Mainos

HIFK:n taloudellinen tilanne ja tulevaisuus

  • 1 012 736
  • 4 180

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK:n koko johtoportaan pitäisi lähteä tarkkailumatkalle tampereelle Tapparan leiriin. Siinä on sellainen eurooppalainen suurseura mitä Salmelainenkin on kuuluttanut. Sen lisäksi että siellä on isot areenat mitkä vetää fyrkkaa kotiinpäin, on se lisäksi seura mikä menestyy CHL:ssä tosissaan ja ottaa myös sieltä fyrkkaa omaan kassaansa, toisin kuin meillä, osallistutaan vaan jollain B-junnu miehistöillä.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool

Kyllä, ja varsinkin kun heidän menestysputkensa alkoi jo kauan ennen uutta hallia, ja IFK:ta selvähkösti pienemmällä katsojakeskiarvolla. Nokia-halli vaan vahvistaa jo ennestään pätevää toimintaa, eli ero kasvaa sellasen ja pinttyneen puuhastelun välillä vuosi vuodelta.
 
Viimeksi muokattu:

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Saa nyt nähdä milloin HIFK edes on seuraavan kerran CHL:ssä, ensi kausi ainakin tuntuu mahdottomalta ajatukselta. Spenglerissä oltiin tällä kaudella ja tuskin tarvitsee sinnekään mennä ensi jouluna turpaan ottamaan, itselleni sillä ei tosin ole väliäkään.

Kunhan nyt saataisiin edes jotenkin ehjä runkosarjan loppu ja päästäisiin vähintään sääleihin, vaikka koko ajan taustalla vaanii ajatus jo aikaisemmin tutuksi tulleesta HIFK:n tammikuun rypistyksestä, joka nostaa toiveita kevättä kohden, mutta lässähtää viimeistään pudotuspeleissä syystä tai toisesta.

Tapparalle on pakko nostaa hattua, kovaa jälkeä kaudesta toiseen kaukalon puolella ja samalla talouskin kiittää. Pitkä on meillä matka sen kiinnisaamiseksi ja paljon pitäisi tapahtua positiivisia asioita.
 
Mäyräkoira

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK En gång-alltid-aina
En minäkään ravintolaketjuun välttämättä sijoittaisi, mutta kyllä HIFK:lla voisi olla yksi fani-pubi, kun on fani-klubikin. Sellainen urheilumesta, missä näkisi kaikenlaista urheilua, kävisi vanhoja staroja tarinoimassa muistoja ja laulettaisi ja heitettäisi tikkaa tai pelattaisi biljardia.
Ja josta saisi ostaa krääsää ovella.
Joku saman tyyppinen kun Chelsea siinä Elielinaukion kupeessa, täysverinen urheilumesta
jossa lätkäkauden ulkopuolella voisi katsoa muitakin lajeja, kuten fudista eri sarjoista.

Ja lätkäkauden aikana IFK:n pelien lisäksi myös NHL:ää. Fanitavaraa olisi tietysti myös kaupan
, ei ehkä koko valikoimaa mutta ainakin tekstiilejä. Ja jonkunlainen ruokalista, ei nyt mitään
a la cartea välttämättä, mutta kevyttä kenttäsapuskaa nyt ainakin, kuten burgereita, pizzoja
ja erilaista naposteltavaa.

Sijainti voisi olla Nordiksen nurkilla, ei sen tarvitse olla missään hiipuvassa
ytimessä, niin saisi pregame- ja jälkipeliasiakkaita, uskon että porukalla olisi kyllä halua tukea
rahallisesti IFK:n pitämää baaria, ja myös muulloin kun matsien aikana.

Yksi mikä olisi itsestään selvyys olisi pelaajahaastattelu matsin jälkeen, kuten silloin vanhaan
hyvään aikaan Päädyssä, ne oli väillä ihan hauskoja, kuten esimerkiksi Pikku Kakkosen posti-tunnarin
yhteislaulu Tom Laaksosen johdolla :)
 
Viimeksi muokattu:

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Tunnetusti helpoin tapa menettää paljon rahaa on ravintolan perustaminen (urheiluseuran ostaminen voidaan lisätä tähän). Sanotaan vaikka näin: en hirveästi hihkuisi riemusta, jos HIFK:n johto päättäisi lähteä ravintolaketjuja ostelemaan. Toisekseen Garden vie tällä hetkellä HIFK:n taustajoukkojen resurssit täysin, joten siinäkin mielessä muut projektit saavat luvan odottaa, kunnes Gardenin projekti saadaan johonkin loppupisteeseen.

Ravintolaketjun osto vaikuttaisiksin vähän turhan hurjalta ja riskialttiilta toimelta heti alkuun. Hallituilla askelilla pitäisi edetä, ja tosiaan ensin vaikka IFK-sport baarilla tms. liikkeelle, joka hyvin todennäköisesti vetää väkeä ihan hyvin muinakin kun pelkästään peli-iltoina.
 
Tuli mieleen Jaromir Jagrin omistama baari Prahassa jossa kerran kävin syömässä ja juomassa
aika perinpohjaisesti. Tuotiin sen verran paljon rahaa sinne että meille tarjottiin aitiopaikkaa
seuraavan päivän Tsekin MM-fudismatsin kisastudioon, mutta jouduttiin kohteliaasti kieltäytymään
kun oltiin sinä iltana lähdössä kotiin, Jaromiriä ei ikävä kyllä tavattu :) No, vähän off-topic mutta
tuli vaan yhtäkkiä mieleen , samanlainen kuvio voisi olla meilläkin.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
HIFK voisi perustaa hallin käytäville Buli-lastenhoitohuoneen jonne ne pikkunilviäiset pääsisi pelin ajaksi Bulille Nassesetämäiseen hoitoon pientä maksua vastaan.
Viereen baaritiski aikuisille jossa Buli tarjoilee Cuba Libreja. Helppoa lisätuloa seuralle.
 
Kale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tom Laaksonen
Joku saman tyyppinen kun Chelsea siinä Elielinaukion kupeessa, täysverinen urheilumesta
jossa lätkäkauden ulkopuolella voisi katsoa muitakin lajeja, kuten fudista eri sarjoista.

Ja lätkäkauden aikana IFK:n pelien lisäksi myös NHL:ää. Fanitavaraa olisi tietysti myös kaupan
, ei ehkä koko valikoimaa mutta ainakin tekstiilejä. Ja jonkunlainen ruokalista, ei nyt mitään
a la cartea välttämättä, mutta kevyttä kenttäsapuskaa nyt ainakin, kuten burgereita, pizzoja
ja erilaista naposteltavaa.

Sijainti voisi olla Nordiksen nurkilla, ei sen tarvitse olla missään hiipuvassa
ytimessä, niin saisi pregame- ja jälkipeliasiakkaita, uskon että porukalla olisi kyllä halua tukea
rahallisesti IFK:n pitämää baaria, ja myös muulloin kun matsien aikana.

Yksi mikä olisi itsestään selvyys olisi pelaajahaastattelu matsin jälkeen, kuten silloin vanhaan
hyvään aikaan Päädyssä, ne oli väillä ihan hauskoja, kuten esimerkiksi Pikku Kakkosen posti-tunnarin
yhteislaulu Tom Laaksosen johdolla :)

Rakastun joka kerta uudestaan, kun kuulen Tom Laaksosen nimen <3
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
En minäkään ravintolaketjuun välttämättä sijoittaisi, mutta kyllä HIFK:lla voisi olla yksi fani-pubi, kun on fani-klubikin. Sellainen urheilumesta, missä näkisi kaikenlaista urheilua, kävisi vanhoja staroja tarinoimassa muistoja ja laulettaisi ja heitettäisi tikkaa tai pelattaisi biljardia.
Ja josta saisi ostaa krääsää ovella.

Bari ravintolaa mistä saisi sellaista safkaa, jolle olisi kysyntää muttei tarjontaa ja josta näkisi IFK:n matsit sekä olisi jotain oikeasti spessua. Tuollainen pienimuotoinen juttu voisi olla hyvä. Se ei toisi toki suurta liikevaihtoa tai voittoa mutta sillä voisi testata kannattaako laajentaa
 
Kale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tom Laaksonen
Bari ravintolaa mistä saisi sellaista safkaa, jolle olisi kysyntää muttei tarjontaa ja josta näkisi IFK:n matsit sekä olisi jotain oikeasti spessua. Tuollainen pienimuotoinen juttu voisi olla hyvä. Se ei toisi toki suurta liikevaihtoa tai voittoa mutta sillä voisi testata kannattaako laajentaa

Sisäänkäynnin terassilipan päälle sellainen joku seitsemän metriä korkea Buli-hahmo tuokkonen saksikäsien välissä, heittämässä hiivaa hetulaan hullun kiilto killissä olevissa silmissään, niin jokainen haluaisi mennä sinne kattomaan matsia ja ryyppäämään Bulin kanssa.

Saa käyttää, jos menestys kiinnostaa!
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Surullista luettavaa tämänkin ketjun kommentit. Ehkä pitää vaan omiakin standardeja pudottaa ja alkaa unelmoimaan perässä hiihtäjän roolista. Nyt ei olla edes sitä. Tuntuu siltä kuin organisaatio katselisi sivusta kuinka kärki karkaa kaikilla mittareilla. Epäilys on etteivät edes tajua sitä. HIFK:lla olisi täydet edellytykset olla suurseura mutta ei tunnu kelpaavan. Vaikea on kuvitella, että nykyistä joukkuetta tai urheilujohtoa juhlittaisiin juhlapelissä Gardenin jäällä muutaman vuosikymmenen kuluttua.
 
R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
mutta kevyttä kenttäsapuskaa nyt ainakin, kuten burgereita,
Vituttaa kaikki "burgerit", eli hampurilaiset. Tulee se tosielämän buli se punanaamainen sydänkohtauspotilaskokki heti mieleen. En syö "burgereita" enää, enkä ikinä. Toivottavasti sieltä sais artesaanihöyrymakkaroita. Scholl tulis mestoille. Buli diggaa kans helvetin paksusta nakista.
 
Viimeksi muokattu:

Mäyräkoira

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK En gång-alltid-aina
Tuntuu siltä kuin organisaatio katselisi sivusta kuinka kärki karkaa kaikilla mittareilla
Tuotahan se on ollut lähes koko ajan, paitsi silloin 90-luvun lopulla. Silloin tuntui
siltä että meistä voisi tulla joku kestomenestyjä, mutta se ilo jäi lyhytaikaiseksi.

2000-luvulla on ollut valonpilkauksia, yksi kannu ja yksi finaalipaikka, mutta
muuten on ollut aika vaisua monella kaudella, se ei ole oikein Stadin ainoan
liigajengin arvon mukaista toimintaa.
 
Mäyräkoira

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK En gång-alltid-aina
Vituttaa kaikki "burgerit", eli hampurilaiset. Tulee se tosielämän buli se läski punanaamainen sydänkohtauspotilaskokki heti mieleen. En syö "burgereita" enää, enkä kinä. Toivottavasti sieltä sais artesaanihöyrymakkaroita. Scholl tulis mestoille. Buli diggaa kans helvetin paksusta nakista.
Älä nyt, nehän on trendikkäitä sapuskoita vegeversioineen :) Totta puhuen minäkin syön
niitä aika harvoin, se höyrymakkara sopii myös ihan hyvin valikoimaan.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tunnetusti helpoin tapa menettää paljon rahaa on ravintolan perustaminen (urheiluseuran ostaminen voidaan lisätä tähän). Sanotaan vaikka näin: en hirveästi hihkuisi riemusta, jos HIFK:n johto päättäisi lähteä ravintolaketjuja ostelemaan. Toisekseen Garden vie tällä hetkellä HIFK:n taustajoukkojen resurssit täysin, joten siinäkin mielessä muut projektit saavat luvan odottaa, kunnes Gardenin projekti saadaan johonkin loppupisteeseen.
Voi olla, että oli turhaa jumittua juuri tuohon ravintolatouhuun, sillä isossa kuvassa kuitenkin kyse on halusta sekä kyvystä kehittää liiketoimintaansa tukemaan sellaista tulevaisuutta, jossa on edes etäisesti mahdollista säilyä kilpailukykyisenä vastutajiinsa nähden.

Toki strategia voi olla sekin, että yritetään tyhjentää kaikki maakuntaseurat ja saada sielä junnuja joilla tehdään tiliä NHL siirtojen myötä, mutta sitten pitääkin alkaa jo ihan eri luokan peluutukseenkin niiden junnujen kanssa, ja jättää kaikki muu ostamatta.

Pointti siis oli tosiaankin se -ainakin itsellä - että uskon täysin tuohn Kupilan kirjoitukseen siltä osin, että IFK:n eväät alkaa olemaan syöty siltä osin, miten liikevaihtoa pystytään kasvattamaan vain yleisöllä (lipun hinta/yleisömäärät), sillä kummmankion suluissa mainitun tekijän suhteen tilanne lienee tosiaankin se, että resurssia isoon kasvuun ei enää ole. Uudenkin hallin tullessa (ei vielä vuosiin) ei IFK saa kuin satunnaisesti yleisömäärää tuosta kasvatettua, ja se tulee kuitenkin osin tapahtumaan lippun hinnoittelulla, jolloin ei ole mahdollista enää pyytää välttämättä yhtä kovaa hintaa, jos ei halua katsella tyhjiä lehtereitä ympärillään.

Liikeavaihtoa ja resursseja pitää siis kyetä kasvattamaan sitä brändiä paremmin hyödyntämällä muutoin kuin puhumalla siitä brändistä. Sponssejakaan ei liene juurikaan enää lisättävissä, joten ilman toimia jää ainoaksi vaihtoehdoksi löytää se oma lutuinen arabi- tahi muu prisnni, joka pistää maansa luonnovarat haisemaan leikkiäkseen kiekkogurua. Tätä vaihtoehtoa en kyllä haluaisi koskaan nähdä, joten jotakin pitäisi keksiä.

Varmaankin tuo IFK-live, vai mikä olikaan, on yksi hyvä mahdollisuus tulevaisuudessa, mutta silloinkin pitäisi ensin saada selkoa siitä, että millaisella omistuksella halli IFK:n käytössä on (valmistuessaan), sillä vanha Narrien tai Kiekko-espoon malli ei käy, koska se vie suorinta tietä konkurssiin ilman kieroilua.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK:n koko johtoportaan pitäisi lähteä tarkkailumatkalle tampereelle Tapparan leiriin. Siinä on sellainen eurooppalainen suurseura mitä Salmelainenkin on kuuluttanut. Sen lisäksi että siellä on isot areenat mitkä vetää fyrkkaa kotiinpäin, on se lisäksi seura mikä menestyy CHL:ssä tosissaan ja ottaa myös sieltä fyrkkaa omaan kassaansa, toisin kuin meillä, osallistutaan vaan jollain B-junnu miehistöillä.
On siellä Tampereellakin ongelmat olemassa, sillä hallin omistuspohja ei liene sallivan suurtakaan hyöytä muun suhteen kuin yleisömäärissä, ja enpä usko niiden sielläkään hallia useinkaan loppuun myyvän kuin marginaalisessa määrässä otteluita. Vuokrakin voi olla kova, joten vielä on vaikeaa sanoa, kuinka iso taloudellinen buusti tuosta pitkässä juoksussa seuroille tulee. Seilläkin siis pitää olla muutakin liiketoimintaa josta tuottoa revitään, sillä sielläkään ei voida pelkkien yleisötulojen varaan laskea. En ainakaan usko että voidaan.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko tää Pärnänen (vai kuka olikaan) narrimiehiä vai mitä?

Mäkään en usko Narrien paluun - jota ennen pitää kyllä päästä Espoon liigaan - tuovan mitään lisäarvoa kellekään muulle kuin liigalle itselleen ja mahdollisesti IFK:lle, jolle sekin vaikutus on lähinnä marginaalinen - eikä siten oleellisesti lisää IFK:n kilpailukykyä. . Eli mitään syytä ei ole narreja väkisin ajaa liigaan perustellen sitä suurilla talousvaikutyksilla. Kyllä ne lisäraha on tehtävä ihan muualta.

Seurapomot ovat oikeassa siinä, että 1-2 lisäjoukkuetta vain jakaa pottia pienemmäksi suurimmalle osalle seuroja. Menestyjät hyötyvät tästä mahdollisesti eniten, joten hyöty ajautuu luultavimmin lähinnä niille, joilla on jo ennestään eniten.

Siihen en taas ota kantaa, että kaipaako joku muuten narreja liigaan. Minä en kaipaa. Liigapomot avasivat IS:lle talousajatteluaan – "Liigassa ei ole tulevaisuudessa yhtään nykyistä enempää rahaa"
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Tappara, LA Kings, Raiders, Concordia Stingers
On siellä Tampereellakin ongelmat olemassa, sillä hallin omistuspohja ei liene sallivan suurtakaan hyöytä muun suhteen kuin yleisömäärissä, ja enpä usko niiden sielläkään hallia useinkaan loppuun myyvän kuin marginaalisessa määrässä otteluita. Vuokrakin voi olla kova, joten vielä on vaikeaa sanoa, kuinka iso taloudellinen buusti tuosta pitkässä juoksussa seuroille tulee. Seilläkin siis pitää olla muutakin liiketoimintaa josta tuottoa revitään, sillä sielläkään ei voida pelkkien yleisötulojen varaan laskea. En ainakaan usko että voidaan.
Huudellaan sen verran sivusta etta Tappara (ja Ilves) vuokraa kaikkiin Arenan tapahtumiin isoa kasaa aitioita joista saa jatkuvasti tuloa koska Nokian kalenteri on koko ajan tukossa, lisaksi esim. klubitilat ovat kasvaneet todella paljon, ne tuovat myos ylimaaraista kassaan.

Lisaksi muitakin virityksia Arenan ulkopuolella on kehitteilla joista tulossa kevaammalla lisaa uutisia mutta liiketoiminnan laajentaminen on jo alkanut mm. Kiinteistohuoltoyhtiolla.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siirsin tämän lainauksen tuolta Royn ketjusta nyt tänne, kun en nyt muutakaan paikkaa tälle marmatukselleni keksi...

Siinä ajassa, kun joku on keksinyt, että pitääpä postata tällainen ilmoitus, joku HIFK:n palkkalistoilla oleva olisi ehtinyt hakea monot Redistä. Aikaa on kuitenkin 40 minuuttia julkaisun ja lähdön välissä. Tuskin jonkun vartinkaan viivästys lähtöajasta hirveästi haittaa, kun kiekko tippuu jäähän huomenna klo 17.00. Paitsi ehkä Oulussa... Mutta me emme ole nyt Oulussa.

Jatkossa kannattaa varmasti myös sopia, että pelaajat hakevat kenkänsä Triplan Skechers-myymälästä, koska sinne kävelee vartissa ja autolla ajelee muutamassa minuutissa. Eka pysäköintitunti on vieläpä maksuton. Ja siellä ne pelaajat hengailee muutenkin. Hyvä vaihtoehto olisi myös se, että joku olisi hereillä tällaisten asioiden kanssa vähän aiemmin. Roy on kuitenkin ollut Suomessa jo pari viikkoa... Ja jos joukkueen käyttämää mallia ei ole aiemmin ollut saatavilla, miten olivat ajatelleet Kevinin matkaavan Vaasaan? Paljain jaloin?

HIFK:ssa on nyt tällä kaudella ollut näitä tällaisia "pieniä" asioita aika paljon rempallaan ja paljon aiempaa enemmän: nimmareiden jakotilaisuudessa pelaajilta loppuu kortit kesken, osalla pelaajista ei ole toimivaa tussia millä raapustaa koukeronsa, sähköposteihin ei vastata, Petoklubilla on tv-ruudut pimeinä, jne. Tällaisten pienten asioiden hoitaminen on itse asiassa aivan helvetin tärkeää, koska se kertoo siitä, että jollain on hommat hanskassa. Nyt ei siltä vaikuta.

Toivottavasti Kevin sai kenkänsä.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland

Vuosi 2006: Tukion varaluistimet
Vuosi 2023: Royn matkalenkkarit

Jotkin asiat ovat näköjään ikuisia
 
Gilmore

Nyt vähän rivienvälistälukutaitoa, arvon BOL. Kyseessä oli noin niin kuin satavarmasti tämän "ongelman" muotoon tehty mainos Skechersin kanssa, eikä mikään oikea ongelma.

Ja sitä aikaa tuon postauksen ja lähdön välillä oli tunti ja 40 minuuttia, ei 40 minuuttia. Se on jo riittävän iso vinkki mainoksen suuntaan.
 
Viimeksi muokattu:

Keskikalja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, CHICAGO BLACKHAWKS, Liverpool, Real Madrid
Ja saivarrellaan nyt ihan kunnolla. @BOL laittoi viestissä että kiekko putoo 17.00. Ei putoa vaan 18.30.
Ja tottahan tossa viestissä oli noi pikkujutut. Kun vedetään vasemmalla kädellä, anteeksi kaikki vasurit, on touhu kokonaisuudessaan sitten tätä samaa paskaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös