Siinä missä parisprintit kiinnostivat kovastikin, niin yhdistetyn joukkuekisa oli ankkuriosuutta lukuun ottamatta tylsähkö. Saksan voittoa ei epäillyt yhtään kukaan, ja Itävallan ja Norjan mitalit osasi arvata mäen jälkeen.
Suomen osalta vitossija oli aika lailla sitä, mitä voitiin odottaakin. Voisi arvioida koko joukkueen:
Leevi Mutru suoritui hyvin omasta urakastaan. Venyi mäessä ja hävisi hiihtoladulla Björn Kircheisenille vain reilut kymmenen sekuntia, mikä on Mutrulle hyvä tulos. Häneen ei hävitty tänään mitään, vaikka edelleen olisinkin Herolan halunnut avaajaksi.
Eero Hirvonen oli yllättäen Suomen joukkueen huonoin odotuksiin nähden. Mäkiosuudella häneltä oltaisiin tarvittu ja voitiin toivoakin ysillä alkavaa metrilukemaa, mutta tulos: 87,5 metriä. Hiihto-osuudella hän eteni hyvää vauhtia Taylor Fletcherin kovassa peesissä ottaen hiukan kiinni Itävaltaa ja Japania.
Ilkka Herola on Suomen paras yhdistetyn urheilija ja oli sitä tänäänkin. Hyppäsi kerrankin mainiosti kilpailutilanteessa ja piti Suomen mitalihaaveen elossa. Hiihtovauhtia Herolalta löytyi taas kerran ja tuloksena toiseksi nopein osuusaika. Ei valittamista, tällainen suoritus parikisaan (ja toki suurmäkeenkin), niin...
Hannu Manninen ei koskaan muutu! Mäessähän tuli turpaan aika paljonkin, vaan hiihtosuksi kulkee yhä. Nopein osuusaika ja Hannu nostatti osuutensa puolivälissä jopa mitalitoiveita ruudun tällä puolen. Takaa-ajo söi kuitenkin liikaa voimia, eikä Hannulta löytynyt riittävästi paukkuja Gerstgrasseria ja Watabea vastaan. Hieno hiihto silti.
Päivän floppi: Petter Kukkonen. Ymmärrän, että tietty realismi on säilytettävä, mutta ei maajoukkueen päävalmentaja voi esiintyä haastatteluissa tuollaisella luuseriasenteella. "Täytyy tapahtua ihme Maan ja taivaan välillä, jotta mitaleista taistellaan", näin sanoi Kukkonen mäkiosuuden jälkeen. Haluaisin myös kuulla, mihin perustuu hänen näkemyksensä siitä, että Manninen ja Mäkiaho ovat samantasoisia hiihtäjiä.