Mainos

HPK:lle uusi areenahanke?

  • 113 387
  • 525

Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Kuinka kaukana ne nykyiset pysäköintihallit on areenan suunnitellusta sijainnista? Kaivoparkin tiedän, mutta ne muut?

Heikkoa on. Hämeensaaressa on yksi alue, joka siis sellaisenaan poistuisi. Eteläkadulla, torilla ja linja-auroasemalla on pienet alueet. Paasikiventien varressa jotain. Sitten on kauppakeskusten pysäköintihallit, joiden käyttötarkoitus ei ole tapahtumapysäköinti - kauppakeskus Linna (Aimo Park) voisi olla tässä poikkeus niin kauan kuin se on olemassa. Sitten on Keinuparkki, joka on jo hemmetin kaukana Verkatehtaan takana kuten myös Hämeen linnan alueen pysäköintialueet keskustan toisella puolella. Jäikö jokin pois?
 

Orange Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mitä tulee tuohon itse monitoimiareenaan, lähtökohdan on pakko olla se, että tulevaisuudessa HPK:n pelien katsojakeskiarvo on ehdottomasti nykyistä - unohdetaan koronakausi - suurempi eli yli 4000 katsojaa, mielellään lähellä 4500 katsojaa. Muuten koko homma ei kannata kohonneiden kulujen vuoksi. Kaupungin kasvu antaa tähän mahdollisuuden, mutta tällöin tarjottavan palvelun tulee olla laadukkaasti hoidettu sekä itse ottelutapahtuman että sen tavoitettavuuden osalta.
Hämeensaari alueenahan on erinomainen ja houkuttelee luultavasti keskustan läheisyydestä reilusti enemmän porukkaa peleihin kuin sieltä ennen on tullut kätevyyden takia, mutta sitten tässä on mielestäni tällä nykyisellä suunnitelmalla riskinä, että kauempaa autolla saapuvat taas jäävät enemmän kotisohvalle, kun ei jostain käsittämättömästä syystä olla näköjään tekemässä alueelle riittävän kokoista parkkitaloa. Ei tarvitsisi kuin lätkiä siihen tarpeeksi kerroksia, pari sisäänkäyntiä ja pari leveää autospiraalia kerroksista toisiin. Esim. Hartwallissa monikerroksinen parkkihalli areenan vieressä toimii erinomaisesti.
 

emiilioo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Flyers, Barca, Azzurri
Käviköhän tässä nyt niin, että toriparkin kaatuminen tappoi tämänkin projektin.
 

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Olisi hauska tietää, onko Cittarin ja Mäkkäri-Nesteen kortteleille (korttelit 13 ja 17) olemassa jotakin alustavia suunnitelmia. Kesällä valmistuneessa yleissuunnitelmassa on piirrettynä Hämeensaareen ja välittömään läheisyyteen n. 1100 autopaikkaa, joten tuosta määrästä on nipistetty melko paljon. Vaihtoehtoja on kai lopulta käytännössä kaksi, joko kortteileihin 13 ja 17 ollaan tuomassa vaateita suurelle paikoitusmäärälle tai sitten toriparkkikeskustelu avataan jälleen tämän hankkeen siivellä. Kaavoituskatsauksessa on edelleen auki monta hanketta keskustassa odottaen parkkiasian ratkaisua.

Edittinä vielä. Jossain selvityksessähän oli tarkkaan määritelty Rinkulan ympäristön parkkipaikat, kuinkas monta niitä oli?

Lisäedittinä kaivelin opparin esiin. Konttoritekniikan parkkia ei selvitetty, koska sitä ei laskettu jokaisessa kolmessa ottelussa. Muilla pysäköintialueilla oli pelien aikana parkissa keskimäärin 1064 autoa, yleisökeskiarvon ollesssa 3772. Taulukoissa on esitetty myös pysäköinniin lisääntyminen peliä edeltävänä aikana. tutkimusajoissa oli vähän varianssia, mutta autot lisääntyi n. 800 kappaleella peliä edeltävänä aikana. Tutkimukset tehtiin tammikuussa 2015.

Pysäköintiselvitys HPK:n kotipelien aikana (linkki theseus.fi)
 
Viimeksi muokattu:

Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Linja-autoaseman kohtalo on kai yhä päättämättä. Mitä sille alueelle tehdään? Siinä on myös yksi potentiaalinen pysäköintitalon paikka, joka voisi palvella linja-autoasemaa/matkakeskusta, keskustaa ja monitoimiareenaa.
 

Orange Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Käviköhän tässä nyt niin, että toriparkin kaatuminen tappoi tämänkin projektin.
Enpä usko, että kaatuu. Jos nykyiset päättäjät ei halua tätä parkkeerausongelmaa ratkaista riittävän kokoisella parkkitalolla, niin tulevaisuudessahan tuon parkkipaikkaongelman voi korjata painamalla sinne ydinkeskustan alle niitä parkkipaikkoja peruskallioon, jos sellainen sieltä löytyy, ja tekemällä sisäänkäynnin sieltä Paasikiventielle/Eteläkadulle/Linja-autoasemalle. Siltikin parempi ratkaisu tuollaiselle Hämeensaaren kaltaiselle alueelle olisi mielestäni oma parkkitalo, joka olisi ihan vieressä, riittäisi alueen kysyntään autopaikoista ja jota voisi laajentaa tarvittaessa ylöspäin lisäkerroksilla.
 
Viimeksi muokattu:

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Linja-autoaseman kohtalo on kai yhä päättämättä. Mitä sille alueelle tehdään? Siinä on myös yksi potentiaalinen pysäköintitalon paikka, joka voisi palvella linja-autoasemaa/matkakeskusta, keskustaa ja monitoimiareenaa.

Olikos se niin, että tuo linja-autoasema on suojeltu? En nyt muista itte.

Että silleen...
 

Old hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK. New York Rangers
Suurin osa Hämeensaaresta on Hämeenlinnan kaupungin omistuksessa. Muita maanomistajia alueella ovat Senaatti-kiinteistöt sekä kaksi kiinteistösijoitusyhtiötä. Kaavamuutosalueen omistaa kaupunki. Uimahallin tontti on vuokrattu kaupungin kokonaan omistamalle Hämeenlinnan liikuntahallit Oy, Tokmannin tontti 109-3-16-5 ja sen viereinen pysäköintialue on vuokrattu NotexYhtiöt Oy:lle vuoteen 2026 saakka. Citymarketin ja McDonaldsin tonttien 109-3-17-3 ja 109-3-13-2 välinen katualue on vuokrattu toistaiseksi Kesko Oyj:lle. Lisäksi tontin 109-3-16-6 osa on vuokrattu toistaiseksi Carrols Kiinteistöt Oy:lle. Näiden lisäksi osa vesialueesta kaava-alueen koilliosassa ja siihen liittyvästä ranta-alueesta on päätetty vuokrata Bluet Oy ltd:lle kelluvan kahvilan toimintaa varten ja osaa rantakaistasta alueen lounaisreunalla vesiurheilukeskus Laguuni Oy:lle.
 

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Linja-autoaseman kohtalo on kai yhä päättämättä. Mitä sille alueelle tehdään? Siinä on myös yksi potentiaalinen pysäköintitalon paikka, joka voisi palvella linja-autoasemaa/matkakeskusta, keskustaa ja monitoimiareenaa.

Helmikuussa lainvoiman saanut päätös (linkki: hameenlinna.fi)

Oheisessa linkissä kaavoitusratkaisussa annetaan mielestäni mahdollisuus toteuttaa rakennusten pysäköintitilat erillisellä rakennuksella. Samassa kaavassa linja-autoasemarakennus on suojeltu ja vaatii museoviraston kanssa toimimista. Tämä varmasti vaikeuttaa alueen kehitystä.
 
Viimeksi muokattu:

Old hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK. New York Rangers
Suurten yleisötapahtumien aikana liikenneverkon ruuhkaisuudelta ei voi välttyä.  Tutkitut maankäyttövaihtoehdot eivät aiheuta moottoritien ramppien jonoutumista. Tapahtuma-areenan pysäköinti vaatii tarkempaa suunnittelua. Kaikkea areenan pysäköintiä ei voida osoittaa Hämeensaareen, mutta areenan vierailijoille todennäköisesti halutaan tarjota jonkin verran pysäköintiä. Paasikiventien toimivuuden näkökulmasta Hämeensaareen voidaan osoittaa korkeintaan 500 ap (aiemmin 300ap). Riskinä on, että vähäinen pysäköintipaikkatarjonta täyttyy nopeasti, minkä jälkeen Hämeensaareen kääntyisi tarpeettomasti paikkaa etsivää yleisöliikennettä, joka ruuhkauttaa väylästön, lisää virheellistä pysäköintiä ja aiheuttaa vaaratilanteita. Ratkaisuna esimerkiksi pysäköintioikeuden myyminen tapahtumalipun yhteydessä ja areenan pysäköinnin tarjoaminen vain paikan varanneille.
 

Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Nähdäkseni viimeisin suunnitelma unohtaa bussit aivan täysin, olipa sitten kyse ottelubusseista tai esim. konsertteihin saapuvista tilausbusseista. Niitäkin voi olla kymmeniä ja täyttö vie aikansa, jolloin ne eivät saa tukkia katuja.

Lunta nykyään tulee talvisin keskimääräisesti varsin vähän, mutta senkään varaan ei voi täysin luottaa. Eli kunnon lumimyräkkä muutaman kerran talvessa aiheuttaisi myös ongelmia. Minne lumi ja miten toimii liikenne ahtailla väylillä?

Lisäksi itse mietityttää, kuinka kalliiksi tulee perustaa tuo järven ranta jopa 14 kerroksisille taloille, mutta se taas ei ole areenaan liittyvä ongelma. Mielelläni kuulisin kuitenkin myös pelastuslaitoksen kannan nyt esitettyyn kokonaissuunnitelmaan.
 

Orange Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Suurten yleisötapahtumien aikana liikenneverkon ruuhkaisuudelta ei voi välttyä. 
Ei, mutta sitä voi mielestäni lieventää nykyistä paremmalla suunnittelulla.

Tutkitut maankäyttövaihtoehdot eivät aiheuta moottoritien ramppien jonoutumista.
Minusta nykyinen suunnitelma juuri saattaa johtaa etelästä Hämeensaareen tulevien osalta Goodmanin rampin ruuhkautumiseen, kun rampista ei pääse suoraan Hämeensaareen enää, vaan seistään liikennevaloissa kääntymässä Paasikiventielle. Ennen pääsi suoraan ilman liikennevaloissa seisomista:
Google Maps
Tuolla lailla se pitäisi mielestäni tehdä. Todella pitkä kaista vielä sinne Hämeensaareen kääntyville varmuudeksi. Lisäksi toiseen suuntaan silta Hämeensaaresta pohjoiseen lähtevälle rampin kaistalle.

Tapahtuma-areenan pysäköinti vaatii tarkempaa suunnittelua.
Niin vaatii, jos halutaan autolla saapuvaa yleisöäkin runsaasti peleihin.

Kaikkea areenan pysäköintiä ei voida osoittaa Hämeensaareen, mutta areenan vierailijoille todennäköisesti halutaan tarjota jonkin verran pysäköintiä. Paasikiventien toimivuuden näkökulmasta Hämeensaareen voidaan osoittaa korkeintaan 500 ap (aiemmin 300ap). Riskinä on, että vähäinen pysäköintipaikkatarjonta täyttyy nopeasti, minkä jälkeen Hämeensaareen kääntyisi tarpeettomasti paikkaa etsivää yleisöliikennettä, joka ruuhkauttaa väylästön, lisää virheellistä pysäköintiä ja aiheuttaa vaaratilanteita. Ratkaisuna esimerkiksi pysäköintioikeuden myyminen tapahtumalipun yhteydessä ja areenan pysäköinnin tarjoaminen vain paikan varanneille.
Minusta juuri kaikki pysäköinti pitäisi osoittaa Hämeensaareen, jotta tuota mainitsemaasi riskiä ei tapahtuisi. Pysäköintitilaa pitäisi vaan olla riittävästi parkkitalossa ja kulkuun sinne riittävän monta sisäänkäyntiä ja spiraalia kerrosten väleihin.
Tuo yllä tarjoamasi ratkaisu vähentää yleisömääriä mielestäni verrattuna ratkaisuun, jossa katsojat voisivat jättää autonsa Hämeensaareen. Toki silti yleisömäärät saattaa olla hyvät, ehkä paremmatkin kuin Rinkelinmäellä, kun keskustasta tulee varmaankin runsaasti katsojia kävellen, mutta ei ne nähdäkseni ainakaan optimaaliset ole tuolla ratkaisulla.

Ja sinne Hämeensaaren sisään ei pitäisi laittaa liikennevaloja, vain pelkkiä liikenneympyröitä, jos niitäkään.
 
Viimeksi muokattu:

Orange Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Hankkeen ylivoimaisesti suurin haaste ja este on rahoitus, ei toriparkit, mitkään muutkaan parkit tai niiden puute. Nuo konseptit tehdään tässä vaiheessa lähinnä juuri sitä varten, että voidaan luoda uskottavuutta ja hankkia hankkeelle rahoitusta. Rahoittajilla, jos niitä löytyy, on kuitenkin se lopullinen sananvalta, mitä sinne lopulta tulee. Lähinnä tällä halusin tuoda esiin, että jos tuonne rahoitus löytyy, niin tarvittavat parkkipaikat kyllä sinne löydetään tavalla tai toisella.
 

Orange Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Minusta on ylipäänsä erikoista, että nyt hosutaan jokin suunnitelma Hämeensaareen koronan poikkeusaikana, kun yritysten ja muiden rahoittajien päällimmäiset ajatukset tuskin ovat investoimisessa juuri tällä hetkellä. Lisäksi on kunnallisvaalit tulossa, niin ne poliitikotkin vaihtuvat siellä päätöselimissä. Jättäisivät seuraavalle hallitukselle ja valtuustolle nämä Hämeensaaren päätökset, kun ollaan normaaliajassa koronan jälkeen.
 

Orange Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Linkissä Roope Pitkäsen opinnäytetyö liittyen Rinkelinmäen pysäköintiin vuodelta 2015.

Tuolloin laskettiin kolmen pelin otoksella, että keskimäärin hieman yli tuhat saapui otteluun autolla.
Joo, kiinnostava opinnäytetyö. Sivulta 19 löytyy näköjään " 4.4 Laskelmien tulokset " -osio, jossa kolmen Kerhon pelin keskimääräinen automäärä on 1064 autoa/ottelu, kun niissä peleissä on ollut yleisöä keskimäärin 3772 katsojaa/ottelu. Noista 1064 autosta keskimäärin 688 autoa oli pysäköity Pohjantähti Areenan viereisille pysäköintialueille ja 376 autoa kadunvarsiin. Tuo 1064 on siis keskiarvolukema kolmesta tammikuun runkosarjapelistä, maksimi niissä oli 1112 autoa pelissä, jossa yleisöä oli 3887 katsojaa.

Jos lasketaan noista keskiarvolukemista, että montako autoa per katsoja, niin saadaan 1064 autoa/3772 katsojaa = 0,282 autoa/katsoja. Sitten, jos ajatellaan, että uuden areenan yleisökapasiteetti olisi 5500 katsojaa, niin samalla suhdeluvulla 0,282*5500= 1551 autoa/ottelu aivan maksimi. Veikkaan, että 1400 autoa/peli on todellinen maksimi, kun keskusta on Rinkelinmäkeä lähempänä ja keskustasta tullaan pääosin kävellen.

Arvioisin näin Hämeensaaren ydintoimintojen maksimaalisesta autopaikkatarpeesta ilman asukkaita ja cittaria:
-areena 1400 ap
-liikekeskus nykysuunnitelmalla 250 ap (Goodmanissa on n. 600 autopaikkaa ja ehkä tuo on reilu kolmannes siitä koosta)
-uimahalli 100 ap
-satama/muu vapaa-aika 50 ap

Yhteensä arvioni mukaan noin 1400+250+100+50 = 1800 autopaikkaa maksimitarpeiden mukaan noilla ydintoiminnoilla (ilman asukkaiden ja cittarin autopaikkoja). Tuosta arviosta vaikka vielä 100 ap pois, kun ei maksimitarpeet yhtäaikaisia yleensä ole, niin 1700 autopaikkaa. Tuo 1700 autopaikan tarve mielestäni siis, jos kaikki Hämeensaaren autolla tulevat ydintoimintojen asiakkaat (poislukien cittarin asiakkaat, joille cittarilla on oma parkkihalli, ja asukkaat) haluttaisiin saada Hämeensaareen mahtumaan nykysuunnitelman toiminnoilla, kun on maksimimäärä yleisöä pelissä.
 
Viimeksi muokattu:

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Ilmeisesti noissa laskelmissa ei ole otettu huomioon niitä, jotka tulevat autolla ja pysäköivät lähialueen pihoihin.

Pitkän kokemuksen perusteella voin sanoa, että yhdessä omakotitalon pihassa on menneinä vuosina säännöllisesti ollut 3 - 6 ylimääräistä autoa peli-iltoina. Uskon, että muitakin vastaavia tapauksia on jonkin verran, joten tämä pysäköintimuoto pitäisi ottaa laskelmissa huomioon.

Periaatteessa aika mitätön määrä kuitenkin. Ja onhan se laskijallekkin hieman haastavaa pohtia, että ovatko nuo autot nyt tuon talon omia vai peliä tulleet kattomaan.

Laittaa sitten vaikka laskelmiin, että "oli siellä sitten meitä muitakin".

Että silleen...
 

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Ei ole todellakaan mitätön määrä. Talojen pihoja on melko paljon. Äkkiä noista reilu 100 autoa tulee lisää, semmoinen 10 prosenttia - ehkä jopa enemmänkin.

Eihän tuommoista tutkimusta pitäisi kävelemällä tehdä vaan esimerkiksi ovensuukyselyllä.

Että selliin...

Höpöhöpö, jos tehdään selvitystä, niin siihen valitaan tietty, siihen soveltuva tapa, ja sillä selvä. Tuossa selvityksessä käy myös ilmi se, että kaikkia paikkoja ei edes käytetty parkkipaikoilla. Olisiko se selvinnyt ovensuukyselyssä ("jätitkö paikkoja käyttämättä, mihin parkkeerasit ja oliko siellä muita?") ja miten olisit toteuttanut ovensuukyselyn, kun ryysis ajaa sisään halliin?

Jotenkinhan tutkimuksia pitää rajata ja se, että toteat pihoja olevan paljon ja jokaisessa parkkeeraa 5-6 muuta kuin talossa asuvien/muuten vain vierailevien autoa, niin irtoaisiko enemmän konkretiaa siihen, että näin todellakin on?

Että silleen...
 

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Paljon asuu myös jo valmiiksi uuden sijainnin läheisyydessä. Uuden sijainnin lähellä on paljon kerrostaloja akselillä keskusta-myllymäki, kun taas rinkula on ympäröity pääosin omakotitaloilla. Sanoisin, että uuteen sijaintiin jalan saapuvien osuus kasvaa merkittävästi. Jos nyt tällä hetkellä itse saapuisin uudelle areenalle, niin jättäisin auton varmastikin myllymäen suuntaan ja kävelisin paikalle muutaman sata metriä. Vaikka olisi minkälaiset järjestelyt hämeensaaressa.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Helppoa matikkaa, 50% hallin kävijöistä tulee autolla, vähintään. Eli 5500 hengestä n. 3000 tulee autolla, autoissa keskimäärin 2hö, eli 1500 auto jos halli on täynnä. Kipuraja 90% kävijöistä on 200m kävellä parkkikselta halliin, jos ei onnistu, niin sitten ei tulla. Tätä on helppo seurata, kun jokainen ajaa aina kauppojen ovien viereen vaikka väkisin, vaikka kymmenen metrin päässä olisi tilaa olla vaikka poikittain. Ja jos himassa pitäööä miettiä, mahtuuko auto parkkiin vai ei, tai minne sen saa, niin silloin se peliin lähtö jää, valtaosalle. HC-fanit on eriasia tai me täällä, mutta ne muut hallissa kävijät. Kerholla on myös todella paljon halleissa porukkaa kehyskunnista Riihimäki, Tervakoski, Turenki, Renko, Forssa, Hauho, Tuulos, Lammi, Valkeakoski, Toijala ym ym. Perstuntumalla jopa 20-25%, joilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin auto. Kyllä koko suunnitelma haisee siltä, että sen on piirtänyt hesalainen hipsteri, joka ei ymmärrä "maaseudusta" ja pikkukaupunkien ihmisten käyttäytymisestä paskan vertaa.
 

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Vai höpöhöpö?

Et ole sitten tutkimuksia tehnyt. Sopiva menetelmä on sellainen, että se on reliaabeli ja validi. Yleensä tutkimuksilla pyritään selvittämään faktoja. Jos lähtökohdissa on ammottava aukko epäkelvon menetelmän vuoksi, virhe näkyy suoraan tuloksissa. Näin on tässä tapauksessa, enkä olisi hyväksynyt menetelmää, jos olisin ollut työn ohjaaja.

Jos tavoite on selvittää, millä tavoin katsojat tulevat paikalle, ovensuukyselyn voi toteuttaa aika helposti. Tiedot palvelisivat myös HPK:ta. Siten etukäteen ottelun markkinoinnin yhteydessä voidaan tiedottaa, että tehdään nopea kysely, joka palvelee myös HPK:ta. Lipuntarkistus ei käytännössä hidastu, jos jokainen vastaa tarkistajalle samalla tasan yhteen kysymykseen: millä tavalla olet paikalle tullut? Tarvittaessa voidaan laittaa ulko-ovien läheisyyteen näkyville paikoille julisteita, joissa vaihtoehdot on lueteltu. Näin jokainen lukutaitoinen pystyy vastaamaan välittömästi. Lipuntarkastaja tekee merkinnän vieressä olevalle koneelle tai lomakkeelle. Montako sekuntia meni ylimääräistä?

Näin saadaan reliaabelia ja validia tieto siitä, kuinka moni on tullut omalla autolla, autolla kaverin, vanhemman tms. kyydissä, taksilla, polkupyörällä, kävellen, bussilla ja muulla tavalla.

Muitakin toteutustapoja kyllä keksin, useampiakin.

Lisäksi kehotan lukemaan tarkasti, ettet valehtele. En sanonut "pihoja olevan paljon ja jokaisessa parkkeeraa 5-6 muuta kuin talossa asuvien/muuten vain vierailevien autoa". Sanoin, että yhdessä pihassa (osoitetta en sinulle kerro) on ollut 3 - 6 ylimääräistä autoa peli-iltoina ja että muitakin vastaavia pihoja varmaan on. Ilmeisesti sinua varten olisi pitänyt täsmentää, että jossakin pihassa voi olla vain yksi ylimääräinen auto.

Vääristeletkö tahallasi vai vahingossa?

Että kuuseen...

Sinä et edes tainnut lukea tuota tutkimusta?

Toki yrität vielä selitellä pihateoriaasi, josta ei saa irti mihinkään tutkimukseen vertailukelpoista aineistoa.

Että silleen...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös