Hyvä artikkeli Summaselta Elmossa. Nämä ovat hyviä tarkkailukohtia myös IFK:n pelaamisesa.
Raimo Summanen kumoaa Leijonien maailmanmestaruuden väärät teoriat - ElmoTV
Raimo Summanen avaa, miksi Suomi voitti viime keväänä sensaatiomaisesti jääkiekon maailmanmestaruuden ja kaatoi mitalipeleissä nimivahvat Ruotsin, Venäjän ja Kanadan.elmomedia.fi
Se keskialueen hallinta on omissa papereissani ihan ehdoton menestyksen ehto ja kuten Summanen sen tuossa sanoo, niin tämän voi tehdä myös kiekottomana. Sanoisin kuitenkin, että HIFK:n kannattaa tällä joukkueella tehdä se kiekollisena, kuten se alkukaudesta yritti tehdä. Toki myös niitä kiekottomia elementtejä pitää olla, koska aina ei voi hallita kiekolla pelejä.
Hyvä esimerkki pelin hallinnasta kiekottomana on HIFK-Jokerit 2011-12 kaudella, kun narrit meni sarjassa 0-4 jatkoon. Sarjan alussa HIFK:lla oli kyllä kiekkokontrolli, mutta se ei oikein johtanut mihinkään. Kun kiekkokontrolli ei johda mihinkään, niin on vain ajan kysymys koska vastustaja sitten niistä virheistä, joita aina kuitenkin tulee jääkiekkossa, tekee ne maalit. Itseluottamuksen murentuessa asteittain oltiin loppujen lopuksi siinä tilanteessa, että omat pelaajat törmäilivät kiekollisena keskialueella ja narri nauroi. Vuotta aikaisemin HIFK:n kiekkokontrolli johti jatkuvasti laadukkaisiin hyökkäyksiin ja sarjan kääntyminen, no sanotaan, että se oli mahdollinen ja HIFK käytti sen.
Alkukauden HIFK:n corsi-tilastoja hallinnut kiekollinen pelaaminen oli omasta mielestäni kaikesta huolimatta onnistunutta. Siitä puuttui jonkin verran tuota Summasen mainitsema sota-alueen, eli maalinedustojen hallintaa. Pitää kuitenkin muistaa, että HIFK:lla oli läjäpäin myös ykkösektorin maalintekopaikkoja, eikä vastustajakaan niitä maaleja maalin edestä latonut. Kiekollisessa pelaamisessa tuli virheitä, jotka käänsivät pelin, mutta niitä tulee jääkiekossa ja ne korostuvat katsojan silmissä silloin, kun ne ratkovat tai kääntävät pelin. Lisäksi HIFK alkoi varmaan myös turhautumaan, joka altistaa noille, kun kärsivällisyys ei riitä ja peliä aletaan pakottamaan.
Huono keskialueen kiekotonta peliä esittää tällä hetkellä HIFK:n nelonen. Sen ongelma on se, että kun se ei pääse lainkaan kiekkokontrolliin, niin se ei pääse edes ryhmittymään sellaisiin asemiin, että keskialueen pelin hallinta kiekottomana olisi mahdollista. Kiekko pitää saada myös vastustajan alueelle hallitusti ja sitten osata lukea peliä niin, että tietää milloin on järkevä antaa painetta ja milloin vetäytyä. HIFK:n heikosta taktisesta osaamisesta vuosien mittaan kertoo se, että paljon esim. pudotuspeleissä HIFK yrittänyt paineistaa 100% ajasta ja myös huonolla kenttätasapainolla, niin aina vastustajan päästessä sieltä ulos tulee vaarallinen omiin. Pikkaraisen HIFK:ssa itseäni miellyttää se takapaine, jonka HIFK antaa vaikka karvauksesta pääseekin ohi. Karvaus ei pelaa itseään kokonaan ulos.