Mainos

HPK:n otteet runkosarjassa 2018–2019

  • 575 065
  • 3 572

nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Eilen hävittiin maalilla ja näädät teki maalin paitsion avustuksella jonka tuomarit jopa myönsi. Vituttaa Tämmöset sähläykset tärkeimpiin peleihin mutta näitä tuomarien sekoiluja tulee koko kauden.

Menetettiinkö sen takia pisteitä no vaikea sanoa. Kerholla oli paikkoja tehdä pari enemmän.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Pätee aikalailla jokaiseen loppukauden peliin. Huomenna pakkovoitto, Tepsille voi antaa pisteen, mutta HIFK ja Ilves on kaadettava 3p voitoilla.
Itse näen, että 5 viimeisestä matsista on melkein se neljä voittoa otettava. Kerho kaivanut itselleen melkoisen kuopan tuolla tehottomuudellaan. Okei tietysti kärkiäijien loukkaantumiset veroittaneet, mutta kyllä joka matsissa on paikkoja ollut enemmän kuin tarpeeksi.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Itse näen, että 5 viimeisestä matsista on melkein se neljä voittoa otettava. Kerho kaivanut itselleen melkoisen kuopan tuolla tehottomuudellaan. Okei tietysti kärkiäijien loukkaantumiset veroittaneet, mutta kyllä joka matsissa on paikkoja ollut enemmän kuin tarpeeksi.

Jep. Aika monta pistettä Kerho on menettänyt tuohon tehottomuuteensa. Sarjataulukko ei onneksi valehtele, siellä on kaikki pisteet mitkä on ansainnut.
 

M10

Jäsen
Tämä on siinä mielessä reilu peli, että jos Kerho huomenna häviää Kookoolle, niin ei se edes ansaitse päästä kuuden sakkiin.

Mulla on kyllä vahva tunne silti, että varsinkin jos Turunen palaa kehiin, tuo jengi murjoo väkisin Kookoolta ne 3 pistettä ja ottaa mukavasti pisteitä sitten noista neljästä kovasta matsista, koska, ne on 3/4 kotimatseja. Ja uskon vahvasti, että HIFK:lle maksetaan kalavelat korkoineen takaisin.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jesperi Care taas tarjoili aika maukkaasti omalla alueella vastustajan avopaikkaan, onneksi kaveri ei osunut. Nyt olisi mahdollisuus ylivoimalla heti laittaa suunta pelille.
 

J.Petke

Jäsen
Voidaanko kauden jälkeen jakaa "vuoden peruuttelija" -palkinto? Se menisi Arto Laatikaiselle. Käsittämätöntä, että Laatikainen tai Lindgren ei ole kokenut oikeastaan mitään penaltia ryssimisistään ja Brejcak on viltissä lähes koko pelin.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Tuo puolustus on vaan niin vitun surullista seurattavaa. Kun ei osaa niin ei osaa, vittu sentään. Joku panokseton KooKoo kävelee sektoriin ihan koko ajan ja noi maalit oli oikein täydellistä perseilyä. Loppuis tää vitun kausi nyt äkkiä, alkaa palaa käämit.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ihan karmeita noi jätönjätöt omalla alueella. KooKoo tätä on vienyt ja pahasti. Todella käsittämättömiä hassisyöttöjä koko ajan.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Ei mitään asiaa kuuden joukkoon ja vielä vähemmän asiaa mennä sääleistä jatkoon. Heikko on tekemisen taso tällä hetkellä.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jesperi Care taas tarjoili aika maukkaasti omalla alueella vastustajan avopaikkaan, onneksi kaveri ei osunut. Nyt olisi mahdollisuus ylivoimalla heti laittaa suunta pelille.
Tuosta ehkä miinusta myös Frimanille joka antoi syötön. Surkeita otteita tuli kyllä silti Jesperille liukuhihnalta, yllätys? Bobbyltä hieno jättö! Ja tosiaan monelta muilta....
 

TJ MACKEY

Jäsen
Pitkästä aikaa vierailija oli Kerhoa parempi ekassa erässä Rinkulalla. KooKooo oli agressiivisempi ja aika tyly, Kerho oli pikkasen ihmeissään. Nyt pitäisi Kerhon ilmeen vähän koventua. Nyt oli aika pehmyt jengi.
 

Äimänkäki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvät suoritukset ja Kerttu
Onneksi tämän päivän perhepeli alkoi vasta puoli seiskalta niin ei kukaan ole erehtynyt ihan perheen pienimpien kanssa hallille katsomaan tuota perseraiskausta.

Kai se Brejcak on vaan on niin paljon muita huonompi, ettei mahdu edes kokoonpanoon. Onneksi on Lindgren, Nikkilä ja Laatikainen, joista jokainen on tehnyt tässä pelissä (erässä) vähintään yhden järkyttävän henkilökohtaisen virheen. Sehän ei onneksi vaikuta em. herrojen peluuttamiseen.

Onneksi IFK ja Pelicans voittivat tänään(kin), niin ei näillä Pallokerhon peleillä nyt enää paljoa merkitystä ole kenellekään. Ja kun se paska nyt tosiaan on jo siellä housussa..
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Nopee maali alkuun ja samantien luultiin, että tää peli hoituu jotenkin helposti. Kysymys vaan kuuluu, että mistä helvetistä toi jengi ammentaa tuota hyvänolon tunnetta puseroonsa.

Ei toi pakisto myöskään tule riittämään mihinkään. Väärin vahvistettu siirtorajalla.

Vitun vittu, varaan silti takinkääntöoikeuden...
 

Ralph

Jäsen
Eilen pelannut ja mahdollisuudet pudotuspeleihin menettänyt KooKoo on huomasti taistelunhaluisempi ja nälkäisempi kuin Kerho. Semmosta.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Mitä tolle meidän Tuulolalle on tapahtunut?

Vielä viime kaudella ja alkukaudellakin se oli se Kerhon vittumaisin pelaaja, joka ajeli joka tilanteessa maalille ja joka vaihdon päätteeksi oli suukovussa jonkun vastustelijan kanssa. Mitä helvettiä se touhuaa nykyään ja miksi? Koska olette viimeksi nähneet sen pelaavan kuten sille kuuluu eli tunteella ja täysillä? Vaikuttivatko ne pari hylättyä maalia niin paljon ettei sine maalille enää mene, vai mistä ihmeestä nyt Eetulla kiikastaa?

Ihme vässykkä nykyään.
 

Ralph

Jäsen
Isojen pelien mies Jesper Lindgren 1+1 tänään. Jannulla on loppujen lopuksi ihan hyvät tehot 2+14 tähän kauteen. Mutta eihän kakkossyötöt paikkaile niitä oman pään virheitä.
 

OPEX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mitä tolle meidän Tuulolalle on tapahtunut?

Vielä viime kaudella ja alkukaudellakin se oli se Kerhon vittumaisin pelaaja, joka ajeli joka tilanteessa maalille ja joka vaihdon päätteeksi oli suukovussa jonkun vastustelijan kanssa. Mitä helvettiä se touhuaa nykyään ja miksi? Koska olette viimeksi nähneet sen pelaavan kuten sille kuuluu eli tunteella ja täysillä? Vaikuttivatko ne pari hylättyä maalia niin paljon ettei sine maalille enää mene, vai mistä ihmeestä nyt Eetulla kiikastaa?

Ihme vässykkä nykyään.
Samaa mieltä, mutta NYT oli sitä mitä Eetulta odotetaan.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Lindgren & Tuulola haukuttu.

Next!

Vittu toi Innala on taas paska.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Turusen tuhnuilija vois kanssa alkaa taisteleen tosissaan pistepörssin voitosta. Maltekin menee pian ohi vaikka saikutti useemman pelin! Tehoja, saatana!
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös