HIFK:n peliesitykset kaudella 2019–2020

  • 369 063
  • 2 470

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikka HIFK:lta puuttuu koko ykkösketju, ei sinne Ouluun nyt kuitenkaan millään jämämiehistöllä ole lähdetty. Katsokaa huviksenne vaikka Jukureiden miehistöä ja verratkaa sitä HIFK:n tämän iltaiseen kokoonpanoon. Otin esimerkiksi nyt Jukurit sillä se kävi hakemassa kauden kolmannessa pelissään pinnan Raksilasta. Kuinka moni vaihtaisi Jukureiden jengin tämän illan HIFK:n kokoonpanoon?

Tänään pitää fiiliksen ja ”under dog”-mentaliteetin olla tapissa. Mitään hävittävää ei ole, sillä Raksila on aina paha paikka, vaikka olis Crosby ja Malkin kokoonpanossa. Mitään sieltä ei koskaan saa ilmaiseksi. Taktiikan pitää olla kunnossa ja jokaisen on sitouduttava sitä noudattamaan. Nelosketjun, jolla eniten parannettavaa, pitää lähteä siitä, että he antavat lepoaikaa muille ja ainoa vaatimus on se, ettei omissa soi. Ei tarvita mitään superpommeja tai kiekollisia hienouksia, mutta aika pitää pelata pois ja kiekko pidettävä omilla. Jos edes siihen ei pystytä, heistä ei ole jengille mitään hyötyä. Onko esim. kapteeni siihen valmis vai meneekö taas päättömäksi roiskimiseksi ilman ajatusta? Tehoja odotetaan muilta kentiltä, mutta en näe syytä, mikseivät he onnistuisi. Kärpät sytyttää jenginä ihan varmasti ja joukkueessa on pelaajia, jotka nauttivat, kun aikaa ja tilaa on vähän.
 

KooJii_#1

Jäsen
Suosikkijoukkue
★ HIFK ★ Detroit Red Wings ★ Dallas Stars ★
Todennäköisesti tulee turpaan, mutta kunhan pelataan ehjä 60 minuuttinen ja annetaan kaikkemme kentälle ni se riittää mulle. Hyvä testi Heljangollekkii nyt päästä pelaamaan kovemman kaliiberin jengiä vastaan. Täytyy oikee seurata nyt miten Heljanko pärjää kovan paineen alla ja meneekö homma hosumiseks vai pysyykö rentona ja pyrkii tulemaa kiekolla ulos hankalista tilanteista. Arvokasta kokemusta kuitenkii kaverille ja nythää ois maukas paikka laittaa verkot tötterölle ja hiljentää puol suomee.
 

Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Älkääs nyt illan ottelua etukäteen hävitkö. Pelit pelataan kaukalossa eikä paperilla. Loukkaantumisista huolimatta HIFK:lla pitäisi paperillakin olla ihan kohtuullinen miehistö illan otteluun. Kärpät lähtee toki illan peliin ennakkosuosikkina, mutta kyllähän HIFK on juuri tällaisissa peleissä ennenkin onnistunut sen pisteen tai pari nappaamaan. Vastaavasti ollaan sitten ennakkosuosikin asemassa osattu puppeloida niitä varmoja kolmeen pisteen kotipelejä.

Sitä vähän ihmettelen, että eikö sitä nelosketjua voisi hajottaa kahdeksi kohtuulliseksi ketjuksi, joilla pyritään pelaamaan nolla-nollaa. Esim. Engberg-M. Keränen-Åsten/J. Keränen ja Petrell-Heljanko-J. Keränen/Åsten. M. Keräsen tilalle sitten kakkosketjuun Lundellin vierelle rohkeasti Myllylä kokeilemaan. Nimittäin jossakin vaiheessa niitä senttereitä tarvitaan lisää, kun Lundell lähtee junnukisoihin ja Nykopp on mahdollisesti vielä toipilas. Tällöin olisi vähän erikoista peluuttaa M. Kerästä ja Heljankoa laiturin paikoilla.
 

TrueThat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Rangers, Real Madrid
Kärpiltäkin puuttuu rosterista muutama pelaaja: Junttila ja Pesonen etunenässä. Toki meillä kokonaisuudessaan ehkä pahemmat poissaolot, mutta ei nyt etukäteen luovuteta noiden poissaolojen takia. Sen sijaan otteluohjelma on aivan perseestä ja siinä annetaan tähän peliin tasoitusta. Ja vaikka tuo Saarinen-Sallinen-Jääskä nimellisesti meidän ykkösketju oli niin kyllähän se pelillinen ykkösketju on tuo Paajasen johtama.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nelosketjun, jolla eniten parannettavaa, pitää lähteä siitä, että he antavat lepoaikaa muille ja ainoa vaatimus on se, ettei omissa soi. Ei tarvita mitään superpommeja tai kiekollisia hienouksia, mutta aika pitää pelata pois ja kiekko pidettävä omilla. Jos edes siihen ei pystytä, heistä ei ole jengille mitään hyötyä. Onko esim. kapteeni siihen valmis vai meneekö taas päättömäksi roiskimiseksi ilman ajatusta? Tehoja odotetaan muilta kentiltä, mutta en näe syytä, mikseivät he onnistuisi. Kärpät sytyttää jenginä ihan varmasti ja joukkueessa on pelaajia, jotka nauttivat, kun aikaa ja tilaa on vähän.

Kyllä se vaan niin on, että paras tapa puolustaa on pysyä kiekossa. Nelosketjun suurin ongelma on välitön kiekosta luopuminen, jolloin karkeasti sanottuna tämän ketjun ollessa jäällä vastustajan kiekonhallintaprosentti on 90, jolloin vastustajan maali on hyvin todennäköinen ja vastaavasti plusmerkkinen maali epätodennäköinen. Pitäisi pystyä perus omistalähtöjä tekemään ja vaikka sitten keskialueen jälkeen mennä päätykiekkojen kautta, mutta ei luopua kiekonhallinnasta ihan totaalisesti. Silloin uskaltaisi peluuttaa heitä enemmän ja kärkiketjut pysyisivät virkeämpinä. Esim. eilen Paajanen oli jatkoajalla ihan puhki, kun pelasi +24 min.

Mutta pääasia, että eilen tuli pisteitä. Tähän peliin voi lähteä suht. rennolla asenteella tekemään yllätystä. Silloin ehkä pelaajatkin voivat vetää aika rennosti.
 
Viimeksi muokattu:

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
...
Mutta pääasia, että eilen tuli pisteitä. Tähän peliin voi lähteä suht. rennolla asenteella tekemään yllätystä. Silloin ehkä pelaajatkin voivat vetää aika rennosti.

Niinpä. Tälle viikolle olen pakottanut IFK:n ottamaan 6/9 pistettä, kun ajattelin että kaadetaan KooKoo ja KalPa molemmat varsinaisella Mutta toi eilinen 2p oli lopulta iso voitto. Lähellä oli pyöreä 0 Kuopiosta.

Eli kyllä kelpaa se 5/9 myös, kun joukkue on väsynyt ja repaleinen. Tänään on vuori kiivettävänä, ja tuskin on meille hyvää tulossa. Nyt jos koskaan ymmärrän mahdollisen tappion. Eli nyt käy niin, että 1-3 voitolla tauolle :D
 

Silppuri

Jäsen
Näin ladossa olleena :

Olo oli kuin mensan kokouksessa hyvineen huutoineen
Peli ihan vitunmoista paskaa
Lennu sai Pikkaraiselta aika kovaa palautetta koko ajan
Lyytinen on ihan vitun paska
Siinäpä ne tärkeimmät
 

Stigu

Jäsen
Itse pidin kyllä jollain tavalla näkemästäni. IFK on tosiaan pelillisesti jäljessä Kärppiä, mutta kahden ensimmäisen ketjun peli oli varsin tasaväkistä vastustajan kanssa. Ja Keränen oli ainakin itselleni positiivinen tapaus, olkoonkin että Liigastudio ei pitänyt hänen puolustustyöskentelystään.

Poissaoloja oli molemmilla jengeillä, mutta IFK:n joukkueen rakenteesta kertoo kyllä jotain se, että lopun ajan YV:llä oli kentällä molemmat Kopin veljekset. Eikö tuonne ratkaisupaikkoihin oikeasti ole heittää taitavampia ja älykkäämpiä pelaajia? Muutenkin ihmettelen, että joukkueessa (ja suuressa osassa faneja) on vallalla filosofia, jonka mukaan nelosen pitäisi olla joku jarruketju. Mitä jos se olisikin lähtökohtaisesti samanarvoinen ketju kolmen muun ketjun kanssa? Olisiko tuo liian moderni ajattelutapa? Perkele, jos neljä ketjua olisi samanarvoisia, niiden pelaajia voisi oikeasti sekoitella keskenään ja niille voisi asettaa samat tavoitteet, eikä tarvitsisi miettiä kuka/ketkä kompensoivat onnettoman kenttäpelinsä pukukopissa.

Hyvä tosta kuitenkin tulee. Uskon, että kolmossija runkkarissa on realistinen tavoite, pleijareissa jopa finaalipaikkakin saattaa olla haarukassa, mestaruuteen asti tuon jengin habitus ei ainakaan tällä hetkellä riitä. Jotenkin odotan varsinkin Pikkaraiselta jonkinnäköistä näyttöä pelillisestä ja taktisesta osaamisesta. Nythän kaikki tuntuvat olevan tyytyväisiä kun tuon nimivahvan joukkueen peli on saatu sähläilyjen jälkeen uomilleenn edes jotenkuten. Tuo jengi on edelleen erittäin paljon vähemmän kuin osiensa summa.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Omasta mielestä oltiin siellä ns. mukavuusalueella jossa alkukaudella viihdyttiin, mutta tulosta ei tullut. Oltiin siinä "selkärangassa", ehkä juuri tuosta snadista energiavajeesta johtuen. Sellainen aggressiivinen suoraviivaisuus sieltä jäi hieman piippuun. Hienoa oli kumminkin nähdä, että perustukset on nyt kestänyt kerran Tapparan ja 2xKärppien kyydissä, lupaa hyvää keväälle.

Nelonen pelasi hyviä vaihtoja joka todennäköisesti johtui siitä etteivät hirveästi edellisessä pelissä energiaa kuluttaneet. Silti tuo ketju on se heikoin lenkki. Rakentaisin sen Heljankon ympärille jossa laidoilla Myllylää, Nordgrenin jne.

Lyytinen pelasi eilen hyvän pelin eikä tänäänkään ollut huono, mutta nuo kardinaalimunaukset sattuu menevän liikaa Lyytiselle. Tilanteiden tunnistaminen on puutteellista. Tuossa tilanteessa halusi pelata kiekkoa vaikka olisi roiskaisulla pelastanut tilanteen. Toivottavasti videoklippikerho pitää syvällisiä palavereita Lyytisen kanssa.

Tauon jälkeen ohjelma on suht iisi. Saipa kotona, Jukuritx2, Lukko kotona, Sport ja TPS. Sitten on pelit Kärppiä ja Tapparaa vastaan. Siinä nähdään missä mennään.

Nää Telian studiot hieman IFK:n kohdalla pistää vituttamaan. Ika kaivoi Keräsen yhden vaihdoin jonka repäisi kokonaan kontekstistaan koko viikon suoritteista. Kaveri maantaina liittynyt joukkueseen, pelannut 3 peliä 4 päivään. Eiköhän M. Keränen pelannut tätä peliä virheitä vältellen kuin moni muukin. Lasse Kukkosesta en viitsi mainita mitään..
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Omasta mielestä oltiin siellä ns. mukavuusalueella jossa alkukaudella viihdyttiin, mutta tulosta ei tullut. Oltiin siinä "selkärangassa", ehkä juuri tuosta snadista energiavajeesta johtuen. Sellainen aggressiivinen suoraviivaisuus sieltä jäi hieman piippuun. Hienoa oli kumminkin nähdä, että perustukset on nyt kestänyt kerran Tapparan ja 2xKärppien kyydissä, lupaa hyvää keväälle.

Nelonen pelasi hyviä vaihtoja joka todennäköisesti johtui siitä etteivät hirveästi edellisessä pelissä energiaa kuluttaneet. Silti tuo ketju on se heikoin lenkki. Rakentaisin sen Heljankon ympärille jossa laidoilla Myllylää, Nordgrenin jne.

Lyytinen pelasi eilen hyvän pelin eikä tänäänkään ollut huono, mutta nuo kardinaalimunaukset sattuu menevän liikaa Lyytiselle. Tilanteiden tunnistaminen on puutteellista. Tuossa tilanteessa halusi pelata kiekkoa vaikka olisi roiskaisulla pelastanut tilanteen. Toivottavasti videoklippikerho pitää syvällisiä palavereita Lyytisen kanssa.

Tauon jälkeen ohjelma on suht iisi. Saipa kotona, Jukuritx2, Lukko kotona, Sport ja TPS. Sitten on pelit Kärppiä ja Tapparaa vastaan. Siinä nähdään missä mennään.

Nää Telian studiot hieman IFK:n kohdalla pistää vituttamaan. Ika kaivoi Keräsen yhden vaihdoin jonka repäisi kokonaan kontekstistaan koko viikon suoritteista. Kaveri maantaina liittynyt joukkueseen, pelannut 3 peliä 4 päivään. Eiköhän M. Keränen pelannut tätä peliä virheitä vältellen kuin moni muukin. Lasse Kukkosesta en viitsi mainita mitään..
No kyllä munkin silmään Keränen pelaa vähän silleen tilanteen "ulkopuolella" mitä tulee puolustamiseen. Ei tunnut vielä ihan tietävän että missä pitäisi olla ja on koko ajan vähän sellainen "kyttäysmoodi" päällä. Tämä ei aina ole huono asia, mutta turha kaunistellakaan kaverin puolustusominaisuuksia. Kaikki toki on uutta, ja voi olla että kohta näyttää ihan toiselta. Tulos kuitenkin antaa pahasti nyt odottaa itseään, vaikka kaiketi taitotasolla pitäisi kaikki eväät siihen löytyä.
Join täsätä kaverista kuitenkin on koko ajan tuntunut puuttuvan, koska ei oikein vakiinnu mihinkään, eikähänestä nyt varsinaista taistelua tunnuta käytävän. Toki tämä on mutua, koska en ole herran agentti.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
@tommy36 Itse kyllä aika tarkalla haravalla seurasin kaverin tekemisiä tällä viikolla eikä tuo yksi vaihto annan oikeutta suorituksille muissa otteluissa. Itse asiassa Kookoo ja Kalpa puolusti hyvin ja hyvällä asetenteella josta jo keskusteltu Keräsen omassa ketjussa. Edelleen olen valmis näkemään kaverin loppukauden myös IFK:ssa.

Keränen ei kumminkaan ole mikään Lucas Lessio vaan useimmiten pelannut hyvän kauden siellä minne on asettunut.
 

Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester
Kyllähän M.Keränen on oikeasti aika hukassa puolustuksellisesti laiturina, ainakin PAPPissa. Ikan esimerkki oli vain yksi tilanne ja vielä pitkähkön vaihdon aikana, oli niitä muitakin.

Voi olla että sentterin paikka olisi helpompi ainakin omassa päässä.
 

#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins
Aika odotetunlainen viikko; tiukkoja pelejä ja 5/9 pistettä. Varsinkin keskiviikon peli oli osoitus paremmasta ja vaikkapa viime kauden joukkue tai vielä syyskuinen IFK olisi hävinnyt 0-3. Tänäänkin jossain määrin ryhdikäs esitys, vaikka tappio tulikin. Olihan tälle illalle jo lähtökohtaisesti melkoinen vuori kiivettävänä, ja jälleen kerran moni aiempi IFK-joukkue olisi esittänyt kunnon ulospuhalluksen ja 8-1 taululle.

Paskan syyskuun jälkeen hyvä ryhtiliike suoritettu ja paikka kuuden sakista saavutettu. Peli muuttui ja aiemmin älyttöminä laukaisumäärinä näkynyt potentiaali saatiin siirrettyä maaleiksi ja pisteiksi sarjataulukkoon.

Nyt lepoa, treeniä ja ehjemmällä rosterilla hakemaan sijoitusta neljän sakista. Ja Turuselle onnea ja varsinkin hyvää terveyttä EHT:lle...
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Kyllähän M.Keränen on oikeasti aika hukassa puolustuksellisesti laiturina, ainakin PAPPissa. Ikan esimerkki oli vain yksi tilanne ja vielä pitkähkön vaihdon aikana, oli niitä muitakin.

Voi olla että sentterin paikka olisi helpompi ainakin omassa päässä.

Kyllä oli tänään, pistän itse sen väsymyksen ja vielä pelitavan tunnustelun piikkiin. Näkyi parissa nopeassa käännössä, pelasi kiekot passiivisesti esim. poikittain kun olisi kumminkin pitänyt levittää painottomalle puolelle.
 

MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lyytinen hekumaa en Day1 saakka ole ymmärtänyt. Vähemmän taas tämän illan jälkeen. Piku on palautteiden annossa Ramin kopio, jumalauta sylki on kaverin poskella ja joka toinen sana on painokelvotonta. Tosin, Lyytisen & Petrellin kohdalla pitääkin.

Lennun otteet ei kuluvalla kaudella oikeuta C rooliin vaikka miten lohet kiipeekin longinojassa hänen avustuksellaan ja kopissa, liideri, nyt pitäisi saada helvetisti ryhtiä peliin. Aina kiekollisena laput silmillä ja junnumaista sähellystä ilman syöttöjä, Lennu, sä olet 35. Rauhallisuus, maltti ja järkeviä ratkasuja, 2011 meni jo.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Nyt kiinnostaisi tietää kun ensimmäisen erän vain katsoin, että millaista palautetta siellä on Lennu ja Lyytinen saanut Pikeltä? Ja mistä kohtaa lähetystä nämä voisi mahdollisesti itse tsekata? Ei siinä, ikävä kyllä Lennun pelaaminen on niin jumissa, että pelipaikka pitäisi olla katsomon puolella. Ennemmin jopa Engberg kentälle. Lyytisellä vähän sama homma, ei noilla näytöillä olla mestaruutta tavoittelevan pakiston kiekollinen puolustaja.

Tilastojen perusteella laukauksia on saatu taas huomattavasti enemmän aikaan kuin vastustaja, harmi kun tämän pelin piti mennä taas näin, että pelattiin b2b jälkimmäinen peli Oulussa levännyttä jengiä vastaan.
 
Viimeksi muokattu:

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
No niin. Tähän väliin yltiöpositiivinen vihervasemmistolainen näkökulma.

Mä en ole ollut tän kauden hävityihin matseihin tyytyväinen, mutta tänään ei harmittanut oikeastaan yhtään. Jotenkin hyvä fiilis siitä, että vaikka IFK ei näyttänyt kovin motivoituneelta jengiltä kentällä ja näkihän tuon että rasitus painoi, niin silti ihan hyvä esitys siihen nähden että 5 runkohyökkääjää poissa ja tosiaan kolmas matsi neljään päivään sekä 2 vikaa matsia vieraissa alle vrk sisään.

Ei Kärpät juuri päässeet rummuttamaan ja maalipaikat meni aika tasan. Yllättävän tasainen matsi. Jos IFK olisi saanut napsun lisää sähäkkyyttä ja rähinää matsiin, niin olisi voinut hyvin olla 2-2 ja 1-2 pts jatkoajalla. Ehkä tuossa alkoi toimia tuo pelitapa. Tiedän että Junttila ja Pesonen puuttui Kärpiltä, mutta IFK:n 2 viikkoa on olleet raskaita ja on helvetin raskasta vetää 2 matsia vieraissa mutta silti IFK:n lataus ei kadonnut vaan tekeminen oli ihan ok tasolla.

Ehkä mä näin tän nyt näin, kun ei ollut mitään odotuksia. Hyvin pelattu edelliset 8 matsia ja pitkään oltu reissussa.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Oli hienoa, että jengi taisteli väsyneenä. Mahdollinen kova seitsemän pelin sarja Kärppiä vastaan keväällä edessä. Me voitettiin just himassa pikkaisen terveemmällä rosterilla (ja tasa-arvoisella peliohjelmalla). Tänään sitten oltiin hieman juuri ”väsyneitä” niissä tärkeissä hetkissä. Pieniä virheitä, jotka maksoi voiton, mutta myös maalipaikoissa oltiin hieman epäskarppeja.

M.Keräsestä varsinkin huomasi väsymyksen. 3 peli neljään päivään, niin ei tuolla treenaamisella enää jaksanut. Ja Ika unohti mainita, että kun Keränen pelasi löysästi klipissä - niin se oli varmasti myös energiaa säästellen niihin hetkiin, kun se oikeasti tärkeä iskupaikka tulee. Näin Ritari Ässän kuitenkin ihan puolustavankin.

Lyytisellä oli varmasti myös kiveä jaloissa, kun oli juuri pitkään loukkaantuneena ja ”jalkojen treenikiellossa”. Olisi pitänyt olla rohkeutta tuoda hyvin pelannut Winberg vaikka kehiin Kuopioon ja sitten vähän jakaa tätä kuormaa.

En jaksa sen enempää yksittäisiä pelaajia miettiä, mutta jos on 18 pelin kohdalla Lennulla 0+1 ja -6, niin kuuluuko tää enää oikeasti kokoonpanoon? Tai tälle sarjatasolle?

Vaikka olisi kuinka yritystä, niin tää on myös tulosurheilua. Rouhijahyökkääjän pitäisi osata myös tehdä maaleja. Survoa kauden aikana edes joitakin sisään joukkuetta sytyttävästi.

Näistä alivoiman erikoismiehistä Åsten on hieman monikäyttöisempi, kun pystyy stunttaamaan keskellä.

Ja Lennun kohdalla voi myös olla kuuppa niin jumissa, ettei enää tällä kaudella avaudu. Tietää varmasti, että ei ole enää montaa matsia jäljellä todistaa paikkaa kevään kokoonpanoissa. Voimahyökkääjiä saa kuitenkin kohtuu halvalla tammikuussa ja jos Lennu/Åsten ei ala löytämään tehoja, niin uskon, että sieltä vielä joku tulee ovista sisään. Sitten joku Keränen-Nykopp-XX voi jo olla kovakin playoffketju. Lasken siis Tallbergin pelaavan 2-3 ketjuissa, koska sieltä on kuitenkin aina joku pois.
 

Silppuri

Jäsen
Nyt kiinnostaisi tietää kun ensimmäisen erän vain katsoin, että millaista palautetta siellä on Lennu ja Lyytinen saanut Pikeltä? Ja mistä kohtaa lähetystä nämä voisi mahdollisesti itse tsekata?
Lähetyksestä en osaa sanoa, itse istuin pelin suoraan penkin takana niin siitä näki ja kuuli ettei ollut kovinkaan tyytyväinen esitykseen.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja Lennun kohdalla voi myös olla kuuppa niin jumissa, ettei enää tällä kaudella avaudu. Tietää varmasti, että ei ole enää montaa matsia jäljellä todistaa paikkaa kevään kokoonpanoissa. Voimahyökkääjiä saa kuitenkin kohtuu halvalla tammikuussa ja jos Lennu/Åsten ei ala löytämään tehoja, niin uskon, että sieltä vielä joku tulee ovista sisään. Sitten joku Keränen-Nykopp-XX voi jo olla kovakin playoffketju. Lasken siis Tallbergin pelaavan 2-3 ketjuissa, koska sieltä on kuitenkin aina joku pois.

Åstenista on sanottava se, että äijä on kyllä omilla vahvuuksillaan todella tärkeä palanen ja jarrukentän miehenä todella hyvä. Eilenkin oli yksi sellainen tilanne, että oli pitkää vaihtoa alla ja Åsten sai keskialueella kiekon ja pisti sen siitä päätyyn. Varmaan 95% pelaajista olisi tyytynyt tähän ja luistellut vaihtoon, mutta Åsten jaksoi painaa vielä perään ja pääsi hämmentämän kulmaan niin, että koko muu kentällinen ehti vaihtaa ja mukaan karvaamaan. Ja sitten vasta vaihtoon. Just tuo kyky pitää kiekko vastustajan kulmissa on tehottomuudestaan huolimatta ihan loistavaa nolla-nollan pelaamista. Puolustavan kentän ei ole tarpeen vetäytyä omalla alueelle puolustamaan ja Åsten on helvetin hyvä just tuossa puolustamisessa vastustajan päädyssä. Luistinkin kulkee ihan eri tavalla kuin aiempina kausina.
 

MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Åstenista on sanottava se, että äijä on kyllä omilla vahvuuksillaan todella tärkeä palanen ja jarrukentän miehenä todella hyvä. Eilenkin oli yksi sellainen tilanne, että oli pitkää vaihtoa alla ja Åsten sai keskialueella kiekon ja pisti sen siitä päätyyn. Varmaan 95% pelaajista olisi tyytynyt tähän ja luistellut vaihtoon, mutta Åsten jaksoi painaa vielä perään ja pääsi hämmentämän kulmaan niin, että koko muu kentällinen ehti vaihtaa ja mukaan karvaamaan. Ja sitten vasta vaihtoon. Just tuo kyky pitää kiekko vastustajan kulmissa on tehottomuudestaan huolimatta ihan loistavaa nolla-nollan pelaamista. Puolustavan kentän ei ole tarpeen vetäytyä omalla alueelle puolustamaan ja Åsten on helvetin hyvä just tuossa puolustamisessa vastustajan päädyssä. Luistinkin kulkee ihan eri tavalla kuin aiempina kausina.
Åsten ei tehopisteillä mässäile, mutta yllähän hienosti tuo on perusteltukkin miksi hän jengissä jatkaa päävalmentajasta toiseen.

Lennun kohdalla mennään ikoniteemalla, mutta oliski Pikulla munaa siirtää Lennu syrjään ja ojentaa C seuraavalle? En tiedä mitä tekisi Lennun mielelle jos joutuisi Nordiksella katsomaan katsomosta "terveenä" peliä, piristyäkkö vaiko huomata että juna on kauempana jo mitä hän on ajatellut?
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Erinomainen kirjoitus! Nyt kannattaa lukea, sen verran asiapitoinen kirjoitus Summaselta.

Erinomainen kirjoitus.

Ja viime kädessä jääkiekko on maalintekopeli. Kun on rentoutta, jota altavastaajana usein on, Mörkö-Anttilankin kaltainen kaveri iskee yhtäkkiä maaleja.

Meillä oli alkusyksyn rentous tipotiessään niin kaikki pelaajat oli syväjäässä. Se ei ole pelkästään pelikirja-asia vaikka täällä moni sitä mieltä on.

HIFK lähtee, kuten Kanada, suurilla paineilla kauteen. Kun pari jengiä saa puolustamalla meiltä rentouden pois, niin ei se kiekko vain mene. Pää on jumissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös