HIFK tarvitsee uusitun hallin – Helsinki Garden tervetuloa!

  • 1 550 252
  • 5 631

scholl

Jäsen
Se ei kuitenkaan ole ihan näin yksikertaista tuo laskutoimitus. Tai jos on niin kerro miten tuohon lukuun päästiin?

Meinaan kokonaisuutta ei voi ihan vaan laskea sen suhteen, että mitä bisse ja makkara tuottaisi. Siellä kun on tuota menopuoltakin huomioitava.

Niin ja kun Restel kuitenkin käsittääkseni nykyään maksaa seuralle jotain bissemyynneistä, niin ei ollut takavuosina. Eli on täysin mahdotonta arvioida, paljonko sieltä saadaan ja kuinka paljon voitaisiin saada.
 

scholl

Jäsen
Tässä odotellaan kuin Raamatun ihmettä, että HIFK:n hallitus saisi askelmerkkinsä kuntoon uuden halliprojektin kanssa. Vuosi 2012 on Suomessa matalan korkotason, taantuman ja niukan muun rakentamisen vuosi. Kaikki palikat ovat kohdallaan sille, että homma potkaistaan käyntiin vuoden 2012 alussa. Jos ei toimita nyt, niin koska sitten tehdään jotain ja milloin momentum olisi parempi kuin juuri nyt on.

Itse pidän kyllä nyt aikaa huonona rakentaa. Kehärata, Länsimetro jne. hankkeet pitävät huolen se, että ainakin louhiminen on yhä kallista, kun kapasiteetti on muussa käytössä. Toisekseen on olemassa jonkinlainen luottolama, pankit eivät ehkä helposti lähde mukaan tuollaisiin hankkeisiin ja yksityinen raha taas kannattaa laittaa nyt olemassaoleviin asioihin. Nyt saa halvalla sellaisia rakennuksia, missä edellinen toiminta on loppunut jne., joten en oikein usko, miksi nyt juuri yksityishenkilöt sijoittaisivat uuteen hallihankkeeseen. Toki korkotaso on alhainen, mutta niinhän se on ollut pitkään muutenkin.

Toki suunnitella ja valmistella pitää, eihän se rakentaminen muutenkaan ala heti, vaan vasta vuosien päästä. Arkkitehtikilpailunkin voisi pitää nyt tavoitteella: "maailman hienoin halli" tai sitten palkata suoraan Herzog & de Meuron, mutta tosiaan itse rakentamisen rahoittaminen olisi melko haastavaa nyt ennenkuin taloustilanne selkiintyy.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Yksi huhuttu dead-line tuli taas ja meni ohi, kun oli sellaista arvailua, että HIFK-Hockey Oy jotenkin pääsisi mukaan Olympiastadion-projektiin uuden hallin kanssa, mutta se oli taas vain luuloa, ei tietoa. Jatketaan odottelua, että jonain päivänä HIFK-Hockey Oy:n hallituksessa on aikaansaavaa porukkaa, eikä nykyisiä asioiden hoitajia, jossa puolessa tekemistä ei kieltämättä ole valittamista. Nykytyylillä ei kyllä pääse jääkiekon, eikä edes HIFK:n suurmiesten rinnalle, jonne kuuluu ainakin Göran Stubb, ehkä myös Frank Moberg. Sen jälkeen on ollut hiljaista suurmies-osastolla, joka vaatii muuta kuin tekoja jääkiekkojoukkueen urheilupuolen hyvinvoinnin eteen. Pitää kyetä nostamaan tekeminen seuraavalle tasolle, eikä hoitaa hommia vuodesta toiseen vain vähän paremmin kuin edellisellä kaudella meni. Edes hiemo talviklassikko-pelin pelaaminen idea ei syntynyt HIFK:n puolella, vaikka projekti onnistuikin helmikuussa 2012 hienosti. Puhumalla ja selittelemällä ei synny mitään suurtekojen suurmiehiä, vaan tekemällä niitä oikeita tekoja, joilla pääsee historian kirjoihin mukaan. Kaikki on hyvin, en väitä mitään muuta, mutta onko tämä parasta mihin HIFK-Hockey Oy kykenee, jos ajatellaan asioita pidemmällä aikaperspektiivillä kuin esim. seuraavat 3 vuotta. Urheilupuoli voi hyvin ja koko kirjoitukseni ei kosketa sitä ollenkaan. Sanotaan se esiin, että ei tule taas väärinkäsityksiä.
 

Pate 00

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsingfors
Yksi huhuttu dead-line tuli taas ja meni ohi, kun oli sellaista arvailua, että HIFK-Hockey Oy jotenkin pääsisi mukaan Olympiastadion-projektiin uuden hallin kanssa.

Seuraava dead-line kaupunkikuvasta löytyisi 2020 kun Hanasaaren hiilivoimala ajetaan sileäksi. Etäisyys keskustaan on aika samoissa kuin Taka-Töölö, mutta Sörnäisten rantatie jää törkeästi tappiolle julkisen liikenteen määrässä. Pisara-radan asematkin ehditään varmaan iskeä logistisesti vääriin paikkoihin, esim. Ympyrätalo.

Kunhan Kreikka saadaan lunastettua velattomaksi pistetään Euroopassa taas lämpöä talouteen ja rakennuskustannukset on tuohon aikaan huipussaan pitkän taantuman jälkeen. Ainakin tämänhetkiseen rakennusalaan verrattuna menee varmasti merkittävästi kalliimmalla.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Tämän päivän Urheilulehdessä Kupila kertoo, että sisäpiirissä huhuillaan IFK:n rakentavan modernin monitoimi areenan lähivuosina koska Hjalmari aikoinaan neuvotteli aitio diilit ym. päin persettä. Ja varmaan Hartwall Areenan tuloutukseen vaikuttaa myös se kun aikanaan siitä pois jäätiin.

Täytyy nyt vähän avata tätä eli Urheilulehti kirjoittaa asian vierestä, että aikanaan Harkimo neuvotteli hätäpäissään huonot sopimukset aitioista. Se käytännössä menee niin, että aition joku ostanut konttä summalla ja sitten Hjalmarin kuningasidea on ollut, että aition haltija saa ostaa sinne 20 lippua jotka maksaa halvimman kategorian hinnan.

En sitten tiedä mikä käytäntö jäähallissa on näitten aitioon tulijoiden lippujen kanssa, mutta en oikein usko niiden olevan halvimpia. Jotenkin tuntuu IFK:n radiohiljaisuus joka tilanteessa halli kysymykseen viitaisi, että jotain olis kullisseissa rakenteilla, tosin Harkimokin aikoinaan joutui taistelemaan politiikot puolelleen ja nyt se on vieläkin vaikeampaa tässä taloustilanteessa kun yksi Areena jo kököttää Helsingissä.
 
Viimeksi muokattu:

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Olisihan se hienoa, että HIFK rakentaisi uuden modernin hallin, vaikka vanhassa onkin se oma tunnelma. uuteen halliin vois tulla se joku 10000 ihmistä, turha lähteä sitä isompaa hirveästi rakentamaan, kun ei kumminkaan runkosarjassa täyty usein? Hyvähän se olisi, että uuteen halliin mahtuisi enemmän ihmisiä ja lippujen hintoja voisi hieman laskea ( mielestäni nykyään aika kovat, mutta ei älyttömät joten en valita hirveesti, mutta vähän halvemmat voisi olla ).

Tätä toivoen...
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
hyvä haltija antoi Johannekselle kaksi toivomusta.

Ensin pyysin, että HIFK voittaa 3 mestaruutta peräkkäin, pelaten perinteistä ryminälätkää, Nordikselle mahtuu 11 300 katsojaa, kalja maksaa hallissa euron tuoppi + tsirkut on nuoria, kauniita ja muodokkaita. Haltija vastasi: "Kuulostaa liian hankalalta, kerro se toinen toiveesi." Tähän Johannes: "Miten olisi, jos järjestäisit minulle ihanan, kauniin naisen....."

Tähän hyvä haltija: "Ööh, jos yritetään sittenkin toteuttaa ne jääkiekko-toiveet."

Hyvä haltija oli fiksu tyyppi.
Kun pyysin tällaista 2.2.2005 tässä ketjussa, niin hän toteutti sittenkin muut kuin jääkiekkotoiveet ja aikaa ei mennyt kuin 1-2 vuotta. Kiitos hyvä haltija.

Nyt on enää jäljellä hallin rakentaminen HIFK:lle ja sen saisi nyt totetuttaa HIFK-Hockey Oy. Kauanko hallin rakennusmunaa haudotaan vielä officen hautomossa. Toiveet hallista ovat jo yli 7 vuoden ikäisiä. "Rojekti on aloittamista vaille valmis", sanoisi mm. savolais-pääministeri Jyrki Katainen HIFK:n hallihankkeesta.
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Nykyisen hallin sijainti on vaan niin loistava, jopa urheilullisesti ajateltuna. Kesätreenit voi kätevästi vetää siinä vieressä, löytyy fudiskenttää ja yleisurheilukenttää, ei tarvitse lähteä minnekkään. Jostain hanasaaresta ei näitä mahdollisuuksia löydy. Tosin tuskinpa tuo nyt paljoa painaa vaakakupissa kun hallin paikkaa mietitään.
Tietysti herää kysymys että mitä vanhalle hallille sitten tehdään, se jäisi aika tyhjilleen jos IFK sieltä lähtisi...
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Nykyisen hallin sijainti on vaan niin loistava, jopa urheilullisesti ajateltuna. Kesätreenit voi kätevästi vetää siinä vieressä, löytyy fudiskenttää ja yleisurheilukenttää, ei tarvitse lähteä minnekkään.

No eipä se mahdollinen uusi paikkakaan sen kauempana ole. Puhutaan muutaman sadan metrin erosta.
 

PJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevat Mestarit
No eipä se mahdollinen uusi paikkakaan sen kauempana ole. Puhutaan muutaman sadan metrin erosta.

Jos sellainen nyt jonain vuonna tulee, ei näytä siltä, että tapahtuu ihan lähiaikoina. Tällöin paikka ei todellakaan ole kaukana, eiköhän ratkaisu ole vanhan tarpeettomaksi jäävän räjäyttäminen ja uuden tekeminen täsmälleen samalle paikalle.

Olisi nimittäin todella ihme, jos vanha halli jäisi siihen nököttämään, jos tänne rakennettaisiin vielä kolmas. Niin tuskin käy muissa kuin haaveissa. Sillä hallilla ei olisi oikein mitään tekoa.
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
No eipä se mahdollinen uusi paikkakaan sen kauempana ole. Puhutaan muutaman sadan metrin erosta.

Mikä on se paikka, johon uutta hanketta ollaan huhuilemassa?
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
En sitten tiedä mikä käytäntö jäähallissa on näitten aitioon tulijoiden lippujen kanssa, mutta en oikein usko niiden olevan halvimpia.

Muutaman kerran jaffalan aitoissa olleena voin sanoa, että liput aitioon maksavat halvimman kategorian verran. Näin ainakin SM-liigan otteluiden kohdalla.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Jos sellainen nyt jonain vuonna tulee, ei näytä siltä, että tapahtuu ihan lähiaikoina. Tällöin paikka ei todellakaan ole kaukana, eiköhän ratkaisu ole vanhan tarpeettomaksi jäävän räjäyttäminen ja uuden tekeminen täsmälleen samalle paikalle.

Olisi nimittäin todella ihme, jos vanha halli jäisi siihen nököttämään, jos tänne rakennettaisiin vielä kolmas. Niin tuskin käy muissa kuin haaveissa. Sillä hallilla ei olisi oikein mitään tekoa.

Samaa mieltä. Sitäpaitsi jallispallis Kummolan kera tekevät kaikkensa sabotoidakseen hanketta. En usko että HIFK;lle jää muita vaihtoehtoja kuin pelata nykyisessä kunnes romahtaa kasaan, tai siirtyy jallispalliksen alivuokralaiseksi hevostalleille.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Mikä on se paikka, johon uutta hanketta ollaan huhuilemassa?

Kisahallin parkkipaikka + ympäristö. Jos toteutuu, niin koko miljöö menee totaalisen uusiksi ymmärrettävästi. Joten voidaan vaan kuvitella kuinka monta sataa valitusta pitää raivata ennen toteutusta.

En tiedä toteutuuko koskaan ja mikä oikeasti on homman nimi, mutta tuo on siis se paikka, johon uutta hallia on "huhuttu" jo jonkin aikaa.
 

scholl

Jäsen
Tietysti herää kysymys että mitä vanhalle hallille sitten tehdään, se jäisi aika tyhjilleen jos IFK sieltä lähtisi...

Muutettaisiin palloiluhalliksi. Kisahalli eläkkeelle ja koripallon, lentopallon jne. palloilulajien sekä voimistelun arvokisoja, liigamatseja ja kuntoilutapahtumia sinne halliin. Kapasiteetiksi joku 7000 katsojaa ja sitten lisäksi muita tiloja, joissa nuoret voivat pelata pöytätennistä jne. Lisäksi urheiluseuroille voisi vuokrata toimistotiloja sieltä. Kyllä siitä kaupungille ihan hyvä laitos palloilukeskus saataisiin. Nyt ei ole kelvollista hallia koripallon, eikä lentopallon pelaamiseen. Koripallohalli on Vantaalla, mutta stadilaiset seurat ovat stadilaisia, eivätkä vantaalaisia ja katsojakapasiteettikin on vähän pieni siellä Myyrmäessä.
 

scholl

Jäsen
Muutaman kerran jaffalan aitoissa olleena voin sanoa, että liput aitioon maksavat halvimman kategorian verran. Näin ainakin SM-liigan otteluiden kohdalla.

Me emme tekisi samaa virhettä. Hjallis on kuutamolla oleva kaveri, jolla ei ole käsitystä siitä, kuinka kiekkojoukkuetta rahoitetaan. Uskon, että IFK:ssa aitiossa olisi kunnia-asia, että lippu maksaisi minimissään vaikkapa viisi tuhatta euroa kaudessa, jolloin fanikausareiden hinnat voisivat olla pari sataa.
 

PJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevat Mestarit
Kisahallin parkkipaikka + ympäristö. Jos toteutuu, niin koko miljöö menee totaalisen uusiksi ymmärrettävästi. Joten voidaan vaan kuvitella kuinka monta sataa valitusta pitää raivata ennen toteutusta.

Siihen se ei ainakaan tule. Stadion säätiöllä on jo kaupunki ja valtio rahoittajana laajennukselle tuolle alueelle. Siihen tulee urheilutiloja ja urheilujärjestöille toimistotiloja, ei ainakaan HIFKin uutta kotihallia. Esisuunnittelu on tuolla alueella jo käynnissä.

Saa sitä haaveilla, mutta käytännössä paras ja todennäköisesti ainoa vaihtoehto pariin vuoteen on nykyinen paikka. Se tarkoittaisi myös noin kahden kauden evakkoa maalla Ilmalassa.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Taas olisi ollut laskentaihmisillä käyttöä, kun Hjallis keksi tuon halvimmalla lipulla aitioon systeeminsä, myydäkseen aitiot osakkeina ja varmistakseen sillä keinoin Ilmalan Areenan rahoituksen.

Nyt ei puhuta pyöristysvirheistä, ellei tarkkuus ole sata miljoonaa euroa, vähintään. Onhan se huikeaa komediaa, että parhailla paikoilla Ilmalan hallissa patsastelee katkarapukatsojat aitioissa aina hallin halvimmilla lipuilla. Olen tiennyt asian n. 15 vuotta, mutta tottahan se on, että lippujen myyntitapa Ilmalaan on totaalisen järjetön, kun halli on siellä pystyssä varmaan vielä n. 40-50 vuotta. Kun ei ole purkupykälää aitioiden sopimuksiin, niin kuka edes harkitsisi ostavansa joskus hallin Hjallikselta pois, ei kukaan. Hjallis, sää mokasit ja big time. tuon jutun. Kun luulee osaavansa kaiken, niin joskus käy noin, vaikka henkilö olisi Hjallis Harkimon tapainen suurmies, jota en yhtään henkilönä väheksy tuon yhden ison mokan jälkeenkään. Kuka muu olisi kyennyt lähes kokonaan yksityisin varoin rakentamaan tuollaisen megahallin Ilmalaan, kysyn vaan ja jos ei mitään tee, niin ei tee koskaan virheitäkään, joten en naureskele Hjallikselle yhtään.

Tuntuu vaan edelleen siltä, kun lukee talousuutisia, että edelleen olisi loistava hetki uudelle HIFK-hallille, jota rakennusprojektia toivottavasti salassa julkisuudesta valmistellaan. Korot ovat olleet jo vuosikausia 1-2%:n haarukassa ja ei ne kovin paljon enää ainakaan alene. Kun talous joskus kääntyy nousuun, niin sitten meillä olisi halli valmiina. Ei silloin pidä rakentaa isoja halleja, kun talous kuumenee, vaan taantuman/laman aikana ja rahastaa hallilla, kun taloudessa menee lujaa.
 
Viimeksi muokattu:

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Siihen se ei ainakaan tule. Stadion säätiöllä on jo kaupunki ja valtio rahoittajana laajennukselle tuolle alueelle. Siihen tulee urheilutiloja ja urheilujärjestöille toimistotiloja, ei ainakaan HIFKin uutta kotihallia. Esisuunnittelu on tuolla alueella jo käynnissä.

Voi olla, en kinaa vastaan :) Mutta tuo on nyt kuitenkin se alue, josta on höpisty mahdollisena vaihtoehtona jo aika pitkän ajan. Siinä on aika paljon muutakin potentiaalista rakennuspinta-alaa, kun pelkkä parkkis, mutta kuten sanoin, koko miljöön pitäisi mennä niin juurtajaksaen uusiksi, että en tiedä uskoinko alunperinkään ihan 100%:sti noihin puheisiin ko. paikan ja hallin yhdistelmästä.
 

Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Stadionin eteläpäädyn parkkipaikalle monttu --> siihen kaksikerroksinen parkkis. Yksi kerros maan alle, toinen kerros nykyisellä paikalla.
Kisahallin parkkikselle sama, mutta päälle halli. Varmaankin yksi ihanteellisimmista paikoista IFK faneille. Ulkomitoiltaan jotain TPS:n hallin luokkaa.
Teoriassa, 1001 ja 1 estettä, eikä vähäisimpänä hinta.

Edelleen yksi ihanteellisimmista paikoista. Muuten taitaa tulla lähtö kauas.
 

Baroun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Per sempre Tito †
Hernesaareen vaan uutta hallia. Sielä on tilaa, kun venevajoja on niin perkeleesti. Toki voishan sitä siirtyy Jää Herneeseenki pelaamaan.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Uusi halli on varmasti vielä puhdasta haihattelua, mutta miettikää sitä duunia, minkä Hjallis olisi varmasti valmis tekemään estääkseen uuden IFK-hallin nousemisen. Kaveri varmaan itse menisi öisin rakennusmaalle ruuvailemaan ruuveja irti hidastaakseen rakentamista.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onhan se huikeaa komediaa, että parhailla paikoilla Ilmalan hallissa patsastelee katkarapukatsojat aitioissa aina hallin halvimmilla lipuilla. Olen tiennyt asian n. 15 vuotta, mutta tottahan se on, että lippujen myyntitapa Ilmalaan on totaalisen järjetön, kun halli on siellä pystyssä varmaan vielä n. 40-50 vuotta. Kun ei ole purkupykälää aitioiden sopimuksiin, niin kuka edes harkitsisi ostavansa joskus hallin Hjallikselta pois, ei kukaan. Hjallis, sää mokasit ja big time. tuon jutun.
Eikös tässä nyt kuitenkin tehdä asiasta hieman liian yksinkertainen. Siinä vaiheessa kun hallia rakennetaan tarvitaan aika perkeleesti omaa rahaa lainojen lisäksi. Tuota rahaahan aitioilla haetaan ja sen rahan saamiseksi pitää olla tarjota rahalle vastinetta.

Voihan se tietenkin olla, että jos vaikkapa Helsinkiin joskus uusi areena rakennetaan niin siellä asiat tehdään paremmin. Aika kova myyntitykki tosin tarvitaan, jos kauppatavarana on perkeleen kallis aitio, jonka kylkiäisenä saa oikeuden ostaa tapahtumiin kalleimman luokan liput ja vielä maksaa aitiosta vastiketta. Ihan maalaisjärjellä ajatellen kuka helvetti tuollaisia aitoita ostaisi ja kun niitä ostajia tarvitaan vielä paljon.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siihen se ei ainakaan tule. Stadion säätiöllä on jo kaupunki ja valtio rahoittajana laajennukselle tuolle alueelle. Siihen tulee urheilutiloja ja urheilujärjestöille toimistotiloja, ei ainakaan HIFKin uutta kotihallia. Esisuunnittelu on tuolla alueella jo käynnissä.

Eikös tää koske Stadikan parkkista vai oonko antanut itseni ymmärtää täysin väärin? Onko Stadion säätiö ihan oikeasti saanu koko parkkiksen itselleen? Melko persiistä jos näin on. Kohtuu ison alueen ovat itselleen saaneet, kun Stadikan ja kisiksen parkkiksien yhteisala on jotain 300*100. Tolle alalle mahtuis jo kaksi KOFF Gardenia.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Eikös tässä nyt kuitenkin tehdä asiasta hieman liian yksinkertainen. Siinä vaiheessa kun hallia rakennetaan tarvitaan aika perkeleesti omaa rahaa lainojen lisäksi. Tuota rahaahan aitioilla haetaan ja sen rahan saamiseksi pitää olla tarjota rahalle vastinetta.

Voihan se tietenkin olla, että jos vaikkapa Helsinkiin joskus uusi areena rakennetaan niin siellä asiat tehdään paremmin. Aika kova myyntitykki tosin tarvitaan, jos kauppatavarana on perkeleen kallis aitio, jonka kylkiäisenä saa oikeuden ostaa tapahtumiin kalleimman luokan liput ja vielä maksaa aitiosta vastiketta. Ihan maalaisjärjellä ajatellen kuka helvetti tuollaisia aitoita ostaisi ja kun niitä ostajia tarvitaan vielä paljon.

Onko Hjallis arvon bozik taas joku kiekkojumala, jonka tekemisiä ei saa arvostella, kuten Kal€ on. Itse et tietenkään ostanut aitiota 95-96, vaikka sehän olisi ollut Jokerit-kannttajalle loistava sijoitus, kun Hjallis teki kehnoja sopimuksia ja ostajat hyviä. Nyt ne vuokraa aitioitaan sikahintaan, kun on esim. MM-kisat. Olitpas osaamaton silloin bozik myös itse, kun et edes tuota rahantekomahdollisuutta keksinyt, että olisit ostanut itsellesi aition Areenasta.

Ei tehdä asiasta yksinkertaista, vaan esitetään asialle erilainen näkökulma kuin millä Hjallis asian toteutti. Esim. Ilmalan hallin nimi myytiin 10 vuodeksi ja kaupaksi meni. Meni myös uudestaan kaupaksi v. 2007 ja varmaan menee myös 2017. Olisiko kannattanut tehdä sellaiset aitiosopimukset, jossa aitioiden pääsylippujen hintaperusteita tarkistetaan kerran 10 vuodessa. Uskon, että Ilmalan Areenan aitiot olisivat menneet kaupaksi aitot myös tuollaisella sopimustarjouksella 1995-96. On varmaan monia muitakin vaihtoehtoja. Nyt Hjallis on nalkissa aitiosopimustensa kanssa ns. täältä ikuisuuteen ja se ei ole hänelle hyvää bisnestä, ei todellakaan. Ensimmäinen tekijä on aina siitä hyvä tuleville polville, että hänen munauksistaan voi ottaa opiksi, eikä tarvitse toistaa ainakaan samoja virheitä kuin Ilmalan Areenan kanssa on tehty.

Nythän homma meni ihan naurettavuuksiin, kun edes pyörätuolipaikkoja Leijonien peleihin ei voitu myydä alle 155 euron, kun se olisi ollut sitten katkarapuleipäsakille referenssi halvimmasta lipusta aitioihinsa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös