HIFK tarvitsee uusitun hallin – Helsinki Garden tervetuloa!

  • 1 601 290
  • 5 804

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
- - -
Nostetaan kattoa, rakennetaan lisätiloja sivulle jne.
- - -

Katon nostaminen ei onnistu, rakenteellisista syistä. Menisi melkein koko halli uusiksi.

Lisätiloja oheistoimintaan olisi sitävastoin suht helppo tehdä. Tuossa jo pari vuotta sitten kerroin miten esim. Nordenskiöldinkadun puoleinen pääsisäänkäynti voitaisiin kattaa melkein kadulle asti, jolloin lipunmyyntitilat ja jonotus sekä käynti VIP-tiloihin olisivat sisätilojen kautta. Taideteos jäisi joko sisäpuolelle tai sitten sitä siirrettäisiin jonkun verran. Hyvin tehtynä siitä voisi tulla ikäänkuin lasitettu parveke, isommassa skaalassa. Sen katto olisi suurin piirtein samassa tasossa kuin se invasisäänkäynti nykyisin. Etuosan ns. vip-parkki poistuisi, mutta se on voi voi. Spåralla pääsee.

Lisäksi parkkipaikan puoleiselle tasolle harkkahallin päälle voisi rakentaa vastaavan lasitetun laajennuksen. Parkkipaikalle sitten parkkihalli ja hiukan liikennejärjestelyjä, tilaahan siinä viereisessä puistossa on.

Lisäpaikkoja saisi siten, että molemmat päädyt avattaisiin ja niitä jatkettaisiin n. kymmenellä metrillä. Nykyinen katto jäisi ennalleen, laajennusten katto tulisi hieman alemmaksi. Silloin päätyihin saataisiin kymmenkunta riviä lisää, ja jos toinen pääty tehtäisiin fanien seisomakatsomoksi, tulisi paikkoja tuplaten. Tällainen ratkaisu on ymmärtääkseni tehty esim. Prahan vanhassa hallissa. Siellä on vaan vieraspäätykin seisomakatsomo.

Nykyiset lastulevykopit, joita aitioiksi kutsutaan, rakennettaisiin kaukalon kulmiiin kahteen kerrokseen. Nykyisin ne tilat ovat käyttämättä.

Jos ja jos, mutta kun en jokapaikkaan ehdi. Toisin kuin Hjallis.
 
Fordél

Jäsen
Katon nostaminen ei onnistu, rakenteellisista syistä. Menisi melkein koko halli uusiksi.

Ok, kiitos tiedosta.

Hyvin tehtynä siitä voisi tulla ikäänkuin lasitettu parveke, isommassa skaalassa. Sen katto olisi suurin piirtein samassa tasossa kuin se invasisäänkäynti nykyisin. Etuosan ns. vip-parkki poistuisi, mutta se on voi voi. Spåralla pääsee.

Tarkoitatko invasisäänkäynnillä niitä vasemmalla puolella olevia ovia?

Lisäpaikkoja saisi siten, että molemmat päädyt avattaisiin ja niitä jatkettaisiin n. kymmenellä metrillä. Nykyinen katto jäisi ennalleen, laajennusten katto tulisi hieman alemmaksi. Silloin päätyihin saataisiin kymmenkunta riviä lisää, ja jos toinen pääty tehtäisiin fanien seisomakatsomoksi, tulisi paikkoja tuplaten. Tällainen ratkaisu on ymmärtääkseni tehty esim. Prahan vanhassa hallissa. Siellä on vaan vieraspäätykin seisomakatsomo.

Paljonko tämä toisi lisäpaikkoja noin suurinpiirtein?
 
fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
- - -
Tarkoitatko invasisäänkäynnillä niitä vasemmalla puolella olevia ovia?
- - -
Paljonko tämä toisi lisäpaikkoja noin suurinpiirtein?

Invasisäänkäynti siis ymmärtääkseni on se ylemmälle tasolle johtava ovipari, jossa ainakin ennen muinoin notkuttiin tupakalla ja pidettiin kaljamukeja kaiteen päällä, odotaen vain milloin ne putoavat tupakalla olevien vip-vieraiden niskaan.

En nyt ole laskenut paikkojen lisäyksen tarkkaa määrää, mutta senhän saa selville kun käy katsomassa kuinka paljon per rivi on nyt paikkoja ja laittaa siihen kymmenen riviä lisää + tuplaa toisen pään kun siihen mahtuu kaksinkertainen määrä.
 
Missäköhän vaiheessa syksyllä Buranalle jää tehdään vai onkohan siellä ympärivuoden? Meinaa voisihan IFK kokeilla Salonojan suosiollisella avustuksella ensi kaudella European Trophyä Espoossa. Meinaa jos katsojat raahautuvat Järvenpäähän asti katsomaan niitä pelejä, niin eiköhän sitä Espooseenki päästä. Lisäksi hallista on muutoinkin positiivisia muistoja, kun viimeisin mestaruus on sieltä haettu.

Baronalle tehdään jää suhteellisen aikaisin, Blues pelaa siellä kaikki kotiharjoitusottelunsa. Ihmettelin jo vuosi sitten sitä että miksei IFK pelaa Baronalla höntsämatsejaan jos joku Järvenpään kylähalli tulee kahdesta ensimmäisestä autollisesta heti täyteen. Eikös siellä ollut joku iltausvakin sisällä kun ulkona on liian lämmintä? Saa nähdä miten ennen tulevan kauden alkua käy.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Katselin Helsingin karttaa ja huomasin yhden keskustan tuntumassa olevan maa-alueen, joka saattaa poistua nykyisestä käytöstä lähivuosina: Lapinlahden sairaala-alue, josta on käyty kovaa kiistaa jo vuosikausia. Sijainti Länsiväylän päässä olisi ihanteellinen espoolaisille kartanovolvokuskeille, jotka tällöin saataisiin pois ruuhkauttamasta Manskua ja Töölöä. Spåra menee parinsadan metrin päästä, samoin metro. Dösällä pääsee, ja keskustasta kävelee ehkä vartissa ainakin sitten, kun Rautatiekatujen välinen ratakuilu muutetaan lähivuosina kevyen liikenteen väyläksi. Sairaalan tilalle on käsittääkseni haikailtu jotain kylpylähotellia. Jos alueelle tekisikin jonkun ison kompleksin, jossa on kylpylää, hotellia, kauppaa, ravintolaa ja Koff Garden, niin kävijöitä riittäisi taatusti matsien ulkopuolellakin. Onhan se kaukana Nordiksesta, mutta se on lähes väistämätöntä. Jos Urheilulehden juttua on uskominen, Nordiksen täydellinen remontointi olsii niin iso urakka, että uusi halli tulee halvemmaksi, eikä siinä lähellä ole vapaata tilaa, ellei jotain pura tieltä pois.

En ole sijoittamassa uutta hallia tältä istumalta Länsiväylän päähän, mutta on niitä huonompiakin sijainteja vai mitä?
 
Pleksi(t)

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Katselin Helsingin karttaa ja huomasin yhden keskustan tuntumassa olevan maa-alueen, joka saattaa poistua nykyisestä käytöstä lähivuosina: Lapinlahden sairaala-alue, josta on käyty kovaa kiistaa jo vuosikausia.

Täähän olisi loistava. Nyky-(ja normaali-)menolla lyhyt matka keväisin Hietsuun kahlaamaan jäiden sekaan. Kannatan!
 
Deus Ex

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Maple Leafs, Packers
Katselin Helsingin karttaa ja huomasin yhden keskustan tuntumassa olevan maa-alueen, joka saattaa poistua nykyisestä käytöstä lähivuosina: Lapinlahden sairaala-alue, josta on käyty kovaa kiistaa jo vuosikausia. Sijainti Länsiväylän päässä olisi ihanteellinen espoolaisille kartanovolvokuskeille, jotka tällöin saataisiin pois ruuhkauttamasta Manskua ja Töölöä. Spåra menee parinsadan metrin päästä, samoin metro. Dösällä pääsee, ja keskustasta kävelee ehkä vartissa ainakin sitten, kun Rautatiekatujen välinen ratakuilu muutetaan lähivuosina kevyen liikenteen väyläksi. Sairaalan tilalle on käsittääkseni haikailtu jotain kylpylähotellia. Jos alueelle tekisikin jonkun ison kompleksin, jossa on kylpylää, hotellia, kauppaa, ravintolaa ja Koff Garden, niin kävijöitä riittäisi taatusti matsien ulkopuolellakin. Onhan se kaukana Nordiksesta, mutta se on lähes väistämätöntä. Jos Urheilulehden juttua on uskominen, Nordiksen täydellinen remontointi olsii niin iso urakka, että uusi halli tulee halvemmaksi, eikä siinä lähellä ole vapaata tilaa, ellei jotain pura tieltä pois.

En ole sijoittamassa uutta hallia tältä istumalta Länsiväylän päähän, mutta on niitä huonompiakin sijainteja vai mitä?

Se kylpylä on/oli suunnitteilla Taivallahteen eli Hietsun toiselle puollelle. Tarkemmin sanottuna Taivalsaareen, joka on semmoinen kärpäsenpaskan kokoinen niemi. Sairaalan alueelle ei olla suunnittelemassa mitään suurempaa kompleksia. Lähinnä kai väännetään siitä puiston vapaammasta käytöstä ja muista pikkuseikoista. Mitään halli- ja toimistokompleksia siihen on aika turha haaveilla.
 
Suosikkijoukkue
IFK Helsingfors
Katselin Helsingin karttaa ja huomasin yhden keskustan tuntumassa olevan maa-alueen, joka saattaa poistua nykyisestä käytöstä lähivuosina: Lapinlahden sairaala-alue, josta on käyty kovaa kiistaa jo vuosikausia. Sijainti Länsiväylän päässä olisi ihanteellinen espoolaisille kartanovolvokuskeille, jotka tällöin saataisiin pois ruuhkauttamasta Manskua ja Töölöä. Spåra menee parinsadan metrin päästä, samoin metro. Dösällä pääsee, ja keskustasta kävelee ehkä vartissa ainakin sitten, kun Rautatiekatujen välinen ratakuilu muutetaan lähivuosina kevyen liikenteen väyläksi. Sairaalan tilalle on käsittääkseni haikailtu jotain kylpylähotellia. Jos alueelle tekisikin jonkun ison kompleksin, jossa on kylpylää, hotellia, kauppaa, ravintolaa ja Koff Garden, niin kävijöitä riittäisi taatusti matsien ulkopuolellakin. Onhan se kaukana Nordiksesta, mutta se on lähes väistämätöntä. Jos Urheilulehden juttua on uskominen, Nordiksen täydellinen remontointi olsii niin iso urakka, että uusi halli tulee halvemmaksi, eikä siinä lähellä ole vapaata tilaa, ellei jotain pura tieltä pois.

En ole sijoittamassa uutta hallia tältä istumalta Länsiväylän päähän, mutta on niitä huonompiakin sijainteja vai mitä?

Olisi kyllä erittäin hyvä sijainti uudelle hallille juurikin kulkuyhteyksien takia. Länsimetron valmistuminen saattaisi myöskin parantaa espoolaisfanien tulemista paikanpäälle. Parasta vielä, että kyseinen paikka sijaitsisi todella lähellä kantakaupunkia.

Ainoa vaan, että kyseinen Lapinlahden alue taitaa olla monilta osin suojeltu rakennuslainosalta. Museovirasto tekisi varmasti kaikkensa, että nykyistä Mielisairaala ei purettaisi sen historiansa takia ja ettei alueelle ylipäätään rakennettaisi mitään. Ikävä kyllä...

Olisi kuitenkin hienoa, että uudelle hallille löytyisi paikka jostain läheltä keskustaa. Jätkäsaarikin taitaa olla jo kaavoitettu.
 
R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toteutuessaan tämä tornitalohan vaikeuttaisi markkinoita entisestään ja näin ollen saattaisi olla ainakin hidaste teidän hankkeellenne.

Vaikka Hjalliksen suunniotelmat ovatkin just sellaisia mistä näiden modernien hallien kohdalla on puhuttu jo pitkään, nimenomaan niiden ulkopelillinen funktio on se, joka ei syä toista. Eli kauppakeskus/asuntoja eri puolilla kaupunkia ei ole toiselta pois. Enemmänkin kyse on siitä, kuten ammattiurheilussa ylipäätään, mitä muuta kummankin hallin alueella on. Jos Ilmalan halli olisi Jumbon vieressä Vantaalla, sinne olisi turha kauppoja ja kylpylähotellia haaveilla.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Saataiskohan me houkuteltua joku venäläinen ökymiljonääri rakentamaan meille uusi halli? Kaveri ostais eka vanhan pois kaupungilta ja alkaisi rakennuttamaan ulkokuorta ensin vanhan ympärille. Tyyliin kymmenen metriä jokaiselta puolelta eteenpäin ja katto (ylöspäin suuntautuva) siihen päälle ja sen jälkeen yksi sivu kerrallaan remppais meille uuden Koff Gardenin, vanhan tilalle? Olisikohan tuollainen rakennusteknisesti edes mahdollista?

Jos hintana olis, että "kakkosjoukkue" hallissa alkaisi pelaamaan idän liigaa, niin aika halvalla päästäis, koska eihän sitä ole kenenkään pakko mennä katsomaan.
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Uusin UL (3.11.2011) kertoo Olympiastadionin suunnitelmista muuntautua nykypäivään ja siihen saattaa kuulua esim. parkkialueen siirtäminen maan alle. Siinä olisi hyvä tila uudelle HIFK-hallille, jota tuskin kukaan vastustaisi, jos paikka vapautuu uuteen käyttöön.
 
Silkkeri

Tuo Olympiastadionin/kisahallin parkkipaikka olisi kyllä lähestulkoon täydellisin mahdollinen sijainti uudelle hallille. En kyllä tähän hätään osaa hahmottaa, riittäisikö tuo pelkkä tien eteläpuolinen parkkis jäähallin tilaksi vai pitäisikö halli väsätä tien molemmille puolille. Nykyinen Mäntymäentie(?)hän halkaisee parkkipaikan kahtia, pystyisiköhän tuon ohjaamaan vaikka tunneliin maan alle jos halli tuohon pistettäisiin pystyyn.

Nykyinen halli käy kyllä itselleni ihan hyvin, mutta en nyt vastustakaan jos uutta aletaan rakentamaan. Niin kauan siis kun uusi tulee sopivalle paikalle, eikä minnekään huitsin nevadaan.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tuo Olympiastadionin/kisahallin parkkipaikka olisi kyllä lähestulkoon täydellisin mahdollinen sijainti uudelle hallille. En kyllä tähän hätään osaa hahmottaa, riittäisikö tuo pelkkä tien eteläpuolinen parkkis jäähallin tilaksi vai pitäisikö halli väsätä tien molemmille puolille. Nykyinen Mäntymäentie(?)hän halkaisee parkkipaikan kahtia, pystyisiköhän tuon ohjaamaan vaikka tunneliin maan alle jos halli tuohon pistettäisiin pystyyn.

Itse veikkaan että ongelmaksi muodostuvat autovirrat jos kaupungilta haetaan lupaa uuteen noin 10 000 henkilön halliin. Aika mahdottomalta tuntuu että kaupunki antaisi vielä isomman määrän ihmisiä liikkua ytimeen autolla.
Tiedän että onhan siinä Stadion vieressä, mutta siellä ei olekaan kuin muutaman hassu tapahtuma vuodessa joka tuo paikalle yli 10 000 ihmistä.

Itse ehdotan edelleen samaa mitä pari sivua sitten kirjoittelin. Länsi-Väylän päätyyn tavalla tai toisella. Kyllä siitä Salmisaaren kupeesta tilaa löytyy ja siihen on helppo ohjata espoolaiset autoillaan Länsi-Väylältä, muut voi tulla spåralla. Metrolle noin 500m ja Kamppiin reilu 1km.
google maps salmisaari - Google Maps

_
 
Mitä kohtaan Salmisaaresta meinasit? Tuosta kuvasta puuttuu Varman/Sammon toimistokolossit ja Salmisaaren liikuntakeskus. Ne toimistotalot käytännössä seuraavat rantaa ja Länärin reunaa ja liikuntakeskus täyttää sen sisäosan. Yksi taloista näyttäisi olevan tuossa sateliittikuvassa rakennusvaiheessa ja muu alue joutomaana. Länäriltä lähtevät autokaistat vievät nykyisin enemmän tilaa mitä tuossa näkyy ja siellä on vielä joku metron huoltotunnelinkin pää, jos en väärin muista.
 
VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Länsi-Väylän päätyyn tavalla tai toisella. Kyllä siitä Salmisaaren kupeesta tilaa löytyy ja siihen on helppo ohjata espoolaiset autoillaan Länsi-Väylältä, muut voi tulla spåralla. Metrolle noin 500m ja Kamppiin reilu 1km.
Miksi täällä joka toisessa viestissä kannetaan huolta espoolaisista? Espoolaiset pitää ohjata Baronalle. Edelleen valtaosa IFK-faneista tulee Stadista. Ne jotka tulevat muualta, tulevat sitten Helsingin länsi-, pohjois- tai itäpuolelta. Mikäli uusi halli pistetään pystyyn, pitää paikkaan olla hyvät liikenneyhteydet. On se sijainti sitten länteen, itään tai pohjoiseen keskustasta.

IFK:lla on toivottavasti ihan tutkittua tietoa siitä, mistä kannattajat matseihin tulevat.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Mitä kohtaan Salmisaaresta meinasit? Tuosta kuvasta puuttuu Varman/Sammon toimistokolossit ja Salmisaaren liikuntakeskus. Ne toimistotalot käytännössä seuraavat rantaa ja Länärin reunaa ja liikuntakeskus täyttää sen sisäosan. Yksi taloista näyttäisi olevan tuossa sateliittikuvassa rakennusvaiheessa ja muu alue joutomaana. Länäriltä lähtevät autokaistat vievät nykyisin enemmän tilaa mitä tuossa näkyy ja siellä on vielä joku metron huoltotunnelinkin pää, jos en väärin muista.

Eiköhän keinoja ole monia, mielikuvitus on vain rajana ja en usko että niin täynnä on vielä tuo alue, alueen rakentaminen ei ole edes kovin rajoitettua, kunhan ei hautuumaalle asti mennä. Tietääkseni maanalaiset tilatkin lähistöllä on hyvät joten sieltä voisi sorvata muutaman sadan auton tallin kohtuu kivuttomasti, yhdistää vaikka Ruoholahden parkkiin ja muutaman sadan metrin kävely hallille. Nyky rakennusmenetelmillä hallihan voisi olla osittain meren päällä, olisihan hienot näkymät "main streetiltä". :)

Korostin ehkä espoolaisia liikaakin, mutta kerro VT mihin muualle on yhtä hyvät yhteydet? Uskotko että kaupunki antaa luvan automassan vyöryä ytimeen? Vain hyvät julkiset yhteydet olisi vihreätä toiveajattelua ja sen tietää myös kaupungin päättäjät. Ja ruuhka Turunväylälle matsin jälkeen kertoo mistä suurin osa autoista tulee. Itse sijoittaisin hallin Länsi-Helsinkiin ensisijaisesti perinteitä kunnioittaen ja siten Länsi-Väylän alku olisi loistava sijainti, ydikeskustan ja metron läheisyys on iso plussa.

_
 
VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja ruuhka Turunväylälle matsin jälkeen kertoo mistä suurin osa autoista tulee.
Kun katsoo liikennettä Nordiksen parkkipaikalta, niin kyllä hyvin huomattava osa kääntyy Pasilan suuntaan. Mutta jotain faktaa olisi tosiaan hyvä nähdä siitä, mistä katsojat tulevat.

Pidän uutta hallia vielä kaukaisena asiana, enkä todellakaan osaa sanoa, mistä sille paikka löytyisi. Mahdollisimman lähellä nykyistä olisi tietysti optimi.
 
frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miksi täällä joka toisessa viestissä kannetaan huolta espoolaisista? Espoolaiset pitää ohjata Baronalle. Edelleen valtaosa IFK-faneista tulee Stadista. Ne jotka tulevat muualta, tulevat sitten Helsingin länsi-, pohjois- tai itäpuolelta. Mikäli uusi halli pistetään pystyyn, pitää paikkaan olla hyvät liikenneyhteydet. On se sijainti sitten länteen, itään tai pohjoiseen keskustasta.

IFK:lla on toivottavasti ihan tutkittua tietoa siitä, mistä kannattajat matseihin tulevat.

Nimenomaan! Ei HIFK:n tai kenenkään muun helsingissä toimivan tarvitse miettiä miten asiat hoidetaan niin ettei espoon veropakolaisille tule paha mieli. Jos ei halua asua stadissa, niin sitten siitä joutuu vähän kärsimään, eli on pidemmät matkat palveluihin. yksinkertaista. Jos taas haluaa saada palvelut helposti käyttöön, on muutettava kaupunkiin. Ja siitä samaa mieltä että enemmistö faneista on todellakin helsingistä, yllättäen jopa itä-helsingistä saattaa löytyä enemmän faneja kuin espoosta. Toki espoolaiset pitävät ehkä enemmän ääntä itsestään, mikä saattaa aiheuttaa vaikutelman, että heitä olisi fanien keskuudessa enemmänkin.

Ja liikenneyhteyksistä samaa mieltä. Vaikka ollaankin takapajuisessa Suomessa, niin ei täällä nykypäivänä voi rakentaa niin että liikenne olisi vain autojen varassa. Ja kyllä esim. metron läheisyys voi vaikuttaa hallin kannattavuuteen aika paljonkin, jolloin tapahtumiin on helpompi houkutella ihmisiä. Johonkin espoon areenalle ei varmaan kukaan ihan pikkujutun takia viitsi matkustaa. Finaalit on sen verran poikkeuksellista, jolloin on ymmärrettävää, että stadista saapui 8000 ihmistä sinne.

edit. ruuhka turunväylälle johtuu siitä, ettei espoolaiset osaa käyttää joukkoliikennettä massatapahtumiinkaan saavuttaessa, kuten kaupunkilaiset. se ei sinänsä kerro vieläkään mitään siitä, mistä suurin osa katsojista on tulossa/menossa.
 
Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun katsoo liikennettä Nordiksen parkkipaikalta, niin kyllä hyvin huomattava osa kääntyy Pasilan suuntaan
Faktaa on se, että asun Espoossa ja lähden Pasilan suuntaan, koska sieltä pääsee nopeammin pois ruuhkasta... siis Eltsulta Hevoshalleille ja Hakamäentien kautta....
 
Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
halliasiaa

Mielestäni HIFK: n, ja sen fanien tulee ottaa halliasiassa ainakin kaksi asiaa huomioon. 1. Espoo tulee olemaan osa helsinkiä ja 2. Espoon Blues tullee liittymään KHL: lään. Mahdollisen uuden hallin paikaksi nykyisen "Nordiksen parkkipaikka" olisi mielestäni ideaali maantieteellisesti ja historiallisesti, mutta jos ei, jotain Meilahden ja Länsiväylän väliltä olisi toiseksi paras vaihtoehto. mielestäni skenaario jossa tulevassa "Länsi Helsingissä" kannatetaan kahta joukkuetta: "Sinisiä KHL: ssä ja Punaisia SM: liigassa" on täysin realistinen. Hei Espoo on vanhaa HIFK aluetta ennen Bluesia! Ajoin joku päivä sitten siellä ja Ossi Väänäsen naama näkyi bussi pysäkillä. Jokeritkin on olemassa, otetaan me Espoo takas haltuun ennen sitä.
 
Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Stadionin eteläpäädyn parkkipaikalle monttu --> siihen kaksikerroksinen parkkis. Yksi kerros maan alle, toinen kerros nykyisellä paikalla.
Kisahallin parkkikselle sa, mutta päälle halli. Varmaankin yksi ihanteellisimmista paikoista IFK faneille. Ulkomitoiltaan jotain TPS:n hallin luokkaa.
Teoriassa, 1001 ja 1 estettä, eikä vähäisimpänä hinta.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kun katsoo liikennettä Nordiksen parkkipaikalta, niin kyllä hyvin huomattava osa kääntyy Pasilan suuntaan. Mutta jotain faktaa olisi tosiaan hyvä nähdä siitä, mistä katsojat tulevat.

Lukuja en tiedä, mutta muistan puhuneeni tästä joskus erään asiasta jotain tietävänkin kanssa ja hän oli tuolloin (n. viisi vuotta sitten) sitä mieltä, että n. puolet hallin vakioporukasta tulisi Espoosta.

Mut nää on tietysti näitä, imagollisesti Espoon IFK on vähän heikko, joten eiköhän se halli jatkossakin kantakaupungin alueella pysy.
 
Ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää mihin ko. laskelmat perustuvat. Ei tule oikein muuta mahdollisuutta mieleen, kuin kausikorttilaisten postiosoitteet. Toki heidän joukossaan voi espoolaisten osuus olla suhteellisesti suurempi, onhan ifk:lla aika hintavat kausarit. Mutta on muistettava sekin, että kausarilaiset kattaa vasta noin puolet matsin katsojista.

Autoliikenteestä epäilemättä suuri osa kohdistuu espoon suuntaan. Mutta autoilijat eivät varmaan ole huomanneet, miten moni matseihin tulee joko kävellen tai julkisilla. Dösät ja sporat on usein aika täynnä matsien jälkeen joka suuntaan. Ja yksi täysi dösä vastaa vähintään 50 henkeä (?), joten 50 yksin autoilevan autoa (matsehinkin näyttää suuri osa tulevan yksin autoillen) tukkii liikennettä huomattavasti enemmän, mikä voi antaa harhaanjohtavasti vaikutelman, että espoon suuntaan menijöitä olisi lukumäärällisestikin enemmän.
 
Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä väitän kyllä, että reilusti alle puolet tulee autolla matsiin. Jos matseissa käy se 7000 ihmistä ja keskimäärin on varmaan noin 2 ihmistä per auto tekisi puolet jo 3500 autoa. Jos puolet tulisi autolla tekisi se 1750 autoa. 1750 autoa on jo melko paljon. Hallin parkkikselle mahtuu 450 autoa, jolloin 1300 autoa menisi vielä muualle. Väitän, ettei millään pidä paikkaansa. Mun veikkaus on, että noin 2000-3000 ihmistä tulee autoilla ja loput, eli noin 4000-5000 tulee yleisillä. Jos vaikka arvioisi, että näistä autoilla tulijoista tulisi 70% lännestä ja loput muualta, niin päästään 1400-2100 espoolaiseen kävijään.

Hallin tulee siis olla hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Jos halli sijoitetaan johonkin länsiväylän päähän, niin idästä ja pohjoisesta tulijoiden liikkuminen vaikeutuu huomattavasti, eikä se vaikuta kovinkaan fiksulta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös