Mainos

HIFK:n taloudellinen tilanne ja tulevaisuus

  • 1 012 673
  • 4 180

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eli HIFK on tippunut pahasti Tapparan kyydistä fanituotemyynnissäkin, kaikkien muiden asioiden ohella.

On pudonnut jo aikapäiviä sitten.

Viimeisin kollausjuttu mikä fanituotemarkkinoista on ainakaan mun silmiin on osunut on vuodelta 2016 Talouselämästä ja sen mukaan tuolloin jo Tappara myi fanituotteita Liigassa eniten. Jutussa kirjoitetaan, että isoimman tiputuksen oli kokenut HIFK, "joka vielä vuonna 2012 ilmoitti edellisen tilikautensa kannattajatuotemyyntien liikevaihdoksi 1,1 miljoonaa euroa, nyt 700 000".

"Tappara ilmoitti vielä vuonna 2012 Kauppalehden selvityksessä myyvänsä fanituotteita ainoastaan 300 000 eurolla, nyt viime vuosien kestomenestyminen näkyy. Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen on mielissään (750 000 euroon) kohentuneesta myynnistä, mutta ei hihku. 'Tavoite on puhkaista miljoonan euron raja. Mestaruudet tuovat toki piikin, mutta olemme tehneet jo monta kautta peräkkäin hyvän suorituksen sekä urheilullisella että liiketoiminnallisella puolella. Samalla brändin tunnettuus on lisääntynyt koko Suomessa', Leinonen kertoo."

Tuolloin Suomen kolmanneksi eniten myyvä Kärpät kauppasi TE:n jutun mukaan puolella miljoonalla fanituotteita.

Nyt Tappara suuntaa kohti 2 miljoonaa ja Suomen pääkaupungissa ja ylivoimaisesti tärkeimmässä matkailualueessa toimiva HIFK pyörittää bisnestään jäähallin parkkipaikalla luolassa.

Itse olen täälläkin monia kertoja kaipaillut HIFK:lta logoa, joka ottaisi koko stadin matkailun haltuun, vrt Giants ja Yankees. Tiedämme, että kaikki matkustajat kaikkialla maailmassa ostavat paikallisen seuran tuotteita, joskus tieten, monesti Nykin tapaan tietämättä edes, että se NY lippis on jonkun seuran.

Ja sitten se stadi-kama pitäisi vielä myyntiin - eli mm. lentokentälle oma shop, ja Stockalle oma shop-in-shop. Samaan kauppaan maajoukkuepaitaa futiksesta ja lätkästä ja HIFK:lle niistä myyntitulot.

Olen tästäkin puhunut joskus seuran suuntaan ja vastaus on sama kuin aina - ei voi kannattaa, eikä ainakaan osata sitä bisnestä. No, eivät menneet mukaan silloin kun ikkuna aukesi toki siihenkään liiketoimintaan, minkä osaavat.

HIFK ei vaan tunnu osaavan mitään - paitsi osallistua.

Lukis jatkoaikaa - täällä on tänäänkin kirjoitettu vaikka kuinka monia erinomaisia kehitysideoita, alkaen vaikka siitä miten pelaajat pitäisi lanseerata Saarisen ja muiden kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

fakiiri

Jäsen
Tappara ja Ilves avasivat omat myymälänsä Nokia Arenan yhteyteen. Jännästi seurat ovat saaneet keskustassa olevat kaupat kannattamaan, kummankin seuran fanituotemyynti kasvaa.

Seurojen värit näkyvät Tampereella kaikkialla. Sehän on parasta markkinointia.

Aikoinaan HIFK-tavaraa sai muun muassa Stockalta, Sokokselta ja Pukevasta. Tällä hetkellä KSB Sportiin pitää mennä erikseen.

Miksi HIFK ei laajenna fanituotetarjontaa, kohtuullista hinnoittelua ja tee jakelusopimusta esimerkiksi HOK Elannon kanssa? Lempäälän Ideaparkin Prismassa on myynnissä Tapparan ja Ilveksen tavaraa, pk-seudun Prismoissa en ole nähnyt pitkään aikaan HIFK-tavaraa, tosin Jumbossa en ole käynyt vuosiin. Mutta esimerkiksi Kaaressa ei ole mitään HIFK-tavaraa myynnissä, eikä ole Sellossa. Noissa Prismoissa käy aivan hemmetisti asiakkaita.
 
Suosikkijoukkue
HIFK - Flint Tropics

Tämä pitää kyllä täysin paikkansa. Ei kyllä tule erikseen ajettua Nordikselle ostamaan fanituotteita vaikka itseäni fanina pidänkin, joten vartti-fanille ei varmasti tule lähdettyä kauempaa ostoksille.
 
Suosikkijoukkue
Muiden hylkiöt
Itse ostaisin mielelläni uutta punaista päälle pantavaa, oli jengi miten tuuliajolla tahansa, mutta hinnat on niin pirun suolaisia, että itse tilaan mielummin uuden Alien-hupparin Last exitistä. Onhan ne varmasti laadukkaita ja valmistuskin maksaa, mutta huntti CCM hupparista on kyllä aivan liikaa omalle lompakolle. Näillä hinnoilla ei saada kyllä arkista näkyvyyttä lisättyä mitenkään liiaksi.
 
Bedrock

Jäsen
Ihan lyhyesti kiinni tämän päivän uutisiin:

Alexander Sneen, toimitusjohtaja
Sneenillä on 0pv kokemusta toimitusjohtajana toimimisesta. Sneen on HIFK:n sisäpiiriläinen ja hallitukselle tuttu henkilö monen vuoden takaa.

Janne Pesonen, urheilujohtaja
Pesosella on 0pv kokemusta urheilujohtajana toimimisesta. Pesonen on HIFK:n sisäpiiriläinen ja hallitukselle tuttu henkilö monen vuoden takaa.

Mika Kortelainen, kehittämistyöryhmän puheenjohtaja (Sports Advisory Board)
Kortelaisella on 0pv kokemusta hallitustyöskentelystä ja/tai puheenjohtajana toimimisesta. Kortelainen on HIFK:n sisäpiiriläinen ja hallitukselle tuttu henkilö monen vuoden takaa.

Hallitus on tehnyt parhaansa ja seuran avainpositiot on täytetty parhailla mahdollisilla henkilöillä. Pulinat pois.

Onnea ja menestystä kaikille nimityksen johdosta.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse ostaisin mielelläni uutta punaista päälle pantavaa, oli jengi miten tuuliajolla tahansa, mutta hinnat on niin pirun suolaisia, että itse tilaan mielummin uuden Alien-hupparin Last exitistä. Onhan ne varmasti laadukkaita ja valmistuskin maksaa, mutta huntti CCM hupparista on kyllä aivan liikaa omalle lompakolle. Näillä hinnoilla ei saada kyllä arkista näkyvyyttä lisättyä mitenkään liiaksi.

Onhan nämä joukkueen hinnat noissa fanituotteissa kyllä varsin kalliita ja nyt oli näköjään taas tälle kaudelle nostettu niitä aitojen Game Worn-pelipaitojen hintaa muistaakseni joku 50 euroa jo tässä vaiheessa ja hyvin todennäköisesti saattaa tulla se toiset 50 euroa kun kausi on alkanut. Lisäksi nämä hupparit ja muut tuotteet ovat kyllä varsin kalliita nekin, joten kyllä varsinkin tällaisina aikoina ne fanit oikeasti miettivät kerran jos toisenkin niiden ostoa, kun eipä se tämän seuran toiminta edes vaikuta kovinkaan mairittelevalta.
 
Mäyräkoira

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK En gång-alltid-aina
Tuohon pitää lisätä vielä tuttu ja turvallinen Kalto, joka potkittiin Tepsistä pois.
Kaltosta ollaan kuitenkin ajamassa tulevaa päävalmentajaa antamalla ensin tuollainen
junioripuolen pesti, ja Villen jälkeen se on sitten pääkoutsi. En ihmettelisi yhtään jos
homma menee niin, siinäkin on sisäpiiriläinen jota on alettu "jalostaa".
 
Viimeksi muokattu:
4

444

Tappara ja Ilves avasivat omat myymälänsä Nokia Arenan yhteyteen. Jännästi seurat ovat saaneet keskustassa olevat kaupat kannattamaan, kummankin seuran fanituotemyynti kasvaa.

Seurojen värit näkyvät Tampereella kaikkialla. Sehän on parasta markkinointia.

Aikoinaan HIFK-tavaraa sai muun muassa Stockalta, Sokokselta ja Pukevasta. Tällä hetkellä KSB Sportiin pitää mennä erikseen.

Miksi HIFK ei laajenna fanituotetarjontaa, kohtuullista hinnoittelua ja tee jakelusopimusta esimerkiksi HOK Elannon kanssa? Lempäälän Ideaparkin Prismassa on myynnissä Tapparan ja Ilveksen tavaraa, pk-seudun Prismoissa en ole nähnyt pitkään aikaan HIFK-tavaraa, tosin Jumbossa en ole käynyt vuosiin. Mutta esimerkiksi Kaaressa ei ole mitään HIFK-tavaraa myynnissä, eikä ole Sellossa. Noissa Prismoissa käy aivan hemmetisti asiakkaita.
Puolet ajasta Tampereella asuvana täytyy tähän todeta, että näinhän se on. Kesä tai talvi, aina näkyy seurojen väriä ihmisten päällä. Vaikka se olisi vain alle 1 %, joka näin toimii, niin se on paljon, paljon, enemmän kuin Helsingissä. En muista, milloin olisin viimeksi nähnyt jonkun kantavan päällään IFK-vaatteita muulloin kuin otteluiden yhteydessä. Siis onhan niitä, toisinaan, mutta todella harvoin tulee vastaan. Useimmiten sitten jossain Kontulan metroasemalla joku kauhtunut rotsi jonkun enemmän tai vähemmän kauhtuneen henkilön päällä.
Yksi syy tähän varmasti on hinnoittelu; aika harva viitsii maksaa hunttia hupparista. Tuotteiden ostaminen on myös tehty liian "vaikeaksi". Jonkun Zalandon tai vastaavan kanssa moni varmaan jaksaa sitäkin, että ostetaan halvalla kymmenen vaatetta postitse, kokeillaan sopiiko ja näyttääkö hyvältä, palautetaan ylimääräiset yhdeksän, jne. Toimiiko tämä fanikamojen kanssa? Hommaa ei ole skaalattu siihen pisteeseen, että tuollaiseen jaksaisi lähteä; tilaat tuotteet, saat ne viikon päästä, palautat osan, saat rahat kuukauden päästä takaisin, ehkä, kunhan olet ensin sopinut palautuksesta kymmenen sähköpostin kautta ja saanut pitkin hampain jonkun palautustunnuksen lähetykselle. Ja tällöinkin niitä tuotteita ostavat vain ne, jotka oikeasti haluavat ostaa juuri niitä fanituotteita. Jos näkyvyyttä olisi kaupungilla ja tuotteita saisi myös jostain Prismoista, Cittareista ynnä muista, missä ihmiset oikeasti käyvät kaiken aikaa, niin kynnys hankinnalle madaltuisi dramaattisesti. Kunhan hinnoittelu olisi kohdallaan. Nyt ne ovat kalliita ja hankalasti saatavilla. Ja sanalla sanoen pääosin hiton tylsiä.

Jos näitä kamppeita ei haluta saada hypermarketteihin ja urheiluliikkeisiin, niin sitten tuo ainoa kivijalkamyymälä pitäisi saada jonnekin ihmisten ilmoille, oikeasti keskustaan, näkyvälle paikalle. Homeinen bunkkeri huonoilla aukioloajoilla jossain Töölön syövereissä ei ole hyvä paikka. Kunnollinen myymälä jossain Kampin alueella isoilla ikkunoilla toimisi paremmin. Olisi varmasti myös kalliimpi vuokraltaan. Vaihtoehtona voidaan tehdä kaikki samoin kuin tähänkin asti ja toivoa erilaista lopputulosta.
 
Mäyräkoira

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK En gång-alltid-aina
Kunnollinen myymälä jossain Kampin alueella isoilla ikkunoilla toimisi paremmin. Olisi varmasti myös kalliimpi vuokraltaan. Vaihtoehtona voidaan tehdä kaikki samoin kuin tähänkin asti ja toivoa erilaista lopputulosta.
Saipalla oli vielä viime vuonna fanimyymälä Lappeenrannan suurimmassa kauppakeskuksessa, mutta
jos muistan oikein niin joutuivat luopumaan siitä talouskriisinsä vuoksi.

IFK:lla pitäisi kyllä olla sellainen, mutta tekisikö karseat vuokrat mitä Stadissa peritään sen
mahdottomaksi, riittäisikö asiakkaita ? Kamppi, tai mahdollisesti Tripla voisi olla parhaat
vaihtoehdot, ja ei olisi huono juttu jos ainakin osaa kamppeista myytäisiin jonkun ketjunkin
toimesta, vaikka Budgetsport tai vastaavanlainen.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kalto voi hyvinki olla seuraava PV… jo ensi kaudella. Peltosta suojaa tuo ilmeisen rahakas kahden vuoden sopimus ja yhtä ilmeisen vahvat suhteet seuran johtohahmoihin. Mutta jos talvella ollaan sarjan pohjilla, mikä on rosteria katsoessa ihan mahdollista ja jotain, mikä Peltosen valmennuskaudella ollaan jo koettu, niin paine potkuille voi kasvaa liian suureksi. Silloin hallitus etsinee edullista vaihtoehtoa ja Kaltosta sellainen löytyisi talon sisältä.
 
Sillisalaatti

Mites Tilkanen tai Ojanen?
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Saipalla oli vielä viime vuonna fanimyymälä Lappeenrannan suurimmassa kauppakeskuksessa, mutta
jos muistan oikein niin joutuivat luopumaan siitä talouskriisinsä vuoksi.

IFK:lla pitäisi kyllä olla sellainen, mutta tekisikö karseat vuokrat mitä Stadissa peritään sen
mahdottomaksi, riittäisikö asiakkaita ? Kamppi, tai mahdollisesti Tripla voisi olla parhaat
vaihtoehdot, ja ei olisi huono juttu jos ainakin osaa kamppeista myytäisiin jonkun ketjunkin
toimesta, vaikka Budgetsport tai vastaavanlainen.

Luulisi kyllä että se fanikamojen myynti jossain urheiluliikkeessä, Stockalla tai Sokoksella nyt ei olisi mitään niin vaikeaa ja kallista, etteikö siihen voisi IFK:n kaltainen iso seura ryhtyä. Aivan varmasti tällainen lisäisi sitä fanituotteiden myyntiä merkittävästi, kun seuran fanien ei tarvisi lähteä jostain Vantaalta ja Keravalta asti matkustelemaan Stadissa poiketessaan sinne Nordikselle ja sitten vielä tiettyyn kellon aikaan mennessä. Sanoisin jopa että tällainen tuotteiden parempi saatavuus maksaisi varmasti kyllä itsensä takaisin IFK:lle.
 
Olen muuten vaan kerran koskaan käynyt meidän fanikaupassa, olen tilannut netistä , ja joitain juttuja olen ostanut niiltä hallin käytävillä olevilta myyntipisteiltä.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen muuten vaan kerran koskaan käynyt meidän fanikaupassa, olen tilannut netistä , ja joitain juttuja olen ostanut niiltä hallin käytävillä olevilta myyntipisteiltä.

Okei, oon kyllä itse useita kertoja siellä vuosien aikana käynyt, mutta pakko myöntää, että kyllä se vaan rajoittaa sitä fanikamojen ostoa, kun ei välttämättä viitsi lähteä täältä Vantaalta asti sinne Nordikselle vapaapäivinä just tiettyyn aikaan, kun tämä fanikauppa meni muistaakseni kiinni jo klo17.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit
Olihan se varsin silmiä avaava kokemus kun kävi isossa maailmassa katsomassa tarunhohtoista. Siellä katsojista noin 85% oli pukeutunut väriin ja heistä 90% kuluvan kauden pelaajapaitoihin.

Mut ei ole ydintekemistä (kuten ei ravintolatkaan).
 
CreaseMonkey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Maakunnissahan lähitienoon Liiga-seurojen fanikamaa saa ihan Prismasta. Tietyillä tuotteilla voisi toimia PK-seudullakin.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Maakunnissahan lähitienoon Liiga-seurojen fanikamaa saa ihan Prismasta. Tietyillä tuotteilla voisi toimia PK-seudullakin.

Eikös IFK fanikamaa saa Puhokselta? Ja onkohan Tammiston CM toinen mistä
löytyy (tämä omaa mutua)

Eihän tässä ole muuta kuin alkaa markkinoimaan, että jälleenmyyjät ottaa omiin valokoimiin.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itsekin olen näkyvällä paikalla olevan kivijalkamyymälän kannattaja, mutta fakta on se, että se mitä jää viivan alle, ratkaisee. Jossain keskustassa sijaitsevan kivijalkamyymälän myyntivolyymien pitää olla niin suuria, että se on kannattavaa. Toivon, että HIFK:ssa on laskettu tarkasti, miten ja missä kannattaa operoida.

Yksi ongelma voi olla myös se, että kun Stadissa on eniten turisteja, HIFK:lla ei ole pelejä. Ja aika moni haluaisi varmasti nähdä sen jengin ihan livenä? HIFK ei nyt kuitenkaan ole mikään Barcelona tai ManU, jonka ihan jokainen tietää. Että kuinka moni random-ostaja haluaa ihan oikeasti ostaa paikallisen jengin kamoja? Ehkä jotain pientä, mutta aika monta jääkaappimagneettia saa kyllä myydä, että edes kulut tulee katetuksi.

Talvella ne turistit, jotka haluavat ultimaattisen Stadi-kokemuksen, hakeutuvat itse Nordikselle ja sieltä löytyy fanikamaa. HIFK-faneista taas valtaosa ostaa joko peleistä tai netistä. Ja jossain Prismassa myyntivolyymien pitää olla isoja, jotta ottavat seuralle järkevillä ehdoilla tavaraa myyntiin. Ne HIFK:n kamat kun vievät myyntipaikat joltain muulta, hyvin suurella todennäköisyydellä parempikatteiselta, tavaralta. Ja kun valikoima on tilasyistä suppea, fanikamaa ei vältämättä tule sitten kuitenkaan ostettua, vaikka kuinka ilahduttaisi, että sitä on kätevästi tarjolla. Verkkokauppa on monelle muutenkin nykyisin lähes ainoa tapa ostaa, joten yhtälö ei ole ihan yksinkertainen. Ja sama ongelma on ihan yleisesti muillakin rättikauppiailla. Moni hypistelee kaupassa, mutta ostaa harkinnan jälkeen netistä, jos ostaa ollenkaan. Ostotottumukset ovat muuttuneet.

Markkinoinnissakin niiden panostusten pitää kuitenkin jotenkin näkyä myös sisään tulevana rahana tai muuna arvona. Vaikka on siistiä, että jollain turrella on HIFK-huppari päällään kotimaassaan, kyse on kuitenkin hyvin marginaalisesta ryhmästä, jolloin panostukset eivät voi olla järin suuria. Ellei sitten haluta tehdä tappiota. Ja luulen, ettei haluta.
 
Jos Tappara myy kaudessa fanituotteita yli kahdella miljoonalla eurolla ja HIFK alle 700 000 eurolla, seuralla on ratkaistavana ongelma.
Tosin IFK:ssa nopea ongelmien korjaaminen ei ole "muodissa". Aina löytyy tekosyitä, miksi voidaan laiskasti toimia niin kuin aina ennenkin. Ja se ei tietenkään sovi, että mallia otettaisiin toiselta suomalaisseuralta. Onhan ne nyt landelta, ja muutenkin nolon juntteja.

HJK ei naapurissa kauaa katsellut perseilyä ennen kuin urheilujohtaja ja valmentaja pistettiin pihalle.
 
Kendofutari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK ja Chicago Blackhawks
Itsekin olen näkyvällä paikalla olevan kivijalkamyymälän kannattaja, mutta fakta on se, että se mitä jää viivan alle, ratkaisee. Jossain keskustassa sijaitsevan kivijalkamyymälän myyntivolyymien pitää olla niin suuria, että se on kannattavaa. Toivon, että HIFK:ssa on laskettu tarkasti, miten ja missä kannattaa operoida
Pitäisi tosin ensimmäisenä aloittaa siitä, että noi fanikamppeet näyttäisivät sellaisilta että niitä voisi edes harkita pitävänsä vapaa-ajalla. Uskoisin, että voluumit voisivat olla paljon parempia, jos niihin tuotteisiin itsessään panostettaisiin. Useasti on tehnyt mieli ostaa joku paita/huppari tms. mutta ne ovat 90% erittäin juntin näköisiä, eikä niitä kehtaisi pitää muualla kuin matseissa.
 
King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
Jos Tappara myy kaudessa fanituotteita yli kahdella miljoonalla eurolla ja HIFK alle 700 000 eurolla, seuralla on ratkaistavana ongelma.
Tosin IFK:ssa nopea ongelmien korjaaminen ei ole "muodissa". Aina löytyy tekosyitä, miksi voidaan laiskasti toimia niin kuin aina ennenkin. Ja se ei tietenkään sovi, että mallia otettaisiin toiselta suomalaisseuralta. Onhan ne nyt landelta, ja muutenkin nolon juntteja.

HJK ei naapurissa kauaa katsellut perseilyä ennen kuin urheilujohtaja ja valmentaja pistettiin pihalle.
Mun mielestä @BOL yritti ihan riittävällä perusteellisuudella avata noita ongelmia, joita fanituotteiden myynnissä Stadissa on, joten en ihan pääse kiinni, että miten se ongelma ratkeaa sillä, että apinoidaan Tampereen systeemit, kun kuitenkaan se toimintaympäristö on varsin erilainen kuin Tampere. Mun on vaikea uskoa, että toimistolla suhtauduttaisiin kuvaamallasi ylimielisellä tavalla, vaan kyllä sen joku tuon kokoisessa puulaakissa kuin HIFK on laskenut, että mikä kannattaa ja mikä ei.

Olisikin kiva joskus kuulla, että joku hieman esittäisi omia ehdotuksia, mitä pitää tehdä ja vaikka ihan alustavia laskelmia sen tueksi, että voisi olla toimivakin idea. Se, että huudetaan kaiken olevan paskaa ja että kaikille pitää antaa monoa, ei ole mielestäni millään tavalla hedelmällistä.
 
Kendofutari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK ja Chicago Blackhawks
HJK ei naapurissa kauaa katsellut perseilyä ennen kuin urheilujohtaja ja valmentaja pistettiin pihalle.
Tästä tulikin mieleen, että nehän myös ulkoistivat fanituotemyyntinsä kokonaan Helgoodsille, joka on summa summarum näissä fanituotemyynneissä suomen suurin yksittäinen sivusto. Sivut on selkeät ja "trendikkäät" mitä on miellyttävä selailla + markkinoivat suhteellisen hyvin itseään.

Lähinnä nostin tämän esille vaihtoehtona, miten asiaa voisi kehittää toisella tavalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös