HPK kaudella 2018–2019

  • 266 525
  • 1 063
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Kyllä Liiga NLB:n ja Norjan edelle menee. Saksassa sitten joku nelisen seuraa, joilla pelaajabudjetit isompia kuin Suomi seuroilla, muuten aika samaa tasoa. Saksassa urheiluseurat sinänsä "köyhempiä" ja vähemmän ammattilaisia, mutta sponsorisummat ihan järkyttäviä. Samoin Ruotsissa sponsorisummat ihan eri tasoa, mutta myös seurat ammattimaisempia ja liikevaihdoltaan aika jättiläisiä Suomeen verrattuna. Jos en ihan väärin muista, niin SSAB taisi vuodessa sponsoroida Luulajaa parillakin millillä, niin onhan se pohja ihan eri, kun täällä neulotaan jotain kalan savustusfirmojen logoja paitaan.
Ok, kiitos tiedosta!

SSAB on kyllä erittäin mielenkiintoinen tapaus: kun firma aloitti Hämeenlinnassa Ruukki-yrityskaupan myötä vuonna 2014, oli HPK:lla heti samana vuonna SSAB-turnaus (ent. Elomessu-turnaus, ent. Sonera Cup, ent. Danske Capital Cup, nyk. ei mikään) ja "Luulaja-tyyliset" isot pelipaitamainokset. SSAB on onneksi edelleen Kerhon yhteistyökumppani, mutta huomattavasti pienemmällä näkyvyydellä kuin aiemmin.

Ottaen huomioon, miten iso konserni on kyseessä, ja että SSAB:n ainoat Suomen-tuotantolaitokset ovat Raahessa ja Hämeenlinnassa, on suorastaan hämmästyttävää, ettei SSAB ole Kerhon ylivoimainen ykköstukija - tai edes ostanut itselleen sitä Rinkelinmäen hallin markkinointinimeä, josta olen monesti maininnut. Onkohan ollut edes aktiivisessa myynnissä, vai onko tyydytty Ritari-Areenaan, josta kukaan ei ole käsittääkseni maksanut koskaan seuralle senttiäkään? SSAB Areena olisi "jonkin verran" parempi.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Onkohan ollut edes aktiivisessa myynnissä, vai onko tyydytty Ritari-Areenaan, josta kukaan ei ole käsittääkseni maksanut koskaan seuralle senttiäkään?
On ollut ja on vieläkin myynnissä ja pari kertaa ollut kuulemma jopa kaupat lähellä. Toivanen muistaakseni tätä avasi jossain omistajien infokirjeessä tai vastaavassa.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
On ollut ja on vieläkin myynnissä ja pari kertaa ollut kuulemma jopa kaupat lähellä. Toivanen muistaakseni tätä avasi jossain omistajien infokirjeessä tai vastaavassa.
Selvä juttu - kiitokset myös tästä tiedosta! Toivottavasti menisi nyt nopeasti kaupaksi johonkin suuntaan.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Ok, kiitos tiedosta!

SSAB on kyllä erittäin mielenkiintoinen tapaus: kun firma aloitti Hämeenlinnassa Ruukki-yrityskaupan myötä vuonna 2014, oli HPK:lla heti samana vuonna SSAB-turnaus (ent. Elomessu-turnaus, ent. Sonera Cup, ent. Danske Capital Cup, nyk. ei mikään) ja "Luulaja-tyyliset" isot pelipaitamainokset. SSAB on onneksi edelleen Kerhon yhteistyökumppani, mutta huomattavasti pienemmällä näkyvyydellä kuin aiemmin.

Ottaen huomioon, miten iso konserni on kyseessä, ja että SSAB:n ainoat Suomen-tuotantolaitokset ovat Raahessa ja Hämeenlinnassa, on suorastaan hämmästyttävää, ettei SSAB ole Kerhon ylivoimainen ykköstukija - tai edes ostanut itselleen sitä Rinkelinmäen hallin markkinointinimeä, josta olen monesti maininnut. Onkohan ollut edes aktiivisessa myynnissä, vai onko tyydytty Ritari-Areenaan, josta kukaan ei ole käsittääkseni maksanut koskaan seuralle senttiäkään? SSAB Areena olisi "jonkin verran" parempi.
Minusta vähän jännästi muotoiltu teksti, en siis halua syyllistää tai mitään muutakaan, mutta tekstistä tulee kuva, että SSAB:lla olisi jokin velvoite sponssata Kerhoa. Minun on vaikeaa enää 2018 ymmärtää lähestymistapaa joka on suoraan sieltä Lintumäen 80-luvulta. Olen varmaan tuhat kertaa näissä ketjuissa toistanut sen saman jutun "whats in it for me"? Yksi parhaista leffalainauksista muuten, loistavasta Revolver elokuvasta. Mutta se siitä.

Mitä se Kerho myy SSAB:lle? Se on se minun kysymykseni. Voisiko myydä enemmän ja paremmin? Olisiko jotain sen pienen boksin ulkopuolella jota voisi miettiä? Laittaa vaikka ne pukumiehet sinne hienhajuseen koppiin aistimaan "tunnelmaa" ja "team spirittiä". Nää kokonaisuudet vaatii vähän enemmän. Samaan aikaan ne firmat maksaa tuolla kymmeniä tuhansia että joku tulee hokeen niille liirumlaarumia missä heitellään hienoja termejä joita kukaan ei ymmärrä ja jos ymmärtää niin oli jo lähtenyt kaljalle, kun ei vaan pää kestä. Ja tämä nyt oli vain huono esimerkki mahdollisuuksista. Kyse on siitä halutaanko että vain ollaan vai siitä että luodaanko jotain mikä on. Toi toinen reitti alkaa oleen jo kuljettu nykyaikana loppuun, kun firmat menee todellisuudessa johonkin huoneisiin ratkoon pulmia. Silloin se oikea juttu ei ole elää menneessä vaan luoda niitä pulmia ja juttuja itse.

Ja ei en tarkoita että Kerhon pitäisi luoda oma escape room, toki sille nykyaikana olisi varmana kysyntää, vaan siitä että pitäisi ajatella sen boksin ulkopuolelle. Paljon puhutaan nykyaikana että mitä urheilija voisi tuoda uransa jälkeen työelämään, mutta vähän puhutaan siitä mitä se voisi tuoda uransa aikana sinne. Siellä on palkattuna reilu 20 jätkää joille maksetaan palkkaa ja joiden tietotaitoa, niin hölmöltä kuin se voi kuulostaakkin, voi seura ammentaa. Ainakin selänpesukerhoa voisi koittaa, siitä kun on aika hyvät pohjat seuran historiassa takana.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
@BlackWolf Missään tapauksessa en tarkoita, että SSAB:lla olisi ruotsalaisena liikeyrityksenä yhtään mitään velvoitetta tukea osakeyhtiömuotoista urheiluseuraa Hämeenlinnassa. Liiketaloudellisestihan se ei - ymmärrettävästi - ole kannattavaa, joten pitäisi nimenomaan pohtia, mitä lisäarvoa ja millaista näkyvyyttä Kerhon myyntiorganisaatio voisi tarjota yhdelle kaupungin suurimmista työllistäjistä vastineeksi sitoutumisesta ja sponsorieuroista - ja miten eurojen määrän saisi maksimoitua.

Kyse on nimenomaan siitä, mitä myydään, miten myydään, kenelle myydään ja mihin hintaan myydään.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
@BlackWolf Missään tapauksessa en tarkoita, että SSAB:lla olisi ruotsalaisena liikeyrityksenä yhtään mitään velvoitetta tukea osakeyhtiömuotoista urheiluseuraa Hämeenlinnassa. Liiketaloudellisestihan se ei - ymmärrettävästi - ole kannattavaa, joten pitäisi nimenomaan pohtia, mitä lisäarvoa ja millaista näkyvyyttä Kerhon myyntiorganisaatio voisi tarjota yhdelle kaupungin suurimmista työllistäjistä vastineeksi sponsorieuroista - ja miten eurojen määrän saisi maksimoitua. Kyse on nimenomaan siitä, mitä myydään, miten myydään, kenelle myydään ja mihin hintaan myydään.
No sitten me olemme tässä asiassa aivan samaa mieltä. Hukattu mahdollisuus, jos siis minulta kysytään, kuten on sen Patriankin osalta. Olisihan se huimaa kun siellä olisi vähän kanuunanlaukauksia ennen peliä ja isot panssarit ovella, katolla, helvetti joka puolella ja päälle vähän nykyaikaisten "sotilaiden" vetämää treeniä yms. ja ottelun alussa tulisi tunnaria Kerho: "made by Patria, from steel of SSAB" Mutta se meni sinne höpöttelyjen puolelle.

Jos et ota kaikkea siitä irti mitä sinulla jo on, niin on minusta huonoa valittaa resurssien puutteesta tai oikeastaan mistään muustakaan. Toki tämä on aika mustavalkoisesti ajateltu, mutta silti. Potentiaalia kyllä olisi.
 

Hamu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
No sitten me olemme tässä asiassa aivan samaa mieltä. Hukattu mahdollisuus, jos siis minulta kysytään, kuten on sen Patriankin osalta. Olisihan se huimaa kun siellä olisi vähän kanuunanlaukauksia ennen peliä ja isot panssarit ovella, katolla, helvetti joka puolella ja päälle vähän nykyaikaisten "sotilaiden" vetämää treeniä yms. ja ottelun alussa tulisi tunnaria Kerho: "made by Patria, from steel of SSAB" Mutta se meni sinne höpöttelyjen puolelle.

Jos et ota kaikkea siitä irti mitä sinulla jo on, niin on minusta huonoa valittaa resurssien puutteesta tai oikeastaan mistään muustakaan. Toki tämä on aika mustavalkoisesti ajateltu, mutta silti. Potentiaalia kyllä olisi.
Lämpenen tälle mutta Suomessa myös suomeksi: "HPK - teräksinen puolustus. Rakentajina SSAB ja Patria."

Sitten voisi kaivaa ritarihaarniskaa ja kypärää taas esiin. Musiikiksi raskasta metallia. Sisääntulovideoon haarniskamiehet heiluttamaan lekaa ja rakentamaan semmoista Patrian panssaroitua ajoneuvoa. Valmentaja myhäilemään ja nyökkäilemään valmiin ajoneuvon viereen hikisten äijien kanssa.

Lähtiköhän nyt jo vähän keulimaan?
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Lähtiköhän nyt jo vähän keulimaan?

Pakko sanoa muuten ihan näin heittona, että Hämeenlinnan vuosina kun luonnollisesti tuli käytyä jonkin verran Kerhon peleissä, niin mietiskelin jo silloin miksi ihmeessä Kerho ei pyydä Turisasta tekemään kannatuslaulua, jota voisi käyttää nimenomaan sisääntulossa? Warlord Nygård varmasti tekaisi siihen jonkin kivan ja mahtipontisen Stand Up And Fight -henkisen rallin (tietämättä nyt toki onko mies yhtään edes kiinnostunut lätkästä vaiko ei, mutta ei kait se siitä sitten kiinni ole)

Saa käyttää, mutta ei ole pakko :D
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hyviä ajatuksia,ja nimenomaan out of the box. Vaikken tiedäkään mitä toimistolla puuhataan,niin eihän mistään kerhon tekemisestä ainakaan ulospäin näy innovatiivisuus. SSAB on siitä hyvä esimerkki sponsorina, että se todistetusti on iso urheilusponsoroija ja juuri esimerkiksi Luulajassa tukee paikallista joukkuetta. Kun tällainen on näpeissä,niin kyllähän siitä pitää saada kerhon kaikki irti. Silloin tullaan tähän monipuolisempaan yhteistyöhön, miten kumpikin voi eniten hyötyä ja saada näkyvyyttä. SSAB sitä tuskin tuo tarjottimella eteen, vaan kerhon puolelta pitää löytyä kyky esittää sellaista joka avaa kukkaron kunnolla. Se on sitä myyntiä,lisäarvon tuottaminen.
 

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Muistanette tai lienette nyt huomanneet tällaiset jutut, kun olette asiaan perehtyneet:

Sidosryhmät - SSAB

Hämeenlinnan tehdas on SSAB:n helmi | Yle Uutiset | yle.fi

HPK Lippuralli Hämeenlinnan kouluihin -video - Hämeenlinnan Pallokerho

Avainasioina ehkä noista muutamasta nopeasta nostosta, että SSAB kehittää aktiivisesti yhteistyötään sidosryhmiään kohtaan, on sille SSABn toimitusjohtajalle annettu ainakin kiekko Kerhon logolla ja sellaista mukavaa pöhinää jaettiin kouluhin tuon SSAB-turnauksen tiimoilta.

Mihin lie sitten hiipunut tuollainen? SSAB Europen pääpaikka, ainakin aiemmin, on Hämeenlinna. Tosin tuolta tehtaalta oli keltainen lehdistö Hämeen Sanomien mukaan johtajiston joukkopako viime vuoden puolella, kun 1-2 jannua läks. Tiedä sitten onko tuollaisilla vaikutusta, jos on ollut vaikutusreitti ja se lähtee.

Että silleen...
 

Ralph

Jäsen
Onko neljä hyökkääjävahvistusta realistinen odote? Jos siis tähän ei lasketa mahdollisia junnuhankintoja tai omille junnuille tehtäviä Liiga-soppareita.

Älkää ymmärtäkö väärin sanaa "korvaaja", mutta nämä neljä hankintaa korvaisi viime kauden rosterista Palven, Vesalaisen, Lehtosen ja Sillanpään lähdöt.

Vesalaisen paikalle ykkösketjun laituri. Palven tilalle ykkösketjun sentteri tai laituri, riippuen pelaako Leino keskellä vai laidalla. Lehtosen paikalle ns. keskiketjujen laituri eli kakkos- tai kolmoskenttään. Ja Sillanpään paikalle nelossentteri tai -laituri, riippuen muista hankinnoista ja pelaako Viitaluoma kolmosessa vai nelosessa.

Nenonen olisi siis se ykkösketjun laituri, Vesalaisen korvaaja.
 

Ralph

Jäsen
Jatkoajan mukaan Philippe Cornet palaa Kerhoon. Siis "Jatkoajan tietojen mukaan". Mielenkiintoista.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Erinomainen uutinen, jos on yhtään samalla tasolla kuin ennen loukkaantumistaan.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Phil!

Ainakin tiedetään mitä saadaan. Kovalla prosentilla teki kyllä maaleja viime visiitillään. Toivottavasti pysyisi nyt kasassa.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Lämpenen tälle kyllä. Kumpikin tietää mitä saadaan ja mitkä on vaatimukset.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Aika erikoisia on ollut Phillin liikkeet. Tarjottiin sopparia mutta ei suostunut. Sitten paha loukki ja Kerho vetäytyi pelistä. Ei pelannut missään ja sitten paluu Norjaan jossa sama tahti kuin ennen. Luultavasti yritti parempaa sopparia mutta nyt on luultavasti takaisin tulossa. Hieno uutinen. Toivottavasti pysyy kasassa. Cornetin kaltaista pelaajaa aina tarvitaan ja toivottavasti olisi parikin vuotta sopparissa. Viimeksi Cornetilla kesti aluksi päästä sinuiksi pelitavan kanssa, joten nyt pitäisi olla sekin helpompaa. Lisäksi kyseessä on pelaaja parhaassa peli-iässä joita täälläkin on huudeltu. Oliko se niin että Cornet löysi eukon hämptönistä?

Noh eiköhän tuo Bambin korvaa just ja just.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kunhan saisi ehjän kauden pelattua, niin Cornet olisi kyllä juuri sellainen kylmä snaipperi, jonka Kerho tarvitsisi. Eipähän tuota kentällä juuri erottanut, mutta kun pääsi tonteille, niin jälki oli pirun tehokasta. Sitten tuli kiekkoa Mannisen ylärimavedosta suoraan lättyyn ja muuta loukkaantumista.
 

Ralph

Jäsen
Mulla on vähän kaksijakoiset fiilikset Cornetista. Kuten aiemmin kirjoitin, arvioin joukkueesta puuttuvan neljä hyökkääjää eli korvaajat nelikolle Palve, Vesalainen, Lehtonen ja Sillanpää. Jos sieltä on tullakseen Nenonen, Cornet ja Ylönen, siinä on kolme top-9-hyökkääjää eli enää puuttuu nelossentteri, Sillanpään korvaaja.

Turunen - Paajanen - Tuulola
Cornet - Leino - Nenonen
Lahti - Viitaluoma - Ylönen

Onpahan tasapaksu ja kädetön kärkiysi. Tuolla rosterilla siis Palvea, joukkueen parasta kiekollista pelaajaa, ei korvata lainkaan. Leino, Turunen ja kasa suoraviivaisia rymistelijöitä. Sitten nollan pääsarjapelin kokemuksella Ylönen sekä kaksi hidasta, kankeaa ja huonoa konkaria.
 

fezr0

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins
Cornetin kaltaista pelaajaa aina tarvitaan ja toivottavasti olisi parikin vuotta sopparissa.
Ja tottakai "vapaudu sopparista ulkomaille, ilman seuran infoa kannattajille pykälästä- pykälä".

Hienoa jos tulee ja todetaan että on kunnossa + oikeasti hyvä kesä alle.
 

Ralph

Jäsen
Niin se tilanne muuttuu, ensin 1 + 2/3 kautta onneton neppailija ja nyt sitten korvaamaton kiekollinen pelaaja.
HPK:n paras kiekollinen pelaaja se oli kaksi kautta putkeen.

Mutta joo, jotkut tykkää pelkistä rymistelijöistä ja jotkut toiset haluaa myös pelintekijöitä joukkueeseen. Näkemyseroja.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Oliko se niin että Cornet löysi eukon hämptönistä?

Noh eiköhän tuo Bambin korvaa just ja just.

Kyllä sllä on ihan jenkkiläinen emäntä joka oli jo ekalla visiitillä alusta asti mukana. Ja nimenomaan, tässä olisi varmaankin se Bambin "korvaaja", ainakin siinä määrin mitä Bambilta odotettiin. Ylivoiman sniperi ja suoraviivainen maalintekijä. Ihan hyvä että on kuntouttanut itsensä Norjassa iskuun, se rannevamma oli ilmeisen vakava, kun piti tositoimista poissa yli puolivuotta. Todisti kuitenkin norjan lyhyellä stintillä, että tuloskunto ei kärsinyt loukkaantumisesta. Uskon että jos tulee, niin voi olla todella hyväkin haku. Kun kuitenkin tuntee liigan ja kerhon, niin osaa todennäköisesti vielä paremmin treenata itsensä jo heti alkukaudeksi sellaiseen kuntoon mitä Liigan vaatimukset on.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Mihin lie sitten hiipunut tuollainen? SSAB Europen pääpaikka, ainakin aiemmin, on Hämeenlinna. Tosin tuolta tehtaalta oli keltainen lehdistö Hämeen Sanomien mukaan johtajiston joukkopako viime vuoden puolella, kun 1-2 jannua läks. Tiedä sitten onko tuollaisilla vaikutusta, jos on ollut vaikutusreitti ja se lähtee.

Että silleen...
Ei taida olla näiden lähdöllä mitään vaikutusta.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Turunen - Paajanen - Tuulola
Cornet - Leino - Nenonen
Lahti - Viitaluoma - Ylönen
Leino pelasi paremmin laidassa kuin keskellä joten itse sijoittaisin jatkossa sinne myös.

Nenonen-x-Tuulola
Turunen-Paajanen-Leino
Cornet-Viitaluoma-Lahti
Ruokonen-Kainulainen/x-Kuusisto

Ylöstä en hahmotelmiin laittanut, koska itsellä tuo huhu menee kategoriaan uskon kun näen. Noh oman ajatuksen mukaan Kerhon hyökkäys tarvitsee sen kuuluisan ykkössentterin sekä nelossentterin. Nämä kun hommataan tuonne hyökkäykseen niin Kerholla on mukavasti rotaatio tuolla hyökkäyksessä Innalan, Kainulaisen sekä junnuosaston muodossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös