HIM

[oiler99]

Olihan tuo Loveletting hyvä biisi. Ja niin HIMiä kuin vaan voi olla. Ilta-Sanomien haastattelussa Ville sanoi myös, että HIM nähdään vielä joskus lavoilla. Vielä ei kuitenkaan ole paluun aika.

 

[Outsider]

HIMin eka levy on ihan saatanan kova ja sitä tulee edelleen välillä kuunneltua. Tokallakin oli vielä hetkensä, mutta sitten tyyli karkasi liiaksi omista mieltymyksistä. Eipä siis yllätä, että tämä uusi biisi ei oikein itselle lähde, mutta niistä suomenkielisistä jutuista olen kyllä jonkin verran diggaillut. Pari kertaa on HIM nähty livenä, kerran jossain Metallican tms. lämppäri ja kerran 97 tai 98 ihan omalla keikallaan, Ville veti röökiä ketjussa ja heilui punkkupullo kädessä, oli se hurjaa aikaa.

 

[Nosebleed]

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=CEBug_Pf2MA

Musiikkivideota biisistä.

 

[Naurava Kulkuri]

Siellä oltiin ihan eturivissä. Eka kerta HIMin keikalla ja eka oikea festarireissu nuorelle miehelle eli siinäkin mielessä jäänyt mieleen. Muistaakseni HIM tuli suht lyhyellä varoitusajalla paikkaamaan jotakin brittibändiä tms. joka peruutti muistaakseni samalla viikolla kun festarit olivat alkamassa, eli vähän tuollainen ex-tempore bändillekin tuo keikka taisi olla. Ekaa levyä oli tullut luukuteltua tuohon mennessä aika pirun paljon, ja vaikka kyseessä oli aurinkoinen päivä ja vieläpä suht aikainen keikka - olisikohan ollut jopa klo 12 eli päälavan eka akti - komeasti nuo jylhät goottianthemit toimivat kesäisessä auringonpaisteessa. Taisi olla myös tuon kokoonpanon eka keikka Suomessa, ja encoressa tuli Rebel Yell joka potki nivusiin oikein kivasti. Koko bändi veti sen ilman paitaa, valitettavasti siis myös rytmiryhmän ei-niin-timmit pojat. Muutamia vanhan liiton oikeita valokuviakin tuolta löytyy edelleen, joita tuli räpsittyä paskalla kertakäyttökameralla. Keikan ajan joku känninen mimmi koitti kokoajan tunkea kainaloon ja suukotella kaulaan, mutta ei kiinnostanut kyllä vittuakaan, eikä asiaa auttanut mimmin hieman yrjöltä haiskahtanut hengitys. Heteromiehenä keskitin tarmoni täysin Villeen.

Myöhempinä vuosia HIMiä tuli nähtyä useampaan otteeseen, mutta joka kerta bändi tuntui käyneen hieman laiskemmaksi livetilanteessa. En tiedä oliko jättisuksee saanut bändin ajattelemaan että hieman puolivillaisempikin akti riittää tyydyttämään yleisön, mutta tuota ekojen nähtyjen keikkojen näyttämisenhalua ja oikeanlaista kukkoilua niillä myöhemmillä keikoilla tuli kaivattua. Viimeinen nähty keikka oli ylläriveto Oulun Qstockissa, mutta alkuinnostuksen jälkeen sieltäkin tuli lompsittua pois parin biisin jälkeen koska lavalla ei yksinkertaisesti tapahtunut mitään. Eipä tuosta kauaa mennyt että bändi ilmoitti että pillit pistetään pussiin, ja väittäisin että sen kipinän katoamisen saattoi aistia jo tuolla Oulun keikalla.

Itse tuli nuorempana luukutettua HIMiä ihan hemmetisti ja näin myös useampia keikkoja. Ainakin Provinssista on jäänyt mieleen joku keikka, kun Ville oli ihan päissään, lauloi aika pisin helvettiä ja naureskeli vielä yleisölle sarkastisesti kun kukaan ei oikein tahtonut innostua menosta :D

Mut se on sitä Rock n Rollia.

 

[ZayWest]

Täytyy vielä kirjoittaa että itselleni tänne heittämäni Killing Loneliness ja When Love and Death Embrace ovat ne kovimmat bändiltä.

KL:n kohdalla se klassinen elämäntilanne ja ajatus ettei HIM voi enää tulittaa sellaista lekaa mitä 2000-luvun taite tarjosi. Sitten tuli Killing Loneliness ja homma oli selvä. Olen toki väijynyt sen jälkeiset, mutta minulle riitti jäädä tuonne tiettyyn aikaan.

When Love And Death Embrace oli sitten jotain ainutlaatuista myös. Tuolloin 2000-luvun alussa kuuntelin paljon musiikkia jossa puhtaasti soiton ilman laulua yhteyteen jumpattiin biiseihin täytettä nostattamaan c-osaa. Livenä sitten laulajat nostattivat tunnelmaa.

En väitä etteikö Valo olisi myös noin urallaan toiminut, mutta tuon -99 Provinssin upeus jopa videona perustuu siihen ettei ollut mitään turhaa. Ei mitään. Soittaminen sai maalata osaltaan väkevän puhuttelevan tunnelman, Valo toi sisällön ja sielun äänellään sekä karismallaan. Tuo on jotain... en tiedä. Tunteisiin menee.

Upea ja ainutlaatuinen bändi.

Edit. Lisään Ville Valoon liittyen monen näkemyksen ihan YouTuben kommenteissakin. Itsekin jotain tuollaista miettinyt.

Valo ei yritä olla mikään egoröyhistelijä eikä maskuliini rokkikukko. Hänen ei tarvitse olla eikä näyttää siltä. Pallit riittävät olemaan oma itsensä ja jos siihen liittyy vuosien mittaan nähty ulkoinen olemus, antaa muiden röyhistellä jopa teennäisesti. Valo on halunnut tehdä tunnepitoisia tekstejä sekä musiikkia.

Thats it ja vähemmän yllättäen poikkeuksellinen tyyppi ja vetoaa niin vahvasti ihmisiin. Sukupuolesta tai mistään riippumatta.

 

[Knox]

Vittu, saispa edes ripauksen Ville Valon karismasta. Miten voi mies olla noin ajattoman karismaattinen ja kiehtova. Oikeasti ainoa mies joka saa edes vähän epäilemään omaa suuntautumistani.

Jep. Muistan nuorena ihmetelleeni, miten joku voi näyttää tuolta, kuulostaa tuolta ja tehdä tuollaisia biisejä. Muistan myös ensimmäisen HIMin keikkani 2002, jolloin eturivissä pyörtyi useampi naishenkilö Villen saavuttua lavalle.

Kaiken lisäksi Valo on äärettömän fiksun ja mukavan oloinen mies. Ja hän osaa hämmentää sopivasti, toimittaja kysyi Villeltä, että minkälainen on luomisen tuska (tai vastaavaa). Ville vastasi, että sehän on todella vittumainen juttu, mutta kun tilillä on alle kuusinumeroinen summa rahaa, niin niitä melodioita putkahtaa kummasti päähän.

Loveletting on hyvä biisi. Tuttu ja turvallinen, mulla on aina paikka sydämessä Villen tekemälle musiikille.

 

[heavy]

Muutaman kerran kuunneltuna tuo uusi VV kappale ja vaikka sieltä tuttu Valon lauluääni ja melodiat sekä Tim Palmerin tuotanto puskevat läpi, niin on kappale kuitenkin erilaista verrattuna HIM tuotantoon. Tietysti Linden kitara puuttuu ja oisko siellä jotain jousia jopa mukana, muutenkin sellaista modernimpaa koko kappaleen tuotanto on. Tykkäsin kuitenkin.

 

[ZayWest]

Loveletting on hyvä biisi. Tuttu ja turvallinen, mulla on aina paikka sydämessä Villen tekemälle musiikille.

Täälläkin tuosta Villen äänestä ja sen käytöstä puhuttu. Kyllähän tuo biisi tuntuu että se on tehty juurikin näyttämään miten nyansseja myöten Valon äänenkäyttö on timanttia kun uutta on luvassa.

Ja noihin Agentsien liveihin heijastettuna ei ole mikään tuotannollinen hämäys imo.

Soundillisesti ja biisinä hyvä. Oikeastaan mainio. Tässä nyt tuotakin jumpannut ja joka kerta paranee. Erilaista ja modernimpaa, kuten @heavy totesi.

 

[Knox]

Täälläkin tuosta Villen äänestä ja sen käytöstä puhuttu. Kyllähän tuo biisi tuntuu että se on tehty juurikin näyttämään miten nyansseja myöten Valon äänenkäyttö on timanttia kun uutta on luvassa.

Ja noihin Agentsien liveihin heijastettuna ei ole mikään tuotannollinen hämäys imo.

Soundillisesti ja biisinä hyvä. Oikeastaan mainio. Tässä nyt tuotakin jumpannut ja joka kerta paranee. Erilaista ja modernimpaa, kuten @heavy totesi.

Saman panin merkille, varsinkin säkeissä Ville laulaa hennommalla tyylillä, kuten Agentsien kanssa.

Toki toivon, että Ville välillä runttaisi sieltä matalammasta rekisteristä, kaveri pystyy laulamaan uskottavasti todella matalalta, se jos mikä kuulostaa pornolta.

Mutta biisi paranee koko ajan, äsken suihkussa huomasin kertosäkeen pyörivän päässä. Hyvä tästä tulee.

 

[ZayWest]

Saman panin merkille, varsinkin säkeissä Ville laulaa hennommalla tyylillä, kuten Agentsien kanssa.

Toki toivon, että Ville välillä runttaisi sieltä matalammasta rekisteristä, kaveri pystyy laulamaan uskottavasti todella matalalta, se jos mikä kuulostaa pornolta.

Mutta biisi paranee koko ajan, äsken suihkussa huomasin kertosäkeen pyörivän päässä. Hyvä tästä tulee.

Voisin väittää että se alarekkari ja ääniala muutenkin on huoliteltu kuntoon. Tuossa nopean siivun kuuntelin Valon haastattelua uuden setin tiimoilta ja mainitsi miten jokainen rockbändi haluaa olla paras eikä Black Sabbath miinus 10 pinnaa. Oli ihan nälkäisen oloinen Valo tuolta osin ja eiköhän siellä ytimessä olla.

Eli jos sattuu löytymään puolisot, vaimot, miehet, tyttö -tai poikaystävät, alkaa olemaan hyvä hetki suunnitella heidän piilottamista jos jumalauta Ville Valo 2.0 palaa kehiin.

 

[Sonny Burnett]

Tuttua ja turvallista. Ja ihan posin kautta siis. Neljännesvuosisadan kun olet alan huipulla niin uskoisin että luomisen tuskakin on jossain vaiheessa tullut tutuksi, mutta tässä biisissä sitä ei ole. Uniikit fibat ja Ville manooverit on tallella ja toimii. Tosin enemmän diggaan siitä kun VV laulaa matalammalla nuotilla kuin tässä uudessa. Pitää ottaa vielä uudemman kerran kuunteluun.

Haastattelua kun katsoin niin onko Valolla nykyään tekohampaat? Ei sillä että se laulamisessa kuuluisi mutta siltä ne näytti.

 

[Fordél]

Ville Valo on parhaimmillaan huikea laulaja, mutta 'osaa' myös vetää reisille. Yksi elämäni kauheimpia keikkakokemuksia oli HIM:n päätöskeikkoja Helsingin jäähallissa (2017), jossa Valon laulu oli ihan hirveän kuuloista. Joo, ehkä oli alussa tekniikan kanssa ongelmia, mutta sama scheisse jatkui lopulta koko keikan. Mutta onneksi on päässyt kuulemaan hyviäkin keikkavetoja. Kun Valolla osuu laulu kohdilleen, hän on eittämättä yksi Suomen sielukkaimmista tulkitsijoista eikä sillä ole väliä onko kyse raskaammasta rockista vai iskelmästä.

Hienoa, että Valo jatkaa musiikin tekemistä. Vaikka Loveletting ei tarjoa mitään yllättävää, se on hyvää 'perushimmiä' ja kuitenkin uniikkia musaa, jota aina mieluusti kuuntelee.

 

[M10]

Yksi elämäni ikimuistoisimmista keikoista oli HIM vuonna 2004 San Fransiscon Warfield-teatterissa. Alkuun oli lämppäreinä pari paskaa jenkkibändiä ja sitten puolen tunnin odottelun jälkeen valot pimeni ja Kaasu alkoi vetämään Buried Alive By Love:n komppia. Bändi soitti hetken instrumentaalina ja sitten Ville Valo käveli rööki kädessä mikrofonitelineen eteen ja alkoi laulamaan. Loppuunmyyty yleisö oli aivan sekaisin suomibändistä, erityisesti sen karismaattisesta laulajasta. Tuli melkoisen kova kansallistunne ja ylpeys suomalaisuudesta, kun HIM veti ja jenkit söi Valon kädestä. Kovassa vireessä oli bändi myös.

Tuohon aikaan jenkeissä oli jo aika tiukat säännöt tupakoinnista sisätiloissa, tai se oli juuri hiljattain kielletty. Siksi huvitti, kun Valo veti puoli askia röökiä pitkin keikkaa eikä ilmekään värähtänyt.

 

[Loorz15]

Joku tuossa aiemmin mainitsi että Ville Valo on kuin Gösta Sundqvist. Oman tiensä kulkija. Kumpaakaan ei oikeasti kiinnosta paskaakaan mitä muut ajattelee. Tekevät juuri niinkuin haluavat, ja useimmiten on tuloksena pelkkää priimaa. Villelläkin on "varaa" vetä keikkoja vähän ns. puolihuolimattomasti, koska kaikki tietävät mihin mies parhaimmillaan kykenee. Vähän niin kuin jonkun lätkäjoukkueen tähtipelaaja. Rööki kädessä ja punkkupullo toisessa, ja falsetilla koko yleisö sormensa ympärille. Ainutlaatuinen tapaus suomen musiikkikentällä.

 

[ZayWest]

Täytyy myöntää että HIMin kohdalla oma pysäkki oli Venus Doom ja tuolloin 2007- bändin seuraaminen alkoi hiipumaan. Tuntui että minulle toimivat asiat olivat jo ulkona.

Yksi syy oli sitten Bam Margera. Valon kohdalla päihteet ovat olleet muutenkin mukana ymmärtääkseni, mutta pahimpana päihteenä pidän Bam Margeraa. Todettakoon että mtv-aikana ja jackasseihin sekä vivalabameihin tuo on ollut varmasti toimiva hypeman sekä höyrypää. Eli annetaan nyt krediittiä kun HIMin musiikkivideoidenkin kanssa touhunnut.

En tiedä onko mitään tarkkaa aikajanaa olemassa, mutta itse väitän Margeraa pahimmaksi päihteeksi mitä Valo on kohdannut. Innostui Valosta, bändistä ja kyllähän Margera varmasti mtv-kultapoikana Knoxvillen ollessa operaatioiden aivot sai näkyvyyttä ja hypeä aikaan.

Nopealla silmäilyllä tavanneet 2000 kun Margera oli nobody. Margeran primea ollut 2003-2006 oman ohjelman kanssa. Hyytävää yhdistellä jo pelkästään nämä, mutta tarinoissa on enemmän aina.

Silti itselleni on jäänyt fiilis että Margera sai kaivettua ne Valon paskaisimmat puolet esiin. Mietin jenkkilän valloitusta ja vaikkapa nyt jotain Carson Dalyssa esiintymistä. Ei niitä voi vetää niin että pelkällä Valon karismalla otetaan solidi tulos. Pitää saada laulajasta esiin se puhdas ainutlaatuisuus muutenkin.

Tämä on ollut itselleni vähän hankala case kun tuolloin 2004-2005 opiskelufrendeinä oli Margeran faneja sekä Ville Valon faneja. Ja pääasiassa samassa paketissa. Tuossa en kerännyt suosiota kun vähän ihmettelin että HIM ilmeisesti breikkaa jenkeissä ja maailma auki. Tuota Valon esiintymispreesensiä laulun osalta ihmeteltiin.

Nythän tässä sitten Margera on vuosienkin jälkeen vetänyt sekavaa settiä Valoon liittyen ja Ville vaikuttaisi Valon löytäneen. Musiikki. Ja vielä porkkanana tuo hänen sekä Tuiskun haastis vuosien takaa kun Valo ihan tunnelissakin sai linnan juhlissa nimettyä idoleitaan. No, nyt ollut Agents-kuvio ja laulullisesti Valo on halunnut pelastaa myös itsensä. Kuitenkin tänä vuonna 46 vuotias ja vielä ollut aikaa oikeasti jalostaa laulutalentti äärimmilleen.

Onhan Ville nyt huikeita vetoja livenä heittänyt sekaisin, selvänä ja juurikin takavuosina. En sitä väitä. Mietin vain että olisikohan ollut Margeran sekä Valon kannalta paras etteivät olisi koskaan kohdanneet.

 

[Schadowan]

Itselläkin HIM:n albuumeista Venus Doom jopa kirkas ykkönen - Valo veti syvissä vesissä ja se näkyi myös musiikissa. Hemmetin hieno ja kompakti kokonaisuus. Screamworksilla oli hetkensä, mutta Tears on Tape oli jo aika heikko.

 

[NakkiFakiiri]

Villelläkin on "varaa" vetä keikkoja vähän ns. puolihuolimattomasti, koska kaikki tietävät mihin mies parhaimmillaan kykenee. Vähän niin kuin jonkun lätkäjoukkueen tähtipelaaja. Rööki kädessä ja punkkupullo toisessa, ja falsetilla koko yleisö sormensa ympärille.

Tästä olla pakko vähän eri mieltä, ei HIM ikinä esiintynyt edukseen silloin kun Valolla oli heikompi ilta menossa. Koska bändi musa oli niin millilleen sovitettua eikä siinä ollut käytännössä mitään varaa improvisoinnille, nuo solistin heikommat illat saivat bändin kuulostamaan puolihuolimattomalta, eikä hommaa auttanut se että noihin aikoihin monet Villen improvisoimat verbaaliakrobatiat - kuvaillaan nyt vaikka noin kohteliaasti - menivät sinnepäin ja usein vielä ohi. Räkäisempään rokkiin solistin oma show ja mylvähtelyt sopivat paremmin, mutta näin steriilissä kamassa sama touhua aiheutti liian usein korttitalon kaatumisen, ja kosteimpina vuosinaan Valo suorastaan sabotoi keikkoja ala-arvoiselle tasolle. Myöhempinä vuosinahan korkki meni kiinni, röökit tumpattiin ja kuin sormia napsauttamalla suoritustaso nousi monta pykälää komeammaksi, ja palveli koko bändiä paremmin.

Parhaimmillaan olen nähnyt VV:n noilla myöhemmillä Agents-keikoilla jossa keskittyi oikeasti tulkitsemiseen, ja olihan se komeaa jälkeä. Noissa kuvioissa tosin rimakin on aika korkealla, ja tokkopa Pulliainen olisi kovin kauaa katsellut mitään puolihuolimatonta hoilaulua pienessä sieveässä. Sitä ehti varmasti näkemään jo tarpeeksi Baddingin aikaan.

 

[Knox]

Itselläkin HIM:n albuumeista Venus Doom jopa kirkas ykkönen - Valo veti syvissä vesissä ja se näkyi myös musiikissa. Hemmetin hieno ja kompakti kokonaisuus. Screamworksilla oli hetkensä, mutta Tears on Tape oli jo aika heikko.

Sama täällä, joskin Razorblade pääsee lähelle. Mutta Venus Doom on ehdoton helmi bändin tuotannossa.

Screamworksia kuuntelin ihan vasta, ja kieltämättä levy on vähän sieluton. Jos Valo vuodatti kaiken Venus Doomille, niin Screamworks on steriili, liiankin harkittu kokonaisuus. Loistavia biisejä siellä on, mutta vähän kädenlämpöinen levy.

Venus Doomilla bändillä oli selvästi myös vapaammat kädet soittaa, mikä kuuluu selvästi. Ja onhan Sleepwalking past hope tajuton kappale.

 

[Falling Star]

HIMistä riittäisi sanottavaa varmaan lyhyen novellin verran. Aika paljon on samoja fiiliksiä, mitä muilla palstatovereilla.

HIM ei ole merkittävin bändi elämässäni, mutta sillä on ollut kaikkein tärkein osuus minun musiikilliseen minääni. Oma musamaku oli mallia Stratovarius-No Doubt. Ensimmäinen havainto HIMistä on Jyrkistä, voisiko olla vuosi 1998 ja Ville tuttuun tapaan tulkitsee When Love And Death Embracea viinilasin ja savukkeen kanssa. Se oli täysi tyrmäys. Tämän jälkeen löytyi goottirock ja -metalli ja sille tielle taisin jäädä.

Join Me oli koukuttavuudessaan vielä WLADEa kovempi (en sano, että parempi biisi) ja sai varmasti kovemman soittomäärän. Se päivä, kun äiti toi Tallinnasta Razorblade Romancen teinille tuliaiseksi, oli lopullinen niitti. Se piraatti soi, soi soi ja soi. Taatusti top3 soitetuimmissa levyissäni kautta aikain. Sittemmin, kun säästöjä alkoi kertyä, on levy tietysti ostettu uutena ihan kotimaisesta liikkeestä kuten suurin osa muistakin. Mutta tuohon aikaan ei ollut niin yksinkertaista saada kaikkea mitä halusi.

Ensimmäiselle keikalle pääsin Deep Shadows And Brilliant Highlightsin julkkarikiertueelle legendaariseen Nivalan Tuiskulaan. Ei sitä silloin tiennyt, että tämä jää ainoaksi kerraksi kun bändin näkee, sen verran tiemme menivät ristiin jatkossa. Tässä kohtaa tuli myös risteys bändin tuotannossa, nimittäin eihän tämä enää ollut tunnelmaltaan samaa goottimagiikkaa, mitä kaksi ensimmäistä. Paljon loistavia biisejä, mutta näin jälkikäteen tässä kohtaa oli HIMin paras kausi jo koettu.

Love Metal oli kokonaisuudessan jotenkin tunkkainen ja jopa ahdistava levy kuunneltavaksi eikä se paljoa ole soinut julkaisuvuotensa jälkeen. Sen jälkeinen Dark Light on bändin läpimurto jenkeissä ja eniten myynyt, mutta itse jäin kylmäksi. Ei jenkkipoika tiedä miten tuotetaan raskasta suomalaista ahdistusta, nämä kansainväliset soundit eivät enää itselle toimineet yhtään ja yksikään kappale tältäkään levyltä ei päässyt soittolistoilleni.

Venus Doom oli taas askel kohti varhaista materiaalia ja voisikin sanoa, että tällä levyllä on bändin viimeiset kovat kappaleet. Muutama täysosuma ja toinen puolisko täytekamaa, siinä missä Razorblade on alusta loppuun täyttä timanttia. Screamworks oli jo täyttä huttua ja Tears On Tapen olisi voinut jättää tekemättä.

Villestä on jo sanottu kaikki tarpeellinen, allekirjoitan kaiken. Valitettavasti hänenkään karisma ei pelasta näitä VV:n kappaleita, kyllä ne itselle vähän piippuun vaan jää. Hienoa, että hän on palannut jo lähes kadonneen genren pariin, mutta toivottavasti täyspitkällä löytyy varhaisen HIMin kaltaista materiaalia lisää. Ei sillä, tuskinpa ne Greatest Lovesongsin kärjelle ja Razorbladelle voi pärjätä, mutta hyvälle musalle on aina tilausta!

 

[Krepo]

Ensimmäinen oma kosketus HIM Iin oli muistaakseni 97 ilosaari rockissa. Tuolloin en tiennyt bändistä mitään. Kävelin 3.teltan editse bändin soittaessa. Sen verran hyvältä kuullosti, että oli mentävä tsiigailemaan.

Saman vuoden Lappeenrannan rantajameissa HIM oli ensimmäisenä esiintyjänä ja olin yksi seitsemästä ihmisestä, jotka olivat bändiä viitsineet tulla katsomaan.

Seuraavana keväänä HIM oli soittamassa jo edesmenneessä Lappeenrannan järjestötalossa järjestetyssä schools out tapahtumassa. Tuolla olikin jo reilusti porukkaa ja meno huikea.

Yllä mainitut keikat olivat upeita! Noiden jälkeen yhtyeen olen nähnyt pari kertaa ja ovat olleet pettymyksiä kyllä. Mikäli mahdollisuus aukenee, niin voisihan tuota vielä käydä katsomassa.

Itselleni 666 ja Razorblade ovat ehdotonta huippua. Jossain vaiheessa innostus uuteen materiaaliin hiipui.

Agentsin kanssa tehty matsku toimii kyllä kovin. Sanomattattakaan summer wine duetosta Natalia Avelonin kanssa.

 

[heavy]

Ensimmäinen oma kosketus HIM Iin oli muistaakseni 97 ilosaari rockissa.

Toi on jäänyt hieman harmittamaan kun olin tuolloin Ilosaaressa, mutta en osannut tuolle lavalle tuolla hetkellä suunnistaa.

No monia muita hienoja muistoja jäi tuolta reissulta, kuten Wildhearts "kapina"...

 

[ZayWest]

Join Me oli koukuttavuudessaan vielä WLADEa kovempi (en sano, että parempi biisi) ja sai varmasti kovemman soittomäärän.

Venus Doom oli taas askel kohti varhaista materiaalia ja voisikin sanoa, että tällä levyllä on bändin viimeiset kovat kappaleet.

Uskovaisessa sijaisperheessä ei HIMiä saanut kuunnella kun joutui helvettiin. En ole vielä saanut kutsua. Jyrkiä ei myöskään katsottu jos HIM oli mukana. Onneksi noita pätkiä löytyy nykyisin katsottavaksi.

Muistan 2000-luvun taitteen kun yläasteella tuli salaa kuunneltua muiden kannettavilla cd-soittimilla HIMin musiikkia ja se oli juurikin Join Me, Right Here in My Arms, Poison Girl ja Gone With The Sin. Eli RR-lekat suunnilleen mitä jengi kuunteli ja noista GWTS on jäänyt vahvimmin kuunteluun. Join Me kärsi kyllä ylikulutuksesta, mutta ei tuo itselläni kiivennyt muutenkaan ihan kärkeen.

Kukaan ei sitten viitsinyt kertoa että oli jo tehty sellainen häkellyttävä taideteos kuin WLADE. Tuon löydyttyä oli täysin selvää mikä on omissa sfääreissään. Ennen kuin sitten KL kiipesi minun papereissa rinnalle.

HIMin biisejä on muuten coveroitu jonkin verran, mutta WLADE on pysynyt aika koskemattomana. Syyn tajuaa jos tuon on nähnyt edes videona livevetona.

Turun 2002 keikan viimeisenä biisinä tuo on myös kova. Ville heittää "Muistakaa tipata narikkaa, hyvää yötä" ja sitten lähtee. Berliinin 2000 veto on myös hyvältä vaikuttava.

Venus Doom jäi omaksi päätepysäkiksi kun olin kuullut etten ole elänyt sekä tajunnut raskaampaa HIMiä. Venus Doom tuntui aluksi suoraan sanottuna paskalta, mutta aika nopeasti sieltä löytyi ne pari omaa suosikkia(Dead Lovers' Lane&Cyanide Sun) ja levy vaikuttikin kohta vahvalta kokonaisuudelta. Ei itselleni mikään tärkein juttu, mutta tasaisen vahva. Tekstit toki puskivat päälle kun jaksoi lueskella.

On muuten hienoa lukea täältä jengin erilaisia kokemuksia. Kiitos noista!

 

[Loorz15]

When Love and Death Embrace

Tuo nimikin on jo kauniimpi kuin suurimman osan maailman laulujen sanoituksista.


I'm in love with you
And it's crushing my heart
All i want is you
To take me into your arms

When love and death embrace

I love you
And you're crushing my heart
I need you
Please take me into your arms

When love and death embrace

Niin yksinkertaista, niin kaunista. Eilen pienessä laskuhumalassa kuuntelin tuon taas pitkästä aikaa, ja pala oli kurkussa kokoajan. Mestariteos.

 

[Krepo]

Toi on jäänyt hieman harmittamaan kun olin tuolloin Ilosaaressa, mutta en osannut tuolle lavalle tuolla hetkellä suunnistaa.

No monia muita hienoja muistoja jäi tuolta reissulta, kuten Wildhearts "kapina"...

Tuo ilosaari oli itselleni ihan huikea! Cradle of filth 2 teltassa, ai saamari, että tykkäsin.

Muistaakseni The Gathering kera Anniken... Uhh.

Nightwish kera Tarjan 2.teltassa kanssa.

 

[teroz]

En monesta suomalaisesta bändistä perusta, mutta HIMin debyytti on timanttinen levy, kerrassaan. Its all Tears 10/10