HIFK pudotuspeleissä 2017

  • 98 501
  • 487

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Jatkoon päässeistä joukkueista, tässä sarjassa on vastakkain liigan kaksi paskinta valmentajaa. Jääkiekkoilun hienoudet taitaakin jäädä yksilötasolle. Molemmilla joukkueilla on sen verran suuret paineet, että tänään voittaa se, jolla puntti tutisee vähiten. Voikin olla, että ensimmäiseen maaliin asti nähdään todella hermostunutta ja riskitöntä peliä. Bäckströmiä olisin kaipaillut juuri näistä syistä maalille mutta näillä mennään. Tason nostoa odotan Johanssonilta.
 

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voikin olla, että ensimmäiseen maaliin asti nähdään todella hermostunutta ja riskitöntä peliä. Bäckströmiä olisin kaipaillut juuri näistä syistä maalille mutta näillä mennään. Tason nostoa odotan Johanssonilta.

Toisaalta Bäckströmille meni Jypiä vastaan juuri sellainen maali sellaisessa vaiheessa peliä mitä pleijareissa missään tapauksessa ei saa mennä eli 1-2 maali. Muutenkin haparoi monessa kohtaa. Otti toki hyviä koppejakin vastapainoksi. Lankinen on viime peleissä ollut vakuuttava ja vaikuttaa tllä hetkllä yksinkertaisesti paremmalta veskalta. Pakko valmennuksen vaan uskoa siihen että pönttö kestää.
 

PuukäsiPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Toivottavasti jengi ei lähde hakemaan samanlaista torjuntavoittoa kuin viimeksi, toista kertaa ei käy tuuri. Omaa aktiivista peliä vaan ja junnuvirheet pois, sillä ne on voitettu joka kerta tän parin kauden ajan.
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Vituttaa toi kuuluttaja... Lisätään toiseksi syöttäjäksi Jussiiii RYNNÄÄÄÄÄÄÄÄsss.. Ei oo mitään tyyliä tollasessa, aivan käsittämättömän junttia.

Onneksi meillä on Micke, siinä on tyylikäs herrasmies ja laadukas kuuluttaja.

P.S. Kuka helvetti on Sami Anttila ja miksi tällaiset nobodyt aina onnistuu IFK:ta vastaan?
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Eihän me enää koskaan hankita näitä tyhjennysmyynti luusereita? Kaikki kolme KK-jämää on ihan vitun paskoja.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eihän me enää koskaan hankita näitä tyhjennysmyynti luusereita? Kaikki kolme KK-jämää on ihan vitun paskoja.

Siinä missä Kärpät iski Trotterissa kultasuoneen. Kateeksi käy.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
En tiedä onko finaaleihin eteneminen ainut mikä tekisi tästä kaudesta "ihan ok" tasoisen, mutta jos matka tyssää näihin sääleihin niin se on ihan järjettömän iso katastrofi, tai siis pitäisi olla, IFK:ssa asia tosin ohitettaisiin varmaan olankohautuksella.

Toivottavasti huomenna laitetaan Kärpät laulukuoroon.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
tai siis pitäisi olla, IFK:ssa asia tosin ohitettaisiin varmaan olankohautuksella.

Tuumailin samaa, kun eri medioissa on ollut samantyyppisiä kirjoituksia. Siis siitä, että täyden katastrofin välttäminen on vielä mahdollista menemällä johonkin asti.

Se taas jo aiheutti sitten itkunsekaisen ahdistuksen, kun missään ei ole noteerattu sitä kuinka IFK:ssa asia ohitettaisiin olankohautuksella. Virallisesti toki perataan koko kausi tarkkaan.

Taatusti niin tehdäänkin, mutta lopputulos on se, että hyvinhän tämä meni ja loppukaudesta päästiin pleijareihin. Jossain oli kolumnin kuvassa tyytyväinen urheilujohtaja.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Luulisi että se riittäisi katastrofitutkintaan, että vanhoilla playoff-säännöillä IFK ei edes pelaisi moisissa. Mutta kuten mainittua, nämä ohitetaan toimistolla olankohautuksella, siihen on jo tottunut kannattajana.
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
On annettava Stögölle isot propsit pienestä säädöstä, joita se ketjuihin väsäs. Kerranki se duunas ne ajoissa, eikä 6 minsaa ennen loppua.
Go Stögö!
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Eilisen pelin pahimmat pettymykset olivat O'Connor ja Johansson. Näiden kahden ja Aaltosen on pystyttävä paljon parempaan jos halutaan päästä mitalipeleihin. Montaa mahdollisuutta näyttää ei enää ole. Mikäs Heiskasen tilanne on? Miksei pelaa?
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se taas jo aiheutti sitten itkunsekaisen ahdistuksen, kun missään ei ole noteerattu sitä kuinka IFK:ssa asia ohitettaisiin olankohautuksella. Virallisesti toki perataan koko kausi tarkkaan.

Nämä on näitä järjettömiä palstamyyttejä, vielä sieltä pahimmasta päästä. Kun joku tarpeeksi kauaun toistelee, ettei IFK:n johdolle merkkaa mikään muu kuin taloudellinen tulos, niin yht'äkkiä puolet (vähän yksinkertaisempi osuus) kirjoittajista pitää tätä faktana.

Totta helvetissä sääleissä tippuminen olisi iso pettymys. Puolivälierissäkin tippuminen olisi tietenkin myös iso pettymys. Eri asia on, mihin toimiin nämä johtaisivat, mutta sitä on turha spekuloida kun pelit vielä jatkuvat, ja toivottavasti vielä pitkälle kevääseen.
 

frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Seuraavista 23 ottelusta pitää voittaa 13 ilman tappioputkia, niin ollaan mestareita.
Helppoa!

Mestaruus jaetaan lokakuussa? Tuohonhan päästään mm. vetämällä nämä playoffit kotivoitoilla (mutta vierastappioilla, eli ei tappioputkia), jolloin kausi päättyy seuraavan 8 matsin jälkeen, joten mestareita ollaan kun ensi kaudella on skulattu 15 matsia? :)
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Mestaruus jaetaan lokakuussa? Tuohonhan päästään mm. vetämällä nämä playoffit kotivoitoilla (mutta vierastappioilla, eli ei tappioputkia), jolloin kausi päättyy seuraavan 8 matsin jälkeen, joten mestareita ollaan kun ensi kaudella on skulattu 15 matsia? :)
Mitä sä sekoilet? Kolme rundia jäljellä. Minimissään 12 matsia, vaikka voittais suoraan kaikki sarjat. Kaikkien mennessä Game Seveniin, tulee 21 matsia. Plus nää mahdolliset säälimatsit eli max 23 matsia. Tulema on jotain tolta väliltä, eli 13 ja 23 matsin välistä.
 

frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitä sä sekoilet? Kolme rundia jäljellä. Minimissään 12 matsia, vaikka voittais suoraan kaikki sarjat. Kaikkien mennessä Game Seveniin, tulee 21 matsia. Plus nää mahdolliset säälimatsit eli max 23 matsia. Tulema on jotain tolta väliltä, eli 13 ja 23 matsin välistä.

Ihan iisisti. Ihan vaan läpällä huomautuin, että HIFK:n seuraavat 23 matsia ei välttämättä ole tällä kaudella. Toki jos tarkoitit potentiaalisia matsimääriä liigan playoffeissa, niin sitten :) Toki se 13 voittoa vielä mestaruuteen, jos tää jengi meinaa niin pitkälle painaa.
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Ihan iisisti. Ihan vaan läpällä huomautuin, että HIFK:n seuraavat 23 matsia ei välttämättä ole tällä kaudella. Toki jos tarkoitit potentiaalisia matsimääriä liigan playoffeissa, niin sitten :) Toki se 13 voittoa vielä mestaruuteen, jos tää jengi meinaa niin pitkälle painaa.
Okei, menin miinaan ;)
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eilen oli jo hyviä aihioita, mutta vielä kaipaan tiettyjä taistelua ja voitontahtoa ilmentäviä elementtejä IFK:n peliin. Katsokaa vaikka mestaruuskauden pleijarivideoita ja muistelkaa KJ:n puheita sota-alueesta. Yksi keskeinen teema tuolloin, etenkin Jokerien ottaessa sarjan haltuun kahdella voitolla, oli että maalille on päästävä ja maalit on sieltä runnottava. Noista videoista välittyy millä apinanraivolla ja voitontahdolla pelaajat Peltosen asetettua riman ja näytettyä esimerkkiä suorastaan rynnivät maalin eteen.

Tuollaista taisteluilmettä nähtiin minusta eilen erityisesti ykkösketjulta, mutta muuten odotan enemmän mm. Lennulta. Pisti silmään kun Lennu passattuaan kiekon Maliselle kaartoi selkä suorana sivuun ja jäi katseella seuraamaan saako Jarkko kiekon häkkiin. Siis sen sijaan että olisi kärkkynyt irtokiekkoa ja ollut valmiina hakkaamaan sen sisään. Onneksi tilanteesta tuli maali, mutta mielestäni Kärpät oli selvästi edellä tuossa että tultiin miehissä maalille ja välillä oli hengityksessä pitelemistä kun kolme näätää syöksyi maalinedustalla irtokiekkoon.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Eilen oli jo hyviä aihioita, mutta vielä kaipaan tiettyjä taistelua ja voitontahtoa ilmentäviä elementtejä IFK:n peliin. Katsokaa vaikka mestaruuskauden pleijarivideoita ja muistelkaa KJ:n puheita sota-alueesta. Yksi keskeinen teema tuolloin, etenkin Jokerien ottaessa sarjan haltuun kahdella voitolla, oli että maalille on päästävä ja maalit on sieltä runnottava. Noista videoista välittyy millä apinanraivolla ja voitontahdolla pelaajat Peltosen asetettua riman ja näytettyä esimerkkiä suorastaan rynnivät maalin eteen.

Juuri tästä syystä tavallaan toivoisin tänään Kantolaa kehiin, kun sai sen maalin tehtyä vikassa matsissa JYP:iä vastaan. Saa nähdä, löytääko paikkansa kokoonpanosta.

edit: Ei löydy ihme-Kaitsua kokoonpanosta.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Nämä on näitä järjettömiä palstamyyttejä, vielä sieltä pahimmasta päästä. Kun joku tarpeeksi kauaun toistelee, ettei IFK:n johdolle merkkaa mikään muu kuin taloudellinen tulos, niin yht'äkkiä puolet (vähän yksinkertaisempi osuus) kirjoittajista pitää tätä faktana.

Totta helvetissä sääleissä tippuminen olisi iso pettymys. Puolivälierissäkin tippuminen olisi tietenkin myös iso pettymys. Eri asia on, mihin toimiin nämä johtaisivat, mutta sitä on turha spekuloida kun pelit vielä jatkuvat, ja toivottavasti vielä pitkälle kevääseen.
No eiköhän jokainen nyt tajua, että siellä merkkaa joukkueen menestyskin, ilman että tarvii mitään kotipsykologianalyyseja muista kirjoittajista. Se vaan että missä se näkyy, kun se joukkueen keskisijoitus on kuitenkin siellä kasisijan paikkeilla, eikä tunnu mikään oikein muuttuvan pitkällä tähtäimellä.
Mihin toimiin nämä skenaariosi muuten omasta mielestäsi johtaisivat/pitäisi johtaa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös