Niin paljon kuin eilinen tappio vituttaakin, pakko tässä on uskoa parempaan huomiseen. Nyt ei auta jumittaa kuuppaa yhtään, vaan on lähdettävä pelaamaan peli kerrallaan sarjaa. Ja itseasiassa uskon, että molemmat jengit ovat näin pystyneet tekemäänkin. Siitä kertoo se, että IFK hoiti keskiviikkona Kerhon, vaikka kärsi katkeran jatkoerätappion himassa maanantaina. Perjantaina Kerho nuijittiin 7-0 maanrakoon. Eilisen pelin alku osoitti, että joukkue oli hereillä ja asenne kunnossa. Mitään viitteitä leijumisesta ei ollut havaittavissa.
Kerholla tilanne taas oli eilen se, että alla oli nöyryyttävä tappio ja suurin osa pelaajista oli ihan selvästi aloittanut keskittymisen lauantain peliin jo perjantaina kesken pelin. IFK:lla tilanne ei tietenkään ollut sama, koska pelattiin kotiyleisön edessä ja joukkueelta tuntui onnistuvan aivan kaikki. Ja kun peli kulkee, sitä jaksaa pelata paljon paremmin, vaikka jaloissa jo painaisikin. Voitoista pitää nauttia ja saattaa olla, että jätkät lopulta ihan huomaamattaankin laittoivat liikaa energiaa peliin matsin ollessa selvää pässinlihaa.
Kun eilen sitten IFK johti 3-1, HPK:lla oli tavallaan jo toinen jalka kesälomalla. Edellisenä iltana oli otettu nekkuun, IFK johti heidän kotikaukalossaan ja fanitkin ottivat suvereenisti heidän hallinsa haltuun. Edessä siinsi peli maanantaina Stadissa. Samassa kaukalossa, missä heille ei annettu mitään mahdollisuutta. IFK on ollut tämän tiukan sarjan ennakkosuosikki jo siksikin, että IFK on IFK. Iso ja mahtava ja tänä vuonna pelitkin ovat sen todistaneet. Kerholla ei siis ollut juurikaan paineita, ainoastaan mahdollisuuksia.
Ensin IFK sössi oman yv:nsä kommunikaatiovirheeseen ja löysäilyyn ja Kerho sai puolivahingossa kavennuksensa. Tasoitusmaali vaihtoi suuntaa Kimin mailasta ja HPK:n kova työ oli palkittu. Yhtäkkiä myös oman joukkueen kannattajat heräsivät ja Kerho sai hengen päälle. Ja edelleenkään, heillä ei ollut hävittävää, koska he kuitenkin olivat tulleet kahden maalin takaa tasoihin. IFK:lla sen sijaan oli hävittävää, paljonkin. Näinkö tässä taas kävi ja tulee käymään? Se ei ole heikkoutta, vaan inhimmillistä, että pelaajien päässä käy moisia ajatuksia. Niistä pitää vain päästä yli. Ja niin IFK itse asiassa ihan miehekkäästi tekikin.
Kolmannessa erässä IFK oli jo totaalisen puhki. Ja kun pää ei toimi, ei toimi jalatkaan. Siksi Jalonen kai ohjeistikin pelaamaan tarkasti ja fiksusti. Se vain meni vähän yli ja homma meni siihen, ettei IFK lyönyt painetta HPK-päätyyn montaakaan kertaa. Viimeinen erä oli täydellinen väsytystaistelu, jonka IFK tavallaan voitti, koska erä päättyi 0-0.
Jatkoerä oli sitten totaalimunaamisen esimerkki. Ensin 6 äijää kentällä ja IFK alivoimalle. Siitä selvittiin onnenkin avulla. Sitten saatiin mahdollisuus ylivoimalla, mutta eihän siitä mitään tullut. Pää ja jalat jumissa. Sitten Ramstedtilta huolimaton kiekon purku katsomoon ja Kerholle ylivoima. Lopulta peli sai päätöksensä, kun Viitaluoma teki HPK:n etukäteen sovitun kuvion jälkeen hienon maalin. Loppu, slut.
Nyt on jostain löydettävä voimaa nollata pää. Kerholla on tavallaan henkisesti yliote, koska he ovat kaksi kertaa tulleet kahden maalin takaa-ajoasemasta tasoihin, vieneet jatkoille ja poistuneet voittajana. Toisaalta, IFK on kaksi kertaa pystynyt varsinaisella peliajalla hoitamaan homman suvereenisti. Ei sekään arvoton asia ole itseluottamuksen kannalta. Nyt pitää vain pelata vaihto ja peli kerrallaan. Ja virheistä pitää ottaa opiksi. Myös valmennuksen on oltava hereillä. Tiukassa paikassa pitää olla pokkaa penkittää pelaajia ja nostaa joku toinen tuoreemmilla jaloilla takaisin "pelaavaan" kokoonpanoon. Esim. Ramun paikka ei ole ratkaisuhetkillä, kun käydään tiukkaa puolustustaistelua. Mikke oli eilen jopa huono. Annettakoon se hänelle anteeksi, eikä peli siihen kaatunut, mutta turhaa tasoitusta siinä annettiin kyllä. Turhan vaikeaksi menee taas. Mutta kyllä tästä noustaan vielä.
Kerholla tilanne taas oli eilen se, että alla oli nöyryyttävä tappio ja suurin osa pelaajista oli ihan selvästi aloittanut keskittymisen lauantain peliin jo perjantaina kesken pelin. IFK:lla tilanne ei tietenkään ollut sama, koska pelattiin kotiyleisön edessä ja joukkueelta tuntui onnistuvan aivan kaikki. Ja kun peli kulkee, sitä jaksaa pelata paljon paremmin, vaikka jaloissa jo painaisikin. Voitoista pitää nauttia ja saattaa olla, että jätkät lopulta ihan huomaamattaankin laittoivat liikaa energiaa peliin matsin ollessa selvää pässinlihaa.
Kun eilen sitten IFK johti 3-1, HPK:lla oli tavallaan jo toinen jalka kesälomalla. Edellisenä iltana oli otettu nekkuun, IFK johti heidän kotikaukalossaan ja fanitkin ottivat suvereenisti heidän hallinsa haltuun. Edessä siinsi peli maanantaina Stadissa. Samassa kaukalossa, missä heille ei annettu mitään mahdollisuutta. IFK on ollut tämän tiukan sarjan ennakkosuosikki jo siksikin, että IFK on IFK. Iso ja mahtava ja tänä vuonna pelitkin ovat sen todistaneet. Kerholla ei siis ollut juurikaan paineita, ainoastaan mahdollisuuksia.
Ensin IFK sössi oman yv:nsä kommunikaatiovirheeseen ja löysäilyyn ja Kerho sai puolivahingossa kavennuksensa. Tasoitusmaali vaihtoi suuntaa Kimin mailasta ja HPK:n kova työ oli palkittu. Yhtäkkiä myös oman joukkueen kannattajat heräsivät ja Kerho sai hengen päälle. Ja edelleenkään, heillä ei ollut hävittävää, koska he kuitenkin olivat tulleet kahden maalin takaa tasoihin. IFK:lla sen sijaan oli hävittävää, paljonkin. Näinkö tässä taas kävi ja tulee käymään? Se ei ole heikkoutta, vaan inhimmillistä, että pelaajien päässä käy moisia ajatuksia. Niistä pitää vain päästä yli. Ja niin IFK itse asiassa ihan miehekkäästi tekikin.
Kolmannessa erässä IFK oli jo totaalisen puhki. Ja kun pää ei toimi, ei toimi jalatkaan. Siksi Jalonen kai ohjeistikin pelaamaan tarkasti ja fiksusti. Se vain meni vähän yli ja homma meni siihen, ettei IFK lyönyt painetta HPK-päätyyn montaakaan kertaa. Viimeinen erä oli täydellinen väsytystaistelu, jonka IFK tavallaan voitti, koska erä päättyi 0-0.
Jatkoerä oli sitten totaalimunaamisen esimerkki. Ensin 6 äijää kentällä ja IFK alivoimalle. Siitä selvittiin onnenkin avulla. Sitten saatiin mahdollisuus ylivoimalla, mutta eihän siitä mitään tullut. Pää ja jalat jumissa. Sitten Ramstedtilta huolimaton kiekon purku katsomoon ja Kerholle ylivoima. Lopulta peli sai päätöksensä, kun Viitaluoma teki HPK:n etukäteen sovitun kuvion jälkeen hienon maalin. Loppu, slut.
Nyt on jostain löydettävä voimaa nollata pää. Kerholla on tavallaan henkisesti yliote, koska he ovat kaksi kertaa tulleet kahden maalin takaa-ajoasemasta tasoihin, vieneet jatkoille ja poistuneet voittajana. Toisaalta, IFK on kaksi kertaa pystynyt varsinaisella peliajalla hoitamaan homman suvereenisti. Ei sekään arvoton asia ole itseluottamuksen kannalta. Nyt pitää vain pelata vaihto ja peli kerrallaan. Ja virheistä pitää ottaa opiksi. Myös valmennuksen on oltava hereillä. Tiukassa paikassa pitää olla pokkaa penkittää pelaajia ja nostaa joku toinen tuoreemmilla jaloilla takaisin "pelaavaan" kokoonpanoon. Esim. Ramun paikka ei ole ratkaisuhetkillä, kun käydään tiukkaa puolustustaistelua. Mikke oli eilen jopa huono. Annettakoon se hänelle anteeksi, eikä peli siihen kaatunut, mutta turhaa tasoitusta siinä annettiin kyllä. Turhan vaikeaksi menee taas. Mutta kyllä tästä noustaan vielä.