Mainos

HIFK tarvitsee uusitun hallin – Helsinki Garden tervetuloa!

  • 1 644 629
  • 5 974

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Fiftyeight: Tiesitkö, että HIFK:lle tarjottiin aikanaan (taisi olla sodan jälkeen) Töölön Pallokenttää ostettavaksi? Jos näin olisi tapahtunut, niin...

Svante, juu tällaista legendaa olen kuullut mutta en ole sen todenperäisyydestä varmuutta koskaan saanut.

Kiitos Johannekselle ansiokkaasta selvittelytyöstä. Oma lähteeni on rakennusviraston suht korkealla jakkaralla istuskeleva virkamies, joka hänkin myönsi ettei Nordista ole virallisesti suojeltu. Käytännössä kuitenkin muutostöille tullaan antamaan varsin tiukat raamit.

Vaikka raamit annettaisiinkin, niin tunnen erään lätkän hurahtaneen arkkitehdin joka on kesämökillään huvikseen luonnostellut mahdollisia hallin muutostöitä, niin ulko- kuin sisäpuolia, ja luonnoksia nähneenä uskon hyvin siihen että n. 9500 paikkaa hyvällä suunnittelulla voidaan saada järjestymään. Tällöin osa paikoista olisi fanien seisomakatsomoa.

Hyvällä tahdolla, rahalla ja yhteistyöllä Nordiksesta saa varsin riittävän hallin SM-liigaa silmällä pitäen. Euroopan liiga tmv. onkin sitten jo eri juttu.
 

penalalli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Leeds United
Piirustukset

Esille vaan, jos mahdollista, saadaan spekulointeihin uusia ulottuvuuksia.

Oma, ammattitaidoton, näkemykseni vaatii päätyjen lasituksien siirtämistä alhaalta vinoiksi ulospäin. Sori vaan röökaajat, matka pitenisi.
 

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Taloudellisessa mielessä kakkosvaihtoehto olisi katastrofi sekä ostajalle että myyjälle. Tästä syystä sitä ei tulla näkemään.
Tähän haluaisin saada perustelut.

Jaffala ei ole ollut mikään kultakaivos myyjälle eli Jokereille. Noin 30-40 tapahtumaa vuodessa toisi ihan kivasti hilloa lisää. Aition omistajatkin olisivat varmaan tyytyväisempiä kun vieraita voisi viedä sekä HIFK:n että Jokerien otteluihin. HIFK puolestaan saisi otteluihinsa enemmän katsojia, kun on isompi halli ja paremmat mahdollisuudet oheismyynnille.

Ylipäätään halleista on ollut vaikea tehdä kannattavaa bisnestä. Paikoilla, joissa ei ole tarpeeksi asukaspohjaa tämä on suorastaan mahdotonta. Joku New Yorkin Madison Square Garden on vähän toisessa luokassa kuin vaikkapa halli Helsingissä. Jopa Tukholman Globen kyykkäsi. Hjalliksella taitaa itselläänkin olla kokemuksia Keski-Euroopasta siitä kuinka hallia on vaikea saada kannattavaksi.

Taloudellinen katastrofi on oman pienemmän hallin rakentaminen. Hjallis rakensi vähän liian ison hallin Jokereille, mutta tällä toimenpiteellä likvidoitiin se mahdollisuus, että HIFK jonain päivänä rakentaisi vielä isomman hallin, jossa maailmanluokan artistit konsertoisivat. Uusi halli, joko parannettu Nordis tai kokonaan uusi halli on luultavasti kokoluokaltaan n. 9000 henkeä. Kuka sellaiseen Madonnaa veisi, kun samalla alueella on 13500 vetävä halli? Ei kukaan. Kuinka uusi halli sitten elää lätkäjoukkueen 30 tapahtumaa/vuosi tuloilla? Ei mitenkään. Suuremman hallin rakentaminen on taas niin kallista, etten näe siinäkään taloudellista järkeä.

Taloudellisessa mielessä koko uuden hallin rakentaminen tulisi hylätä. Uuden isomman hallin rakentaminen taas toisi ongelmia Jaffalalle, enkä oikein näe tässäkään järkeä. Paitsi tietysti silloin, jos motiivina on kyykyttää Hjallista ja Jokereita. Kyykytykseen uuden isomman hallin rakentaminen on mielipuolisen kallista, ja siten vailla järkeä. Toki, jos Jaffalasta ei irtoa siivua markkinahintaan ilman ylimääräistä "kyykytyslisää", aina voidaan sitten uhata uuden hallin rakentamisella. Tämä sopii Jaffalalle niin kauan tosi hyvin, kunhan uusi halli on Jaffalaa pienempi, eli ei-elinkelpoinen.

Siis näen parhaimpana vaihtoehtona sen, että HIFK:ssa otetaan lusikka kauniisti käteen, niellään vähän ylpeyttä ja ostetaan Jaffalasta siivu, vaikka 35%. En tiedä nykyisiä omistussuhteita, mutta jos suhteet menisivät suurinpiirtein HIFK 35% -Jokerit 35% -ulkopuoliset 30% oltaisiin yhdessä hyvin kannattavassa hallissa ja kaikki olisivat tyytyväisiä.
 

Caine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, Leijonat
Kulahtanut Nordis.

Minua alkaa henk.koht. oikeasti jo vituttamaan koko Nordis. Sijainti on hyvä, mutta se hallin sisältö on jotain niin landea kuin olla voi. Raha on tietysti köyhässä Suomessa aina ongelma kun tällaisia isoja remontteja, saatikka uusia halleja mietitään, mutta olisi kyllä aika nostaa Helsingin jäähalli tai HIFK ottelut 2010-luvulle.
Ja remontiksi ei riitä että maalataan ne DDR aikaiset betonitolpat uusiksi, vaihdetaan Main Streetin parketti ja tuodaan sinne pari uuttaa pöytää. Tarkoitan remontilla aivan täysin uuttaa hallin sisäpuolta. Mallia Länkkäri tms. Eli käytävät, baarit, kioskit kaikki uusiksi. Katsomoon baari ja ravintola josta voi katsoa peliä. Ja hallin visuaalista ilmettä myös IFK:n suuntaan enemmän.
Okei aika isoja unelmia ja vaatii paljon. Mutta ilman unelmia ei mitään koskaan synnykkään. Ja jos kukaan ei näitä oikeasti lähde ajamaan niin tossa kulahtaneessa betoni mörskässä pelataan vielä seuraavat 50vuotta. Onks se sit kiva? Tietty jos sitä urheilullista menestystä tulisi lähes joka vuosi niin tämä asia ei saisi ehkä näin suurta huomiota. Mutta kun ei tule! Prkl.
(Ja kausikorttien hinnat muuten nousseet aika huimasti viimeisten vuosien aikana.)

Ja kun mitään edellä mainittuja asioita ei kuitenkaan tapahdu, niin voisitteko kiltit IFK:n sedät edes vaihtaa ne 90-luvun paska Salorat sieltä käytäviltä nykyaikaisiin laajakulma LCD-televisioihin! :D Ja vielä niin että niistä oikeasti voisi nähdäkin sen pelin.
;) Tack!
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tähän haluaisin saada perustelut.

Hartwall-Areenaa voitaisiin pitää laskennallisesti vaikkapa tuon 120 miljoonan euron arvoisena. Onko se jonkin verran sitä enemmän tai vähemmän, on suhteellisen epäolennaista. Jos HIFK hankkisi esittämäsi 35 prosenttia Areenasta, se kustantaisi 42 miljoonaa. Kysymyksiä:

1. Mitähän järkeä olisi hankkia selvä vähemmistäosuus hallista 42 miljoonalla?
2. Kukahan tuon 42 miljoonaa antaisi HIFK:lle ja millä ehdoilla?

Kohtaan yksi vastaan, ei pienintäkään järkeä. Kohtaan kaksi vastaan, ei löydy yhtään rehellistä bisnestahoa - ainoastaan voisi löytyä tällaisia novagrouppeja yms.

Myös Jokerien omistajatahojen kannalta idea on torso.

Jokerien suurin omistaja on SanomaWSOY. Ei liene kenellekään salaisuus, että Sanoma pyrkii hallista eroon jos se on mahdollista järkevään hintaan. Se voi tapahtua joko niin, että SanomaWSOY ostaa koko hallin ja myy sen ulos tai sitten niin, että Hjallis & kumppanit myyvät koko hallin yhdessä SanomaWSOY:n kanssa kolmannelle osapuolelle. Uuden pienosakkaan ottaminen mukaan vaikeuttaa ainoastaan isompia tavoitteita, joten sellaista ei tulla näkemään.

Yllä oleva on henkilökohtaista pohdintaani yhdistettynä bisnesmaailmassa liikkuviin huhuihin eikä pohdintani perusteena ole sen paremmmin SanomaWSOY:n kuin Jokerien omistajien virallinen kanta.
 

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jokerien suurin omistaja on SanomaWSOY.
Nyt joutuu lähtemään netin ulkopuolelle, joten aivan lyhyt kommentti, maanantaina sitten lisää. Sanoma voisi olla siis tuon siivun myyjä.

Koko mun edellinen kirjoitukseni koski hallibisnestä, ei sitä miten HIFK rahoittaa hallinsa tai osuuden Jaffalasta. Et tuonut perusteluja miten hallibisnes olisi katastrofi, jos HIFK pelaisi myös siellä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Nyt joutuu lähtemään netin ulkopuolelle, joten aivan lyhyt kommentti, maanantaina sitten lisää. Sanoma voisi olla siis tuon siivun myyjä. Koko mun edellinen kirjoitukseni koski hallibisnestä, ei sitä miten HIFK rahoittaa hallinsa tai osuuden Jaffalasta.

Kaiketi tämä on nykyaikaa, jolle on tyypillistä että isoja palatseja ostavat persaukiset työttömät pankkien 100 prosentin ja 10 lyhennysvapaavuoden lainalla. Tuskin Sanomiakaan kiinnostaa itse rahat ja niiden saaminen kuten myöskään Hjallista isomman kuvan toteuttaminen eli koko hallin myyminen kun sopiva aika on. Riittää että joku ostaa leikkirahalla 60-80 miljoonan euron osuuden ja ui tuosta vaan osaksi hallibisnestä :)

Hyvää viikonloppua täältäkin. Kalat käy sateen jälkeen napsimassa hyönteisiä järven pinnalta.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Minä harrastan kalastamistakin hallisssa, nimittäin Hakaniemen kauppahallissa, joten ei tarvitse manata vanhan sananlaskun mukaan: "Rain, rain, go away, come again some other day", että pääsen kuhafileen syrjään kiinni.

Realismi on järkevää ja tylsää ja estää kaiken uuden tekemisen. Pitää ajatella miehitettyä lento Marsiin, että pääsee edes maapallon kuuhun saakka. Taisin kirjoittaa jo kerran näin tähän ketjuun ja olen edelleen samaa mieltä. Ihan kuin olisi jo pieni hätä, että HIFK-Hockey Oy oikeasti suunnittelee omaa hallia. En tietenkään tiedä tätä asiaa, en edes huhujen tasolla, mutta minkä ihmeen takia pitää kirjoittaa tänne, että älkää persaukiset edes ajatelko HIFK:n hankkivan oman hallin tai jotenkin saavan ostettua Nordiksen omakseen. Boring, eikä sovi minusta ollenkaan H Harkimon osaomistavan joukkueen kannattajan mielipiteeksi. Missähän Jokerit olisi nyt, jos Hjallis olisi aina tunnustanut realiteetit. Saattaisi olla esim. Mestiksessä tai konkurssissa, joka ei ollut kaukana useaan kertaan n. 20-30 vuotta sitten Jokerien osalta.

Toivon, että HIFK-Hockey Oy:stä löytyy oikeaa johtajuutta ja uskallusta joko Nordiksen ostamiseen ja remontoimiseen nykypäivään tai sitten uuden hallin rakentamiseen. Itse toivoisin projekti-Nordiksen käynnistyvän 1-2 vuoden sisällä sillä, että ostetaan halli Helsingin kaupungilta ja puretaan jotain korvausta vastaan Jääkenttäsäätiön pitkä Nordiksen vuokrasopimus. Jätän yksityiskohdat toteutuksesta HIFK-Hockey Oy:n hallituksen tehtäviksi, enkä edes ehdottele mitään toimenpiteitä, muuta kuin, että laittakaa nyt hyvät miehet hihat heilumaan ja tehkää meille uusi HIFK:n omistama Nordis, korjaamalla nykyinen halli.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minua alkaa henk.koht. oikeasti jo vituttamaan koko Nordis. Sijainti on hyvä, mutta se hallin sisältö on jotain niin landea kuin olla voi. Mallia Länkkäri tms. Eli käytävät, baarit, kioskit kaikki uusiksi. Katsomoon baari ja ravintola josta voi katsoa peliä. Ja hallin visuaalista ilmettä myös IFK:n suuntaan enemmän.

Kyllähän uusi halli olisi omissakin toiveissa. Sehän on varma, että jos Nordista aletaan remontoimaan, niin rahaa palaa vitusti ja tulos on todennäköisesti pettymys. Tuohon landekommenttiin, että kannattaa käydä katsomassa esimerkiksi Porin jäähallia ja sen jälkeen alkaa oma pesä näyttämään ihan siedettävältä. Länkkäristä tai Areenasta en taas paljon lähtisi mallia ottamaan. Aikamoisia tunnelman tappajia ovat molemmat. HIFK:n pitäisi rakentaa ihan oman näköisensä halli.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Realismi on järkevää ja tylsää ja estää kaiken uuden tekemisen. Pitää ajatella miehitettyä lento Marsiin, että pääsee edes maapallon kuuhun saakka.

Johanneksen kanssa samoilla linjoilla. On jotenkin hämmentävää lukea kuinka HIFK:n pitäisi ostaa jotain 40 miljoonalla osuus Hjalliksen hallista tai pistää saman verran tai vähemmän Nordiksen remonttiin. Kumpikin idea on yksinkertaisesti tolkuttoman huono HIFK:n kannalta jo siksi, että mitään todellista päätösvaltaa ne eivät tuo HIFK:lle edes sijoittamistaan kymmenistä miljoonista. Tämä siis sillä ajatuksella, että joku ne vielä HIFK:lle antaa ja HIFK heittää ne sitten ns. menemään...

Siksi se on joko uusi halli tai tyytyminen nykytilaan. Uusi halli vaatii tullakseen kannattavaksi muutakin kuin HIFK:n pelit joten esittämääni kysymystä kannattavuudesta suhteessa Länkkäriin ja Areenaan kannattaa ainakin niiden pohtia, jotka olisivat rahoittajiksi tulossa :)
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Länkkäristä tai Areenasta en taas paljon lähtisi mallia ottamaan. Aikamoisia tunnelman tappajia ovat molemmat. HIFK:n pitäisi rakentaa ihan oman näköisensä halli.

Lyhyt kommentti tähän: Areenassa on parempi tunnelma kuin missään muussa Suomalaisessa hallissa silloin kun tupa on täynnä ja matsilla on viihdearvoa. Esimerkkeinä U20 finaali 98 ja Jokerit-HIFK matsi olikohan se 2004 (silloin kun Vopat ja Kanki ottivat matsia).

Länkkärillä periaatteessa sama juttu, kun on tarpeeksi jengiä niin tunnelma on erinomainen. Valitettavasti tämä toteutuu aika harvoin nykyään, lähinnä HIFK-matseissa. Tulee mieleen yksi Blues-Jokerit matsi takavuosilta (Banham pelasi Bluesissa), loppuhetkillä peli oli muistaakseni tasan ja peli meni päästä päähän, meteli oli järkyttävä. Ja kun Banham koukittiin läpiajossa kumoon ilman jäähyä, vihellyskonsertti oli massiivinen. Good times.

Jaffalan kohdalla iso koko on kyllä tunnelmantappaja eli jengiä tarvitaan. Bluesilla koko ei ole ongelma vaan vähäinen väkimäärä (heh).

Tunnelman saa helposti kun lato on tarpeeksi pieni ja katsojat lähellä kenttää. Mutta pieni lato ei lämmitä jos väkeä pitäisi mahtua 9000. Plus aitiot plus muut. Eli iso halli ja hyvä tunnelma on vaikea yhdistelmä nykyaikaisessa monitoimihallissa jossa firmojen tarpeet on huomioitu.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Lyhyt kommentti tähän: Areenassa on parempi tunnelma kuin missään muussa Suomalaisessa hallissa silloin kun tupa on täynnä ja matsilla on viihdearvoa. Esimerkkeinä U20 finaali 98 ja Jokerit-HIFK matsi olikohan se 2004 (silloin kun Vopat ja Kanki ottivat matsia).

Länkkärillä periaatteessa sama juttu, kun on tarpeeksi jengiä niin tunnelma on erinomainen.

Jaffalan kohdalla iso koko on kyllä tunnelmantappaja eli jengiä tarvitaan. Bluesilla koko ei ole ongelma vaan vähäinen väkimäärä (heh).
Niin eli johtopäätös on joka tapauksessa se, että tunnelman kannalta nuo eivät palvele SM-liigan arkea. Isojen/uusien hallien kohdalla se menee Suomessa aina niin, että tunnelma syntyy vain jos kentällä on suurimmat mahdolliset panokset tai siellä tapahtuu jotain poikkeuksellista, sen sijaan että halli miljöönä edesauttaisi sitä tunnelman syntymistä ottelussa kuin ottelussa.

Espoon halli on muodollisesti pätevä, mutta esimerkiksi päätykatsomoiden pienuus ja älyttömän korkuiset yläkatsomot ovat suunnitteluvirhe pahimmasta päästä. Nykytekniikka sentään mahdollistaa hallien lohkomisen hieman pienemmäksi katsomoita sulkemalla, mutta erityisesti seisomakatsomoiden hyödyntämistä, aitiokerroksen sijoittelua ja yläkatsomoiden kokoa kannattaisi tarkkaan miettiä. Nythän esimerkiksi Tampereelle on nousemassa käytännössä Hartwall Areenan kopio hieman pienemmällä kapasiteetilla, ja tunnelma Ilveksen ja Tapparan peleissä tulee alkuinnostuksen jälkeen romahtamaan 90% varmuudella.

Tunnelman saa helposti kun lato on tarpeeksi pieni ja katsojat lähellä kenttää. Mutta pieni lato ei lämmitä jos väkeä pitäisi mahtua 9000. Plus aitiot plus muut. Eli iso halli ja hyvä tunnelma on vaikea yhdistelmä nykyaikaisessa monitoimihallissa jossa firmojen tarpeet on huomioitu.
Mainittakoon "pienestä ladosta" esimerkkinä Jönköpingin Kinnarps Arena, johon mahtuu "vain" 7000 katsojaa, mutta riittävän kokoisilla seisomakatsomoilla (päädyissä), katsomon jyrkkyydellä ja aitioiden ollessa ylimpänä katon rajassa on saatu aikaan tunnelman kehittymistä edesauttava kokonaisuus, jossa se tärkein eli yleisö ja fanit ovat lähellä kenttää ja katkarapuväki hieman kauempana:

[Kinnarps Arena]

Kapasiteetin nostaminen 7000 -> 9000 vaatisi käytännössä luokkaa viiden paikkarivin lisäämisen ylöspäin tuohon Kinnarpsin rakenteeseen, eli ei todellakaan mikään mahdoton ratkaisu.

HIFK (tai sen kannattajat) ovat juuri oikeilla jäljillä halutessaan "oman näköistä" hallia näiden Hjalliksen bulkkiareenoiden sijaan.
 
Viimeksi muokattu:

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Ongelma on vain se että Suomessa nykyään kovin moni ei halua mennä katsomaan matsia seisomapaikoilta. Sinne menee vaan nuoret/fanaattiset ja Suomesta niitä ei löydy paljoa. Ehkä se on elintason kohoamisen aiheuttama ongelma.

Ensimmäinen SM-liiga matsi jonka itse olen nähnyt paikan päällä oli HIFK-Ilves vuonna 83 (muistaakseni), seisomakatsomossa. Silloin seisomakatsomot olivat normaali osa jääkiekon seuraamista hallissa, nykyään ei.

Ruotsissa fanikulttuuri on monelta osin paljon edellä Suomea joten siellä isot seisomakatsomot toimivat.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Ongelma on vain se että Suomessa nykyään kovin moni ei halua mennä katsomaan matsia seisomapaikoilta. Sinne menee vaan nuoret/fanaattiset ja Suomesta niitä ei löydy paljoa. Ehkä se on elintason kohoamisen aiheuttama ongelma.

Ensimmäinen SM-liiga matsi jonka itse olen nähnyt paikan päällä oli HIFK-Ilves vuonna 83 (muistaakseni), seisomakatsomossa. Silloin seisomakatsomot olivat normaali osa jääkiekon seuraamista hallissa, nykyään ei.
No yllättäen seisomakatsomoihin ei haluta niissä halleissa joissa ei ole seisomakatsomoita ollenkaan tai ne ovat hallin paskimmat paikat. Noin puolessa liigahalleista on yhä laajoja (1000-2000 paikkaisia) seisomakatsomoita hyvillä mestoilla ja ne vetävät edelleen erittäin hyvin porukkaa faniryhmien johdolla, toimien samalla tunnelman alkulähteinä. Helsingin joukkueiden fanit käsittääkseni haluaisivat seisomakatsomon ja molemmilta todennäköisesti löytyisi porukkaakin täyttämään niitä. Bluesin fanit siirtyvät ensi kaudeksi seisomakatsomoon, Ilveksen fanit haluavat seisomakatsomon uuteen Keskusareenaan ja Kärppien fanit lisää seisomapaikkoja kun ei nykyisissä tila riitä etc etc.

Ensimmäinen kiekkomatsi jonka itse olen nähnyt paikan päällä oli Reipas jotain vastaan vuonna 93 (muistaakseni), seisomakatsomossa. Sen jälkeen olen katsonut satoja liigapelejä seisomakatsomoissa ja karttanut istumista, varsinkin kun Lahen jäähallissa tähän päivään asti säilynyt hyvät seisomakatsomot, jotka ovat rahatilanteenkin puolesta antaneet mahdollisuuden käydä peleissä niin paljon kuin sielu sietää. ja nythän niitä vain entisestään lisätään ensi kaudeksi.

Ruotsissa fanikulttuuri on monelta osin paljon edellä Suomea joten siellä isot seisomakatsomot toimivat.
Luonnollisesti, kun siellä on ollut fasiliteetit kehittää sitä kulttuuria aivan eri luokkaa kuin Suomessa.

Ja kääntäen: kehittyykö se kulttuuri ja tunnelma täällä Suomessa todennäköisesti paremmin vai heikommin, jos halleissa on niitä seisomakatsomoita faneille? Elintaso nousee joo ja ihmisiä ilmeisesti halutaankin mukavoittaa sinne jäähallien lepotuoleille, mutta kun katsoo paljonko joku nelihenkinen perhe joutuu tänä päivänä pulittamaan rupisen liigaottelun pääsylipuista istumapaikoille, niin ei siinä elintaso paljoa paina. Vähintään sellaiset 13 euroa per naama hallin huonoimmille paikoille piippuhyllylle ja on kyllä taattu ettei se houkuta kovin usein käymään tai luo tapahtumasta mitään kiekkomeiningin riemujuhlaa.

Luulisi että liigaseurojen intressinä kuitenkin on antaa varsinkin lapsille ja nuorille mahdollisuuksia käydä siellä peleissä mahdollisimman paljon jotta niistä kasvaisi niitä tulevia kausikorttilaisia ja faneja. Se toki vaatii sen, että liigaseurat ajattelisivat yleisön sitouttamista ja palvelemista yli 1 vuoden aikajänteellä. On siinä vissi ero pääseekö seisomakatsomoon tunnelman ytimeen femmalla vai joutuuko maksamaan 13 euroa piippuhyllylle, ja minkälaisen ensikosketuksen kiekkomatseihin se ympäristö antaa.
 
Viimeksi muokattu:

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Missä halleissa pääsee seisomakatsomoon femmalla? Länkkärillä halvin lippu on 11€, halvin istumapaikka 14€.

Ja kuka vie perheensä seisomakatsomoon?
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Missä halleissa pääsee seisomakatsomoon femmalla? Länkkärillä halvin lippu on 11€, halvin istumapaikka 14€.
Lahessa ainakin opiskelijat 7e ja alle 16-vuotiaat 5-6e. Pienellä satunnaisotannalla maakunnissa 5-6,5 euroa on lapsille normihinta. Toki aikuisilla hinnat ovat sitten vähintään 9 euroa.

Bluesin hinnaston mukaan 13 euroa on halvin.

Ja kuka vie perheensä seisomakatsomoon?
No Westendissä ei varmaan kukaan.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Lahessa ainakin opiskelijat 7e ja alle 16-vuotiaat 5-6e. Pienellä satunnaisotannalla maakunnissa 5-6,5 euroa on lapsille normihinta. Toki aikuisilla hinnat ovat sitten vähintään 9 euroa.

Bluesin hinnaston mukaan 13 euroa on halvin.

Valitettavasti pk-seudulla alle kympin ei pääse sisään missään. Omat junnut ehkä.

No Westendissä ei varmaan kukaan.

Veisitko tosiaan vaimosi ja kaksi lasta seisomakatsomoon lätkämatsiin?

Ehkä se toimii Liipolassa.
 

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Veisitko tosiaan vaimosi ja kaksi lasta seisomakatsomoon lätkämatsiin?

Tietenkin. Pennut tykkää, kun saa Jaffamuki kourassa tuijotella tuntemattomien perseitä. Sama koskee vaimoa, jos on tällainen 161-senttinen kääpiö kuten minä.

Osassa seisomakatsomoista lyhyt naisväkikin toki näkee, mutta esim. Porissa tilanne ei suinkaan ole niin, paitsi ehkä ihan edessä. Ja jos tämän mittaisella naisella on vaikeuksia, niin 120-senttinen ala-asteikäinen näkee vielä vähemmän. Puhumattakaan siitä, kuinka turvallinen paikka seisomakatsomo heiluvine faneineen on vaikka 5-6-vuotiaalle...

Tilanne on toki toinen, jos ipanat ovat jo esim. yläasteikäisiä ja vaimokin viihtyy seisomakatsomossa.
 
Veisitko tosiaan vaimosi ja kaksi lasta seisomakatsomoon lätkämatsiin?

Mun lapsuudessa se oli aivan tavallista, että me lapset menimme vanhempiemme kanssa seisomakatsomoon. Siihen aikaan ei Isomäessä ollut kuin yhden sivun istumakatsomo. Ei se ollut mikään juttu, kun 80% kapasiteetista oli seisomakatsomossa. Ja tulipa siellä oltua täpötäydessä hallissa keväällä 1992, kun Ässät leipoi 4 maalia Petr Brizan taakse ja pisti suipot laulukuoroon. Oli meinaan tunnelmaa. Taisi olla perjantai-tai lauantaiottelu.

Mitä tulee Helsingin DDR-halliin, niin ainakin yläkatsomoa voisi uudistaa. Veikkaan, että yläkatsomon portaat eivät täytä enää nykypäivän vaatimuksia. Pari penkkiriviä saatettaisiin menettää, mutta harvoinpa se halli täynnä on. Toinen juttu on ne kohdat, joissa kattoa kannattelevat vaijerit ollaan sidottu katsomorakenteisiin. Kulkevat häiritsevästi kahden penkin välistä.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Veisitko tosiaan vaimosi ja kaksi lasta seisomakatsomoon lätkämatsiin?
En ainakaan keksi mitään syytä mikä sen suoralta kädeltä estäisi. Toki jos koko muu perhe on pygmejä ja seisomakatsomo on tulossa aivan tupaten täyteen niin silloin voi vähän miettiä niitä näkyvyysasioita ja ihan pienimmät naperot ennemmin sylissä istumakatsomoon. Lahessa ainakin huomaa hyvin kun lapset (joita todella käy paljon peleissä) ja muut keskenkasvuiset ovat tottuneet seisomakatsomoissa olemaan, niin ne kyllä osaavat hakea sieltä katsomosta ne paikat josta pelin näkee, eli etukaiteet ja kulkuaukkojen päällä olevat kaiteet. Ihan tavallista on, että kaiteelta ylöspäin on ensin pari riviä täynnä pikkuisia ja sen jälkeen vasta alkaa aikuisten massa, eli kaikki näkevät pelin ihan hyvin.

Tehtiinhän Nordiksellekin oikein varta vasten seisomakatsomo taannoin, ja parhaimmillaan sekin taisi olla lähes täynnä, vaikka kapasiteetti oli varmasti useampi sata katsojaa ja vaikka katsomon toteutus oli lopulta huono (alhaalla "väärässä päädyssä").
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Tehtiinhän Nordiksellekin oikein varta vasten seisomakatsomo taannoin, ja parhaimmillaan sekin taisi olla lähes täynnä, vaikka kapasiteetti oli varmasti useampi sata katsojaa ja vaikka katsomon toteutus oli lopulta huono (alhaalla "väärässä päädyssä").

Nyt varmaan joku HIFK-fani korjaa minua mutta a) kapasiteetti ei käsittääkseni ollut yli 200:aa (jos sitäkään) ja b) en ole koskaan nähnyt siellä yhtään perhettä katsomassa matsia vaan 99% seisomakatsomossa on ollut nuoria faneja, ilmeisesti osa entisestä B2 jengistä.

Edelleen, perheen vieminen seisomakatsomoon lätkämatsissa kuulostaa kyllä itsensä ja perheen kiduttamiselta, 2½h seisominen lähes paikallaan on monelle aikuisellekkin aika rankkaa, puhumattakaan 5-13v nassikoille. Ja seisomakatsomosta löytyy aika usein ne kaikkein pahimmat huutelijat, kuinkahan rakentavaa on antaa nassikoiden seistä vittua huutavien nuorison keskellä matsin ajan? Ja kuinka hyvin lapset yleensä näkevät seisomakatsomosta?
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Nyt varmaan joku HIFK-fani korjaa minua mutta a) kapasiteetti ei käsittääkseni ollut yli 200:aa (jos sitäkään) ja b) en ole koskaan nähnyt siellä yhtään perhettä katsomassa matsia vaan 99% seisomakatsomossa on ollut nuoria faneja, ilmeisesti osa entisestä B2 jengistä.
En tarkoittanut, että se olisi ollut mikään perhekatsomo, Kannattajia vartenhan se rakennettiinkin. Oli irrallinen kommentti viitaten siihen että seisomakatsomot eivät muka olisi nykypäivää lätkämatseissa.


Kapasiteetti taisi tosiaan olla sitten lähempänä paria sataa.
Edelleen, perheen vieminen seisomakatsomoon lätkämatsissa kuulostaa kyllä itsensä ja perheen kiduttamiselta, 2½h seisominen lähes paikallaan on monelle aikuisellekkin aika rankkaa, puhumattakaan 5-13v nassikoille. Ja seisomakatsomosta löytyy aika usein ne kaikkein pahimmat huutelijat, kuinkahan rakentavaa on antaa nassikoiden seistä vittua huutavien nuorison keskellä matsin ajan?
Joo joo, ei siitä tarvitse ruveta inttämään. Koko perheasia on niin pienenpieni yksityiskohta kokonaisuudessa. Pointti on se, että seisomakatsomot paitsi luovat halliin sitä kaivattua tunnelmaa, antavat myös mahdollisuuden ei-eliitille käydä siellä peleissä. Kuten totesin, ainakin maakuntien halleissa siellä seisomakatsomoissa näyttää viihtyvän ihmisiä 7-vuotiaista 67-vuotiaisiin ihan sulassa sovussa. Ja kyllähän se jakauma näkyy aika selvästi: pienempituloiset nuoret, opiskelijat ja työttömät hitsarit ovat seisomakatsomoissa, kun taas istumapaikoilla on enimmäkseen 30-60-vuotiaita maksukykyisiä ja mukavuudenhaluisia ihmisiä.

Ruotsissa ja Saksassahan noita seisomakatsomoita tosiaan rakennetaan ihan uusiinkin halleihin järjestään ja ottelutapahtumiin saavutaan aikaisemmin kuin Suomessa, kai ne jotain douppinkia siellä vetävät että fysiologisesti jaksavat sen rääkin... Erätauoilla sitäpaitsi pääsee useimmissa halleissa istumaan kun katsomo vähän tyhjenee.

Kiroilu-kortin lyöminen pöytään on sitten perinteistä jeesustelua kuinka nuoriso oppii lätkämatseista kirosanat ja huonot tavat. Tuolla kun kulkee ihmisten ilmoilla niin pikkunaskalit huutelevat vittua ja varhaisteinit homoa sen minkä röökinpolttamiselta syljeskelyltä ehtivät. Tuskin ovat kaikki mitään lätkäjätkiä.
Ja kuinka hyvin lapset yleensä näkevät seisomakatsomosta?
Kts. kommentti "kaiteiden edustat". Vaikka se tungos onkin ensimmäinen mielikuva seisomakatsomoista, niin ei siellä tarvitse aina mennä jonkun kaksimetrisen miehen selän taakse seisomaan jos itse on pygmi.
 
Viimeksi muokattu:

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
Nyt varmaan joku HIFK-fani korjaa minua mutta a) kapasiteetti ei käsittääkseni ollut yli 200:aa (jos sitäkään) ja b) en ole koskaan nähnyt siellä yhtään perhettä katsomassa matsia vaan 99% seisomakatsomossa on ollut nuoria faneja, ilmeisesti osa entisestä B2 jengistä.

a) Kapasiteetti oli 225.
b) Juuh, eipä siellä perheitä juuri näkynyt ja mä taisin edustaa sitä prossaa, etenkin sukupuoleni osalta... ; ). Noh oli siellä muutama muukin mun ikäluokkaa ja nuorempia neitoja myös... =)

Itse seisomakatsomosta noin yleisesti olen sitä mieltä, että kyllä sinne mahtuvat kaikki vauvasta vaariin, mutta kyse on vaan organisoinnista ja ennen kaikkea asenteesta. Vanhempien ja aikuisten velvollisuus on pitää huolta siitä että lapset eivät jää jalkoihin! Ei se vaadi muuta kuin tervettä järkeä. Tämä toimi mielestäni ihan hyvin silloin kuin seisomakatsomot sijaitsivat Nordiksen yläkatsomoiden kulmissa. Ainakaan itselleni ei jäänyt mitään traumoja siellä nuorempana ollessani. Hyvin kaikki mahtuivat joukkoon ja nuoremmat "luovivat" itselleen hyvät paikat josta näki. Oltiinpa usein jopa Jokerikannattajien kanssa samassa seisomakatsomossa paikallisissa. Toki suurin joukko oli jakautunut omiin katsomoihin näissä paikallisissa, mutta aina joku "vääräuskoinen" joukkoon eksyi, tietämättään tai tiedostaen ja joskus oli vaan niin täyttä siinä "omassa" katsomossa, että oli pakko mennä Jokerikannattajien joukkoon.

Viimeisin viritys eli Nordiksen stondis ei sitten kyllä oikein toiminut, johtuen sijainnista ja osittain myös katsomokulttuurista. Mulla ei ollut vaikeuksia nähdä sieltä, kun olen suht pitkä. Annoinkin usein jonkun lyhyemmän tulla eteeni. Porukkaa ei aina ollut suurta määrää, joten usein sai olla ihan missä lystäsi, ilman että oli kenenkään edessä. "Akustiikka" ja se kuinka laulut ja huudot kuuluivat olivat se suurin ongelma. Pleksi edessä vei hyvin tehon... Toinen ongelma oli muutaman kerran se, kuinka nuoremmat ja pienemmät jäivät jalkoihin nuorison riehuessa. Kirjoitinkin tästä aikoinaan. Maalin jälkeen tuli tämä "kansainvälinen" töniminen kuvioihin ja varsinkin viikonloppumatseissa piti joskus pitää huolta niistä pienimmistä... Eloa, menoa ja meininkiä saa ja pitääkin olla fanikatsomossa, mutta ei niin että nuorimmat katsojat ovat silminnähden peloissaan ja toivovat ettei kotijoukkue tee maalia... Noh, se tästä, vanha juttu jo. Olen kuitenkin ehdottomasti seisomakatsomoiden kannalla! Fiilis on intensiivisempää ja kannatus usein äänekkäämpää. Kaikkien olisi vain syytä huolehtia itsestään, niin ettei kenenkään tarvitsisi sitä toisten puolesta tehdä. Kuten aiemmin jo mainitsin, lapset ovat meidän aikuisten yhteisellä vastuulla, mutta ei sekään toki ole itsetarkoitus huolehtia koko matsia muista, niin että itse päätapahtuma jää sivuseikaksi. Porttikieltoa vaan seisomakatsomooon niille, joiden käytös karkaa käsistä.

Niin ja lisättäköön edittinä vielä enemmän otsikkoon liittyen, että mulle käy oikein hyvin jos Nordis kunnostettaisiin perinpohjin. Molempiin päätyjen alaosiin sitten seisomakatsomot. Tämä olisi varmasti mahdollista täydellisen rempan yhteydessä. Sekin vaihtoehto on hyvä, että rakennetaan ihan ihkaoma uusi halli, jos paikka löytyy, mutta jaffakattilaan en kyllä muuta! Tokihan se on pakko, jos näin käy, mutta hyvin pitkin hampain... ; )
 
Viimeksi muokattu:

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Taloudellisessa mielessä kakkosvaihtoehto olisi katastrofi sekä ostajalle että myyjälle.
Miten siivun ostaminen, ja 29 runkkaripeliä+poffit+muutama harkkapeli olisi Jaffalalle katastrofi? Tietysti siten, jos ostajalla ei olekaan rahaa. Silloin ei tietysti tule kauppojakaan. Mutta jos fyrkat löytyy, asia on toinen.

Bisnesihmisenä ja sijoittajana sanoisin, että HIFK:n kannattaa joko tyytyä nykyiseen tilanteeseensa tai rakennuttaa uusi halli. Ensimmäinen siksi että Nordiksella päätökset ja omituspohja ovat pysyvästi muiden käsissä:

1. Vaihtoehto Nordis, ilman mitään suurempia muutostöitä. Miksi joku kolmas osapuoli maksaisi HIFK:n puolesta kymmeniä miljoonia jatkaakseen riitelyä Museoviraston ja kaupungin johdon kanssa ilman todellista päätösmahdollisuutta? Ei sellaista tahoa yksinkertaisesti löydy.

2. Oma, uusi halli. Kenen oma, ei ainakaan HIFK:n. Tampereen uuden hallin julkinen kustannusarvio on 70 miljoonaa ja todellinen tulee olemaan ehkä 80 miljoonaa. Tonttien hinnat ovat Helsingissä eri tasoa, samoin rakentamisen kulut ja osin myös vaatimuksetkin. Voidaan puhua noin 120 miljoonan euron hankkeesta. Ikävä kyllä, näillä hinnoilla kannattavuutta tuskin löytyy Nordiksen, Länsi-Areenan ja Hartwall-Areenan puristuksessa.
Hartwall-Areenan hinta ei välttämättä ole sama kuin uuden rakennettavan vastaavan hallin hinta. Sijoittaja, joka haluaa panokselleen 5% tuoton tai 10% tuoton voi laskea asian näin: jos talo tuottaa vuosittain 5 miljoonaa, on hallin hinta 5%:n tuotolla 100 miljoonaa euroa, ja jos tuottoa halutaan 10% on hallin hinta 50 miljoonaa. Kahden ja puolen miljoonan vuosittaisella tuotolla saadaan hallin hinnaksi puolet edellisistä. Paljonkos se halli on viime vuosina tuottanut (lainan lyhennykset on tässä tietysti otettava huomioon; kun halli on velattomaksi maksettu tuototkin ovat kovemmat)? Uuden hallin rakentamisesta olen samaa mieltä. Hartwall-Areenan vieressä uusi pienempi halli olisi todella vaikea saada taloudellisesti kannattavaksi. Suurempi halli olisi sekin vaikeuksissa kuten vaikkapa Globenin osalta on nähty.

Hartwall-Areenaa voitaisiin pitää laskennallisesti vaikkapa tuon 120 miljoonan euron arvoisena. Onko se jonkin verran sitä enemmän tai vähemmän, on suhteellisen epäolennaista. Jos HIFK hankkisi esittämäsi 35 prosenttia Areenasta, se kustantaisi 42 miljoonaa. Kysymyksiä:

1. Mitähän järkeä olisi hankkia selvä vähemmistäosuus hallista 42 miljoonalla?
2. Kukahan tuon 42 miljoonaa antaisi HIFK:lle ja millä ehdoilla?

Kohtaan yksi vastaan, ei pienintäkään järkeä. Kohtaan kaksi vastaan, ei löydy yhtään rehellistä bisnestahoa - ainoastaan voisi löytyä tällaisia novagrouppeja yms.
Hartwall-Areenaa voidaan pitää laskennallisesti vaikkapa 50 miljoonan euron arvoisena. Hinta tosin saattaa nousta sen jälkeen, jos HIFK sinne tulisi n. 40 vuosittaisen tapahtuman kanssa. HIFK:n tulo siis luultavasti nostaisi hallin arvoa!

Myös Jokerien omistajatahojen kannalta idea on torso.

Jokerien suurin omistaja on SanomaWSOY. Ei liene kenellekään salaisuus, että Sanoma pyrkii hallista eroon jos se on mahdollista järkevään hintaan. Se voi tapahtua joko niin, että SanomaWSOY ostaa koko hallin ja myy sen ulos tai sitten niin, että Hjallis & kumppanit myyvät koko hallin yhdessä SanomaWSOY:n kanssa kolmannelle osapuolelle. Uuden pienosakkaan ottaminen mukaan vaikeuttaa ainoastaan isompia tavoitteita, joten sellaista ei tulla näkemään.

Yllä oleva on henkilökohtaista pohdintaani yhdistettynä bisnesmaailmassa liikkuviin huhuihin eikä pohdintani perusteena ole sen paremmmin SanomaWSOY:n kuin Jokerien omistajien virallinen kanta.
Sanoma saattaa hyvinkin luopua osuudestaan hallista, Hjalliksen en usko myyvän osuuttaan. Muiden omistajien osalta HIFK:n tulo halliin saattaisi olla ihan hyvä bisnes.

Kaiketi tämä on nykyaikaa, jolle on tyypillistä että isoja palatseja ostavat persaukiset työttömät pankkien 100 prosentin ja 10 lyhennysvapaavuoden lainalla. Tuskin Sanomiakaan kiinnostaa itse rahat ja niiden saaminen kuten myöskään Hjallista isomman kuvan toteuttaminen eli koko hallin myyminen kun sopiva aika on. Riittää että joku ostaa leikkirahalla 60-80 miljoonan euron osuuden ja ui tuosta vaan osaksi hallibisnestä :)
Jos täällä visioidaan uuden hallin rakentamista, yhtä hyvin voidaan visioida osuuden ostamista jo olemassa olevasta hallista. HIFK:n kannalta kaikki tyssää tällä hetkellä seuran omistusrakenteeseen. Sillä hetkellä, kun seuran omistajat ovat muut kuin nyt takana oleva ry voidaan oikeasti ruveta puhumaan hallisysteemeistä. Tällä hetkellä ry:n ollessa vallan kahvassa nämä ovat vain huutelua tuuleen, nämä puheet.
Hyvää viikonloppua täältäkin. Kalat käy sateen jälkeen napsimassa hyönteisiä järven pinnalta.
Kaloja ei näkynyt, hyönteiset pyrkivät iholle. :(

Koko alkuperäisen kirjoitukseni idea taisi tässä matkalla hämärtyä hieman. Tarkoitin siis sitä, että tässä hallirakentelussa laiha sopu ja sama halli saattaisi olla parempi kuin lihava riita ja kaksi uutta hallia (lasken nyt H-A:n uudeksi). Toki muitakin skenaarioita saa pyöritellä. Yksi voisi olla jo mainittu Nordiksen ostaminen omaksi. Se nyt on aivan varma, että kaupunki ei tule laittamaan Nordikseen juurikaan fyrkkaa.
 

Cjyyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eilen tuli Helsingissä pitkästä aikaa käytyä, ja pistipä siinä Mannerheimintietä ajellessa tämä ketju mieleen. Aloinkin oikein todenteolla ns. "ulkopuolisen" silmin paikkoja katsastamaan ja yksi perjaatteessa tyhjä paikka nousi ylitse muiden. Ja kyseinen paikkahan oli siis Kisahallin ja Olympiastadionin väliin jäävä parkkipaikka + viereinen kallio. Kyseiselle aluuelle saisi helposti ahdettua modernin jäähallin palveluineen. Sijainti kulkuyhteyksien puolesta olisi vähintäänkin yhtä hyvä (ellei jopa parempi) kuin nykyään vanhassa hallissa.

Tottakai asiasta nousisi kauhea häly, onhan kyseinen parkkipaikka todella aktiivisessa käytössä. No, jos rahaa löytyy niin ei muuta kuin parkkihallia pystyyn, joka palvelee ympäri vuoden ja vuorokauden, eli siis myös silloin kun pelejä ei ole. Saisi siinä hallin omistajakin omiaan takaisin, jos joku inhimillinen parkkimaksu sinne lätkäistäisiin. Pelin aikana tottakai hinnat voisivat olla korkealla (kuten mm. Hartwallilla).

PS. tässä hahmottelussa en puutu ollenkaan suuren hallin rakentamisen kannattavuuteen/hintaan, mietin pelkästään hyvää sijaintia jos uusi komia halli päätettäisiin pystyyn laittaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös