Hieno laji, hieno ketju! Itse löysin hiihtämisen tänä talvena uudestaan sitten lapsuusvuosien satunnaisten hiihtojen, jota tehtiin lähinnä koulun kanssa ja mökillä lomien aikaan. Yläasteiän jälkeen en ole suksia omistanut ennen tätä talvea ja satunnainen talvilomille ajoittunut hiihtely on tehty isäni varusteita lainaillen.
Muutimme viime keväänä vaimoni kanssa Paloheinään ihan latujen viereen ja siitä kipinä lähti heräämään jo heti muuton yhteydessä, mutta tällöin ladut vetelivät jo viimeisiään, joten ajattelin, että laitetaan homma käyntiin vasta sitten tänä talvena. Tammikuun alussa sitten lumipeitteen saavuttua ryntäsin Tammiston urheilukauppoja kahlaamaan ja etsimään sopivaa vapaan hiihtotyylin suksipakettia. Ilmeisimmin runsaiden lumien ja koronarajoitteiden vuoksi moni muu näytti tekevän samoin ja suksia oli lopulta vähän jopa vaikea löytää. Intersportista ei löytynyt sopivan jäykkiä suksia, XXL:n suksiruuhkassa palvelua olisi pitänyt odotella arviolta ainakin tunti, mutta Budgetsportista lopulta sai palvelua riittävän nopeasti ja löytyi myös tällaiselle aktiivikuntoilijalle sopiva setti kohtuu hintaan. Salomonin Active Equipe 8 Skate 191 sukset siteineen, Rossingnolin perusmonolla ja Yokon sauvalla lähti noin viiteen sataan euroon.
Näitä Paloheinän latuja nyt muutaman kuukauden hiihdelleenä fiilis hiihtoa kohtaan on todella hyvä ja vähän haikein mielin tässä on varmaan lähiviikkoina kohdattava se tosiasia, että talvi ja ladut eivät kestä loputtomiin. Itsessään jo viime viikkojen hyvät kelit ovat olleet positiivinen yllätys.
Muutamia sekalaisia havaintoja alla asiaan liittyen.
Itselläni on aikaisempaa urheilutaustaa monenlaisista pallopeleistä kuten esimerkiksi jääkosta, salibandysta ja lentopallosta; lisäksi on tullut käytyä vuosikaudet salilla ja lenkkeiltyä myös jonkin verran. Ihan kohtuullinen kondis on siis aina ollut. Silti tammikuussa aloittaessani lenkkien pituudet olivat jossain 6-11 kilsan välillä ja keskinopeudet about 10 km/h. Etenkin jyrkät ylämäet tuntuivat aika puurolta enkä oikein osannut edetä niissä siten, että suksi liukuisi eteenpäin. Kunnon kasvaessa ja etenkin tekniikan kehittyessä tässä talven aikana lenkit ovat nyt pituudeltaan 13-30 kilometrin haarukassa ja keskinopeudet myös 14-15 km/h hujakoilla niin, että meno on pääasiassa vielä rentoa eikä ihan veren maku suussa mennä. Kunnon karttumisen ja lihaksiston tottumisen lisäksi näen, että suuri apu kehitykseen on ollut pyrkimys keskittyä myös tekniikkaan. Vaihdella tekniikkaa maaston mukaan kuokan, wasbergin, mogrenin ja välillä hapon iskiessä jyrkissä mäissä ankan väliltä ja miettiä samalla mitä tekee. Tässä mielestäni on ihan hyvä Suomen Ladun tekemä video, missä käydään vapaan hiihtotekniikoiden perusideat läpi.
Oman kokemukseni pohjalta sanoisin, että kun tasamaan etenemiseen saa sopivan rytmin ja rentouden sekä saa juonesta kiinni, miten jyrkemmissä ylämäissäkin saadaan suksi luistamaan eteenpäin, kehitystä tapahtuu ja homma tuntuu palkitsevalta.
Toisena aloittelijan huomiona täytyy todeta myös, miten suuri merkitys kelillä on suksen luistoon, nopeuksiin ja myös homman mielekkyyteen. Välillä oikein tahmeassa kelissä homma saattaa etenkin mäkisessä maastossa tuntua aika puurtamiselta. Tämän sai tuta etenkin hiihtolomaviikolla Rukalla tunturien vaikeampia reittejä tarpoessa. Sen sijaan taas sitten lentokelissä, kun vaikka pienen plussakelin jälkeen lämpötilan painuessa pakkasen puolelle ja lumen pinnan jäädyttyä pikkaisen voi tuntua, että matkaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään.
Täytyy toivoa, että hiihtokipinä säilyy jatkossakin alkuinnostuksen -ja kehityksen jälkeen voimissaan. Sen verran mukavaa ja monipuolista liikuntaa tuo on. Lisäksi etuna, verrattuna joukkuelajeihin, on tuo yksin tehtävien lajien hienous, että harrastaa voi joustavammin silloin kuin itselle parhaiten sopii eikä huononakaan päivänä tarvitse olla vastuussa suorituksestaan koko joukkueelle:) Siinä mielessä on siis hyvä harrastus, vaikka elämässä olisi paljon muitakin juttuja meneillään.