Mainos

HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

  • 380 167
  • 2 470

Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Uskon vaan siihen, että noi landejengit on himassa niin latautuneita suurta HIFKta vastaan, että jos me ei taota heti alkuun paria maalia, niin purjeisiin jäädään. Siellä on kopissa sellainen riehakas ”Tänään kaadetaan HIFK” -tunnelma, kun taas meille se on vain yksi ilta muiden joukossa. Se oli tänään taas nähtävissä. Noi Roineet ja kumppanit näytti ajoittain taas ihan joltain Crosbyiltä ja McDavideilta.

Itse uskon tähän ilmiöön vahvasti ja se vaikuttaa myös Noorkisella: Vastustajan on aina helppo latautua. Vastaavasti Playoffseissa pärjätään runkosarjaa paremmin, koska tosipelien alkaessa ei vastaustaja saa enää Helsinki-buustia, koska kaikki vetää muutenkin sata lasissa.
 
4

444

Fakta on myös se, että esimerkiksi NHL seuroilla alkaa olemaan palkkalistoillaan 1-5 data-analytiikkaan erikostunutta henkilöä tutkimassa pelkästään tilastojen tuomaa dataa joten kyllä ne autuaaksi tekee kun niitä osaa käyttää oikein.
Toki näinkin. Silti pitää ymmärtää myös se, että tilastollinen data kertoo vain ja ainoastaan sen, mikä se on säädetty kertomaan. Edistyneet tilastot ovat kivoja, mutta maallikko nauttii niistä eniten silloin, kun ne vastaavat omaa totuutta. Tilastojen perusteella voidaan sanoa, että IFK:n joukkueessa on potentiaalia, mutta sen saman voi todeta vaikka katsomalla nimiä selässä. Lopulta ainoa oikea mittari on tulos taululla, koska se ei ole tulkinnanvarainen eikä vaadi subjektiivista adaptoitumista. 20 ottelun kuntopuntarissa IFK on 17 pistettä sarjakärkeä perässä. Ei ehkä kuulosta vielä paljolta, mutta se on samalla 50 % IFK:n keräämästä pistepotista. Vaikka IFK tällä hetkellä onkin sarjassa 6:ntena, niin vertailun vuoksi:
- Kärpillä on 11 pisteen kaula 3. sijaan
- IFK:sta katsottuna 11 pisteen sisään mahtuu sijat 3-12.

Mä oikeasti ymmärrän sen, että IFK on hävinnyt pelejä, jotka ”oikeilla tilastoilla” olisi pitänyt voittaa. Samalla mä ymmärrän sen, että jääkiekko on tulosurheilua, ja Liigassa pelataan vain ja ainoastaan voitosta. Jos sijoitus näillä resursseilla on jotain muuta kuin 1. useammin kuin keskimäärin kerran kahdessatoista vuodessa, niin jotain tehdään kollektiivisesti väärin.
 
Jarppis

Mukava että aina vertaillaan muiden seurojen tilanteita versus Kärpät ja siksipä uskallan tulla vieraisiin hiekkalaatikkoihin. Eiköhän tämänkin kauden joukkueita kun lähdetään vertaileen, HIFKin joukkue on kasattu muukalaislegioona periaatteella. Montako pelaajaa löytyy jotka käynyt läpi seuran oman junioripolun? Kärpissä taas aina löytyy kausi kaudelta omia junioreita joita nostetaan edustusjoukkueeseen kokeilemaan miltä se äijäkiekko tuntuu ja miten taso riittää. Vastuuta annetaan eikä olla aina kusi sukassa ja pelätä virheitä, hyvä esimerkki on Topi Niemelä joka on jo top 6 pakki joukkueessa. Monissa piireissä naureskellaan tälle kun entisiä kokeneita pelaajia kotiutetaan joukkueeeseen puolikuntoisena jne. Mutta mielestäni tämäkin on tärkeä signaali omille kasvateille tai pitemmän ajan Kärppälogolle pelanneille. Ei taida vastaavaa olla muissa seuroissa, varsinkaan IFK:ssa jossa oma juoniorituotanto on ja tainnut olla aika köyhää. IFK pääsi vahingossa nostamaan osakkeita tapaus "Granlundit"
 
tommy36

Jep. Yksinkertaistettunahan totuus näkyy sarjataulukosta. Pisteiden, tehtyjen-/päästettyjen maalien sekä sen sijoituksenkin osalta. Tätä vasten ei "edistyneet" tilastot auta siis IFK:ta yhtään mitään, vaikka muuten varmaankin ovat merkityksellisiä. Ja jos ei muuten, niin paskakin kausi voi näyttää paremmalta niiden valossa.

Tilastot kuitenkn juuri nyt (jälleen) kertovat IFK suorittavan perinteisen keskinkertaisesti, mutta vielä on aikaa toki muuttaa tämäkin paremmaksi.
 
Viimeksi muokattu:

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mukava että aina vertaillaan muiden seurojen tilanteita versus Kärpät ja siksipä uskallan tulla vieraisiin hiekkalaatikkoihin. Eiköhän tämänkin kauden joukkueita kun lähdetään vertaileen, HIFKin joukkue on kasattu muukalaislegioona periaatteella. Montako pelaajaa löytyy jotka käynyt läpi seuran oman junioripolun? Kärpissä taas aina löytyy kausi kaudelta omia junioreita joita nostetaan edustusjoukkueeseen kokeilemaan miltä se äijäkiekko tuntuu ja miten taso riittää. Vastuuta annetaan eikä olla aina kusi sukassa ja pelätä virheitä, hyvä esimerkki on Topi Niemelä joka on jo top 6 pakki joukkueessa. Monissa piireissä naureskellaan tälle kun entisiä kokeneita pelaajia kotiutetaan joukkueeeseen puolikuntoisena jne. Mutta mielestäni tämäkin on tärkeä signaali omille kasvateille tai pitemmän ajan Kärppälogolle pelanneille. Ei taida vastaavaa olla muissa seuroissa, varsinkaan IFK:ssa jossa oma juoniorituotanto on ja tainnut olla aika köyhää. IFK pääsi vahingossa nostamaan osakkeita tapaus "Granlundit"

Jos määrällisesti miettii niin onhan noita "omia poikia" HIFK:ssa tänä vuonna kohtalaisesti (10): Petrell, Åsten, Jääskä, Nordgren (just kuntoutunut pitkästä loukkaantumisestaan), Tallberg, Tuohimaa, Lundell, Ahonen, Varakas ja Engberg. Melkein tekisi mieli sanoa vielä Kousa joka löi itsensä läpi nimenomaan HIFK:ssa, mutta ei oteta häntä mukaan laskuihin kun ei ole stadista kotoisin alunperin eikä viettänyt HIFK:n junnuissa aikaa yhtään. Ongelmana on vain se, että eihän näistä ketään ole mitenkään suuressa roolissa joukkueessa, kaikki vastuunkantajat ovat tulleet muualta. Kyllähän toi rosteri huutaa nimiä Ville Peltonen, Kimmo Kuhta, Toni Söderholm, mutta eihän tuommoisia nimiä ole maailmalla!

Kärppien tasolle mitä tulee junnuihin niin tuskin ikinä tullaan pääsemään niin vakuuttavaa työtä siellä Oulussa ollaan tehty (hattu päästä), mutta onhan täällä stadissa elonmerkkejä ollut ilmassa Salmelaisen aikana. Kollit (eli HIFK:n A-junnut) pelaavat tällä hetkellä hyvää ja tuloksekasta lätkää ja mikä tärkeintä niin siellä on paljon potentiaalisia nuoria pelaajia (Lambert, Myllylä, Heljanko, Herrala, Janhonen, Kukka, Sandvik). Viime vuosina on noussut semmoisia nimiä esille kuin Heiskanen, Lundell ja Jääskä sekä Nordgren. Rindell lähti puolestaan Jukureihin tekemään läpimurtoa enkä pidä tätä ollenkaan huonona asiana millekään osapuolelle.

Onhan se mielenkiintoista nähdä miten tulevaisuudessa Salmelainen ja Pike saavat noita nuoria nostettua remmiin mukaan ja annettua niitä näytönpaikkoja kuten Kärpät, vaikka tällä kaudella näytönpaikkoja ei juurikaan ole nuorille tullut niin näkisin, että ihan yleisesti junnujen suhteen HIFK on ottanut Salmelaisen aikana todella ison harppauksen eteenpäin.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Onhan se mielenkiintoista nähdä miten tulevaisuudessa Salmelainen ja Pike saavat noita nuoria nostettua remmiin mukaan ja annettua niitä näytönpaikkoja kuten Kärpät, vaikka tällä kaudella näytönpaikkoja ei juurikaan ole nuorille tullut niin näkisin, että ihan yleisesti junnujen suhteen HIFK on ottanut Salmelaisen aikana todella ison harppauksen eteenpäin.
Niin, onhan tuossa valmentajalla aika iso merkitys siihen, riittääkö kanttia antaa tarpeeksi rauhaa ja aikaa kehittyä liigapelaajaksi edareiden matkassa. En ole varma, onko Pike mikään aivan ihanteellinen koutsi tuohon nuoriso-osaston sisäänajoon jos vertaa vaikka Kärppiin, Kerhoon ja ehkä Tepsiin..

Toisaalta eihän se koutsinkaan vika ole, jos annetaan "ylitarjontaa" laatupelaajista (tällä kaudella erityisenkin laadukas ylä- ja alakerta), niin vaikea sinne on lähtemään kenenkään syrjäyttämään Kangasniemiä tai Ahosia.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Jos määrällisesti miettii niin onhan noita "omia poikia" HIFK:ssa tänä vuonna kohtalaisesti (10): Petrell, Åsten, Jääskä, Nordgren (just kuntoutunut pitkästä loukkaantumisestaan), Tallberg, Tuohimaa, Lundell, Ahonen, Varakas ja Engberg. Melkein tekisi mieli sanoa vielä Kousa joka löi itsensä läpi nimenomaan HIFK:ssa, mutta ei oteta häntä mukaan laskuihin kun ei ole stadista kotoisin alunperin eikä viettänyt HIFK:n junnuissa aikaa yhtään. Ongelmana on vain se, että eihän näistä ketään ole mitenkään suuressa roolissa joukkueessa, kaikki vastuunkantajat ovat tulleet muualta. Kyllähän toi rosteri huutaa nimiä Ville Peltonen, Kimmo Kuhta, Toni Söderholm, mutta eihän tuommoisia nimiä ole maailmalla!

Kärppien tasolle mitä tulee junnuihin niin tuskin ikinä tullaan pääsemään niin vakuuttavaa työtä siellä Oulussa ollaan tehty (hattu päästä), mutta onhan täällä stadissa elonmerkkejä ollut ilmassa Salmelaisen aikana. Kollit (eli HIFK:n A-junnut) pelaavat tällä hetkellä hyvää ja tuloksekasta lätkää ja mikä tärkeintä niin siellä on paljon potentiaalisia nuoria pelaajia (Lambert, Myllylä, Heljanko, Herrala, Janhonen, Kukka, Sandvik). Viime vuosina on noussut semmoisia nimiä esille kuin Heiskanen, Lundell ja Jääskä sekä Nordgren. Rindell lähti puolestaan Jukureihin tekemään läpimurtoa enkä pidä tätä ollenkaan huonona asiana millekään osapuolelle.

Onhan se mielenkiintoista nähdä miten tulevaisuudessa Salmelainen ja Pike saavat noita nuoria nostettua remmiin mukaan ja annettua niitä näytönpaikkoja kuten Kärpät, vaikka tällä kaudella näytönpaikkoja ei juurikaan ole nuorille tullut niin näkisin, että ihan yleisesti junnujen suhteen HIFK on ottanut Salmelaisen aikana todella ison harppauksen eteenpäin.

On totta, että kärkipelaajat mallia Turunen, Paajanen, Järvinen & co ovat tulleet muualta, mutta mielestäsi Jääskä, Tuohimaa, Lundell ja Ahonen eivät esimerkiksi ole "mitenkään suuressa roolissa"? :D
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK:n tilanne poikkeaa esim. Kärpistä myös niin, että täällä on ollut kaikenlaista turbulenssia ja mm. junnuorganisaatiossa ovet ovat käyneet todella tiuhaan viime vuosina vetovastuullisten osalta. Vaikka käytännön muutokset eivät lopulta olisikaan dramaattisia, niihin liittyy kuitenkin aina kaikenlaista. Muutoksista huolimatta HIFK on kuitenkin saanut puskettua joka vuosi potentiaalisia junnuja liigaan.

HIFK:n turbulenssista johtuen, voittamista ja mestaruutta odotetaan kiihkeästi joka vuosi aina vähän enemmän ja jos verrataan Kärppiin, jolla on perusteet olleet kunnossa vuosikaudet, paineet ovat erilaisia. Kyllä Kärpissäkin on paineita, mutta täällä paineet alkavat olla taas ”epätoivoisuuspainotteisia”, mikä kyllä heijastuu myös urheilujohtoon ja pelaajiin. Jos täällä olisi saavutettu samoja tuloksia kuin Kärpissä, voitaisiin aivan varmasti ottaa suurempia riskejä junnujen sisäänajossa kuin mitä nyt otetaan. Jos viiden vuoden päästä HIFK:lla olisi 2 mestaruutta, 2 hopeaa ja 1 pronssi, voitaisi paremmin kokeilla pientä riskiäkin. Jos samaan aikaan joukkueeseen tulisi vielä muutama paluumuuttaja ulkomailta tuomassa johtajuutta ja kokemusta, tilanne olisi jopa herkullinen.

Kyllä HIFK omia junnuja huomioi varsin paljonkin. Se vaan ei automaattisesti tarkoita kaikille pelejä edustusjoukkueessa välittömästi. Nyt rakennetaan sitä kulttuuria, joka toivottavasti kantaa hedelmää tulevaisuudessa. Mestaruus helpottaisi kaikkien osapuolten olemista kummasti.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
On totta, että kärkipelaajat mallia Turunen, Paajanen, Järvinen & co ovat tulleet muualta, mutta mielestäsi Jääskä, Tuohimaa, Lundell ja Ahonen eivät esimerkiksi ole "mitenkään suuressa roolissa"? :D

Joo tuli muotoiltua tuo väärin, Tuohimaa nyt on tietenkin todella suuressa roolissa kun hän on se meidän ykkösmaalivahti. Kuitenkaan semmoisia johtavia pelaajia meillä ei ole omasta takaa, en laske esim. Lundellia johtavaksi pelaajaksi vaikka onkin oikein hyvä pelaaja jo nyt tai Jääskä. Ahonen ja Varakas ovat ns. leveyspuolustajia, laatupakkeja Liigaan, mutta eivät semmoisia joiden ympärille joukkuetta rakennetaan ja jotka johtavat joukkoja edestä.

Niin, onhan tuossa valmentajalla aika iso merkitys siihen, riittääkö kanttia antaa tarpeeksi rauhaa ja aikaa kehittyä liigapelaajaksi edareiden matkassa.

Koutsilla on tottakai todella suuri merkitys tässä, uskoisin kuitenkin Salmelaisen ja Piken kommunikoivan todella paljon kaikesta peliin liittyvästä ja kaiken järjen mukaan heillä on sama visio miten hommaa viedään eteenpäin.

Olisin alkukaudesta toivonut hieman erilaista peluutusta nuorten suhteen. Mielestäni esim. Turunen ja Paajanen on semmoinen kaksikko joiden rinnalla olisi voinut kokeilla jotain junnua mallia Myllylä. HPK ajoi tuon kaksikon rinnalla viime kaudella mm. Puustisen sisään Liiga-rinkiin ja ihan hyvin se taisi mennä lopulta mennä?

Nuorille pitäisi pystyä tarjoamaan avut onnistua mahdollisimman hyvin. Ei mitään taitopelaajaa mallia Myllylä ole järkeä peluuttaa nelosketjussa pelaajien mallia Keränen, Petrell ja Åsten kanssa vaan vierelle pitäisi löytyä pelaajat jotka tukevat omia vahvuuksia. Engberg ja And ovat enemmän tuommoisia energiapelaajia jotka voivat heittää nelosketjuun aiemmin mainittujen sankareiden kanssa.
 
Stigu

Jäsen
Nyt rakennetaan sitä kulttuuria, joka toivottavasti kantaa hedelmää tulevaisuudessa. Mestaruus helpottaisi kaikkien osapuolten olemista kummasti.
Olen samaa mieltä, että seuraan pitäisi ajaa uudenlaista kulttuuria sisään, mutta tuossa on vaan se ongelma, että kulttuurin rakentaminen tai muuttaminen missään yhteisössä ei tapahdu ihan hetkessä. Väitän, että lätkäjengin kohdalla kyseessä on vähintään viiden vuoden projektista, ja siinä pitäisi unohtaa seuran lyhyen tähtäimen menestyminen ja keskittyä siihen, miten seurasta saadaan pitkällä tähtäimellä tulevaisuuden kestomenestyjä. Nyt tätä uutta kulttuuria on rakennettu 2 vuotta, ja jos unohdetaan kaikki sanahelinä, niin mitä merkkejä meillä on, että seuraan ollaan ajamassa uudenlaista kulttuuria? Siis kysyn ihan vilpittömästi, sillä halausin uskoa, että seurakulttuuria ollaan muuttamassa.

Vielä yksi ongelma tässä pitkäjänteisessä menestyksen tavoittelussa ovat avainhenkilöt Salmelainen ja Pikkarainen, joilla alan tuoreina tekijöinä on varmasti valtavat näytönhalut heti, tässä ja nyt. Pikkarainen puhuu ihan hyvin maltista, pitkäjänteisyydestä ja muusta, mutta veikkaan, että häntä ei nähdä seurassa enää parin kauden kuluttua. Avainasemassa tässä (mahdollisen) uudenlaisen kulttuurin luomisessa on Salmelainen. En sano, ettei hän voisi onnistua, mutta kyllä täytyy kaverin olla kova tekijä, jos untuvikkona tulee seuraan ja muuttaa seurakulttuuria.

Vaikka olenkin pitkäjänteisen kehityksen kannalla, realsti sisälläni sanoo, että IFK:n kohdalla paremmat menestysmahdollisuudet ovat ehkä sittenkin tällaiset pikavoitot mallia 2011 ja 1998, jotka tulivat muutaman vuoden ammattitaitoisen ja intensiivisen työn seurauksena ja katosivat kuin pieru Saharaan seuraavan valmentajan vaihdoksen yhteydessä. Mun on helvetin vaikea, melkein mahdotonta nähdä, että se seurajohtaminen, joka on ollut 70-luvun lopulta lähtien tuuliajolla, saataisiin yhtäkkiä-edes viidessä vuodessa- kontrolliin. Toivottavasti olen vain kyyninen vanha paska, jonka todellisuudentaju on hämärtynyt.
 
PuukäsiPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kyllä on paljon hävitty pisteitä tällä kaudella ihme koomailuihin. Jos ei joku Lyytinen tai kumppanit tarjoa vastustajalle laatutonttia niin sitten ei veskarit saa mitään kiinni. En syytä Engreniä tän päivän tappiosta mut kyl huippukuntoinen kassari olis jotain noista poiminut. Periaatteessa kaikki edellytykset on mennä vaikka päätyyn, mut se vaatii pakiston koomailun loppumista ja että edes toinen veska alkaa pelaamaan sillä tasolla että tuon hyökkäyskaluston tuottamat 3+ maalia per peli alkaa riittämään voittoihin.
 
Keskikalja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, CHICAGO BLACKHAWKS, Liverpool, Real Madrid
Niin, alkuun oli maalintekemisessä ongelmia. Sitten kun se alkoi toimii niin omissa kolisee myös.
On tää yhtä tuskaa.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Lukko kyllä iski hyvin IFK:n heikkoihin kohtiin. Ehkä lopulta ihan hyvä, että tästä pelistä otettiin turpaan koska nuo asiat on pakko korjata. Ismo Lehkonen näitä hyvin aukoi Telialla.

Engren ei mitään häikäisevää esittänyt, mutta kyllä näihin Lukon maaleihin sisältyi räikeitä virheitä myös IFK:n viisikkojen pelissä.

Muutama pelaaja arvio taas:

+ Iikka oli vanha Iikka
+ Lundell oli todella hyvä. Toivottavasti ei rikkonut itseään. Lopussa ei käynyt enää jäällä.
+ M. Keräselle voisi harkita myös ensi kauden kattavaa sopimusta.
+ Motin oli kyllä ihan vahvistus tänään
+ Nautin kyllä suuresti Dykin suunnanmuutoksista.
- Lyytinen. Munaukseen asti pelasi jopa hyvin.
- Järvinen vähän näyttää näissä peleissä kankealta.
- Taka-askelien otto. Lundellin telominen olisi pitänyt tyhjentää penkki.

Että sellainen peli. Itsellä ei hirveän negatiivisia tunteita tule mistään jengistä, kaikki Pekka Virran joukkueet on poikkeus. :)
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei se voi pelistä toiseen mennää näin, että meidän maalivahti on noin paljon vastustajan maalivahtia huonompi. Ei vaan ala se nousu näin ikinä. HIFK:han oli tänään ihan helvetin hyvä aika ajoin. Sitten tuli kieltämättä pahoja virheitä, joista Lukko pääsi iskemään, mutta ei Engren on nuo maalimäärät ihan kohtuuttomia mitä mies päästää. Ei paljoa näy tukea Engreniltä niillä hetkillä, kun tarvitsisi.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Kylläpäs jäi ärsyttämään tuo tappio. Etenkin tuo että Engren pystyy päästämään 5 maali, vaikka toki ei nyt mitään selkeitä imurointeja ollutkaan, mutta liian usein menee liikaa maaleja sisään. Kuten myös Lyytisen taso kiekon kanssa. Se läpiajo meni ihan täysin Lyytisen piikkiin ja joka matsissa saa muut paikkailla noita virheitä. Tänäänkin Lyytisellä paikkoja tehdä hyökkäyksessä tulosta, niin tekee tulosta vaan väärään päähän.

Vaikka virheitä tuli paljon, niin viihdyttää kiekkoa ja olisi pitänyt ottaa voitto. Siellä oli niin monta paikkaa ottaa parin maalin johto. Isoin pettymys että ei ylivoimalla saatu lopussa eikä jatkoajalla ratkaistua.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Olen samaa mieltä, että seuraan pitäisi ajaa uudenlaista kulttuuria sisään, mutta tuossa on vaan se ongelma, että kulttuurin rakentaminen tai muuttaminen missään yhteisössä ei tapahdu ihan hetkessä.
Toinen ongelma on se, ettei se ole mahdollista. Jos kulisseissa tai taustalla tehdään asioita eritavalla (paremmin) niin mikäs siinä. Joukkueen rakentamisessa ei mitään viisivuotis-suunnitelmaa voi kuitenkaan olla. Parhaat pelaajat, suurimmat onnistujat poistuvat rahakkaimpiin sarjoihin vuoden-kahden sisällä. Keskinkertaisuuksien kanssa voidaan askarrella pitkiäkin aikoja mutta he eivät ole niitä voittavia pelaajia. Sama koskee valmennusta. Pikkaraisen palveluksista saamme, jos vain haluamme ja jatkuvuuden nimissä olemme ilmeisesti niin päättäneet, nauttia vielä vuosia. Kilpailu työpaikoista huippujoukkueissa ja rahakkaimmissa sarjoissa, käydään ihan muiden valmentajien kesken. Mitä kauemmin me roikotetaan näitä keskinkertaisuuksia avainpaikoilla, sitä kauemmin saamme odotella menestystä. En näe meillä ongelmaa jatkuvuudessa vaan pikemminkin kyvyttömyydessä reagoida heikkouksiin ajoissa. Kun urheilujohtaja tekee virheen ja palkkaa väärän jätkän väärälle tontille tai on nähtävillä ettei rahkeet riitä huipputasolle, mitä nopeammin asiaan reagoidaan, sitä parempi. Voittamisen kulttuuri syntyy tällaisista asioista. Sitä ei voi päättää Toimistolla tai pukukopissa. Korulauseita ja hengennostatuspuheita voi pitää kuka tahansa. Sarjataulukosta kuitenkin näkyy totuus ja se on se, että me ei kamppailla tälläkään kaudella niistä sijoituksista, joista meidän pitäisi kamppailla.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
HIFK oli hyvä, ajoittain todella hyvä, mutta tämä on tullut tällä kaudella liian hyvin tutuksi, että hävitään siitä huolimatta. Lukko ei esittänyt tässä pelissä yhtään mitään. Iikka oli nyt oikein hyvä, M.Keränen myös. Paajasen ketju jatkuvasti vaarallinen. Kuitenkin Turusen parista kiekonmenetyksestä lähti Lukon hyökkäykset omiin ja maalithan niistä tuli. Pakeilta välillä pahoja sähläyksiä joista tulisi päästä eroon. Yhtäkään maalia ei voi pistää suoriltaan Engrenin piikkiin, mutta kai maalivahti voi välillä torjua jonkun vähän pahemmankin tilanteen? Kaiken Engren kyllä sylki eteensä, ei vakuuttava esitys Atelta taaskaan siis.

Kyllähän tämä vähän miestä syö, ei jaksaisi pelistä toiseen kaivella hyviä pointteja tuloksen takaa.
 
RedNumber9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Peli oli kyllä viihdyttävä, kun johdossa oleva joukkue vaihteli useita kertoja, molemmat joukkueet teki hienoja maaleja ja tunnettakin oli jonkun verran. Iso pettymys kuitenkin, että yksi pinna jäi vaan käteen.

Kyllä tuolla pelin hallinnalla HIFK:n olisi pitänyt 3 pinnaa napata. Lukko pääsi rokottamaan pari kertaa HIFK:n hyökkäyspään virheistä kolmannessa erässä (Lyytinen ja Turunen + liian syvällä olleet pakit Danforthin maalissa). Ja Engren ei sitten pelastanut yhtäkään noista pahoista virheistä. Vastustajan Lehtinen esim. otti ne Kangasniemen 2 huippupaikkaa kolmannessa erässä.

Ylivoima oli heikkoa eilen vaikka yksi maali tulikin. Koko ajan oli jotenkin kiire, kiekot pomppi ja hommaa ei saatu kunnolla rauhoitettua. Paitsi jatkoajan 4-3 saatiin kyllä rauhoitettua mutta se oli sitten todella mielikuvituksetonta siirtelyä. Noilla YV-määrillä olisi pitänyt rankoa enemmän. Oli kyllä hauska seurata kuinka kuumana Virta kävi tuomareihin. Kuului toisen puolen katsomoon asti huudot mallia: "Eikö kaverille löydy mistään rikettä".

Posin puolelle menee se, että nyt saadaan selvästi kasaan 3 hyökkäyspäähän vaarallista ketjua. Keränen on nyt päässyt hyvin vauhtiin ja Kangasniemi parantaa koko ajan. Lauantain ja maanantain TPS- ja Sport-peleistä ei muu kuin 6 pistettä kelpaa. Sillä potilla oltaisiin luultavasti TOP4-paikassa kiinni.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Joku täällä on tainut tätä nostaa jo esille, mutta pakko ihmetellä pelaako Joonas Järvinen loukkaantuneena, sillä niin vaisua on meno tällä hetkellä? En jaksa kaivaa mitään tilastoja esille, mutta silmämääräisesti Järvinen myös pelasi kohtuu vähän eilenkin? Kaikella kunnioituksella Vito Varakasta kohtaan niin hänen ei pitäisi olla ykköspakkiparissa vaan Järvisen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

doppelgänger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Joku täällä on tainut tätä nostaa jo esille, mutta pakko ihmetellä pelaako Joonas Järvinen loukkaantuneena, sillä niin vaisua on meno tällä hetkellä? En jaksa kaivaa mitään tilastoja esille, mutta silmämääräisesti Järvinen myös pelasi kohtuu vähän eilenkin? Kaikella kunnioituksella Vito Varakasta kohtaan niin hänen ei pitäisi olla ykköspakkiparissa vaan Järvisen.

Pelasi 18:27. Keskiarvo tällä kaudella 19:10, joten kyllä Järä aika paljon aikaa jäällä saa. Ei ole ollut kovin näkyvä toistaiseksi ja tuntuu olevan hieman jäljessä koko ajan, mutta uskon että tulee vielä. Ei ole huonosti pelannut nytkään.
 
RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Itse ihmetellyt samaa, melko näkymätön on Järvinen ollut ja edellisvisiitin kaltaista kovuuttakaan ei ole tarjoillut. Tietysti ei kamalan montaa peliä vielä alla jne. joten ehkä se vielä siitä.

En eilisestä matsista nähnyt kuin maalikoosteen, mutta pahalta kuulostaa jos Nordiksella on saanut ajella meidän tähtipelaajia miten haluaa. Aiemmissakin matseissa tuntuu että siellä on nimenomaan Paajanen ekana antamassa palautetta ja hyvä niin, diggaan tosi paljon asenteesta, mutta kyllähän jengistä pitäisi tuolta rouhintaosastolta löytyä pikku myllyihin kykeneviä ukkoja ettei näiden taitopelaajien tarvitsisi torikokouksiin ryhtyä (elleivät välttämättä halua...).

Keränen kyllä huippuhankinta, diggaan paljon! Lyytisen vois penkittää ja Tuohimaalle vaan peliaikaa kun ei Atelle tunnu nyt (taas) oikein tarttuvan. Maalivahtiosasto mietityttää kyllä kevään osalta jo nyt...
 
Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ahonen ja Varakas ovat ns. leveyspuolustajia, laatupakkeja Liigaan, mutta eivät semmoisia joiden ympärille joukkuetta rakennetaan ja jotka johtavat joukkoja edestä.
Onhan Varakas kyllä ihan oikeasti huippupakki tähän liigaan ja tällä hetkellä meidän toiseksi paras ja toiseksi tärkein puolustaja. Tästä kertoo oikeastaan kaikki tilastot. Kun Varakas oli pelikiellossa oli pakistolla vaikeaa ja kun mies tuli takaisin, alkoi IFK voittaa pelejä. Varakas on nimenomaan sellainen pelaaja, jonka voi heittää tilanteessa kuin tilanteessa kentälle ja aina tietää mitä saa.

Tänään hävittiin aivan järkyttäviin yksittäisiin virheisiin. Ensimmäinen maali oli tuomarivirhe, toisessa Kangasniemi ja Sallinen ajoivat itsensä ulos, eikä alaspäin luistelu enää kiinnostanut, kolmas oli Lyytiseltä käsittämätön virhe ja neljännessä Turuselta huono kiekon menetys, mutta ennen kaikkea kukaan ei millään tavalla varmistanut tilanteessa.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Joku täällä on tainut tätä nostaa jo esille, mutta pakko ihmetellä pelaako Joonas Järvinen loukkaantuneena, sillä niin vaisua on meno tällä hetkellä? En jaksa kaivaa mitään tilastoja esille, mutta silmämääräisesti Järvinen myös pelasi kohtuu vähän eilenkin? Kaikella kunnioituksella Vito Varakasta kohtaan niin hänen ei pitäisi olla ykköspakkiparissa vaan Järvisen.

Mielestäni Järvinen näyttää aikalailla samalta kun hän näytti viime kaudella Tapparassa. Melko näkymätöntä tekemistä, mikä ei toki aina ole puolustavista puolustajista puhuttaessa huono asia. Silti hän on mielestäni taantunut jonkin verran siitä maajoukkuetason puolustajasta, joka lähti IFK:sta KHL:ään kauden 15-16 päätteeksi.
 
FosaMasa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
PiTa, HIFK, Liverpool
HIFK-Lukko -peli 4-5 tuli katsottua paikan päällä. Joitakin havaintoja:

  • Lukon maalivahti oli erittäin hyvä. Joku Lehtinen torjui 3-4 game saveriä.
  • Anne Engrenille ei tullut emämunauksia, mutta muutaman kerran hän torjui ohi menossa olleen kiekon suoraan eteensä. Lukon maalit tulivat kovin pienellä työmäärällä, mihin puolustus vaikutti toki enemmän.
  • Jotenkin tuttua, että Lukon maalivahti joutui torjumaan 14 kertaa enemmän, mutta silti turpaan tuli.
  • HIFK loi ilahduttavasti maalipaikkoja. Peliin lähtö oli siinä suhteessa paras, jonka muistan.
  • Peliään parantaneet: Lundell, Tallberg
  • Minulle pettymys: Järvinen, Lyytinen
  • Sallinen ja Saarinen eivät saaneet itsestään parasta irti. Yrityshalussa ei ole moittimista.
  • Ylivoimassa joku voisi luoda uhkaa kuljettamalla kiekkoa suoraan maalia kohti. Ei siitä tule lasta eikä vääpeliä, jos jalat eivät liiku, vaikka kiekko kuinka kiitäisi seisovalta pelaajalta seisovalle pelaajalle.
  • IFK:n keskialueen trap oli ajoittain esimerkillisen tiivis.
  • Turusta saa hakata aika vapaasti, mistä täällä palstalla on jo mouruttu. Ykkösketju pelaa vakiintuneessa koostumuksessa, kun muiden kemioita sovitetaan vielä yhteen.
  • Pelin sisällä tuli pari runsaan 5 minuutin jaksoa, jossa olimme alakynnessä. Peliraivo, rytmi, keskittyminen ja tunnetila haalistuvat ajoittain. Silloin pitäisi pystyä rauhoittamaan, jos ei pysty raivoamaan. Lukko muutti taktiikkaansa toiseen erään, ja tuli kovaa päälle.
  • Keskimääräistä viihdyttävämpi peli, vaikka jatkoajalla tuli karvas tappio.
 
Stigu

Jäsen
Toinen ongelma on se, ettei se ole mahdollista. Jos kulisseissa tai taustalla tehdään asioita eritavalla (paremmin) niin mikäs siinä. Joukkueen rakentamisessa ei mitään viisivuotis-suunnitelmaa voi kuitenkaan olla. Parhaat pelaajat, suurimmat onnistujat poistuvat rahakkaimpiin sarjoihin vuoden-kahden sisällä. Keskinkertaisuuksien kanssa voidaan askarrella pitkiäkin aikoja mutta he eivät ole niitä voittavia pelaajia. Sama koskee valmennusta.
Joo, näinhän se on. Ideaalitilanteessa IFK:n lätkäkulttuurin muutos tarkoittaisi ainakin itselleni seuraavia asioita (hieman yksinkertaistaen) :

1. Joukkueella on joku pelillinen identiteetti ja punainen lanka jota se toteuttaa kaudesta toiseen.
2. a) Joukkueen runkosarjapelit ovat viihdyttäviä ja b) joukkue menestyy pleijariessa
3. Joukkueessa on persoonia: Liigan huippupelaajia ja "silmissä" kehittyviä talentteja, sekä muita väriläiskiä
4. Joukkueen ja seuran tekeminen fokusoituu ainoastaan urheilulliseen menestykseen
5. Joukkueen ja seuran koko tekemisestä paistaa edelläkävijyys

Jos nyt peilaa Pikkaraisen ja Salmelaisen onnistumisia tuon oman listan suhteen, niin ainoa asia, joka tulee mieleen on se, että Tobias pystyy hankkimaan seuraan huippupelaajia. Kuten sanoit, huippupelaajat tulevat ja menevät, mutta suurin luottoni Tobiakseen on, että hän pystyy jatkossakin hankkimaan näitä turusia ja paajasia.

Eniten tökkivät seuraavat asiat:
- "Silmissä" kehittyviä pelaajia on tällä kaudella Lundell ja Jääskä, mutta keitä he ovat esim. ensi kaudella tai sitä seuraavalla kaudella? Kyllä nyt jo pitäisi olla näköpiirissä ja sisäänajossa noita ensi kauden talentteja. Junnutuotanto on saatava kuntoon ja heille on annettava enemmän vastuuta. Lisäksi kaipaan näitä Taipalus/Auvitu-tyyppisiä hakuja, joissa seuraan hankitaan pelaajia, joiden kehityskäyrä on rajussa nousussa.
- runkkaripelit ovat nimensä mukaisia: Kun niitä katsoo, tekeee useimmiten mieli ennemmin vaikka runkata (itseään tai naapurin Musti-koiraa)
- pelillisesti ollaan edelleen koko ajan jäljessä pahimpia kilpailijoita
- seuran toiminnassa paistaa edelleen Hyvä Veli-toiminta. Urheilullisuus ei ole ykkösprioriteetti esim. joukkueen kokoamisessa.

Hieman enemmän kaipaisin noita pilkahduksia paremmasta, toki voihan tuolla pinnan alla olla muhimassa enemmänkin positiivisia asioita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös