikkoa. Mutta jos ei, niin sitten tulopuolta elvyttää yksi tai kaksi ekstra hallillista.

Tällä näyttää olevan runsaasti ranteet auki- porukkaa. Yhtä paskaa kaudesta toiseen? Elämän mittainen kärsimys.
 

Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tulee vielä kuule tarpeeseen jos Lucenius on pidempään pois! On kyllä huonojen otteiden lisäksi Kerholla ollut vielä uskomaton määrä huonoa tuuriakin joukossa tämän vuoden puolella.
Todellakin ollut paskaa mäihää. Olisi Mikan pitänyt varautua paremmin loukkaantumisiin, ihmettelen ettei kiinnittänyt Naru-Arsia + Karevaaraa ihan siltä varalta, että Turunen ja Innala putoavat myös rivistä pidemmäksi aikaa. Olisivat tulleet tarpeeseen.
 
Viimeksi muokattu:

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Ja siis ihan karu taitoero yksilötasolla tuli tänään pari kertaa esille. Malte käytti hyväkseen vastustajan maalilla seisoneen tai ryömineen säkin, siinä missä Kerho teki KooKoon a-junnusta sankarin.

Tää KooKoo fani selostajana pisti hymyilyttämään, kun kehu tätä nuorta veskari maasta taivaaseen. Ei siinä mitään, skarpin näköinen oli maalilla ja sekään ei aina ole satavarma että sellainen olisi maalissa. Kuitenkin ylimalkainen hehkuttaminen meni yli, kun sellaista maalivahtia en ole nähnytkään vielä, joka kroppansa ja patjansa läpi vetoja päästää.

Vähän turhan raakoja sanoja käyttänyt Karjalaisesta. Ei se hänen vikansa ole, ettei parempaa maalivahtia löydy seurasta pelikunnossa. Kyllä se vaan itseäkin hermostuttaa kun mitään ei torjuta kontrollissa. Ja se on aina niin ihanaa katsella kun maalille tulee irtokiekko, niin sen perään pitää syöksyä heti päälle, eikä konttailla siinä kuin vanha huora joka etsii piilolinssiä ratikan takaosassa.

Kuitenkin, kaiken sanoman jälkeen, siellä oli 5-3 ylivoima viimeisillä minuuteilla. Vaikka molari ei niin anna voiton mahdollisuuksia, niin silti jälleen kerran jos viimeistely olisi oikeasti TOP-6 tasoista, niin peli olisi voitettu.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Heh, jos en nyt ihan väärin mutuile, niin Kerholla taitaa olla Liigan vähiten loukkaantumisia, ainakin kärkipelaajien osalta. Sehän nyt oliskin jos joku sentteri tai pakki tosta vielä loukkaantuisi.

Ongelmahan tosiaan tuntuisi olevan se, että tuolla on nyt joka ukko yhden napsun liian vaativassa roolissa - eikä vaan taso riitä läpi yksittäisen pelin saati sitten tämmösen pitkän runkosarjan, missä väkisin tulee huonompiakin hetkiä. Silloin tarvisi jonkun nousta ottamaan isompaa ruutua, mutta kun koko ajan vedetään liian isoa ruutua kautta linjan niin ei se onnistu.

Kuten sanottua Kerho on juuri siellä oikealla paikallaan, ihan niukasti KooKoota, Sportia ym. Mestiksiä parempana mutta aika rajusti isompia ollaan jäljessä. Taitaapa sieltä Ilveskin pyyhkiä vielä ohi. Pelicanskin menee menojaan ja se vasta vituttaakin, kun teoriassa Kerho voisi olla tuolla tasolla. Lukkohan tänään perseili paikallisessa vielä pahemmin kun Kerho, mutta on siellä aika saatanasti laadukkaampi jengi silti. Kerhon perseily on megatrendi, eikä enää mitään huonoa tuuria tai sattumaa.

Vuodesta toiseenhan tämä tuntuisi olevan samaa kärsimystä, mutta ittepähän ollaan ristimme valinneet. Vitutus on vakio.

Edit. Lisätään nyr vielä että ottaisin KooKoon kaikki pakit Kerhoon heti Nikkilän ja Frimanin taakse. Ja sen yhden kolmosen vasemman laitahyökkääjänkin. Semmosta laatua.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Tää Karjalaisen ajojahti on täysin käsittämätön juttu. Jos ette huomanneet, Kerho sentään voitti molareiden taistelun tällä kertaa. Toi Malte on viskonut sen verran maaleja tällä kaudella, että liiga on täynnä umpipaskoja molareita
Siirretään posi-ketjusta tänne. Andylle tuli tänään kolme vähän ohoh-maalia. Länget huusi kerran ja sitten muuten nätti Malten coast to coast, mutta lopulta sellainen rysty vippaus. Joku toinen olisi ottanut myös sen Malten viimeisen. Sitten kolme kertaa kolisi tolpissa, näistä kahdessa Andy kadottaa kiekon näkökentästä yllättävän helpossa paikassa. Ja kieltämättä aika absurdia, jatkoajalla aivan jäätävä pelastus tolpalta tolpalle. Ja rankuissa kaikki kiinni.

Miksi jatkoille ja rankuille ylipäätänsä jouduttiin, mun mielestä heikon maalivahtipelin ja onnettoman lopun 5-3 ylivoiman ansiosta.

Andystä ei ikinä ei tiedä mitä saa.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Miksi jatkoille ja rankuille ylipäätänsä jouduttiin, mun mielestä heikon maalivahtipelin ja onnettoman lopun 5-3 ylivoiman ansiosta.
Ilman muutamaa avaintorjuntaa ei oltaisi edes päästy jatkominuuteille. Onneton viimeistely maksoi yhden pisteen tällä kertaa.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Kun näitä maaleja nyt ylianalysoidaan, niin analysoidaanpas Kerhon tämän päivän maalit vastustajan molarin näkökulmasta. Ekassa rebound-kontrollista ei tietoakaan ja Leino sai lapioida tyhjiin. Toka meni längistä, jos oikein näin. Eihän niin saa käydä kellekään. Kolmannessa taas rebound maalin eteen ja etukulma auki käytännössä täysin vaarattomassa tilanteessa. Neljännessä aivan kuutamolla. Karjalainen olisi ottanut noista neljästä neljä omaan piikkiinsä.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Siirretään posi-ketjusta tänne. Andylle tuli tänään kolme vähän ohoh-maalia. Länget huusi kerran ja sitten muuten nätti Malten coast to coast, mutta lopulta sellainen rysty vippaus. Joku toinen olisi ottanut myös sen Malten viimeisen. Sitten kolme kertaa kolisi tolpissa, näistä kahdessa Andy kadottaa kiekon näkökentästä yllättävän helpossa paikassa. Ja kieltämättä aika absurdia, jatkoajalla aivan jäätävä pelastus tolpalta tolpalle. Ja rankuissa kaikki kiinni.

Miksi jatkoille ja rankuille ylipäätänsä jouduttiin, mun mielestä heikon maalivahtipelin ja onnettoman lopun 5-3 ylivoiman ansiosta.

Andystä ei ikinä ei tiedä mitä saa.
Mitäs jos pakit olisi olleet peruuttamatta, Leino jättämättä sitä syöttöä jne. olisiko tullut edes tollasia paikkoja? Oliko noi edes ainoat paikat pelissä, kun Karjalainen joutui oikeasti torjumaan? Se on ihan se ja v-sama kuka on maalissa, mutta toi maalimäärä ei mene veskan piikkiin jos se ei ime puolesta kentästä niitä vetoja. Joukkue edessä pelasi kuin löysä paska lahkeessa, jälleen ja jälleen KooKoota vastaan, iso miinus Pennaselle, jälleen. Ei sytytä pelaamaan näitä jämiä vastaan, kun pissa potassa. Siellä sitten veska saa seisoa päällään jos halutaan voittaa, valitettavasti Karjalainen ei ole Larmi ja Larmikaan ei voi toimittaa joka ilta, kun joukkueen tekee mieli ennemmin tulla työpaikalle, kuin tehdä töitä.

Aina me voidaan heittää yksi mies sinne bussin alle, se on jo täältä tuttua, niin monen monta kertaa. Ihan sama vaikka faktat sanoo, että ilman sitä samaa miestä olisi taululla ollut rumat lukemat. Jos ei muita kiinnosta, niin aika yksin siellä maalilla on. Miksi ei kiinnosta, no Pennanen varmaan tulee kertomaan sen jos kysyy.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Taas menetettiin yksi piste ja aivan omaa syytä. Ei tarvitse ihmetellä yhtään jos sääleistä aloitetaan. Huolimatonta peliä oli tänään ja alkuun näytti asenteessakin olevan vikaa. Tänään Leino näytti juuri sitä puolta miksi häntä kritisoin. Kaksi virhettä edelsi KK:n toista maalia. Ensin menettää ylivoimassa hyökkäyspäässä kiekon, josta KK purkaa ja sen jäkeen alimpana miehenä uudelleen menetys ja siitä KK iskee av-maalin. Ihan sama vaikka pisteitä teekekin mutta tuollaiset virheet eivät kuulu pelaajalle, jonka pitäisi olla vastuunkantajana joukkueessa,

Neljä maalia sentään tehtiin mutta omiinkin kolisi samanverran. KK piti hyvin vauhtia yllä ja näytti alkuun siltä, ettei HPK pääse siihen mukaan. Odotin, että loppua kohden HPK ottaa pelin selkeästi haltuunsa, koska eilen huilasi ja KK pelasi mutta eipä näin sitten käynytkään. Lopun ylivoimasta olisi pitänyt maali tehdä, alkaa olemaan jo ihan käsittämättömällä tasolla nämä hetket, kun pitäisi peli ratkaista itselle.

Suoraviivaisuutta nyt pelissä oli enenmän kuin aiemmin. Maalille ajettiin hanakammin ja se tuotti myös tulosta. Strömwall olisi pitänyt merkata, koska tasan tarkkaan tiedettiin mitä sieltä on tulossa. Edellisenä iltana hattutemppu ja pelihuumori kohdillaan. Malten toinen maali esimerkki siitä, että pistä se oma maila edes sen laukauksen eteen jos et muuhun kykene.

Nenonen loi mukavasti uhkaa ylivoimille ja muutenkin. Kyllä tuo laukaus on sen sortin ase, että jos ylivoimaa edes yritettäisiin miettiä uudelleen niin Nenonen iskisi maaleja kuin liukuhihnalta.

Nyt näyttää vahvasti siltä, että sääleistä tullaan aloittamaan. Kunto näyttää eri suuntaan kuin päävastustajilla. Ei ne säälit nyt maailmanloppu ole, kyllä sieltä pystytään voittajana jatkamaan. Ratkaisevaa on vastustaja niin sääleissä kuin sitten puolivälierissä. Melkein täytyy toivoa TPS:ä vastaan, koska sen HPK pystyy pelillisesti haastamaan. Vaikka TPS:llä onkin hyviä yksilöitä niin tällä hetkellä näyttä olevan aika sekaisin.
 

lartama24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikova - Stenhård / Kerho
Vuodesta toiseenhan tämä tuntuisi olevan samaa kärsimystä, mutta ittepähän ollaan ristimme valinneet. Vitutus on vakio.

Tätä just mietin tänään kuten monta kertaa vuosien varrella. Jos tää olis järkipäätös niin olis helppoa vaihtaa, ”mutta sydän sanoo niin”.

Viime kaudella ei ees vituttanut, nyt taas hiipii selkäydinmuistot kaikkien menneiden välierien pettymyksistä. Pääsispä nyt edes sinne, kun se tuntui tossa hetkittäin ihan realistiselta, mutta pelaamisen taso ei vaan riitä. Ja se tässä kai eniten vituttaakin.
 

Avorayska

Jäsen
Länget huusi kerran ja sitten muuten nätti Malten coast to coast, mutta lopulta sellainen rysty vippaus.

Andystä ei ikinä ei tiedä mitä saa.

Ei tiedä ei, eikä tiedä Anttikaan saako lumet silmille +maskin omalta pelaajalta ennen laukausta..

Mahtokohan kukaan huomata tätä ?
 

Liitteet

  • IMG-20190302-WA0009.jpg
    IMG-20190302-WA0009.jpg
    77,1 KB · kertaa luettu: 412

TJ MACKEY

Jäsen
Se on ihan se ja v-sama kuka on maalissa, mutta toi maalimäärä ei mene veskan piikkiin jos se ei ime puolesta kentästä niitä vetoja.
Hieman absurdia, mutta ok, tämä selvä.

Annetaan nyt sen verran siimaa, että Karjalainenhan on sentään voittanut muutamia otteluita ja ihan ok suorituksilla. Näissä otteluissa Kerho viimeisteli kohtuullisella prosentilla ja vastustajan laatupaikat pidettiin minimissä. Mutta nyt kun Kerhon pelillinen trendi on hiukan laskeva ja virheitä tulee, niin Karjalaisesta ei saada minkäänlaista apua. Mä ymmärrän että molarin paikka on julma, mutta eihän se Andyllä hyvin ole mennyt. Sen näkee jo hänen omistakin reaktioista maalin jälkeen.

Ja edelleen, tämä ei ole Karjalaisen vika. 2017 tehty kolmen vuoden sopimus oli erikoinen. Sen jälkeen on mennyt seurajohdon luottamus (viime kauden myynti Saksaan), valmennusjohdon luottamus (paitsi pakkoraossa) ja pelaajien luottamus (mikä näkyy esim. siinä syliin peruuttamisena).

Sitä miksi kaiken tämän jälkeen Toivola jäätyi, kun Larmi loukkaantui ekan kerran, en tiedä, enkä ymmärrä.

Ja hei, ei nyt oikeesti lähdetä siihen, että kuka heittää ja kenet Jatkiksessa bussin alle. Mulle se on varmaan maalivahdit, myönnetään. Muille jotkut muut, eiks niin?
 

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Ei tiedä ei, eikä tiedä Anttikaan saako lumet silmille +maskin omalta pelaajalta ennen laukausta..

Mahtokohan kukaan huomata tätä ?
Niin, tossa jos Andy olisi ollut oikein sijoittunut, häntä ei näkyisi kuvassa ollenkaan. Vaan hän olisi kuvasta ulkona vasemmalla. Jalansijat on käytännössä ne, joihin hän lähti Maltea vastaan. Sen jälkeen Malte on painanut jalkakikan ja leikannut vasemmalle samalla kun Andy on kääntänyt pään ja luistimen terät, mutta mitään varsinaista liikettä ei ole tapahtunut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös