Purkan Jauhaja
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- HPK
Lahti-Viitaluoma-Nurmi olis kyllä aika kova ketju. Näen jo painajaisia.
Ensimmäisellä kaudella Sportissa ei juuri muuta osannut kuin tehdä maaleja rannelaukauksella aina kun sai kiekon hyökkäysalueella lapaansa. Muuten täysin sukka ja lähes käyttökelvoton kaksinkamppailuissa ja puolustuspäässä. Toisella jo huomattavasti parempaa tekemistä, kiekko pysyi lavassa, voitti kaksinkamppailuja ja oli jollain tasolla hyödyksi puolustuksellisesti. Eli meni kokonaisvaltaisesti eteenpäin, mutta edelleen suurimmat avut on ylivoimalla.Nenonen on kyllä mennyt aavistuksen pelaajatyyppinä minulta ohi muutoin kuin tilastojen osalta, että millainen kaveri on kyseessä? Onko hyvä luistelija? Työteliäs? Taklaajo vai surffaa, tekeekö räkämaaleja? Osaako omassa päässä tehdä mitään?
Ensimmäisellä kaudella Sportissa ei juuri muuta osannut kuin tehdä maaleja rannelaukauksella aina kun sai kiekon hyökkäysalueella lapaansa.
Hah, piti lainata ihan samaa mielipidettä, mutta hyvä että hoidit pois.Tämäkin versio Nenosesta käy minulle!
Lahti on jo kyllä menneen talven lumia, mutta jotenkin laittaisin Nurmen Viitaluoman kanssa samaan koriin. Nämä kaksi voisi saadakin jotain aikaan, kunhan hintalappu vaan on kohdallaan, niin kannatan Nurmen hankintaa. Sitten kaksi muuta mitä voisi ajatella on nämä juntit, Juntheikki ja Erkinjuntti. Juntheikki tryoutin kautta ja yksi haku voisi olla tryoutin kautta Montokin. Jos siellä mestiksessä kasvaa Palveitakin liigakelpoisiksi, niin kasvaa siellä joku muukin, muistakaamme Hentusen, Pärssisen ja Antti Virtasenkin tie oli alasarjasta ylös ja lähes suoraan maajoukkueeseen ainakin kahden kohdalla.Johan meillä on Lahti ja Viitaluoma jäähdyttelemässä. Ei kiitos lisää enää näitä.
En pidä Lahtea vielä menetettynä. Itse jossakin haastattelussa valitteli huonoa kesätreenikautta. Hyvän kesän perustalle voi vielä odottaa jotakin hyvää. Tuo taas ensi kaudella kokemusta joukkueeseen.Lahti on jo kyllä menneen talven lumia, mutta jotenkin laittaisin Nurmen Viitaluoman kanssa samaan koriin. Nämä kaksi voisi saadakin jotain aikaan, kunhan hintalappu vaan on kohdallaan, niin kannatan Nurmen hankintaa. Sitten kaksi muuta mitä voisi ajatella on nämä juntit, Juntheikki ja Erkinjuntti. Juntheikki tryoutin kautta ja yksi haku voisi olla tryoutin kautta Montokin. Jos siellä mestiksessä kasvaa Palveitakin liigakelpoisiksi, niin kasvaa siellä joku muukin, muistakaamme Hentusen, Pärssisen ja Antti Virtasenkin tie oli alasarjasta ylös ja lähes suoraan maajoukkueeseen ainakin kahden kohdalla.
Lindgrenillä on ainekset paikata Lehtivuoren kiekollinen osaaminen, mutta ei sitten millään Lehtivuoren kokonaisvaltaista pelaamista. Lehtivuori on pelaaja, jonka voi heittää jäälle koska tahansa, Lindgren ei ole samaa tyyppiä.Itse kääntäisin katseen nykypakiston osalta tuohon Jesper Lindgreniin, joka voi täällä jatkaessaan olla tulevan kauden suurimpia breikkaajia.
Lehtivuori on pelaaja, jonka voi heittää jäälle koska tahansa, Lindgren ei ole samaa tyyppiä.
Mites Janne Jalasvaara? Voisko toimia?
Vähän arpapeliä.
Eli Kerhon todellisuutta.
Jep. Kovin, kovin vaikeaa on suoraan löytää saman tasoista paikkaajaa Lehtivuorelle.
Joku Juuso Hietanen tietysti kelpaisi, mutta taitaa olla vähän utopiaa vielä tässä vaiheessa
Mites Janne Jalasvaara? Voisko toimia?
Mites Janne Jalasvaara? Voisko toimia?
Totta kai Kerho hankkii kärkipelaajat joko arvalla tai sitten joku tuttu konkari tulee takaisin. Mutta Janne Jalasvaara on mielestäni vääränlainen arpa liian isoon rooliin. Jalasvaara on liian vanha ja alla liian rikkonainen sekä huono kausi. Mielestäni Joonas Lehtivuoren korvaaja pitäisi hommata isolla rahalla ja koska isoa rahaa ei ole, toinen vaihtoehto olisi hommata uusi lehtivuori. Eli pelaaja, joka on ns. parhaassa iässä, omaa jo kelpo meriittejä, mutta alla on pari heikompaa kautta, jonka myötä mahdollisuudet rahakkaaseen siirtoon ei ole. Tällöin on aika siirtyä hakemaan vauhtia jostain pienemmän profiilin seurasta isossa roolissa, esimerkiksi Kerhosta ja sitten parin Kerhossa vietetyn kauden jälkeen, edelleen alle kolmekymppisenä, hakemaan rahaa muualta. Tällainen oli Lehtivuori ja tällainen saisi korvaajakin olla, kun rahaa varmaan suorittajaan ei ole.Eli Kerhon todellisuutta.