Maltillisia matkoja hiihdän minäkin, mutta sentään nyt nelikymppisenä olen hieman alkanut matkoja pidentää. Huomaan myös, että nautin nykyään eniten hiihtämisestä helpoissa maastoissa, joissa kuitenkin on loivia pitkiä nousuja ja laskuja. Kutakuinkin täydellistä maastoa löytyy onneksi tällaisena talvena läheltä Vantaan Petikosta. Ja mikä mukavinta, ei autoa tarvitse ollenkaan yhdyslatujen ollessa kunnossa.
Mennyt viikonloppu oli aika tavanomainen hiihtolenkkien suhteen: Lauantaina reilut 20 kilsaa pertsaten, ja eilen lasten kanssa noin 10.
@Jymäkkä, kyllä ensimmäisillä lenkeillä ainakin paikat kipeäksi saa. Tänä talvena en aiemmasta poiketen avannut kautta tykkilumella, vaan aloitin vasta viikko sitten. Silloin toki lumimäärä ei vielä Petikossa riittänyt perinteisen latuihin, joten oli mentävä luistellen. Tuo on minulle selvästi huonompi tyyli. Aloitin kiertämällä Petikon kuntolenkin, jossa on kohtalaisia nousuja ja laskuja, vaikkei toki mitään FIS-tasoa. Sydän hakkasi nousujen päällä tuhatta ja sataa, ja keuhkot tuntui puskevan pihalle. Oli varmasti tuo suoritus kaikkien hiihtokoulukirjojen mukainen.
Periaatteessa osaan wassbergit ja mogrenit ja kuokat ja sauvoittaluistelun, mutta käytännössä ei taida tasapaino eikä lihaskunto riittää. Erityisesti ongelmia tulee kovalla ladulla. Tietysti jos malttaisi tuota treenata helpolla ladulla määrätietoisesti, ehkä siinä kehittyisi. Kurssilla kävin 15 vuotta sitten, ja silloin oikeastaan opin nuo eri tekniikat. Varusteet on ihan hyvät kyllä.
Perinteinen sen sijaan sujuu aika lailla hyvin, joten se on mulle ensisijainen hiihtotapa. Suksina on 20 vuotta vanhat voideltavat, jotka palvelee edelleen hyvin. Vähän olen karvasuksia harkinnut kaveriksi, mutta ainakaan nyt ei huvita mennä suksikauppojen ruuhkiin. Sitten tietysti noissa epäilyttää se, että ovatko turhan kompromissi kuitenkin.