Analyysi, vol. 2
No niin, tulipahan katsottua peli nauhalta. Päällimmäisenä siitä jäi mieleen oma sekuntin mittainen esiintymiseni valtakunnallisessa televisiossa..
Täällä on paljolti käyty jo läpi asioita, mutta muutama asia ansaitsee omasta näkökulmastani lisätarkastelua:
-Stathos oli oikeastaan aika pirun hyvä, ainoastaan kolmannessa maalissa mokasi. Meni liian aikaisin jäihin. Torjui ainakin kaksi 3-1 -hyökkäystä. Ensimmäinen niistä jumalainen venytys Petri Variksen one-timeriin. Dave on guru.
-Lehto oli hyvä. Parempi kuin osasin paikan päällä tajutakaan. Yksi Tapparan avainpelaajista.
-Tapparan toisessa maalissa kentällä HIFK:n puolelta olivat kokeneitakin kokeneemmat pakit Hannu Pikkarainen, 19v, ja Ville Varakas, 19v. Kentällä oli myös SM-liigan puolustavien hyökkääjien eliittiin kuuluva Martin "rottweiler" Spanhel. Aravirta varmasti tiedostaa puolustajien kokemattomuuden (kuten haastattelussa sanoikin), ja itse olen "satavarma" siitä, että kunhan Jere, Pasi ja Kurvi saadaan mukaan, tilanne parantuu oleellisesti.
-Ylivoima ei ole vielä parhaimmillaan, mutta tilanne korjautunee osittain yllä mainittujen herrojen paluulla. Leveyttä viivalle.
-HIFK:n peli ei tänään kolmannessa erässä ollut enää niin huonoa. Ei se ollut kovin hyvää tai tuotteliasta, mutta jälleen paljon aggressiivisempaa kuin alussa. Tästä mennään eteenpäin kauden aikana, roimasti.
Ai niin, pakko se on vielä sanoa paikan päällä olleena Tapparan mailankäytöstä. Sitä oli aika paljon. Joku voisi sanoa, että liikaa. Ei tietenkään joka kohdassa, kuten Tappara-fanit tuntuvat kahvaussyytökset aina (tieten tahtoen) käsittävän. Helppohan se on silloin mylviä, että "Varis kahvasi tehot 1+1" sun muuta moskaa. Ei tietenkään kahvannut tehoja. Mutta ei se poista sitä tosiseikkaa, että Tappara kahvasi aika reilulla kädellä osan ajasta. Varmasti HIFK:kin kahvasi, ainakin Harkins.
Loppujen lopuksi ottelu ei ollut meikäläisiltäkään sysipaska, vaikka alun rynnistyksen jälkeen löysäiltiin aika tovi. Kyllä se siitä vielä kuntoon saadaan, no doubt about it.
EDIT: Pakko se on vielä erikseen mainita oma iänikuinen suosikkini, Timo Pärssinen. Aivan loistavaa peliä tänään, maali kruunuksi. Miltei itkin onnen kyyneleitä, kun Pärä taasen ponkaisi ylivoimalla jään pinnasta tulistuneena ylös valmiina rähinään. You gotta love 'im. Taklauksia satelee paljon enemmän kuin viime vuonna, muutenkin kahvaus on jäänyt vähemmälle. Hyvä Pärä!!!
EDIT2: Kai se on pakko ottaa kantaa Jonen taklaukseenkin. Jäähyhän sitä olisi pitänyt tulla. Kaiken järjen mukaan suihkuun siitäkin, mutta nykylinjan mukaan, koska Ojanen ei loukannut itseään (sen sijaan heitti pienen viikatteen), kaksi minuuttia olisi pitänyt antaa.