Hiihdon harrastajat Jatkoajassa

  • 235 413
  • 1 391

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
@iibor, tänään viimeksi osa lenkistäni tuli hiihdettyä Keimolassa. Tietoa ei silti ikävä kyllä ole, mutta suosittelen ilman muuta kysymään sieltä kahviosta.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Helmikuu on jo pitkällä, ja täällä viimeisin postaus on tammikuulta. Kertonee siitä, ettei kukaan hiihtämiseltään ehdi turhia tänne jaarittelemaan. (hymiö)

Onhan tässä totisesti saanut nauttia. Autolla en ole ladulle lähtenyt viikkoihin, vaan kävelen 400 metriä ja olen kymmenien kilometrien latuverkoston äärellä.

Viime lauantaina hiihtelin Pähkinärinne-Petikko-Keimola-akselilla reilut 30 kilsaa, eikä yhtään kierrosta tarvinnut kiertää kahdesti tuon kilometrimäärän saavuttamiseksi. Oli harvinaisen hyvä lenkki. Maltoin myös kerrankin hiihtää rauhallisesti, ja hieman liu'uttaa pidempään suksea. Alussa myös passailin nousuissa tietoisesti, jotten väsähtäisi. Kuitenkin sillä lailla rennon kovaa koko ajan.
Tuli itse hiihdeltyä nyt ekan kerran noilla main, ja on verkostot kunnossa tuolla. Pitänee varmaan tulla hiihtolomilla ilman aikataulupaineita tekee retki. Pojalla jatku nyt helmikuussa höntsälätkä sunnuntaisin, ja viime viikol hokasin, että Myrtsin jäähallin vierestähän lähtee latu heti. Harmi kun vaan tunnin jää, ei ehdi näillä reissuilla kauheen kauas. Tänään kävin kehän toisel puolella kääntymässä.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Onko Jatkoajassa Keimolan kävijöitä? Kyselen, koska kiinnostaa tietää kerätäänkö siellä löytötavaroita mihinkään, esim kahvioon sen ollessa auki? Tänään jäänyt suht arvokas juomapullo aamulla "lähtöpaikan" kohdalle hankeen...

Ping esim. @DAF

Kahviossa kävijöitä on joo, viimeksi viikko sitten join siellä kaffet, mutten oo koskaan unohtanut sinne mitään joten en tiedä... kahviota pitää muistaakseni Kivistön Martat, joten sieltä kyselemään.

Itse olen viime viikkoina yritellyt vähän käydä uusillakin baanoilla, muttei oikein ole kolkkaa jossa ei olisi pk-seudulla hiihtänyt joskus. Vuosiin ei ole tullut hiihdettyä Pirttimäki-Luukki-väliä, joten ehkä sinne tulevalla viikolla tai seuraavalla. Jotain 800 km tässä on nyt tullut hinkattua, kun ei massahiihtoihinkaan pääse. Kivaa touhua tietysti näinkin.
 
L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Itse olen viime viikkoina yritellyt vähän käydä uusillakin baanoilla, muttei oikein ole kolkkaa jossa ei olisi pk-seudulla hiihtänyt joskus. Vuosiin ei ole tullut hiihdettyä Pirttimäki-Luukki-väliä, joten ehkä sinne tulevalla viikolla tai seuraavalla. Jotain 800 km tässä on nyt tullut hinkattua, kun ei massahiihtoihinkaan pääse. Kivaa touhua tietysti näinkin.

Koska vähän täällä suunnalla asut, niin voisin olettaa että Etelä-Tuusulan kyläladutkin on kierretty? Hienoa perinteisen baanaa on sielläkin tällä hetkellä laajalti tarjolla, varsinkin nuo eteläpuoliset osuudet. Juhmosta (latujen 7 ja 8 risteyksestä ylöspäin) eteenpäin olikin sitten kapea kumpuileva metsäpolku aika hurjaa menoa. Vähän oli 30-luvun hiihtokisameininkiä, mustikkasoppa vaan puuttui rinnuksilta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: DAF

aalto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, änärin suomalaiset
Nyt on sellainen kummallinen tilanne edessä, että monen vuoden huonojen hiihtokelien jälkeen voidevarasto on huvennut kummasti ja uutta luistoa pitäisi saada. Tähän asti olen mennyt ihan perus sinisellä parafiinilla ja lisäksi jemmassa on ollut pikaluistoa niitä kertoja varten kun ei ole viitsinyt rautaa kaivaa esiin. Nyt nuo molemmat vetelevät viimeisiään ja ajattelin kysyä suosituksia nykytuotteista. Onko tavallisen kuntohiihtäjän mitään syytä vaihtaa sinistä Rexiä johonkin luistonauhaan tai onko jotain muuta uutta helppoa ja kohtuullisen edullista luistovoidetta, jota voisi suositella kokeiltavaksi? Uuden pikaluiston ostan varmaan sen perusteella mitä on kaupassa jäljellä ja mitä raaskin sillä hetkellä siitä maksaa, mutta toki suosituksia noistakin purkeista voi antaa.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Koska vähän täällä suunnalla asut, niin voisin olettaa että Etelä-Tuusulan kyläladutkin on kierretty? Hienoa perinteisen baanaa on sielläkin tällä hetkellä laajalti tarjolla, varsinkin nuo eteläpuoliset osuudet. Juhmosta (latujen 7 ja 8 risteyksestä ylöspäin) eteenpäin olikin sitten kapea kumpuileva metsäpolku aika hurjaa menoa. Vähän oli 30-luvun hiihtokisameininkiä, mustikkasoppa vaan puuttui rinnuksilta.

Jep, on ja on tosi hienot! Lumettomana aikana käytiin jo pyörimässä Myllykylän hienolla uudella laavulla, mutta hiihtelin noita taannoin ja on tarkoitus mennä vielä uudestaankin. Wanhan ajan tunnelmaa. Ilolan-Mätiksen baanoilta pääsee myös aika pienellä kävelyllä.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Nyt on sellainen kummallinen tilanne edessä, että monen vuoden huonojen hiihtokelien jälkeen voidevarasto on huvennut kummasti ja uutta luistoa pitäisi saada. Tähän asti olen mennyt ihan perus sinisellä parafiinilla ja lisäksi jemmassa on ollut pikaluistoa niitä kertoja varten kun ei ole viitsinyt rautaa kaivaa esiin. Nyt nuo molemmat vetelevät viimeisiään ja ajattelin kysyä suosituksia nykytuotteista. Onko tavallisen kuntohiihtäjän mitään syytä vaihtaa sinistä Rexiä johonkin luistonauhaan tai onko jotain muuta uutta helppoa ja kohtuullisen edullista luistovoidetta, jota voisi suositella kokeiltavaksi? Uuden pikaluiston ostan varmaan sen perusteella mitä on kaupassa jäljellä ja mitä raaskin sillä hetkellä siitä maksaa, mutta toki suosituksia noistakin purkeista voi antaa.

Minä oon voidellut omat sukseni Optiwaxilla useamman kauden ja olen tosi tyytyväinen. Kova, kestävä luistovoide.
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko Jatkoajassa Keimolan kävijöitä? Kyselen, koska kiinnostaa tietää kerätäänkö siellä löytötavaroita mihinkään, esim kahvioon sen ollessa auki? Tänään jäänyt suht arvokas juomapullo aamulla "lähtöpaikan" kohdalle hankeen...

Ping esim. @DAF

Tulee käytyä aina usein, kun siihen on matkaa suksilla reilu kilsa. Mutta kannattaa varmaan olla Keimolan Kaikuun yhteyksissä. Kyseessä paikallinen seura, joka sitä majaa hallinnoi. Varmaan heillä on jotkut löytötavarat, jos ei tärppää niin sitten voi olla aika hankalaa. Martat pitää sitä kahvilaa la ja su päivisin.

Itse suosittelen lämpimästi sitä Keimola/Petikko-Serena reittiä. Hienot maisemat, leveä baana ja vähemmän jengiä kuin esim Petikon tai Paloheinän lenkeillä.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Minä oon voidellut omat sukseni Optiwaxilla useamman kauden ja olen tosi tyytyväinen. Kova, kestävä luistovoide.

Löytyykö muuten tuota Optiwaxin luistonauhaa pk-seudulta suoraan hyllystä jostain? Itsekin tekisi mieli tuota kokeilla. Tietty jos tässä saa panostettua skineihin vielä ennen kauden loppua, niin ilmeisesti siihenkin tuo olisi aika loistava, kun voi vetää suoraan karvan yli.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
En osaa sanoa onko hyllytavarana, olen aina tilannut jostain. Varmaan Häijäältä?
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tuli itse hiihdeltyä nyt ekan kerran noilla main, ja on verkostot kunnossa tuolla. Pitänee varmaan tulla hiihtolomilla ilman aikataulupaineita tekee retki. Pojalla jatku nyt helmikuussa höntsälätkä sunnuntaisin, ja viime viikol hokasin, että Myrtsin jäähallin vierestähän lähtee latu heti. Harmi kun vaan tunnin jää, ei ehdi näillä reissuilla kauheen kauas. Tänään kävin kehän toisel puolella kääntymässä.

Joo, minä tosiaan lähden yleensä Pähkinärinteestä, ihan vaan koska siellä satun asumaan. Noin muuten parhaat ladut alkaa Varisto-/Myyrmäki-akselilta. Joten esimerkiksi juuri siitä Myyrmäen urheilupuistolta on hyvä lähteä hiihtelemään Petikkoon päin.

Moni kehuu reittiä Petikosta Serenaan. Hienohan se onkin, mutta mitä nyt olen sauvajuossut tuota, niin mäet on aikamoisia suksilla mentäväksi. Itse olen vähän tullut varovaiseksi - toki ei tarvitse nynnyn neuvoja kuunnella. Myös reitti Keimolaan on mainio, ja Keimolan golf-kentän kierros on oikein kiva. Keimolasta toki löytyy myös kuntolenkki, joka on jonkin verran Petikkoa haastavampi. Niin, ja onhan tuolla Petikossakin sitten leppoisia Peltolatuja noin 10 kilometrin verran, joten hiihdettävää kyllä riittää!
 
Keimolan vitosta on tullut treenattua viime viikot ja tuon jälkeen se Serenan pätkäkin tuntui ihan mukavalta. Ei siinä Serenan reitillä ole kuin yksi helvetin pitkä nousu, muuten aika Petikkoa vastaavia nousuja. Toki jos ei välitä laskuista/nousuista tai hiihtää enemmän luistelua niin nuo peltolenkit ovat mukavempia.
 
Minua ei oikeastaan nousut niinkään haittaa, mutta Petikkoa hurjemmat laskut pelottaa. Serenan reitillä on ainakin yksi pitkä ja suht jyrkästi kaartuva lasku, joka kyllä arveluttaisi suksilla laskea. Toisaalta, ehkei näin neljänkymmenen vuoden iässä vielä saisi ihan olla toinen jalka haudassa...
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Ne Serenan suunnan mäet on helpot laskea, ei mitään ongelmaa. Nousta paljon rajummat. Helppous tulee siitä, että mutkat kaikissa laskuissa yläosassa, jokainen lasku loppuu suorana ns. pellolle. Sinne vaan.
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Ne Serenan suunnan mäet on helpot laskea, ei mitään ongelmaa. Nousta paljon rajummat. Helppous tulee siitä, että mutkat kaikissa laskuissa yläosassa, jokainen lasku loppuu suorana ns. pellolle. Sinne vaan.

Kiitos rohkaisusta. Ehkä tänä talvena tuo pitää tehdä, kun ei taas tiedä milloin seuraavan kerran on mahdollista. Ja joo, on viime kevään sauvalenkiltä muistissa ainakin yksi sellainen nousu, että ei sitä varmaan mikään nautinto ole haarakäynnillä könytä. Kovimmat jätkät toki menee tasurilla tahi loikalla.
 
Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nyt on sellainen kummallinen tilanne edessä, että monen vuoden huonojen hiihtokelien jälkeen voidevarasto on huvennut kummasti ja uutta luistoa pitäisi saada. Tähän asti olen mennyt ihan perus sinisellä parafiinilla ja lisäksi jemmassa on ollut pikaluistoa niitä kertoja varten kun ei ole viitsinyt rautaa kaivaa esiin. Nyt nuo molemmat vetelevät viimeisiään ja ajattelin kysyä suosituksia nykytuotteista. Onko tavallisen kuntohiihtäjän mitään syytä vaihtaa sinistä Rexiä johonkin luistonauhaan tai onko jotain muuta uutta helppoa ja kohtuullisen edullista luistovoidetta, jota voisi suositella kokeiltavaksi? Uuden pikaluiston ostan varmaan sen perusteella mitä on kaupassa jäljellä ja mitä raaskin sillä hetkellä siitä maksaa, mutta toki suosituksia noistakin purkeista voi antaa.

Otin kokeeksi eilen kaupasta Rexin uuden sinisen nestemäisen luistovoiteen ja yhden hiihtokerran perusteella tykästyin. Helppo levittää, annetaan kuivua ja harjaus. Muistuttaa koostumukseltaan (ja hajultaan) jotain auton vahaa. Luiston kestosta en osaa vielä sanoa kun tosiaan vasta noin 20 kilsan lenkki vedettynä. Kouvolan Intersportissa purkki maksoin noin 23 euroa, purkilla varmaan vetelee useammankin voitelukerran joten ei tuo nyt ihan hirveän hintaista ainetta ole.

e. vaihdettu linkki oikeaan voiteeseen
 
Viimeksi muokattu:

lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Minua ei oikeastaan nousut niinkään haittaa, mutta Petikkoa hurjemmat laskut pelottaa. Serenan reitillä on ainakin yksi pitkä ja suht jyrkästi kaartuva lasku, joka kyllä arveluttaisi suksilla laskea. Toisaalta, ehkei näin neljänkymmenen vuoden iässä vielä saisi ihan olla toinen jalka haudassa...
En tunne kyseisiä mäkiä, mutta kuten monessa muussakin asiassa, niin tekemällä oppii. Ensimmäiset kerrat laskee vaikka auraamalla, että oppii tuntemaan mäen ja kun tuntumaa ja rohkeutta alkaa lyötyä niin voi edetä jo hieman vauhdikkaammin. Tosin yleisillä kuntoladuilla kun mennään niin on hyvä huomioida muidenkin läsänolo. Välillä porukka pysähtyy pitämään taukoja melko vaarallisiinkin paikkoihin heti alamäen jälkeen. Ehkä kaikilla ei ole käsitystä siitä, millä vauhdilla hyvin toimivalla kalustolla voi tulla mäen alas, jos oma kalusto ja varsinkaan niiden huolto ei ole ihan ajan tasalla. Seuraava kappale kertoo että kehitettävää on tässä vielä itselläkin.

Viime kuukausina olen saanut itsekin hieman paremmin tuntumaa ja rohkeutta alamäkiin. Reilu vuosi sitten tuli kaaduttua kovasta vauhdista kasvot edellä hieman jäiseen ladun pintaan, ja sen jälkeen lopputalvi tulikin mentyä tosi varovaisesti jos ei aivan tuttu mäki ollut kyseessä. Oli omaa hölmöyttä monessakin mielessä tuo kaatuminen. Pitkästä aikaa kotiseutujen laduilla ja "vanhoja muistellen" päätin laskea valaistun pisimmän laskun kovaa. Enpä siinä sitten ottanut huomioon esimerkiksi sitä, että sieltä noin 10 vuoden iästä oli tullut painoa kroppaan useampi 10kg ja kalustokin silloista parempi, joten kasvaahan se vauhtikin. Eikä kroppakaan ole ihan yhtä notkea nykyisellään :) Laskun jyrkimmän kohdan jälkeen kaarre jyrkästi oikealle, missä sukset karkasi ulkokaarteen suuntaan ja sitten hiihtäjästä tuli matkustaja. Ja ei, en huomioinut mahdollisia kanssahiihtäjiä itsekään tuolla kertaa (muuten kuin että kello oli melko paljon eikä ladulla juuri porukkaa näkynyt. Lisäksi tapahtumapaikalla latu on yksisuuntainen). Verta syleksiessä ja irvistellessä totesin että pitänee ottaa rauhallisemmin jatkossa.

Nyt alkaa menemään jyrkemmätkin mutkat perinteisen uraa pitkin mukavasti eikä ole pelkoa että karkaa uralta pois. Tosin jos on aivan ennestään tuntematon alamäki kyseessä, niin lasken sen mieluusti ensiksi vapaan väylää pitkin hitaasti. Tai jos näkyvyyttä ei ole, niin parempi mennä hissukseen silloinkin.
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
@lasaleiko
Hyvää inputia. Päätin eilen, että kyllä se Serena on koettava. Ja itse asiassa vielä aamulla törmäsin naapuriin, joka on kova poika urheilemaan. Hän oli myös sitä mieltä, että sinne vaan. Ei kuulemma alamäet ole juuri Petikkoa pahempia. Unessa jo hiihdinkin tuota Serenan-pätkää viime yönä, profiili kun on lumettomilta keleiltä jo jollakin tavalla tuttu.

Täytyy yrittää jo ensi viikonloppuna, jotta ehtisin ennen kuin päivälämpötilat alkaa käydä plussalla.
 
Mikäs tämä hiihtokuplahössötys on, jota Ylekin suoltaa urheiluviikonlopussaan? Hoetaan että "koko kansa on innostunut hiihdosta" ja "yhtäkkiä kaikki hiihtävät". Muistaakseni sama ilmiö oli edellisen kerran silloin kun koko Suomessa oli edellisen kerran hiihtokelit, eli muutama vuosi sitten.

Eikös se menekään niin, että niitä lajeja harrastetaan joihin on sopivat olosuhteet. Jos on lunta ja ladut niin hiihdetään, jos ei (yleensä huhti-marraskuun välillä) niin juostaan tai pyöräillään? Todella kivaa on kun nyt pääsee etelässäkin turhanhiihtelyä harrastamaan, mutta onko kesällä vastaavasti otsikot siitä, että "Suomi kyllästyi hiihtoon".
 
Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Totuuden siemen tässä viestissäsi, mutta ei koko totuus. Kyllä noissa jutuissa jotain perää on. Omasta tuttavapiiristä tiedän useamman henkilön, jotka ovat tänä talvena alkaneet hiihtämään muiden liikuntamahdollisuuksien poistuttua. Harrastavat siis normaalisti sisälajeja, jotka nyt ovat koronan takia paussilla.
 
Totta! Kärjistin toki viestiäni ja ennen kaikkea unohdin koko koronan. Harrastan ainoastaan ulkolajeja, eikä koronalla ole ollut siihen muuta vaikutusta kuin että etenkin keväällä oli vähän enemmän aikaa ulkoilla.
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@lasaleiko
Hyvää inputia. Päätin eilen, että kyllä se Serena on koettava. Ja itse asiassa vielä aamulla törmäsin naapuriin, joka on kova poika urheilemaan. Hän oli myös sitä mieltä, että sinne vaan. Ei kuulemma alamäet ole juuri Petikkoa pahempia. Unessa jo hiihdinkin tuota Serenan-pätkää viime yönä, profiili kun on lumettomilta keleiltä jo jollakin tavalla tuttu.

Täytyy yrittää jo ensi viikonloppuna, jotta ehtisin ennen kuin päivälämpötilat alkaa käydä plussalla.

Kävitkö Serenassa? Hiihdettiin tuo viime viikonloppuna.

Tänään vaimo heitti minut ja kaverin Pitkäkoskelle josta hiihdettiin eka Paloheinän kautta peltolenkki, sen jälkeen Pitkäkoskelta Kivistöön Martsari-Petikkoreittiä pitkin. 21 kilsaa tuli yhteensä ja vähän alko lopussa energiat loppumaan.
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
No niin, Pähkinärinne-Serena-lenkki koettu. Aivan turhaan olen tuota pelännyt, eihän tuossa ollut mitään! Jotenkin vaan itseäni huomattavasti vanhemman kollegan 10 vuotta sitten toteama "siellä Serenan-reitillä onkin kunnolla mäkiä" paska isen naurun säestämänä antoi mulle ihan väärän käsityksen.

@macnevis, samaan aikaan kirjoitin kun kysyit!
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Jäätävässä sateessa en viitsinyt hiihtää pertsaa, joten nyt oli hyvä syy vihdoinkin ottaa luistelusetti käyttöön. Pakkaskeleillä en juuri koskaan malta olla hiihtämättä perinteistä. Ja sitten harmittelen huonoa luisteluhiihtotekniikkaa.

No, itse asiassa luistelu sujui tänään oikein hyvin sekin. Toki jos videolta näkisin omaa hiihtoani, voisin olla toista mieltä. Runsas pertsan hiihtäminen lienee auttanut myös sillä lailla, että hiihtokunto alkaa olla ihan hyvä, ja esimerkiksi keskivartalosta saa hyvin apua ylämäkien wassuttamiseen.

On se hiihtäminen vaan parasta mitä on.

Edit. Olisi pitänyt kirjoittaa _loivien_ ylämäkien wassuttamiseen.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
No niin, Pähkinärinne-Serena-lenkki koettu. Aivan turhaan olen tuota pelännyt, eihän tuossa ollut mitään! Jotenkin vaan itseäni huomattavasti vanhemman kollegan 10 vuotta sitten toteama "siellä Serenan-reitillä onkin kunnolla mäkiä" paska isen naurun säestämänä antoi mulle ihan väärän käsityksen.

@macnevis, samaan aikaan kirjoitin kun kysyit!
Aattelin ti tai ke(vähän säätiedotuksen mukaan), hiihdellä petikosta serenaan ja järvien ympäri ja takas. Toinen vaihtoehto olis jatkaa serenan sijasta keimolaan, mutta siellä päässä taitaa se kuntolatu olla aika raskas, ainakin suunnistaessa tuntunu mäet hurjilta kesällä. Onko suosituksia kumpi kannattaa ottaa, kun olet ladut hiihdellyt?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös