Suomeen mahtuisi vielä hyvinkin suuri määrä erilaisia kv-tason urheilukilpailuja, jos vain olisi paikkoja missä niitä voisi järjestää 10-15000+ katsojalle.
Jos yhtään naapurimaista voi ottaa mallia, niin Suomeen mahtuu uusia KV-tason halleja useampiakin kuin vain nämä
toivottavasti nousevat Tampereen ja HIFK:n hallit.
Tapahtumia noihin kyllä löytyy, kunhan vain tuote (halli+infra) on kunnossa ja myyntipuoli osaa hommansa. Joillekin madonnoille, ladygagoille tai vaikka Monster Truckeille on aivan sama esiintyvätkö ne Helsingissä, Tukholmassa, Oslossa vai Rovaniemellä. Oleellisinta on, että tapahtuma saadaan järjestettyä kunnolla ja viivan alle jää tarpeeksi suuri summa. Ei Madonnalle ole mitään merkitystä sillä, vetääkö hän keikkansa Hartwallilla vai "Koff Gardenilla", kunhan vain hän saa palkkansa, pystyy nostattamaan muuta myyntiään (eli yleisö viihtyy keikalla) ja viettää muun aikansa kaupungin ykköspaikoissa.
On jotenkin jopa säälittävää, että Helsingissä potentiaalisia paikkoja on niin harvassa. Väkeä alueella on aivan riittävästi myymään täyteen vaikka Hartwall ja "Koffi Garden" täyteen samana iltana. Hartwallille on tunkua ja muut paikat eivät ole muilta osin kunnossa. Toki Madonna veti Jätkäsaaren tungoksen partaalle ja Stadikalla on hyvin myyviä keikkoja, mutta noilla paikoilla ja Suomen sääolosuhteilla kalenteri on painottunut kesään. Nordis sitten alkaakin olemaan jo auttamattoman pieni näille artisteille, jotka myisivät vaikka satatuhatta lippua jos paikkoja olisi. Ja rehellisesti sanoen en pidä Jääkenttäsäätiötä sellaisena tahona, joka pystyisi säännöllisesti myymään tuvan täyteen muitakin tapahtumia.
Ongelmana vain on sopivien tahojen ja paikkojen löytäminen. Toinen huippuhalli vaatisi keikkojen lisäksi myös muuta aktiviteettia, toisin sanoen vähintään HIFK:n ja toivottavasti jonkun toisen seuran vetämään katsojia niinä iltoina, kun Madonna ei ole lavalla. Tuo ratkeisi esimerkiksi sillä, että HIFK tai sen taustavaikuttajat omistaisivat tietyn osan hallista. Tuon tason projekti vaatii kuitenkin sen, että mukaan tulee selkeästi myös "ulkojääkiekkoilullisia" aspekteja, pelkästään HIFK:n omistuksessa esimerkiksi tapahtumamyynti voisi jäädä toissijaiseksi asiaksi hyvinkin nopeasti. Samoin HIFK:n taloudellista riskiä pienentäisi se, että mukana olisi taho, joka toisi molempien taskuihin rahaa omalla työllään omalla ydinosaamisellaan ja samalla hoitaisi rahoituspuolta. Samoin näitä "rahoitustahoja" olisi helpompi saada mukaan sillä, että osa riskeistä olisi HIFK:lla ja saataisiin taattua se, että hallissa kävisi talvikauden aikana muutaman kerran viikossa se 7-10k katsojaa ja hallille saataisiin helpommin luotua omaa brändiä.
Paikasta puolestaan on spekuloitu paljon, joten siihen en pahemmin keskity. Oleellista olisi kuitenkin olla hyvien kulkuyhteyksien päässä, toisin sanoen olla enemmän Hartwallin kuin Baronan kaltainen. Koska HIFK on saatava mukaan, niin myös keskustan tai sen tuntuma olisi välttämätön. Tietyllä pervessillä tavalla haluaisin nähdä huippuhallin joko Alppipuistossa tai Kaisaniemen hiekkakentällä, mutta realistina en kumpaankaan usko.
Enkä tosiaan pitäisi tuulesta temmattuna noita puheita Hjalliksen, Hartwallin taustajoukkojen ja Kummolan mafian painostuksesta. Totta kai on selvää, projektiin rahojansa laittaneet eivät halua kilpailua ja sitä kautta riskiä omien tulojen tippumisesta. Tämän takia olisikin oleellista saada mukaan liitto tarjoamalla parempaa kokonaispakettia (hinta, sijainti, kunto, laajennusmahdollisuudet, jne.) ja helpottaa asioiden viemistä sille taholle, että rahoitusta voitaisiin alkaa etsimään.
Mitä nyt omaan päähäni on Ruotsista tarttunut, niin oma halli on seuralle tapa kasvaa. Pitkässä juoksussa kuitenkin hallin pitäisi olla tuottava sijoitus ja tätä kautta mahdollistaa taloudellinen kasvu perusliiketoiminnan (keikko) suhteen. Samoin omat puitteet pakottaisivat seuraa ottamaan vieläkin ammattimaisemman askeleen; pelissä olisi suuremmat panokset ja tätä kautta vieläkin pakottavampi tarve tomiia "oikein". Tuskin esimerkiksi Sir Penttiä olisi katsottu niin pitkään (tai edes palkattu) jos panoksena olisi ollut urheilullisen menestyksen lisäksi myös noine suuret taloudelliset riskit. Kärjistettynä esimerkkinä yksityishenkilöiden taholta tätä voisi verrata omaan asuntoon ja vuokrakämppään. Kyllä kummasti kiinnostaa kämpän pitäminen kunnossa silloin, kun se on oma. Samoin satojen tuhansien lainojen painaessa niskaan myös halu tienata enemmän (=parempia duuneja) kasvaa.
Jos itse olisin HIFK:n hallituksessa, niin lobbaisin aivan helvetisti Jääkiekkoliiton, kaupungin ja rahoittajatahojen suuntaan asiaa. Potentiaalia ja jopa tarvetta toiselle suurhallille olisi, ongelmia tosin syntyisi HIFK:n tarpeesta, Hartwallista ja rahasta. Vaihtoehtona sitten tarjoutuisin ostamaan enemmistön Nordiksesta ja pitäisin huolen siitä, että mikään taho ei jarruttaisi suuriakaan remontteja ja muita muutoksia (esim. nimi) vetoamalla johonkin tsaarin ajan asetukseen, EU-direktiiviin tai marttakerhon päätökseen.